Tutkittua tietoa - Aito avioliitto

Tutkittua tietoa - Aito avioliitto ja aktivistiblogisti Erkki Perälän "hömpsönpömpsöä"

Aito avioliitto -kansalaisaloite, jonka nimienkeruu jatkuu 29.9. saakka, mursi lopulta mediasaarron kun 50 000 nimen raja täyttyi. Odotetusti se näin poiki lehti- ynnä tv-hastatteluita. Saman päivän aamuna olimme kuluvan viikon tiistaina aamu tv:ssä, niin minä MTV3:n Huomenta Suomi -lähetyksessä yhdistyksen tiedotussihteerin ominaisuudessa (kts. täältä) kuin yhdistyksen puheenjohtaja Jukka Rahkonen YLE:n aamu tv:ssä haastateltavana (kts. täältä). Odotetusti tämä kaikki on myös poikinut kaikenlaista kommentointia myös sosiaalisessa mediassa ja blogosfäärissä. On hyvä, että asioista keskustellaan. Varsinkin avioliitosta. Tässä blogissa tartun vain yhteen kommenttiin monista mahdollisista näin kesäloman keskeltä.

Aito avioliitto -yhdistyksen puheenjohtaja Jukka Rahkonen vieraili tiistaina Radio Helsingin vieraana, jossa hänen debattikumppaninaan oli 33-vuotias helsinkiläinen vihreiden kaupunginvaltuutettu Erkki Perälä.

Keskustelun aikana Rahkonen viittasi yhdysvaltalaisen sosiologi Paul Sullinsiin, jonka laajaan kansalliseen satunnaisotantaan perustuva tuore tutkimus (2015) antoi viitteitä samaa sukupuolta olevien vanhempien lasten merkittävästi kohonneesta riskistä tunne-elämän häiriöihin. Tästä voi lukea lähemmin Aito avioliitto -yhdistyksen sivuilla julkaistusta suomenkielisestä artikkelista tästä linkistä: ”Uusi tutkimus samaa sukupuolta olevista pareista paljastaa, että lapset voivat parhaiten äidin ja isän kanssa.”

Perälä kirjoitti keskiviikkona omassa blogissaan, ettei ollut aiemmin kuullut Sullinsin tutkimuksesta, eikä siksi osannut lähetyksessä ottaa siihen kantaa. Perälä päätti ottaa selvää ja uskoi lopulta löytäneensä raskauttavia todisteita siitä, että Sullinsin tutkimus on enemmän tai vähemmän hämäräperäinen, vaikka myöntääkin sen ansioksi laajan otannan.
The Atlantic -lehdestä löytämänsä artikkelin perusteella Perälä tarjoilee blogissaan raskauttavana todisteena väitettä, jonka mukaan Sullins laiminlöi tutkimusaineistosta löytyvien sateenkaarilasten aiemmasta perhehistoriasta mahdollisesti löytyvät avioerot.

”Tutkimuksen suurin, ja samalla sen johtopäätökset tyhjäksi tekevä, ongelma kuitenkin on, että tutkimuksessa ei erotella, olivatko nämä lapset syntyneet sateenkaariperheeseen, vai esimerkiksi alunperin norminmukaiseen heteroydinperheeseen, ja siirtyneet joskus myöhemmin biologisten vanhempien eron myötä sateenkaariperheeseen.”

”Perhehistorialla on Perälän mukaan merkitystä siksi, että ”vanhempien avioerolla tutkitusti voi olla vaikutusta lapsen hyvinvointiin vanhempien sukupuolesta tai seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta,” Perälä toteaa. Sinänsä kiinnostavaa, että hän myöntää tämän asian, jota myös Aito avioliitto -kampanjassa on pidetty esillä yhtenä lapsen hyvinvointia heikentävänä asiana.

Perälä tahtoo herätellä lukijoissaan epäilyksen Sullinsin tutkimuksen laadusta myös antamalla ymmärtää, että tutkimus ei ole läpäissyt todellista akateemista seulaa, vaan mahdollisesti julkaistu maksua vastaan.

Toisin kuin Perälä löytämänsä lehtiartikkelin pohjalta esittää, Sullins kontrolloi tutkimuksessan monien muiden tekijöiden ohella myös juuri perhehistorian vaikutuksen, jonka Perälä rehvakkaasti sanoo olevan "suurin, ja samalla sen johtopäätökset tyhjäksi tekevä, ongelma".
Sullins on itse vastannut tähän samaan kritiikkiin, kuin myös väitteisiin tutkimuksensa julkaisijan vertaisarvioinnista Yhdysvaltojen korkeimmalle oikeudelle jätetyssä asiantuntijalausunnossa (Amicus Brief), joka on laadittu yhdessä Amerikan lastenlääkärien yhdistyksen, Family Watch Internationalin, sekä sosiologien Mark Regneruksen ja Loren Marksin kanssa.

Siinä muun muassa todetaan:

"Despite false assertions to the contrary, Sullins did examine the effects of family stability in two ways. See Sullins, Emotional, at 102 (“The present study tests the hypothesis that reduced stability relative to opposite-sex families may explain part or all of any increased emotional distress experienced by children in same-sex families.”).

Perhehistorian vaikutuksen kontrolloimisen jälkeen negatiiviset vaikutukset lasten kehitykselle olivat yhä havaittavissa, eivätkä ne täysin kadonneet, niin kuin kriitikkojen olettaman mukaan olisi pitänyt, jos vain Sullins olisi huomannut tehdä sellaista minkä Sullins Perälän ja muiden kriitikkojensa mukaan laiminlöi tehdä, mutta jonka Sullins nimenomaan teki.

Jos jopa Sullinsin korkea-arvoiset arvostelijat, kuten Amerikan psykologiyhdistys, lukee tutkimuspapereita näin heikosti, ei ole yllättävää jos suomalainen aktivistiblogisti haksahtaa poliittisessa vauhtisokeudessa väittämään tutkimuksesta jotain mikä ei pidä paikkaansa.

Sullins huomauttaa myös, että hänen tutkimukseensa kohdistettu tosiasioiden vastainen kritiikki perhehistorian laiminlyönnistä on sinänsä outo ja täysin tarkoitushakuinen.
96<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 96

Vanhimmat

Useimmat tutkimukset, jotka väittävät, että samaa sukupuolta olevien vanhempien lapsien kehityksessä ei ole mitään kehityseroja havaittu, eivät myöskään ole tutkineet aiempien mahdollisten avioerojen vaikutusta lainkaan!
Nyt sellainen yhtäkkiä katsotaan sitten Sullinsin tutkimuksen fataaliksi heikkoudeksi.
"The harm deniers counter that Sullins’s studies “fail to account for family stability” (ASA Brief at 11) or “children’s histories of family disruption” (APA Brief at 27). This is a form of special pleading, since most studies alleging to show “no differences” between same-sex and opposite-sex parent families have not accounted for family stability.”
Perälä johtaa bloginsa lukijoitaan harhaan myös kirjoittaessaan Sullinsin tutkimuksen vertaisarvioinnista. Hän antaa ymmärtää, ettei Sullinsin tutkimus ”oikeasti” läpäissyt tiedemaailman seulaa. Tekstistä saa helposti sen vaikutelman, että tutkimus on julkaistu hämäräperäisesti vertaisarvioidussa julkaisussa maksua vastaan:
”Sullinsin tutkimus ilmestyi British Journal of Education, Society & Behavioural Science -nimisessä kaupallisessa julkaisussa, joka ei ole yhteydessä mihinkään akateemiseen instituutioon ja jossa tutkijoilta peritään artikkeleista julkaisumaksu. Lehden vertaisarviointikäytäntöä on kritisoitu vähintäänkin hämäräksi.”
British Journal of Education, Society & Behavioural Science - on ns. tieteellisen tiedon avoimeen saatavuuteen perustuvalla ”open acces” periaatteella verkossa toimiva vertaisarvioitu tieteellinen aikakauslehti. Se on yksi open access periaatteella toimivan SCIENCEDOMAIN Internationalin (SDI) useista eri tieteenalojen vertaisarvioiduista verkkojulkaisuista. Englanninkielellä julkaistava British Journal of Education, Society & Behavioural Science (nimi viittaa julkaisukieleen eikä lehden kotimaahan), ei ole sidoksissa mihinkään tiettyyn akateemiseen instituutioon, vaan siinä julkaistavien tieteellisten tutkimusten vertaisarviointiin osallistuu tutkijoita eri puolilta maailmaa aihealueesta riippuen.
Niinpä SDI:n eri tieteenalojen julkaisuissa julkaistavien tutkimusten ja artikkeleiden vertaisarvioitsijoiden kansainväliseen joukkoon ovat kuuluneet esimerkiksi Helsingin yliopiston tutkija Viivi Virtanen (Bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta) ja käyttäytymistieteellisen tiedekunnan Jari Multisilta, joka nykyisin toimii myös professorina Tampereen yliopistossa.
Toisin kuin perinteiset painettavat tiedejulkaisut, jotka kustantavat toimintaansa mm tilausmaksuilla, monet open access julkaisijat kustantavat toimintaansa siten, että tutkijat maksavat julkaisijalle vertaisarioidun tutkimuksensa julkaisemisesta. Jotkut ovat tästä johtuen kritisoineet OA -liikettä kaupallistumisesta. Tällainen ei itsessään silti ole ongelma sikäli kun vertaisarviointi on pätevää.
Hiljattain maailman eturivin tiedelehti Science suoritti itsenäisen arvion eri tiedelehtien vertaisarvioinnin tasosta. Lehti kokeili voisiko uskottavalta vaikuttava, mutta silti täysin virheellinen tutkimus mennä läpi erilaisten tiedejulkaisujen vertaisarvioinnista. Tässä itsenäisessä arvioinnissa Sullinsin tutkimusten julkaisija sai korkeimman mahdollisen arvosanan vertaisarvioinnin tiukkuudessa. Se arvioitiin kuuluvaksi niiden julkaisujen rinnalle, jotka muodostavat 7 % maailman huippujulkaisuista mitä tieteellisen vertaisarvioinnin tiukkuuteen tulee. Ainoa arviointiin osallistunut amerikkalainen yhteiskuntatieteellinen julkaisu ei läpäissyt Science -lehden testiä. (John Bohannon, Who’s Afraid of Peer Review?, 342 SCIENCE 60, 60–65 (2013)).
Sullinsin osalta oli täysin ennakoitavissa, että hänen tutkimustaan sekä vertaisarviointia tullaan arvostelemaan. Mark Regneruksen ajojahti oli antanut tästä ennakoivan esimerkin (kts. The Campaign to Discredit Regnerus and the Assault on Peer Review; Peter Wood, 19.1.2013 National Association of Scholars). Niinpä Sullinsin tutkimuksen vertaisarviointi oli aiheen poliittisesta arkaluontoisuudesta johtuen tavallista tiukempaa. Normaalisti yksi päätoimittaja asettaa tutkimukselle kaksi arvioitsijaa, mutta Sullinsille määrättiin neljä sekä näiden lisäksi kaksi täysin ulkopuolista ja riippumatonta päätoimittajaa, joilta edellytettiin hyväksyntä julkaisemiselle. Lisäksi Sullinsin tutkimus päätettiin yhden arviointi- ja vastauskierroksen sijaan viedä kahden tarkastuskierroksen läpi ennen kuin tutkimus sai kahdelta riippumattomalta taholta julkaisuluvan.
Vertaisarviointi oli myös avoimempaa kuin vaikkapa missään Sullinsia kritisoineen Amerikan psykologiyhdistyksen (APA) omissa julkaisuissa niin, että kaikki vertaisarviointilausunnot ja Sullinsin vastaukset löytyvät avoimesta rekisteristä kaikkien luettavana internetissä hänen tutkimuksensa julkaisijan sivulta.

