Viestimme "omalla rahalla tulevaisuuteen " on kansalle utopistinen asia,
se selkeytyy vain niille jotka on asioihin paneutuneet, ei edes kaikille ehdokkaille.
Jos IPU olisi puhunut niistä asoista joista kansakin puhuu niin tulos olisi
ollut toisenlainen, olisimme eduskunnassa ehkä monen edustajan voimin.
Työttömyys, siitä puhuttiin, omalla rahalla voidaan järjestää töitä
tietyillä aloilla, onko tuo lause riittävä näin vakavan asianollessa kyseessä, eikö olisi tarvittu muutama paneeli aiheesta ympäri Suomen selvittämään mitä tuo vaalilause tarkoittaa.
Lapsilisäleikkauksista moni puolue piti ääntä mutta se on perheen toimeentulossa vain pieni osatekijä, siellä oli monta muuta päätöstä jotka nostaa kuluja yhteensä niin paljon että perheet on ahdingossa
jo ensi talvena, tulevaisuus tuo lisää leikkauksia.
Eläkeleikkaukset, niistä ei juuri puhuttu vaikka juuri tämä aihe oli esillä pitkän aikaa, siellä olisi ollut äänestäjiä satojatuhansia, mutta IPu vaikeni.
Eläkkeiden indeksikorotusten leikkaus on madaltanut eläkkeitä 22%
sanoi joku minua tietävämpi, meitä eläkeläisiä on 1,5 miljoonaa,
eikö äänemme kiinnostanut?
Tässä vain muutama asia, mutta kokonaisuus kertoo että IPU tekee
saman virheen kun muutkin puolueet, kansaa ei kuunnella,
vaan pakkosyötetään sitä suurta päämäärää johon pääsemiseksi
kuitenkin tarvitaan kansan tuki,
ilman sitä se on pelkkä haave ja se tuhoutuu ellei nyt nopeasti kansan ääni kuulu.
IPU,lla oli tilaisuus- se missattiin.
5
<50
Vastaukset
- säästäen
Oma raha ja sen holtiton käyttö on tuhonnut juuri Euroopankin. Mitä itua oli ipun matkia EUn rahan tuoamista ja velkaantumista elvytyksillä jotka ovat monenlaisia tukiaisia osalle kansaa? Pitäisi edes IPun ymmärtää että toisen tuki on toisen vero. Kansantalous ei nouse tulonsiirroilla vaan työllä ja säästmisellä. Siten luodaan uutta työtä. Tähän asti on EUssa tuhlattu säästöt ja menetetty loputkin työpaikat Kiinaan. Valtapuolueet eivät piittaa muusta kui omista huveista.
- aina-sataa
Mikä lienee aloituksen tarkoitus,mutta jollei maalla ole sitä keskeisintä talouteen vaikuttavaa instrumenttiä ja ylintä lainsäädäntövaltaa omiin asioihin,niin on aivan turhaa paskanjauhantaa puhua vuodesta toiseen esim,työllisyydestä ,lapsiperheistä eläkeläisistä,terveydenhullosta ja mitä niitä nyt onkaan.
Kansaa pitää ohjata ajattelemaan perusasiaoita mitkä vaikuttaa kaikkeen kansalaisten elämään. Ellei kansalla ole laajasti noista perusasioista ymmärrystä,niin mitään kestävällä pohjalla olevia parannuksia ei saada aikaiseksi. Ilman perusasioiden ymmärrystä kansalaisilla ei ole käsitystä oikeasta ja väärästä,hyvästä ja pahasta.
Keskusteluja perusasioista todellakin tarvitaan mm. siitä ,että miksi valtiot velkaantuvat yksityisille pankeille ja maksavat heille vielä koron rahasta ,jonka he ovat luoneet tyhjästä?
Tämä liittyy kansalaisiin siten ,että vaikka perheessä molemmat vanhemmat käyvät työssä,niin silti ei rahat tahdo riittää. Nyt sitten ollaan leikkaamassa lisää tätä mahdollisuutta elättää itsensä. Tämän pitäisi kertoa kansalaisille ,että järjestelmä on aivan päin HELVETTIÄ.- munraha
Etkö vieläkään ymmärrä että se valtion luoma oma raha on inflaation tekoa ja vähentää todellisen rahan arvoa. Ihan sama vaikutus kuin veloilla.
Valtio ei tarvitse velkaa koska se saa kerätä veroja. Veloissa on korko siksi että se pitää rahan arvon vakaana jos talouspolitiikka on oikea. Liika velkaantuminen johtuu liian pienistä koroista ja se tukahduttaa lopulta koko talouden velkoihin inflaation kasvaessa.
