Promilleista ei pitäis rangaista

järkiehdotus

Luin hiljattain lehdestä kuinka poliisisetä valitteli että heillä on vaikeuksia tunnistaa rattijupot liikenteessä, yleensä kun se selviää vasta puhalluksessa. Tämän takia liikenteessä ajelee paljon rattijuoppoja jäämättä kiinni. Heräsi heti kysymys: Miksi promilleista pitäisi rangasita jos noudattaa liikennesääntöjä niin hyvin ettei edes koulutetut poliisit tunnista juopumusta???

Ehdotankin että promilleista (ainakaan lievistä, 0,5-1,0) ei pitäisi rangaista jos noudattaa liikennesääntöjä. Kuitenkin jos rikkoo liikennesääntöjä tai aiheuttaa onnetttomuuden ja veressä on alkoholia, rangaistus pitäisi olla kovempi kuin selvinpäin ajaneelle.

Esim väsymys ja kännykän räplääminen ova vähintään yhtä vaarallisia kuin alkoholi mutta niistä ei käytännössä rangaista mitenkään. Miksi alkoholista sitten pitäisi rangaista jos ei aiheuta vaaraa? Esim Mythbustereissa todistettiin kuinka väsynyt tekee paljon enemmän virheitä liikenteessä kuin juopunut.

Itse olen varmaan monesti ajanut yli 0,5 promillella mutta mitään vaaraa ei ole aiheutunut. Tämä on täysin yksilöllistä, miksi heidän jotka osaavat ajaa kunnolla juopuneena pitäisi kärsiä siitä että muutamat ei osaa hillitä itseään kännissä? Jotkut varmaan ajaa helpommin ylinopeutta, päin punaisia jne kännissä, mutta tuo on oma päätös, ei alkoholin syytä. Sen takia primilleista ei pitäisi rangaista, mutta jos kännissä aiheuttaa varaa niin rangaistus saisi olla kovempi kuin selvinpäin ajaneella. Vaara aiheutuu ylinopeudesta, punaisia päin ajamisest tai kun ei huomioi muuta liikennettä, promillet ei aiheuta vaaraa.

9

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pakettiautomaatti

      Itse ehdotan että lopetetaan puhaööustestit ja mitataan humalatilaa...

      Näin jäisi kiinni myös liian väsyneenä ajavat ja huumeissa ajavat. Mutta pieni aamukrapula ei näkyisi lainkaan

    • kannatan

      Testaamista olsi ehdottomasti kehitettävä, esim amareikkalainen tapa tasapainoilla, luetella aakkosia jne on kertoo paljon enemmän sekavuustilasta kuin promillet. Alkoholi ei kuitenkaan vaikuta kaikkiin samalla tavalla, varmasti on niitä jotka 1 promillen humalassa ajavat paremmin ja turvallisemmin kuin jotkut ajavat selvinpäin. Poliisien olisi saatav käyttää omaa järkeään ja arvostelukykyään enemmän, ei se alkomittari kerro kuinka turvallisesti joku ajaa liikenteessä.

    • 326373

      Vielä jos reaktiokyvyn liiittää keskusteuun, niin sen aiheuttama vaara riippuu täysin nopeudesta. Selvän ylinopeuskusin reaktiokyky (esim 200ms) aiheuttaa 120km/h yhtä suuren vaaran kuin juopuneen reaktiokyky (esim 300ms) 80km/h nopeudessa. Hyvä kuski ymmärtää että juopuneen ei ehkä reagoi yhtä nopeasti ja osaa ajaa varovaisemmin aiheuttamatta vaaraa alkoholin takia. Eli 80 alueella 120 nopeus on sama kuin juopuneen ajais 80.

      • sekavia.pöhnässä

        Taidat olla meko pöhnässä kun noin sekavia tuherrat


      • 236262
        sekavia.pöhnässä kirjoitti:

        Taidat olla meko pöhnässä kun noin sekavia tuherrat

        Et ehkä ymmärrä matematiikkaa mutta kyllä tuo lasku pitää paikkansa. Jos oletetaan että juopuneen on tuo puolet pidempi (50%) reaktioaika, niin auto liikkuu juopolla tuona aikana 80km/h nopeudella saman verran kuin selvän reaktioaikana 120 km/h nopeudella.


      • sekavia.pöhnässä
        236262 kirjoitti:

        Et ehkä ymmärrä matematiikkaa mutta kyllä tuo lasku pitää paikkansa. Jos oletetaan että juopuneen on tuo puolet pidempi (50%) reaktioaika, niin auto liikkuu juopolla tuona aikana 80km/h nopeudella saman verran kuin selvän reaktioaikana 120 km/h nopeudella.

        Toki minä matikkaa ymmärrän, mutta mitä sinä yrität sönköttää.


      • 36436
        sekavia.pöhnässä kirjoitti:

        Toki minä matikkaa ymmärrän, mutta mitä sinä yrität sönköttää.

        Sori, en huomioinut ettö 2-luokalla tuollaisa ei ole vielä opetettu, tais tulla vasta 3-luokalla. Joten toki 8 vuotiaalle tuo voi tuntua sönkötykseltä.


      • sekavia.pöhnässä
        36436 kirjoitti:

        Sori, en huomioinut ettö 2-luokalla tuollaisa ei ole vielä opetettu, tais tulla vasta 3-luokalla. Joten toki 8 vuotiaalle tuo voi tuntua sönkötykseltä.

        Edelleen, mitä yrität sönköttää.


    • mielikuvavaarallisia

      Rattijuopumuksessa on kaksi eri astetta, ensimmäinen vaatimus on se ettei alkoholin vaikutuksen alaisena saa ajaa. Vähän kuin ylinopeus tyhjällä moottoritiellä voi johtaa päiväsakkoihin.

      Toinen on se että "olosuhteet ovat sellaiset että se on omiaan aiheuttamaan toiselle vaaraa" - ja että promilleja on vähintään 1,2.

      Moni luulee että Törkeään rattijuopumukseen riittää pelkkä puhallus ja rajan ylitys, mutta lakiteksti vaatii kyllä muutakin. En tiedä moniko on tuomittu ilman että ne muut vaatimukset jotka kuvaavat ko. vakavaa rikosta ovat täyttyneet, pelkkä puhallustulos kun ei tarkoita sitä että olisi edes taviskaaharia isompi riski toisille.

      http://finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1889/18890039001#L23

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2260
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      39
      1801
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1581
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      237
      1303
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      63
      1296
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      19
      1111
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      63
      1052
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      61
      1012
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      108
      733
    Aihe