Äänestä
  • ”Yksikään Amerikan psykologiyhdistyksen julkaisuista ei harjoita tällaista avoimuutta. On mahdotonta arvioida yhdenkään APA:n / ASA:n julkaiseman, sukupuolineutraalin vanhemmuuden haitat kieltävän artikkelin vertaisarvioinnin historiaa. Yksikään niistä ei ole uskaltanut julkaista omaa vertaisarvioinnin historiaansa”, Sullins toteaa.

    Carolyn Moynihan toteaa hyvin Sullinsin tutkimusta käsittelevässä artikkelissaan :

    ”Millään Sullinsin tutkimuksiin, julkaisijoihin ja vertaisarviointiin kohdistetulla perusteettomalla kritiikillä— samoin kuin Regnerukseen ennen häntä—ei ole mitään tekemistä niiden tieteellisen perusteellisuuden kanssa. Sen sijaan kyse on niiden tuloksista. Ne eivät mukaudu haittavaikutusten kieltämisen ideologiaan.”

    Erkki Perälän heikoilla ja harhaanjohtavilla taustatiedoilla varustettu bloggaus kuuluu tähän samaan ideologisen kritiikin sarjaan, josta Moynihan kirjoittaa. Odotan mielenkiinnolla seuraavaa yritystä. Enkä mitenkään erityisen huolestuneena.

    Hyvää kesänjatkoa.

    Linkkejä ja lisälukemistoa:

    Mark Regnerus: Uusi tutkimus samaa sukupuolta olevista pareista paljastaa, että lapset voivat parhaiten äidin ja isän kanssa.”

    Carolyn Moynihan: Sukupuolieneutraali vanhemmuus ja tunne-elämän vauriot: Kriitikkojen kritiikki.

    Supreme Court of The United States: Brief of Amici Curiae American College of Pediatricians, Family Watch International, Loren D. Marks, Mark D. Regnerus and Donald Paul Sullins in Support of respondents.

    Pasi Turunen: YLE:n uutinen homotutkimuksesta ei kerro koko totuutta.

    MTV3 21.7.2015: Avioliittokiista jatkuu: "Näillä perusteilla myös kolme ihmistä voisivat olla avioliitossa"

    KATSELE: YLE:n Aamu TV 21.7.2015 : Toimiiko kansalaisaloitejärjestelmä?

    KATSELE: Huomenta Suomi MTV3 21.3.2015: Kenelle avioliitto kuuluu? (jostain syystä Katsomossa on vain keskutselun jälkimmäinen osa. Mainoskatkoa edeltävä jakso puuttuu)

    KUUNTELE: Radio Helsinki 21.7.2015: Onko Aito avioliitto -lakialoite kiusantekoa? Vieraana Jukka Rahkonen ja Erkki Perälä.

    http://www.patmos.fi/blogi/kirjoitukset/732/tutkittua_tietoa_-_aito_avioliitto_ja_aktivistiblogisti_erkki_peralan_hompsonpompsoa

    Äänestä

  • kiitos.pasille kirjoitti:

    Kiitos, rautainen paketti oikeaa tietoa!

    Lue myös nuo linkit. Todellakin kiistatonta tietoa.

    Äänestä

  • linkit.myös kirjoitti:

    Lue myös nuo linkit. Todellakin kiistatonta tietoa.

    luen :)

    Äänestä

  • kiitos.pasille kirjoitti:

    luen :)

    Hyvät tutkimukset.

    Äänestä

Miksi ette sitten tee aloitetta avioeron kieltämiseksi?

Äänestä
  • Tee sinä jos se sinulle on tärkeää.

    Äänestä

  • tee.itse kirjoitti:

    Tee sinä jos se sinulle on tärkeää.

    No jopa onkin köyhä vastaus, joka ei ilmaise muuta kuin kuikkuasi. Mutta vastataan.

    Ei se minulle ole tärkeää, mutta ihmettelen että se ei näytä olevan tärkeää niille jotka vastustavat sitä sun tätä "kristillisellä avioliittokäsityksellä". Avioero on sen vastainen, silti konservatiivi pappi Ruokanenkin jo kolmatta kertaa, eli kaksinkertainen kaksinnaija.

    Minkä jumala on yhteen liittänyt, sitä ei ihminen voi erottaa, aka avioliitto ikuisesti voimassa.

    Vauvakastekin on raamatun vastainen, raamatulle tujhntematon. Lahkolaiset tämän vielä toisissa ottavat. Evblutikka kirkko pitää rahanahnetta tärkeämpänä.

    Tosin tarkemmin ajatellen siksihän lahkot vastustavat vauvakastetta pirunkasteena, että aikuiskastetaas on niiden edun mukaista. "VAuvakaste ei pätevä, tulkaa siis tänne lompsanne kanssa oikeaan päteväänaikuis-/usovaisen kasteeseen.

    Mutta oikeassa lahkot kuitenkin ovat. Ensin usko, sitten vasta kaste, se on kristillisen kastekäsityksen mukaista.

    Äänestä

  • hjkhps kirjoitti:

    Oletko itse kuikkuinen :)

    Äänestä

  • älä.höpötä.vierestä kirjoitti:

    Oletko itse kuikkuinen :)

    En! Sinä sensijaan vaikutat käyvän kuumana kuin hellankoukku. Sä olet se multinikki turhanjankkaaja.

    Ja takuuvarmasti kiukuttelet taas tähänkin kommentiin!

    Äänestä

  • adjöööö kirjoitti:

    Et sitten muuta keksi? :D
    Sinua taitaa tosissaan ottaa pattiin kun et keksi mitään sanottavaa itse asioista?

    Äänestä

  • adjöööö kirjoitti:

    En! Sinä sensijaan vaikutat käyvän kuumana kuin hellankoukku. Sä olet se multinikki turhanjankkaaja.

    Ja takuuvarmasti kiukuttelet taas tähänkin kommentiin!

    Kuikuttelu on sinun lajisi.

    Äänestä

Ylivoimaisesti suurin ja pahin uhka ns. sateenkaariperheiden lasten, omia tai adoptoituja, hyvinvoinnille ovat tosiuskovaiset kiusaajat, syrjijät, raamatulla päähän lyöjät.

Äänestä
  • Ja ne jotka opettavat lapsilleen, että jos joku on vääränlaisesta perheestä, Jeesus ei pane pahakseen jos häntä vähän siitä kiusataan.

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Ja ne jotka opettavat lapsilleen, että jos joku on vääränlaisesta perheestä, Jeesus ei pane pahakseen jos häntä vähän siitä kiusataan.

    PItää puuttua ongelman ytimeen ja poistaa se, eli kiusaajat kuriin.

    Sateenkaariperheet ei ole ongelma. Ongelman muodostaa se että tosiuskiskille on ongelma että kaikki eivät suostu heidän vähemmistödiktaturiinsa.

    Mitä Reetta neito sanoo itse asioihin? Siinä on nyt sinulle sitä faktaa jota aina nillität.
    Yritä edes joskus pysyä asiassa ja ole haukkumatta uskovia, jookosteen?

    Äänestä

  • hjkhps kirjoitti:

    PItää puuttua ongelman ytimeen ja poistaa se, eli kiusaajat kuriin.

    Sateenkaariperheet ei ole ongelma. Ongelman muodostaa se että tosiuskiskille on ongelma että kaikki eivät suostu heidän vähemmistödiktaturiinsa.

    Mitenkäs se heteroliitto oli homoliittoihin nähden 96 - 4 :)

    Äänestä

  • hömpsönpömpsön kirjoitti:

    Mitenkäs se heteroliitto oli homoliittoihin nähden 96 - 4 :)

    Kyse ei ollut siitä. Kysyttiin, mikä on paras perhemuoto adoptiolapselle. Paras on tietenkin mies ja nainen, mutta ei silti ollut 100%:sti.

    30 % ei osannut sanoa kantaansa. Mutta aina joku on paras, ja ei se silti tarkoita sitä, että kaikki muut ovat nollatasoa.

    Äänestä

Hauska huomata kun homottajilta meni jauhot suuhun eivätkä keksi muuta kuin tapansa mukaan haukkua uskovia.

Äänestä
  • joo, muilta ollaan argumentteja vaatimassa ja itse vain räksytetään ja kiukutellaan kuin pienet lapset :(

    Äänestä

  • outoa.sakkia kirjoitti:

    joo, muilta ollaan argumentteja vaatimassa ja itse vain räksytetään ja kiukutellaan kuin pienet lapset :(

    Mitään ei ole heillä sanomista Pasin blogiin koska se on täyttä totta ja todistetusti :)

    Äänestä

  • patmoslainen kirjoitti:

    Mitään ei ole heillä sanomista Pasin blogiin koska se on täyttä totta ja todistetusti :)

    Amen

    Äänestä

Helluntailainen lapsuuteni oli väritetty uskovaisten aikuisten SUUNNATTOMALLA, tunkeilevalla mielenkiinnolla meidän lasten oletettua seksuaalielämää kohtaan.