Velka on aina tyhjästä luotua rahaa. Se on ikäänkui förskottia mutta juuri oikea korko ja vakuudet estää liiallisen velanoton ja annon. Jos käy kuten nyt EUssa että poliittiset päättäjät ryhtyvät pelleilemään rahalla mm nollakoron tapaan,niin siitähän vasta valtava ongelma syntyi. Velkaa on sekä yksityisillä että valtioilla moninkertaisesti yli maksukyvyn vaikka korko on nolla ja inflaati on ollutkeskimäärin 5%. Laina aikoja on vastuuttomasti pidennetty ja seuraksena on lopulta rahan arvon nollaus.
Tärkein tekijä on vastuullinen politiikka joka puuttuu EUsta täysin. EUn tukiaiset,takaukset ja EKPn kautta löysän rahan jako on velkaannuttanut kaikki. Ilmainen raha ei sovi talouteen. Se turmelee kuin korruptio ja sitähän se on. Päätösvalta on kaikonnut rosvoille ja kanalla on vain äänestyhetkellä päätösvalta asioistaan,teoreettisesti. Tämä valtio ei ole demokratia. Se on tuhon syy.Tarvitaan lähidemokratia ja avoimuus asioiden käsittelyyn. Vaikka Suomi itsenäistyisi niin varmasti Keskusta jatkaisi vanhaan malliinsa ja käyttäisi taas keskuspankin rahaa kuin omaansa kaikenlaiseen elvytykseen ja tukiaisiin kuten ennenkin. Tämä rahaa tuhoava porukka pitää välttämättä elinimoida vallasta. Siksi IPun pitää käsittää rahapolitiikka oikein ja tyytyä noissa asioissa sosiaalipoliittisiin keinoihin jotka tuhlaavat rahaa vähemmän ja tasapuolisesti. - työn-merkitys-nolla
Sinä voisit katsoa tuon "Talouden madonluvut "dokumentin ja alkaa pohtimaan ,että kun rahajärjestelmä on tämä mikä on niin mitä merkitystä sillä työllä tai säästämisellä on. Kun rahaa tehdään rahalla ei ihmisten työnteolla ole mitään merkitystä. Kun se tyhjästä luotu raha saavuttaa tavallisen kansalaisen ,joka yrittää tulla työllään toimeen,niin se raha on menettänyt ostovoimansa.
Mikään ei tule riittämään kun ihmisiltä vaaditaan tehostamista loputtomasti. Tästä noidankehästä ei päästä eroon askaroimalla vuosikausia rahajärjestelmän aiheuttamien ongelmien ja oireiden kanssa. Varsinainen vika on korjattava ,jotta ihmiset voivat omalla työllään tulla toimeen. Valuutta on aina vahva ,eikä menetä arvoa ,jos se perustuu työhön (kansantuottamaan arvonlisäykseen) eikä keinotteluun ,jossa rahalla tehdään rahaa. Se tuhoaa meidän työn tulokset ja olemme aina alkupisteessä.Harmi kun tämä tarpeellinen muutos vaatii poliittisen päätöksen ja sitä ei vallassaolevat poliitikomme syystä taikka toisesta ole valmiit tekemään. He kyllä tietävät mistä on kyse.
Missä on päätetty ,että yksityiset liikepankit saavat luoda rahan tyhjästä ja periä siitä vielä koron? Eikö sama oikeus pitäisi olla joka maalla? - katsonkaikki
Hetkinen. Siksi rahalla pitää olla korko että pankeissa ei voida luoda sitä rahaa eli velkaa vastuuttomasti. Ilmainen raha on tätä rahan eli velan luontia. Kaiken takana pitää olla järkevät päättäjät. Niin poliitikot kuin virkamiehet ja talousasiantuntijat. Vain heidän avullaan voidaan asiat muuttaa. Tätä olen odottanut varsinkin IPUlta. Siksi meneminen samaan EU-hörhöjen joukkoon on ollut ikävä takaisku IPUn toiminnassa. Me kannattajat luotamme kapitalismiin emmekä hyväksy varastamista EUn tapaan. Emme ikinä. Ikävintä on että hyväksytään rikkaiden roistojen velkaelvytys ja tavallisen kansan köyhdytys jatkuvalla rahan mitätöimisellä inflaatiolla. Sillä pienituloisilla ei ole mahdollisuutta velkoihin eikä veroetuihin kuten isotuloisilla. Pian muuten inflaatio ryöstäytyy moninkertaiseksi joten raha menettää arvonsa kuin Zimbabwessa. Silloin rikkaat velkoineen rikastuvat toden teolla. Ja muut köyhtyvät tyhmyyteensä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762305Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe391813Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi141616Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu661319Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2391315Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191118Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv641063- 621022
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja110752Asiat oikeisiin mittoihin
Komiat lehteen oli saatu kokonainen aukeama aikaiseksi hevostelemalla Lumion pahuutta. Eihän tässä nyt varmaan kukaan osaa enää näillä Kauhavan säänn45696