Jo pienestä lapsesta asti kaikenlainen vuorovaikutus vastakkaisen sukupuolen kanssa oli aikuisten silmisssä värittynyt seksuaalisesti. Koin koko helluntailaisen lapsuuteni ajan aivan hävytöntä seksuaalista ahdistelua uskovaisten aikuisten taholta. Pikkutytöstä lähtien yrittivät uskovaiset aikuiset parittaa minua joka helvetin ällöttävälle vastakkaista sukupuolta edustavalle. Olin kuin eläintarhan eläin, joka laitetaan samaan häkkiin vastakkaisen sukupuolen kanssa kun niitä yritetään saada lisääntymään. Ja sitten yleisö (uskovaiset aikuiset) jäivät odottamaan silmä tarkkana että joko kohta alkaa tapahtumaan. Olin uskovaisten aikuisten seksilelu kaikilla muilla tavoilla paitsi fyysisen raiskaamisen tasolla.

Ilma oli täynnä seksuaalisesti värittynyttä vihjailua, ilmeilyä, elehtimistä. Jo silloin kun olin kaksi kolme neljä viisivuotias. Jouduin tarkasti varomaan pikkutytöstä asti jo pelkkää katsekontaktia poikien kanssa koska uskovaiset aikuiset olivat heti virnuilemassa silmäpelistä. Kun kävelin pikkutyttönä pikkupojan ohi kadulla, uskovaiset aikuiset näkivät pornoa. Minut pakotettiin leikkimään toisen uskovaisen kodin samanikäisen yököttävän pojan kanssa koska se tyydytti uskovaisten aikuisten fantasioita siitä että siinä on tulevaisuuden aviopari. Pyhää Heteroavioliittoa olivat suunnittelemassa pääni menoksi.

Fundamentalistiuskovaiset ryhmät eivät koskaan ole ensisijaisesti kiinnostuneita lapsen parhaasta. "Lapsen paras" on säälittävä naamio jonka taakse kätketään todelliset motiivit avioliittolain kumoamiseksi. Avioliittolain kumoamisyritykset lapsen parhaaseen vedoten on tekopyhyyden huipentuma fundispiireiltä. Lapsen paras ei koskaan ole ollut niille ryhmittymille tärkeä prioriteetti. Lapset ovat rekvisiittaa uskovaisten aikuisten elämässä. Heidän tehtävänsä on olla uskovaisten vanhempiensa ja yhteisönsä mainoskylttejä maailmassa. Lapsilla itsellään ei ole uskonnonvapautta eikä heidän omaa persoonaansa ja erillisyyttään tai tunteitaan kunnioiteta tippaakaan.

Fundisuskovaisten lasten (oletettu) seksuaalisuus on uskovaisten aikuisten pakkomielteisen huomion kohteena jo pienestä pitäen.

JOS fundamentalistiuskovaiset ihan vilpittömästi ovat lapsen hyvinvoinnista huolissaan, he puuttuisivat mm. romaniuskovaisten väkivaltaisiin lastenkasvatustapoihin. Minä kasvoin helluntailaisessa kodissa ja näin paljon romaneja jotka kokouksissa aivan estottomasti paimensivat lapsiaan aggressiivisesti vitsoijen avulla. Kukaan ei ollut huolissaan lapsen parhaasta. Missä addressit lapsiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi?

Lapsuuteni helluntaiseurakunnassa vaikutti iljettävä lasten lähentelijä. Kaikki tiesivät tyypin ja hänen taipumuksensa. Asiaan suhtauduttiin huvittuneesti. Lapsilta odotettiin että kähmintä pitää ottaa huumorilla ja vanhempia (=aikuisia) pitää kunnioittaa. Mieltä ei saa osoittaa. Iljetyksen lähentely- yritykset otettiin vakavasti vasta kun hän valitsi kohteekseen aikuisen naisen, toisen uskonveljen vaimon. Silloin hänen katsottiin loukanneen lähentelyillään heidän pyhää heteroavioliittoaan.

Sama pervo vaikuttaa edelleen samassa seurakunnassa ja nauttii kaikkien hyväksyntää koska "Kaikki meistä on syntiä tehnyt ja Jumalan kirkkautta vailla". Armo riittää aikuiselle pervolle, vaan ei lapselle.

Äänestä
  • Puutu sinä niihin. Tässä on kysymys avioliitosta eikä se estä ketään muita ottamasta muita asioita esille :)

    Äänestä

  • puutu.ite kirjoitti:

    Puutu sinä niihin. Tässä on kysymys avioliitosta eikä se estä ketään muita ottamasta muita asioita esille :)

    Tässä on kysymys sukupuolineutraalin avioliittolain kumoamisesta _lapsen parhaaseen_ vedoten. Taustalla ovat fundiskristilliset ryhmittymät jotka eivät ole koskaan ajatelleet lapsen parasta.

    Äänestä

  • lapsenparas kirjoitti:

    Tässä on kysymys sukupuolineutraalin avioliittolain kumoamisesta _lapsen parhaaseen_ vedoten. Taustalla ovat fundiskristilliset ryhmittymät jotka eivät ole koskaan ajatelleet lapsen parasta.

    Varmaan haluat myös perustella noita väitteitäsi taustoista?

    Äänestä

  • Lahkofundikset eivät tykkää näistä omista piireistään kertovista, yleisen moraalin ja oikeustajun mukaan vähintään oudoista kokemuksista niin yhtään. Nämä auttavat kuitenkin päättelemään yhtä sun toista aa-kerhon vilpittömyydestä ja ilmeisen runsaista taka-ajatuksista.
    Jos kyseessä olisi homoperheessä kasvaneen lapsen ahdistustarina, tätä reviteltäisiin nyt ilman mittaa ja määrää joka palstalla...

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Lahkofundikset eivät tykkää näistä omista piireistään kertovista, yleisen moraalin ja oikeustajun mukaan vähintään oudoista kokemuksista niin yhtään. Nämä auttavat kuitenkin päättelemään yhtä sun toista aa-kerhon vilpittömyydestä ja ilmeisen runsaista taka-ajatuksista.
    Jos kyseessä olisi homoperheessä kasvaneen lapsen ahdistustarina, tätä reviteltäisiin nyt ilman mittaa ja määrää joka palstalla...

    Ongelmiin, kuten moneen kertaan avioitumiseen, todetaan: "Jeesus antaa anteeksi kun pyytää sitä" ja "ihminen on heikko, erehtyväinen"
    tai kuten Ruokonen vastasi toimittajalle joka kysyi Raamattuun vedoten homot tuominneelta papilta että "tehän olette nyt kolmatta kertaa naimisissa. Eikö SE ole Raamatun vastaista?!! Ruokonen vastasi siihen " se on eksegetiikkaa".

    Näin se käy, kun osaa...

    Äänestä

  • mietitätäseaito kirjoitti:

    Näin se ikävä kyllä on, omia syntejä katsotaan läpi sormien mutta muiden syntejä kaivetaan oikein suurennuslasilla.

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    Homostelu on synti ja luonnotonta

    Äänestä

  • siitä.huolimatta kirjoitti:

    Homostelu on synti ja luonnotonta

    Siitä huolimatta Raamatusta on laskettu 40 syntiä; itse lasken enemmän, koska jo pahat ajatukset tuottivat vedenpaisumustuhon. Mutta yleensä silti vain homostelu on synti, ja sillä lailla moni itse pysyy synnittömänä.

    Äänestä

Kiitos Pasi Turunen! Olen kuunnellut sinua Patmoksen ohjelmissa. Kävi miten kävi, niin oikeassa Aito avioliitto -kansalaisaloite on.

Äänestä
  • Kyllä näin on!

    Äänestä

Kun minä olin lapsi ja kävimme perhekuntana joka sunnuntai päiväkokouksessa. Ja iltakokouksessa. Ja lähetyskokouksissa, romanikokouksissa, herätyskokouksissa.... helluntaiveli- isäni meni sinne arvuuttelemaan kuka romaninaisista on tiineenä.

Kyllä. He olivat isäni mielestä aina joko "tiineenä" tai "pieniin päin". (""=) Tarkka quote isäni sanankäänteistä. Helluntaiveli- isäni oli toki kaikkien naisten ja tyttöjen tiineydestä kiinnostunut. Myös meidän omien tyttäriensä. Romaninaisten kohdalla tämä arvuuttelu oli kuitenkin erityisen jännää sen vuoksi koska heillä on niin isot hameet ettei heidän tiineyttään huomaa niin helposti.

Kun me tyttäret olimme varhaisteini- iässä, ja isä näki siskoni keskustelemassa pojan kanssa, kysyi isä heti pojan poistuttua kuvioista: "Et kai sä vain parittele sen kanssa?" Kysymys ei ollut paheksuva, vaan äärettömän innostunut. Isäni kun on aina tykännyt tirkistelystä muutenkin. Sauna ja suihkutilanteet, woi woi, oli aika ikävää. Milloinkaan ei voinut arvata milloin helluntaiweli- isämme irstas naama tirkistää ovensuusta muka tarkistaakseen että "ai te ootte siellä saunassa!" Koskaan ei suihkun äänistä, ulkonaulassa olevista saunapyyhkeistä tai muista arvannut että sisällä on joku peseytymässä jonka pitäisi saada olla rauhassa.Vuodesta toiseen sama virhe.

Helluntailainen isäni oli myöskin sitä mieltä, että minun ja siskoni huone oli "porttola". Syytä tähän en saanut koskaan tietää.

Kun siskoni joutui väkivaltaisen seksuaalirikoksen uhriksi, se oli uskovaisen pyhän helluntaiveli- isämme mielestä hilpeää. Kun katsoimme eräänä iltana voimistelun olympialaisia, vitsaili uskovainen helluntaiveli- isämme siskolleni että "tuota tyttöä ei ainakaan raiskattaisi koska se on niin notkea!" Hihihihihii.

Helluntailaista huumoria.

Lapsuuteni helluntailaiseen kotiin majoitettiin myös uskoontulleita kriminaaleja. Ainakin yhdellä heistä oli tilillään lapsiin kohdistuneita rikoksia ja hän oli istunut osan tuomioistaan Niuvanniemen vankimielisairaalassa. Uskovaiset vanhempani pestasivat tämän tyypin meille lapsenvahdiksi. Koska uskovaiset heteroavioliitossa olevan pyhän perheen vanhemmat ajattelevat aina lasten parasta.

Kaikki tämä on ollut vuosien varrella satojen uskovaisten aikuisten silmien edessä. Kaikkien lapsuuteni aikuisten uskovaisten kaikki aistit ovat nähneet, kuulleet ja havainneet tämän toiminnan. Yksikään ei ole osoittanut pientäkään kiinnostusta meidän lasten hyvinvointia kohtaan.

Mutta auta armias kun homot haluaa mennä naimisiin. Lapsiparat, traumatisoituvat. :'-(

Äänestä
  • Miten sinun sairas perheesi liittyy homouden sairauteen?

    Äänestä

  • kerrohan kirjoitti:

    Miten sinun sairas perheesi liittyy homouden sairauteen?

    Aivan tavallinen normaali ja fundisuskovaisten piireissä hyvin kunnioitettu uskovainen perhe oli tämä. Onko sulla ongelmia ymmärtää tekopyhyyttä joka sisältyy ajatukseen että lasten välisen vuorovaikutuksen seksualisoiva uskonyhteisö tuomitsee aikuisten välisen homoseksuaalisuuden?

    Äänestä

  • uskovainenmieli kirjoitti:

    Raamattu tuomitsee homoseksuaalisuuden
    Tässä ihan alkukielen selvitystä
    https://www.youtube.com/watch?v=314HEspEpiE

    Äänestä

  • UPDATE_11226907 kirjoitti:

    Kyllä. Raamattu todellakin tuomitsee homoseksuaalisuuden. Raamatun Jumala myös hyväksyy insestin. Eikä Hänen Majesteettinsa vain hyväksy insestiä, vaan pitää omat tyttärensä tiineiksi siittänyttä Lootia Sodoman pyhimpänä miehenä. Niin arvokkaana että hänet pitää pelastaa Herran Vihalta kun homot pitää tuhota. Tässä ihan arkikielen selvitystä:

    http://www.evl.fi/raamattu/1992/1Moos.19.html

    "Ennen kuin he olivat asettuneet levolle, kokoontuivat talon eteen Sodoman asukkaat, kaupungin kaikki miehet, niin nuoret kuin vanhatkin. 5 He huusivat Lootia ja sanoivat hänelle: "Missä ovat ne miehet, jotka tulivat tänä iltana luoksesi? Tuo heidät tänne, me haluamme maata heidät!" 6 Loot meni ulos heidän luokseen, mutta sulki oven perässään. 7 Hän sanoi: "Hyvät miehet, älkää sentään tehkö niin pahaa tekoa. 8 Minulla on kaksi tytärtä, jotka ovat vielä neitsyitä. Minä tuon heidät teille, saatte tehdä heille mitä haluatte. Mutta näihin miehiin älkää koskeko, sillä he ovat hakeneet suojaa minun kattoni alta."

    Jumala ei hyväksy insestiä eikä muitakaan syntejä joita ihmiset tekevät.
    Mutta ihmiset tekevät niitä silti koska ihmisellä on vapaa tahto joko noudattaa Jumalan tahtoa tai ei.

    Raamatun Jumalan silmäterämies Loot tarjoaa siis omia neitsyt- tyttäriään kokonaisen Sodoma kaupungin mieslaumoille raiskattavaksi pelastaakseen kaksi puolustuskyvytöntä MIES- ENKELIÄ.

    Sillä nämä enkelit ovat tulleet hakemaan suojaa hänen kattonsa alta.

    Myöhemmin Loot vetää vuorilla kännit ja siittää tyttärensä tiineeksi saadakseen jälkeläisiä omalle nimelleen. Mutta sinä varmasti uskot tarinan juonittelevista tyttäristä jotka olivat huolissaan sukunsa nimen jatkumisesta? Umpikännisestä aikuisesta miehestä joka ihan huomaamattaan harrastaa seksiä omien tyttäriensä kanssa? Onko rajua tekstiä? Kyllä. Tämä on sinun pyhä kirjasi josta sinä otat elämän arvosi joiden mukaa sinä elät. :)

    Äänestä

  • UPDATE_11226907 kirjoitti:

    Jumala ei hyväksy insestiä eikä muitakaan syntejä joita ihmiset tekevät.
    Mutta ihmiset tekevät niitä silti koska ihmisellä on vapaa tahto joko noudattaa Jumalan tahtoa tai ei.

    Ota nyt se silmä käteen ja lue mitä sinun pyhä kirjasi se kohta oikeasti sanoo, jonka peruseella sinä tuomitset homoseksuaalisuuden.

    Raamatun Jumala todella hyväksyy insestin. Jos ei hyväksy, ole hyvä ja perustele.

    Alatko sä visertään seuravaksi myllynkivistä? :)

    Äänestä

  • uskovainenmieli kirjoitti:

    Ota nyt se silmä käteen ja lue mitä sinun pyhä kirjasi se kohta oikeasti sanoo, jonka peruseella sinä tuomitset homoseksuaalisuuden.

    Raamatun Jumala todella hyväksyy insestin. Jos ei hyväksy, ole hyvä ja perustele.

    Alatko sä visertään seuravaksi myllynkivistä? :)

    Aina puhutaan sukupuolielämästä puhuttaessa puhutaan naisesta miehestä. Ei lapsesta ja miehestä tai lapsesta ja naisesta tai lapsesta ja lapsesta.

    Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että homoseksuaalisuuden harjoittaminen on syntiä (1. Moos. 19:1-13; 3. Moos. 18:22; Room. 1:26-27; 1. Kor. 6:9). Room. 1:26-27 opettaa nimenomaan, että homoseksuaalisuus on seurausta Jumalan kieltämisestä ja tottelemattomuudesta Häntä kohtaan. Kun ihminen jatkaa elämistä synnissä ja epäuskossa, Raamattu kertoo meille, että Jumala ”luovuttaa” hänet vielä kamalampaan ja paheellisempaan syntiin näyttääkseen hänelle, miten turhaa ja toivotonta on elämä erossa Jumalasta. 1. Kor. 6:9 sanoo, että homoseksuaaliset vääryydentekijät eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa.

    Jumala ei luo homoseksuaalisia ihmisiä. Raamattu sanoo, että ihmisestä tulee homoseksuaali synnin vuoksi (Room. 1:24-27) ja pohjimmiltaan omasta tahdostaan. Ihmisellä saattaa olla synnynnäisesti suurempi taipumus homoseksuaalisuuteen, aivan kuten joillakin on taipumusta väkivaltaisuuteen tai joihinkin muihin synteihin. Tämä ei anna ihmiselle lupaa tehdä syntiä antamalla periksi syntisille mielihaluilleen. Jos jollakulla on taipumusta vihaan tai raivoon, saako hän silloin antaa periksi noille taipumuksille? Eipä tietenkään! Sama pätee homoseksuaalisuuteen.

    Raamattu ei kuitenkaan kuvaa homoseksuaalisuutta sen suurempana syntinä kuin mitään muutakaan. Kaikki synti loukkaa Jumalaa. Homoseksuaalisuus on vain yksi niistä asioista, jotka 1. Kor. 6:9-10 luettelee asioina, jotka pitävät ihmisen poissa Jumalan valtakunnasta. Raamatun mukaan Jumalan anteeksianto on tarjolla yhtä lailla homoseksuaalille kuin avionrikkojalle, epäjumalanpalvelijalle, murhaajalle, varkaalle jne. Jumala myös lupaa kaikille Jeesukseen Kristukseen turvautuville voiman voittaa synnin, myös homoseksuaalisuuden (1. Kor. 6:11; 2. Kor. 5:17; Fil. 4:13).

    Ja koska sinä elät raamatun sanan mukaan joka selvästi pitää homoseksuaalisuutta syntinä sinun tulee myös hyväksyä insesti ja omien tyttärien paritus miesjoukoille.

    Hienoa.

    "Aina puhutaan sukupuolielämästä puhuttaessa puhutaan naisesta miehestä. Ei lapsesta ja miehestä tai lapsesta ja naisesta tai lapsesta ja lapsesta."

    Kyllä. Esimerkiksi isästä ja isän aikuisista tyttäristä. Tosin siinä kohtaa kun Pyhä Loot aikoi tarjota tyttärensä raiskattaviksi hän mainosti heitä neitsyinä. Mikä viittaa vahvasti siihen että tyttäret olivat vielä alaikäisiä.

    Jumala ei siihen kehoittanut vaan Hänen tahtonsa vastaisesti ihminen tekee syntiä. Nämä kauhistukset on kerrottu meille varoitukseksi. Opi lukemaan Raamattua niin, että erotat mikä on Jumalan sanaa ja tahto ja mikä ihmisen omaa synnillistä tekemistä.
    Loot piti homoseksuaalisuutta ja enkelien raiskaamista vielä kauheampana kuin tyttäriensä tarjoamista. Tai saattoi tämän tehdä koska tiesi, että miehet olivat homoja eivätkä tyttäret kuitenkaan kelpaisi.
    Jumala ei käskenyt Lootia kuitenkaan niin toimimaan.

    Ja näin pyörähti käyntiin mustan valkoiseksi seliselittely. :)

    "Loot piti homoseksuaalisuutta ja enkelien raiskaamista vielä kauheampana kuin tyttäriensä tarjoamista."

    Kyllä! Etkä sä näe siinä minkäänlaista ongelmaa!

    Äänestä

  • uskovainenmieli kirjoitti:

    Ja näin pyörähti käyntiin mustan valkoiseksi seliselittely. :)

    "Loot piti homoseksuaalisuutta ja enkelien raiskaamista vielä kauheampana kuin tyttäriensä tarjoamista."

    Kyllä! Etkä sä näe siinä minkäänlaista ongelmaa!

    En koska oli valittavana vain rutosta ja kolerasta :)
    Hyvin Loot taktikoi kun kenellekään ei käynyt huonosti paitsi homoille tuli hirveä pettymys joutuivatkin keskenään purkamaan himonsa.
    Ilmeinen Jumalan johdatus.

    Äänestä

  • UPDATE_11226907 kirjoitti:

    En koska oli valittavana vain rutosta ja kolerasta :)
    Hyvin Loot taktikoi kun kenellekään ei käynyt huonosti paitsi homoille tuli hirveä pettymys joutuivatkin keskenään purkamaan himonsa.
    Ilmeinen Jumalan johdatus.

    "Hyvin Loot taktikoi kun kenellekään ei käynyt huonosti"

    Loot oli kyllä varsinainen taktikko:
    ...
    Ja Loot lähti Sooarista ja asettui vuoristoon molempien tyttäriensä kanssa, sillä hän pelkäsi asua Sooarissa; ja hän asui luolassa, hän ja hänen molemmat tyttärensä.
    31 Niin vanhempi sanoi nuoremmalle: "Isämme on vanha, eikä tässä maassa ole ketään miestä, joka voisi tulla luoksemme siten, kuin on kaiken maan tapa.
    32 Tule, juottakaamme isällemme viiniä ja maatkaamme hänen kanssaan, saadaksemme isästämme jälkeläisen."
    33 Niin he juottivat sinä yönä isällensä viiniä. Ja vanhempi meni ja makasi hänen kanssaan, eikä tämä huomannut, milloin hän tuli hänen viereensä ja milloin hän nousi.
    34 Seuraavana päivänä sanoi vanhempi nuoremmalle: "Katso, minä makasin viime yönä isäni kanssa; juottakaamme hänelle tänäkin yönä viiniä, ja mene sinä ja makaa hänen kanssaan, saadaksemme isästämme jälkeläisen".
    35 Niin he juottivat sinäkin yönä isällensä viiniä; ja nuorempi meni ja makasi hänen kanssaan, eikä tämä huomannut, milloin hän tuli hänen viereensä ja milloin hän nousi.
    36 Ja niin Lootin molemmat tyttäret tulivat isästänsä raskaiksi.
    ....

    Sinä itse voisit ajatella harrastavasi seksiä oman vanhempasi kanssa saadaksesi jälkeläisiä vanhempiesi nimelle? Tämä raamatun kohta ei varmaan ole vallitsevan kulttuurin insesti- isien omaa käsialaa eihän?

    Uskotko sinä myös jättiläisiin? :) Ja siihen että Adam eli 800 vuotta?

    Eikös tuossa tyttäret maanneet Lootin?
    Ei minulla ole mitään ongelmia eikä syytä harrastaa seksiä kuin vain ja ainostaan rakkaan puolisoni kanssa joten miksi mitään muuta edes ajattelisin?
    Tottakai uskon Raamatussa kerrottuihin langenneitten enkelinen ja maan tyttärien jälkeläisiin joista tuli jättiläisiä. Olihan Goljatkin jättiläinen. Aadam eli 930 vuotiaaksi Lemekin aikaan asti.

    "Eikös tuossa tyttäret maanneet Lootin?"

    Nimenomaan! Varmasti uskot myös että kun omassa seurakunnassasi tulee ilmi insestitapaus, se johtuu juonittelevista tyttäristä jotka uhriuttivat viattomat vanhempansa.

    Mutta ajatus homoavioliitoista on lasten parasta ajatellen todella tuhoisaa.Sitä vastustakaatte!

    Miksi niin uskoisin?
    Kyllä, aviolitto on yhden naisen ja yhden miehen liitto ja siitä voit lukea perusteluita aloituksesta minulla ei ole mitään uutta sanottavaa siihen mitä siinä on tuotu esille.

    Äänestä

  • UPDATE_11226907 kirjoitti:

    Miksi niin uskoisin?
    Kyllä, aviolitto on yhden naisen ja yhden miehen liitto ja siitä voit lukea perusteluita aloituksesta minulla ei ole mitään uutta sanottavaa siihen mitä siinä on tuotu esille.

    Miksi et uskoisi?

    Äänestä

  • uskovanmieli kirjoitti:

    Miksi et uskoisi?

    Mietipä sinä sitä :)

    Äänestä

  • UPDATE_11226907 kirjoitti:

    Mietipä sinä sitä :)

    Ole hyvä ja vastaa kysymykseen. Ja muista perustella raamatulla, koska raamatulla sinä perustelet homoavioliittojen kumoamista.

    Jos seurakuntasi keskellä tulee ilmi insestitapaus, miksi ET uskoisi että kysymys on vain tytärten juonista kun he itse ovat sitä halunneet?

    Miksi ET uskoisi tätä selitystä? Tekiväthän Sodoman ja Gomorran aikoihinkin Lootin tyttäret sillä tavalla?

    Raamatussa lukee aivan selvästi joten lue sieltä miten asia on.
    Eikä siinä, että homostelu on synti ole mitään epäselvää. Joten voit löysätä pipoasi ja hyväksyä vain asian kuten se on.

    Äänestä

  • UPDATE_11226907 kirjoitti:

    Raamatussa lukee aivan selvästi joten lue sieltä miten asia on.
    Eikä siinä, että homostelu on synti ole mitään epäselvää. Joten voit löysätä pipoasi ja hyväksyä vain asian kuten se on.

    Tämä ei ole vastaus kysymykseen.

    Ole hyvä ja vastaa kysymykseen.

    Äänestä

Usa:ssa kadehditaan nyt Venäjää. Lännestä ja Usa:sta on tullut moraalisen turmelluksen johtajia, mutta Venäjästä ortodoksikirkkoineen maailman johtajia moraalisen totuuden suojelijoina. Nyt Suomen pitää vaan irtautua tästä turmelluksen tuhoaallosta. Emme ole vielä hukkuneet.

"I look over to Russia, Putin, the Russian Orthodox Church has now lifted themselves up as the moral leader of the world," Rohrer continued. "Believe it or not, Russia and the Russian Orthodox Church [are] the protectors of moral truth. The west and the United States have become the leaders of moral depravity."

http://www.rightwingwatch.org/content/rohrer-russia-now-moral-leader-world-cracking-down-homosexuality

Äänestä

aa-kerhon pääväite on, että he puolustavat aloitteellaan lasten oikeuksia. Tämä on täyttä puppua, koskapa sekä MLL, että Pelastakaa lapset ry että muutamat muut tahot katsovat, että laki nimenomaan on sateenkaariperheissä asuvien lasten etu.
aa-kerho voisi avoimesta myöntää, että he puolustavat omaa konservatiiviseen kristinuskoonsa perustuvaa käsitystä avioliitosta ja että he eivät halua antaa homoseksuaaleille samoja oikeuksia kuin heteroilla jo on.
Samat aa-kerholaisten aatetoverit vastustivat aikoinaan myös sukunimilakia ja siinäkin he vetosivat lasten oikeuksiin eli kuten yksi tuomiorovasti asian suurinpiirtein sanoi "sittenhän ei enää erottaisi yksinhuoltajan lasta avioliitossa syntyneestä". Eli aa-kerholaisilla ei ole hätä ja huoli kuin omista lapsistaan ja he vastustavat kaikkea mikä vie meitä kauemmaksi perinteisestä konservatiivisesta perhemallista. Mutta he eivät vetoa raamattuun, koska muita ei heidän tulkintansa raamatusta kiinnosta vähääkään. Nämä meidän aa-kerholaiset ovatkin yhdenlaisia amisheja, joiden arvot ja ajatukset ovat 1800-luvulta.

Äänestä
  • Muutaman tuhannen (vai montako niitä mahtaa olla?) lapsen takia ei pidä romuuttaa lopullisesti avioliittoinstituutiota, joka on luotu nimenomaan suojelemaan lapsia.

    Äänestä

  • fjjk kirjoitti:

    Muutaman tuhannen (vai montako niitä mahtaa olla?) lapsen takia ei pidä romuuttaa lopullisesti avioliittoinstituutiota, joka on luotu nimenomaan suojelemaan lapsia.

    Olen samaa mieltä kanssasi. Tämä asia on saanut aivan suhteettomat mitat.

    Äänestä

  • fjjk kirjoitti:

    Muutaman tuhannen (vai montako niitä mahtaa olla?) lapsen takia ei pidä romuuttaa lopullisesti avioliittoinstituutiota, joka on luotu nimenomaan suojelemaan lapsia.

    Eli myönnättekö, että teitä kiinnostaa vain kristillisessä avioliitoissa asuvien lasten etu?

    Äänestä

  • vastaa-jos-jaksat kirjoitti:

    Miten niin kristillisessä avioliitossa asuvien? Lasten on parasta elää pysyvässä äidin ja isän muodostamassa avioliitossa oli se sitten solmittu missä tahansa kulttuurissa ympäri maailman.

    Äänestä

  • vastaa-jos-jaksat kirjoitti:

    Eli myönnättekö, että teitä kiinnostaa vain kristillisessä avioliitoissa asuvien lasten etu?

    Mistä noin päättelet?

    Äänestä

  • Nämä samaan lahkoon kuuluvat vastustivat myös lasten ruumillisen kurituksen kieltävää lakia.

    Äänestä

  • UPDATE_11314646 kirjoitti:

    Nämä samaan lahkoon kuuluvat vastustivat myös lasten ruumillisen kurituksen kieltävää lakia.

    Eli näitä kiinnostaa eniten isän oikeuksien ajaminen.
    Perheen sisällä ensin perheen pää isä, sitten äiti ja vasta sitten lapsi. Karua.
    Yhteiskunnassa ensin oikein uskovat ja heidän sisällään hierarkia menee miehet, sitten naiset ja vasta kolmantena lapset.
    Miten nämä mahtaa suhtautua yksineläviin?

    Äänestä

  • vastaa-jos-jaksat kirjoitti:

    Eli näitä kiinnostaa eniten isän oikeuksien ajaminen.
    Perheen sisällä ensin perheen pää isä, sitten äiti ja vasta sitten lapsi. Karua.
    Yhteiskunnassa ensin oikein uskovat ja heidän sisällään hierarkia menee miehet, sitten naiset ja vasta kolmantena lapset.
    Miten nämä mahtaa suhtautua yksineläviin?

    Mitäpä jos vastaisitte edellisiin kysymyksiin ensin ja sitten vasta jakaisitte tuota skeidanne lattaamista?

    Äänestä

  • "Miten nämä mahtaa suhtautua yksineläviin?"

    Puhuisivatkohan naimattomuuden armolahjasta...

    Äänestä

Erkki Perälä, kunnon punanuttu.

Äänestä
  • joo. kommunismi oikein tuoksuu....

    Äänestä

  • tyrel, pesunkestävä hihhuli

    Äänestä

  • fdggg kirjoitti:

    tyrel, pesunkestävä hihhuli

    Hihhuli ennen kuin kommari :)

    Äänestä

  • sininuttu kirjoitti:

    Hihhuli ennen kuin kommari :)

    Just näin!

    Äänestä

Turunen oli tarttunut siis yhteen kommenttiin Erkki Perälän blogiin. Vai yhteen kommenttiin Perälän blogissa? Kirjoitus on mielestäni lähinnä tieteellistä väittelyä joka kuuluu asiaan. Mutta mitä ne väitteet olivat?

yrittävät tasa-arvon vastustajat perustella väitettään marginaalitutkimuksilla, samoin kuin muun muassa ilmastodenialistit tekevät.

”Tutkimuksen suurin, ja samalla sen johtopäätökset tyhjäksi tekevä, ongelma kuitenkin on, että tutkimuksessa ei erotella, olivatko nämä lapset syntyneet sateenkaariperheeseen, vai esimerkiksi alunperin norminmukaiseen heteroydinperheeseen, ja siirtyneet joskus myöhemmin biologisten vanhempien eron myötä sateenkaariperheeseen.”

Turunen vastaa: ”Sullins kontrolloi tutkimuksessan monien muiden tekijöiden ohella myös juuri perhehistorian vaikutuksen…”.
http://www.patmos.fi/blogi/kirjoitukset/732/tutkittua_tietoa_-_aito_avioliitto_ja_aktivistiblogisti_erkki_peralan_hompsonpompsoa

Carolyn Moynihanin kirjoituksesta löysin vain tällaisia mainintoja tuosta vaikutuksista:

”…hän vertaili kaikkein vakaimpia perhemuotoja lesbojen tai sellaisten erityisesti epävakaiden kotitalouksien kanssa, joissa olevien ihmisten seksuaalinen suuntautuminen on vaihteleva.”

”… hän vertaili koko samaa sukupuolta olevien perheiden otosta kaikkein epävakaimpia heteroseksuaalisia perheitä koskevaan aineistoonsa antaen tällä tavalla mahdollisimman paljon sijaa sille teesille, että pääasiassa epävakaus sellaisenaan asettaa lapset ensin mainitussa tilanteessa epäedulliseen asemaan…”.

”…vakautta edustavana tekijänä Sullins tarkasteli sitä asuiko perhe omassa kodissa vai vuokra-asunnossa.” ja ””…kontrolloi tulojen ja koulutuksen vaikutuksen asumistyyppiin.”

”Sullinsin tutkimuksessa, joka perustuu Nuorten aikuisten terveyden kansalliseen pitkäaikaistutkimukseen (toistaiseksi julkaisemattomassa tutkimuksessa) verrattiin kahta samaa sukupuolta olevien vanhempien ryhmää.

”…toinen oli sellainen, jossa vanhemmat eivät olleet naimisissa, mutta elivät usein aiemman heteroseksuaalisen suhteen jälkeisessä suhteessa, ja jossa lapset olivat eläneet nykyisten vanhempiensa kanssa keskimäärin neljä vuotta.”

” Toinen ryhmä koostui avioliitossa olevista samaa sukupuolta olevista vanhemmista, jossa lapset olivat eläneet nykyisten vanhempiensa kanssa keskimäärin yli kymmenen vuotta.” ”.

Se onko tuo riittävä, voidaan aina keskustella. Tosin jään odottamaan tätä tietiellisen debattien jatkumoa suurella mielenkiinnolla. Etenkin odotan eurooppalaisien ja pohjoismaisien tutkijoiden kannanottoja.

Toiseen väitteeseen Turunen ei kommentoi: ”Toinen Sullinsin tutkimuksen keskeinen ongelma on se, että amerikkalainen yhteiskunta on muuttunut huomattavasti sallivammaksi tasa-arvoista avioliittolakia kohtaan vuodesta 1997…”
http://erkkiperala.fi/2015/07/22/naennaistieteella-tasa-arvoista-avioliittolakia-vastaan/

Hän jälleen monisanaisesti kopio Carolyn Moynihan tekstiä, jossa perustelee (ja sinänsä oikeutetusti) näiden tutkijoiden tuotoksia.
http://aitoavioliitto.fi/img/moynihan_mn_fin.pdf

Äänestä
  • Niinhän otsikossa luvattiinkin. Odota nyt kun palaa lomalta. Hyvä oli Pasi kirjoitus ja kaikki asiaa, fiksu kaveri.

    Äänestä

  • oikein.kirjoitti kirjoitti:

    Niinhän otsikossa luvattiinkin. Odota nyt kun palaa lomalta. Hyvä oli Pasi kirjoitus ja kaikki asiaa, fiksu kaveri.

    En nyt kehuisi. Mielenkiintoa ohjataan aina johonkin detaljiin ettei vain se olennainen tulisi ilmi?

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    En nyt kehuisi. Mielenkiintoa ohjataan aina johonkin detaljiin ettei vain se olennainen tulisi ilmi?

    Et taida ymmärtää mitä blogi kirkoittelu on. Mikä oleellinen nyt jäi pois näistä aiheista joita kommentoi? Luit kai myös liitteet joissa on tutkimustietoa ja faktaa asioista?

    Äänestä

  • oikein.kirjoitti kirjoitti:

    Et taida ymmärtää mitä blogi kirkoittelu on. Mikä oleellinen nyt jäi pois näistä aiheista joita kommentoi? Luit kai myös liitteet joissa on tutkimustietoa ja faktaa asioista?

    Jos nyt ensin lukisit tuon kirjoittamani....

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    Jos nyt ensin lukisit tuon kirjoittamani....

    kun ei millään jaksa lukea sun älyttömiä jaarituksiasi :(

    Äänestä

  • älä.vaadi.mahdottomia kirjoitti:

    kun ei millään jaksa lukea sun älyttömiä jaarituksiasi :(

    Miksi sitten kysellä sellaista mikä on jo kirjoitettu. Ja juu, lyhyt ja ytimekäs oli tuo Turusen vastinekin…

    Siksiköhän se on postattu tänne kokonaisuudessa koska siitä ei ollut oikein ymmärretty asiaa?

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    Miksi sitten kysellä sellaista mikä on jo kirjoitettu. Ja juu, lyhyt ja ytimekäs oli tuo Turusen vastinekin…

    Siksiköhän se on postattu tänne kokonaisuudessa koska siitä ei ollut oikein ymmärretty asiaa?

    Sinua varten on postattu koska sinulla on ymmärrysvaikeuksiakin enemmän asennevaikeuksia.

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    En nyt kehuisi. Mielenkiintoa ohjataan aina johonkin detaljiin ettei vain se olennainen tulisi ilmi?

    Vai detaljeihin! Juuri itse ohjaat detaljeihin, jätät toisten sanoja pois ja tulkitset väärin toisten kirjoituksia. Kuten olet itse myöntänyt tulkitsevasi. Se on niin niin nähty, turha on kissanhännän nostelusi selvän mustaa valkoisella edessä. Eipä enää tee paljoa syventyä sinun tulkintoihin ja 'tekstien avauksiin'...

    Äänestä

  • ihan.sulle.vaan kirjoitti:

    Sinua varten on postattu koska sinulla on ymmärrysvaikeuksiakin enemmän asennevaikeuksia.

    :D . Ajattelin lähinnä etteihän kukaan muu lue noita Turusen ja Ahvion kirjoituksia…

    Jos ei osaa poimia olennaisia asioita verbaalipuurosta, niin asia ymmärretty. Mutta haluaisinpa todella nähdä kun Turunen itse tiivistää muutamaan lauseeseen sanomansa.

    Jos koet että olen tehnyt mielestäsi vääriä johtopäätöksiä niin miksi ihmeessä et keskustele niistä?

    Onko kiva olla uskovien vihaaja ja kiero tyyppi?

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    Miksi sitten kysellä sellaista mikä on jo kirjoitettu. Ja juu, lyhyt ja ytimekäs oli tuo Turusen vastinekin…

    Siksiköhän se on postattu tänne kokonaisuudessa koska siitä ei ollut oikein ymmärretty asiaa?

    Perälän teesit eivät edusta tieteellistä näkemystä, vaan poliittista. Perälän Blogi on vain hänen "mielipide" ja sellaisena se pysyy. Pelkällä "mielipiteellä" ei tehdä tutkimuksia tyhjiksi, siihen tarvitaan hiukan isommat rahkeet, kuin Vihreä ideologia.

    Oikea tapa on pyytää tutkijalta tutkimuksen data ja arvioida tulokset, mikäli nämä tulokset eivät vaakuta, täytyy käynnistää itse uudet tutkimukset ja verrata edellisen tutkimuksen tuloksia omaan ja tehdä sen pohjalta "johtopäätökset", ovatko ne keskenään ristiriitaiset tai yhtenäiset. Tutkimuksia ei ole vielä "kumottu" toisella tutkimuksella.

    Kuten sanoin, maailmassa on netti väärällään "mielipiteitä" ja artikkeleita, mutta sellaiseksi ne jää, eikä ne kaada itse tutkimusta, vaan toinen huolellisesti tehty tutkimus.

    Äänestä

  • tyrel kirjoitti:

    Aivan oikein. Kuten Turusenkin teesit edustavat hänen mielipidettään. Turunen ei ole tehnyt yhtään alan tutkimusta.

    Jokainen voi ja saa lukea tutkimuksia sekä etenkin mielipiteitä, joissa käytetään tutkimuksia perusteluina. Jokainen saa ja voi myös kyseenalaistaa, tukevatko ne sitä mielipidettä jonka joku esittää. Samoin saa jokainen kommentoida kaikkia tutkimuksia ja esittää lisäkysymyksiä.

    Tutkimuksia on hyvä lukea ensin siten, että katsoo mitä ne tutkivat. Tässä suhteessa on ikäväkseni sanottava omalta kohdaltani, ettei kielitaito riitä riittävään tarkkaan arviointiin. Mutta sitä mukaa kun suomennoksia tai analyysejä tulee, otan ne mietittäväksi. Tähänastisten tietojen valossa näyttää siltä, että nämä tutkimukset ovat aika marginaalisia ja tehty vain omaa ideologiaa varten.

    Todellakin toivon että saadaan tutkimuksia Euroopasta ja etenkin pohjoismaista, jotka ovat paremmin verrannollisia suomen tilanteeseen.

    Ja jokainen saa lukea toisten tekstejä oman maailmankatsomuksensa suodattamana ihan kieroon, tarkoituksella ja tulkiten, kuten teet esim. viestissäsi 'mummomuori 29.7.2015 06:51' ketjussa Aito Avioliitto-väen taustat. Niinkö? Kyllä nuo kommenttisi vaihtelevat ketjusta toiseen. Miten ihmeessä kun et lukea osaa, voit sanoa "että nämä tutkimukset ovat aika marginaalisia ja tehty vain omaa ideologiaa varten."

    http://keskustelu.suomi24.fi/t/13713384/aito-avioliitto-vaen-taustat

    Äänestä

  • kaltevaa-on kirjoitti:

    No, jos luet tämän ketjun loppuun, voit huomata, että kyllä, tekijät lähtevät aika marginaalisista ideologioista liikkeelle. Ja senkin, että ne on pyritty tekemään niin, jotta ne tukevat omaa ideologiaa.

    Äänestä

Fakta nro 1: Sullins testaa tutkimuksessaan nk. stability-muuttujaa vertaamalla sitä siihen kuinka pitkään perhe on asunut yhdessä paikassa. Kysesssä ei ole perhesuhteiden jatkuvuuteen liittyvä muuttuja kuin epäsuorasti. Em. jo asuminen vuokra-asunnossa lisää 31% lasten riskiä tunne-elämän ongelmiin. (Olemalla musta pieni tyttö ja vuokra-asunnossa Yhdysvalloissa, lisää sen muuten jo kaksinkertaiseksi.)

Fakta nro 2: Sullins ei tutkimuksessaan selvitä lainkaan, ovatko lapset asuneet samaa sukupuolta olevien vanhempien kanssa viikon vai 20 vuotta. Tutkimuksesta puuttuu täysin vertailu lapsista, jotka ovat a) asuneet biologisten vanhempiensa kanssa koko ikänsä ja b) asuneet samaa sukupuolta olevien vanhempiensa kanssa koko ikänsä.

Fakta nro 3: Sullinsilla ei ole mitään tietoa siitä, ovatko samaa sukupuolta olevat naimisissa/rekisteröityneessä parisuhteessa. Avioliiton puolustamiseksi tai vastustamiseksi koko tutkimus ei siis käy.

Fakta nro 4: Sama tutkimus näyttää, että samaa sukupuolta olevien vanhempien kanssa elävillä lapsilla on riskikerroin 1.8 tunne-elämän ongelmien suhteen. Mutta koska emme tiedä faktaa nro 3, emme voi vetää siitä mitään johtopäätöstä.

MUTTA - Sullins myöntää itsekin tämän seuraavan tutkimuksessaan.

Yksinhuoltajaperheissä asuvalla tämä sama riski on 3.6 - siis kaksi kertaa todennäköisempi. Eli jos tutkimus otettaisiin vakavasti, niin lapsen kannalta olisi huomattavasti parempi asua kahden homoseksuaalin kuin pelkästään äitinsä tai isänsä kanssa.

Faktat on muuten otettu suoraan tutkimuksesta, jonka lyhennelmä löytyy täältä:
http://poseidon01.ssrn.com/delivery.php?ID=644113004017115121112008095107083097029078004022011049090080087098124115027002100126119126029119053124101020115089116102000074122047012042084065074119069090116010092007079067090080085085092102013029112083115083073026004114074010079012114113110100080&EXT=pdf&TYPE=2

Fakta nro 5 eli extra: Regnerus ei koskaan tutkinut lapsia, jotka elivät samaa sukupuolta olevien vanhempiensa kanssa. Hän tutki lapsia, joiden jommalla kummalla vanhemmalle oli ollut tai oli parhaillaan suhde samaan sukupuoleen. JA: joiden aiempi heteroavioliitto oli päättynyt eroon. Sen takia hänen tutkimuksensa upotettiin täydellisesti. Se ei edes tutkinut sitä mitä sen piti tutkia.

Äänestä

  • Kiitos hyvästä analyysistä.

    ”…siihen kuinka pitkään perhe on asunut yhdessä paikassa. Kysesssä ei ole perhesuhteiden jatkuvuuteen liittyvä muuttuja…”

    Jotain tuon tapaisia viitteitä oli tuossa Carolyn Moynihanin jutussakin. Itse jäin miettimään tosiaankin tuota, että miten asuminen tai asumismuoto voi olla osoitus siitä, millainen parisuhde on?

    Jos sama tutkimus tehtäisiin Euroopassa, niin millaisia tuloksia tulisi?

    ”…vuokra-asunnossa lisää 31% lasten riskiä tunne-elämän ongelmiin.”

    Esimerkkinä Sveitsissä, Saksassa ja itävallassa vuokralla asuminen on tavallista.

    ”Maat, joissa enemmän kuin viidesosa väestöstä asuu vuokra-asunnoissa, kuuluvat Euroopan rikkaimpiin…”
    http://www.stat.fi/til/tjt/2008/tjt_2008_2010-05-20_kat_004_fi.html

    ”Euroopan vähäisintä omistusasuminen on Sveitsissä. Siellä omistusasunnoissa elää Oswaldin mukaan 30 prosenttia kotitalouksista. Sveitsistä näkee myös noin 40 prosentin lukemia. Saksa tulee kakkosena.”
    ”…on tavallista, että varakkaat ja koulutetut ihmiset asuvat vuokra-asunnoissa.”
    http://www.taloussanomat.fi/asuminen/2013/11/21/luopukaa-jo-omistusasumisen-ihannoinnista/201316129/310

    Etenkin kun vielä meiltä odotetaan työvoiman ”liikkuvuutta” huomattavasti enemmän, vaikka juuri omistusasuminen saattaa olla pikemminkin haitta.

    ”…omistusasuminen voi taannuttaa alueiden elinvoimaisuutta.”
    ”… asuntovelkaiset välttelevät riskejä eivätkä perusta yrityksiä entiseen malliin.”
    ”… omistusasuminen voi heikentää kulutuskysyntää, kun ihmiset keskittyvät velkojensa hoitamiseen. ”
    ”Kansainväliset tulokset kuitenkin osoittavat siihen suuntaan, että liiallisella omistusasumiseen kannustamisella voi olla ei-toivottuja vaikutuksia työmarkkinoilla, hän sanoo.”

    ”Regnerus ei koskaan tutkinut lapsia, jotka elivät samaa sukupuolta olevien vanhempiensa kanssa…”

    Tämä vahvisti sen, että tutkimus ei kohdistunut lainkaan siihen, miten vakiintuneet perheet poikkeavat toisistaan.

    Mielestäni tutkimuksissa pitää ottaa huomioon kaikki muut sosiaalisekonomiset taustatekijät, jotta ei esim. vertailla vain hyväosaisia köyhiin.

    Äänestä

  • tyrel kirjoitti:

    "Eli jos tutkimus otettaisiin vakavasti, niin lapsen kannalta olisi huomattavasti parempi asua kahden homoseksuaalin kuin pelkästään äitinsä tai isänsä kanssa."

    Niin, tutkimushan otettiin vakavasti jo sen arvoinnissa ja lopputulema on fakta. "!lapsen on parempi asua äitinsä ja isänsä kanssa.!"

    "Se ei edes tutkinut sitä mitä sen piti tutkia."

    Niinkö?.
    http://www.supremecourt.gov/ObergefellHodges/AmicusBriefs/14-556_American_College_of_Pediatricians.pdf

    Jos sinulla on faktapohjaa, laita ne esiin.

    Se, että viittaat USA:n korkeimmalle oikeudelle lähetettyyn ns. asiantuntijalausuntoon, ei riitä. Varsinkaan kun kyse on järjestöstä, joka judeokristilliseen perinteeseen pohjaten "kannattaa lasten selektiivistä väkivaltaista rankaisemista" ja "ehkäisystä kertomisen luopumista koulutuksessa". Ja tästä huolimatta väittää sivuillaan, että nyt julkiseen mielipiteeseen vaikuttavat tahot ajavat vain omia etujaan, eivätkä välitä tieteestä.

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    Kiitos hyvästä analyysistä.

    ”…siihen kuinka pitkään perhe on asunut yhdessä paikassa. Kysesssä ei ole perhesuhteiden jatkuvuuteen liittyvä muuttuja…”

    Jotain tuon tapaisia viitteitä oli tuossa Carolyn Moynihanin jutussakin. Itse jäin miettimään tosiaankin tuota, että miten asuminen tai asumismuoto voi olla osoitus siitä, millainen parisuhde on?

    Jos sama tutkimus tehtäisiin Euroopassa, niin millaisia tuloksia tulisi?

    ”…vuokra-asunnossa lisää 31% lasten riskiä tunne-elämän ongelmiin.”

    Esimerkkinä Sveitsissä, Saksassa ja itävallassa vuokralla asuminen on tavallista.

    ”Maat, joissa enemmän kuin viidesosa väestöstä asuu vuokra-asunnoissa, kuuluvat Euroopan rikkaimpiin…”
    http://www.stat.fi/til/tjt/2008/tjt_2008_2010-05-20_kat_004_fi.html

    ”Euroopan vähäisintä omistusasuminen on Sveitsissä. Siellä omistusasunnoissa elää Oswaldin mukaan 30 prosenttia kotitalouksista. Sveitsistä näkee myös noin 40 prosentin lukemia. Saksa tulee kakkosena.”
    ”…on tavallista, että varakkaat ja koulutetut ihmiset asuvat vuokra-asunnoissa.”
    http://www.taloussanomat.fi/asuminen/2013/11/21/luopukaa-jo-omistusasumisen-ihannoinnista/201316129/310

    Etenkin kun vielä meiltä odotetaan työvoiman ”liikkuvuutta” huomattavasti enemmän, vaikka juuri omistusasuminen saattaa olla pikemminkin haitta.

    ”…omistusasuminen voi taannuttaa alueiden elinvoimaisuutta.”
    ”… asuntovelkaiset välttelevät riskejä eivätkä perusta yrityksiä entiseen malliin.”
    ”… omistusasuminen voi heikentää kulutuskysyntää, kun ihmiset keskittyvät velkojensa hoitamiseen. ”
    ”Kansainväliset tulokset kuitenkin osoittavat siihen suuntaan, että liiallisella omistusasumiseen kannustamisella voi olla ei-toivottuja vaikutuksia työmarkkinoilla, hän sanoo.”
    http://www.taloussanomat.fi/asuminen/2013/11/21/luopukaa-jo-omistusasumisen-ihannoinnista/201316129/310

    ”Regnerus ei koskaan tutkinut lapsia, jotka elivät samaa sukupuolta olevien vanhempiensa kanssa…”

    Tämä vahvisti sen, että tutkimus ei kohdistunut lainkaan siihen, miten vakiintuneet perheet poikkeavat toisistaan.

    Mielestäni tutkimuksissa pitää ottaa huomioon kaikki muut sosiaalisekonomiset taustatekijät, jotta ei esim. vertailla vain hyväosaisia köyhiin.

    Lisään vielä faktan 4b, joka jäi huomaamatta. Sullinsin tutkimuksessa ei ole tarpeeksi dataa sanomaan mitään varmaa samaa sukupuolta olevien vanhempien vaikutuksesta adoptoituihin lapsiin. Hän myöntää itsekin tämän tutkimuksessaan.

    Usassa noin 33% ihmisistä elää vuokra-asunnossa, niistä n. 75% on yhden tai kahden ihmisen talouksia. (http://dmdatabases.com/databases/consumer-mailing-lists/interesting-renter-statistics)

    Asumistavan ja parisuhteen korrelaatio on todennäköisesti olemassa, mutta se on mahdoton todistaa suoraan Sullinsin tavalla. Yhteys on monimutkaisempi. Sullins perustaa sen koostetutkimukseen amerikkalaisten avioliitoista (Cherlin AJ. The marriage-go-round: The state of marriage and the family in america
    today. )

    USAssa avioitumisprosentti on yksi maailman korkeimpia (liki 90%) ja samalla avioeroprosentti on maailman korkein (erityisesti Raamattuvyöhykkeellä). Poikkeuksellisen suuri osa lapsista syntyy avioliitossa, mutta 40% heistä kokee vanhempien avioeron ennen 15 ikävuottaan (vastaava Ruotsissa 30, Italiassa alle 20). Usassa myös avioliitto solmitaan nuorempana (25v) kuin muissa maissa (em. Ruotsi 31v).

    Puolet näistä eronneiden lapsista on uudessa perhesuhteessa alle kolmessa vuodessa. Ja tässä on luultavasti se relaatio. Vuokralla asuvista osa on yksinhuoltajia, joilla on takana ainakin yksi suhde ja he solmivat siis suhteellisen nopeasti uuden suhteen -ja muuttavat.

    Vanhemmat ovat siis nuorempia kuin Euroopassa ja todennäköisempiä eroamaan, jolloin tulotaso laskee ja uuden suhteen myötä muutetaan uudestaan. Erikoista on se, että USAssa uuden avioliiton solmiminen ei nosta suhteellisia tuloja vaan pikemminkin laskee niitä.

    Sullins huomio tulotason tutkimuksessaan, sillä on vaikutusta, mutta vasta silloin kun tulotaso ylittää selvästi 4x köyhyysrajan. Siinä vaiheessa lasten emotionaalisten ongelmien riski alkaa pienemään. Varakkuudella on siis vaikutusta ja tietysti myös omistusasumisen mahdollisuuteen.

    En ole koskaan nähnyt, että Euroopassa olisi tehty tuollaista tutkimusta. Maakohtaisesti samat luvut saattaisivat löytyä, jos joku pistäisi yhteen ja vertaisi niitä USAn lukuihin. Olisi mielenkiintoinen nähdä, miten ne eroavat, totta...

    Äänestä

  • 7x7 kirjoitti:

    ”USAssa avioitumisprosentti on yksi maailman korkeimpia (liki 90%) ja samalla avioeroprosentti on maailman korkein (erityisesti Raamattuvyöhykkeellä).”

    Ehkä tuossa on ero Eurooppalaiseen kulttuuriin nähden, että avioliittoja solmitaan ehkä kapoisinkin perustein? Euroopassa avoliitot ovat tavallisempia ja avioliitto usein solmitaan vasta lapsen syntymän johdosta. Ehkä sekin kertoo siitä kuinka vahvasti avioliittoon siten sitoudutaan?

    ”Erikoista on se, että USAssa uuden avioliiton solmiminen ei nosta suhteellisia tuloja vaan pikemminkin laskee niitä.”

    Joka varmaan vaikuttaa suoraan siihen, millainen lasten sosioekonominen aseman on? Euroopassa ja etenkin suomessa käy päinvastoin.

    ”Maakohtaisesti samat luvut saattaisivat löytyä, jos joku pistäisi yhteen ja vertaisi niitä USAn lukuihin. Olisi mielenkiintoinen nähdä, miten ne eroavat, totta...”

    odotan sitä, kun joku noin tekee. Epäilen vahvasti ettei se ole ainakaan AA liikkeen taholta kukaan. Sillä on valtava riski mielestäni saada aivan päinvastaisiakin tuloksia kuin amerikkalaisessa kontekstissa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Pasin.oikaisuja kirjoitti:

Tutkittua tietoa - Aito avioliitto ja aktivistiblogisti Erkki Perälän "hömpsönpömpsöä"

Aito avioliitto -kansalaisaloite, jonka nimienkeruu jatkuu 29.9. saakka, mursi lopulta mediasaarron kun 50 000 nimen raja täyttyi. Odotetusti se näin poiki lehti- ynnä tv-hastatteluita. Saman päivän aamuna olimme kuluvan viikon tiistaina aamu tv:ssä, niin minä MTV3:n Huomenta Suomi -lähetyksessä yhdistyksen tiedotussihteerin ominaisuudessa (kts. täältä) kuin yhdistyksen puheenjohtaja Jukka Rahkonen YLE:n aamu tv:ssä haastateltavana (kts. täältä). Odotetusti tämä kaikki on myös poikinut kaikenlaista kommentointia myös sosiaalisessa mediassa ja blogosfäärissä. On hyvä, että asioista keskustellaan. Varsinkin avioliitosta. Tässä blogissa tartun vain yhteen kommenttiin monista mahdollisista näin kesäloman keskeltä.

Aito avioliitto -yhdistyksen puheenjohtaja Jukka Rahkonen vieraili tiistaina Radio Helsingin vieraana, jossa hänen debattikumppaninaan oli 33-vuotias helsinkiläinen vihreiden kaupunginvaltuutettu Erkki Perälä.

Keskustelun aikana Rahkonen viittasi yhdysvaltalaisen sosiologi Paul Sullinsiin, jonka laajaan kansalliseen satunnaisotantaan perustuva tuore tutkimus (2015) antoi viitteitä samaa sukupuolta olevien vanhempien lasten merkittävästi kohonneesta riskistä tunne-elämän häiriöihin. Tästä voi lukea lähemmin Aito avioliitto -yhdistyksen sivuilla julkaistusta suomenkielisestä artikkelista tästä linkistä: ”Uusi tutkimus samaa sukupuolta olevista pareista paljastaa, että lapset voivat parhaiten äidin ja isän kanssa.”

Perälä kirjoitti keskiviikkona omassa blogissaan, ettei ollut aiemmin kuullut Sullinsin tutkimuksesta, eikä siksi osannut lähetyksessä ottaa siihen kantaa. Perälä päätti ottaa selvää ja uskoi lopulta löytäneensä raskauttavia todisteita siitä, että Sullinsin tutkimus on enemmän tai vähemmän hämäräperäinen, vaikka myöntääkin sen ansioksi laajan otannan.
The Atlantic -lehdestä löytämänsä artikkelin perusteella Perälä tarjoilee blogissaan raskauttavana todisteena väitettä, jonka mukaan Sullins laiminlöi tutkimusaineistosta löytyvien sateenkaarilasten aiemmasta perhehistoriasta mahdollisesti löytyvät avioerot.

”Tutkimuksen suurin, ja samalla sen johtopäätökset tyhjäksi tekevä, ongelma kuitenkin on, että tutkimuksessa ei erotella, olivatko nämä lapset syntyneet sateenkaariperheeseen, vai esimerkiksi alunperin norminmukaiseen heteroydinperheeseen, ja siirtyneet joskus myöhemmin biologisten vanhempien eron myötä sateenkaariperheeseen.”

”Perhehistorialla on Perälän mukaan merkitystä siksi, että ”vanhempien avioerolla tutkitusti voi olla vaikutusta lapsen hyvinvointiin vanhempien sukupuolesta tai seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta,” Perälä toteaa. Sinänsä kiinnostavaa, että hän myöntää tämän asian, jota myös Aito avioliitto -kampanjassa on pidetty esillä yhtenä lapsen hyvinvointia heikentävänä asiana.

Perälä tahtoo herätellä lukijoissaan epäilyksen Sullinsin tutkimuksen laadusta myös antamalla ymmärtää, että tutkimus ei ole läpäissyt todellista akateemista seulaa, vaan mahdollisesti julkaistu maksua vastaan.

Toisin kuin Perälä löytämänsä lehtiartikkelin pohjalta esittää, Sullins kontrolloi tutkimuksessan monien muiden tekijöiden ohella myös juuri perhehistorian vaikutuksen, jonka Perälä rehvakkaasti sanoo olevan "suurin, ja samalla sen johtopäätökset tyhjäksi tekevä, ongelma".
Sullins on itse vastannut tähän samaan kritiikkiin, kuin myös väitteisiin tutkimuksensa julkaisijan vertaisarvioinnista Yhdysvaltojen korkeimmalle oikeudelle jätetyssä asiantuntijalausunnossa (Amicus Brief), joka on laadittu yhdessä Amerikan lastenlääkärien yhdistyksen, Family Watch Internationalin, sekä sosiologien Mark Regneruksen ja Loren Marksin kanssa.

Siinä muun muassa todetaan:

"Despite false assertions to the contrary, Sullins did examine the effects of family stability in two ways. See Sullins, Emotional, at 102 (“The present study tests the hypothesis that reduced stability relative to opposite-sex families may explain part or all of any increased emotional distress experienced by children in same-sex families.”).

Perhehistorian vaikutuksen kontrolloimisen jälkeen negatiiviset vaikutukset lasten kehitykselle olivat yhä havaittavissa, eivätkä ne täysin kadonneet, niin kuin kriitikkojen olettaman mukaan olisi pitänyt, jos vain Sullins olisi huomannut tehdä sellaista minkä Sullins Perälän ja muiden kriitikkojensa mukaan laiminlöi tehdä, mutta jonka Sullins nimenomaan teki.

Jos jopa Sullinsin korkea-arvoiset arvostelijat, kuten Amerikan psykologiyhdistys, lukee tutkimuspapereita näin heikosti, ei ole yllättävää jos suomalainen aktivistiblogisti haksahtaa poliittisessa vauhtisokeudessa väittämään tutkimuksesta jotain mikä ei pidä paikkaansa.

Sullins huomauttaa myös, että hänen tutkimukseensa kohdistettu tosiasioiden vastainen kritiikki perhehistorian laiminlyönnistä on sinänsä outo ja täysin tarkoitushakuinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu