Vai ei elinkeinoelämä valita eurosta.

Keskon pääjohtaja Mikko Helander haluaa aika rapsakan devalvaation. Taloussanomien haastattelussa Mikko Helander suorasukaisesti vaatii Suomen yksikkökustannuksia karsittavan noin 5%.

Käytännössä tuo karsinta tarkoittaisi pelkästään palkkaleikkauksien kautta tehtynä helposti 20-30 % palkkaleikkauksia. Syynä on se,että palkkoja leikkaamalla eivät muut sopimukset muutu. Vuokrat ja vastaavat eivät laske ilman massatyöttömyyttä kuten Kreikassa ja Espanjassa.

Olen yllättynyt siitä,että nimenomaan kaupan puoli vaatii näin rajua devalvaatiota.


Eittämätön tosiasia on ,että tuo yksikkökustannusten laskeminen onnistuisi helpoiten valuuttadevalvaatiolla. Mutta se ei ole mahdollista koska olemme euromaa.(ei päätösvaltaa omiin asioihin)

Toisin sanoen ainoa tapa hoitaa homma on tehdä raju palkkojen leikkauskampanja "yhteiskuntasopimuksen " ja massatyöttömyyden kautta. Kyllä ne muutkin sopimukset ehkä 10-15v aikana halpenevat sitä kautta. Kreikan tie eli sisäinen devalvaatio. Hip,hip, hurraa !!!

Muun muassa tämän perusteella pidän jokaista,joka väittää ettei elinkeinoelämä valita eurosta, TÄYSIN TYPERÄNÄ.

Usean tuntemani politiikassa vaikuttavan tapauksessa oikeampi termi on VALEHTELIJA. Kyllä moni oikeistolainen poliitikko tietää mistä on kyse,mutta ne Brysselin lihapadat ja kaikki muu.

Elinkeinoelämä harvoin kommentoi asioita muuten kuin yksittäisen yrityksen tai toimialan näkökulmasta. Sen takia on turha kuvitella jonkin yrityksen sanovan,että tehdään valuuttadevalvaatio. Ei,vaan yritykset sanovat ,että kustannuksia pitää laskea kilpailijamaihin nähden.


Mikäli valuuttadevalvaatiota tai edes kellutusta ei voi tehdä,niin sitten lasketaan palkkoja. Kyllä ne kustannukset siinä 10-15v aikana laskevat massatyöttömyyden ja vastaavien kautta.

Tosin Suomen taloudesta ei sen jälkeen ole paljon jäljellä.


Vai ei elinkeinoelämä valita eurosta.



.
350
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ns elinkeinoelämä on koko EU-jäsenyyden haluaja ja jatkuva lobbaaja. Vienti ja tuonti haluaa EU-jäsenyyttä mutta kotimainen sektori ei jos on järjissään. EUn järjettömät tuet on EU-jäsenyyden syyt. Kaikki niitä kerjäävät.
Devalvointi on kaksipiippuinen asia. Toiset hyötyy kuten vienti mutta me kansalaiset häviämme rajusti. Siksi taloutta pitää hoitaa kustannustehokkaasti eikä leikkiä rahan arvolla ja tuhlaamalla rahaa turhuuksiin. Kansan halu tuhlata on tämän laman syy.

Äänestä
  • Ruotsin talous on pärjännyt paremmin ,koska kelluva kruunu on korjannut kilpailukykyä ,joka päivä. Se on antanut myöskin aikaa parantaa palveluja ja tuotteita ,sekä pitänyt kotimarkkinat toiminnassa. Suomessa tuotetaan vain n6% täällä käytettävistä tuotteista. Luku on surkea ,jos tarkoitus on kansalaisten työllistyminen. Suomi on kaventuvan taloudellisen toimeliaisuuden tiellä,mikään ei auta,vaikka tehtäisiin ilmanedestä työtä ja säästettäisiin kuinka, jos järjestelmää ei muuteta.

    Äänestä

  • Samassa veneessä ollaan. Ruotsia koskee samat asiat,vain valuutan nimi on eri. Kyllä talouspoliittiset päätökset ohjaavat rahan arvoa ja yrittämisen mahdollisuuksia. Ruotsi voi tehdä suuria muutoksia jos haluaa taloudessaan, Suomessa eletään euron kurimuksessa. Emme voi muuttaa euron arvoa mihinkään omilla päätöksillä koska sitä mahdollisuutta ei ole. Suuri Saksa päättää meidän puolesta. Sen pankit keräävät rahaa velkavaltioilta ja EU lopuksi maksaa velat eli me.Tukiaiset ratkaisevat yritysten kohtalon ja kansa maksaa kiltisti. Mitään ei napista vaikka koko valtio on konkurssikypsä. Joskus aikanaan oli kovat puheet voivuorista,nyt vaietaan tuhat kertaa suuremmista tukiaisista. Maatalous haaskaa moninkertaisesti mitä tuottaa. Näin talous ei pelitä vaan köyhtyy koko maa. Kansantaloutta ei ole EUn takia vaan kaikki ahnehtivat viimeistä päivää mitään tulevaisuudesta välittämättä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


fromtyhmyri kirjoitti:

Keskon pääjohtaja Mikko Helander haluaa aika rapsakan devalvaation. Taloussanomien haastattelussa Mikko Helander suorasukaisesti vaatii Suomen yksikkökustannuksia karsittavan noin 5%.

Käytännössä tuo karsinta tarkoittaisi pelkästään palkkaleikkauksien kautta tehtynä helposti 20-30 % palkkaleikkauksia. Syynä on se,että palkkoja leikkaamalla eivät muut sopimukset muutu. Vuokrat ja vastaavat eivät laske ilman massatyöttömyyttä kuten Kreikassa ja Espanjassa.

Olen yllättynyt siitä,että nimenomaan kaupan puoli vaatii näin rajua devalvaatiota.


Eittämätön tosiasia on ,että tuo yksikkökustannusten laskeminen onnistuisi helpoiten valuuttadevalvaatiolla. Mutta se ei ole mahdollista koska olemme euromaa.(ei päätösvaltaa omiin asioihin)

Toisin sanoen ainoa tapa hoitaa homma on tehdä raju palkkojen leikkauskampanja "yhteiskuntasopimuksen " ja massatyöttömyyden kautta. Kyllä ne muutkin sopimukset ehkä 10-15v aikana halpenevat sitä kautta. Kreikan tie eli sisäinen devalvaatio. Hip,hip, hurraa !!!

Muun muassa tämän perusteella pidän jokaista,joka väittää ettei elinkeinoelämä valita eurosta, TÄYSIN TYPERÄNÄ.

Usean tuntemani politiikassa vaikuttavan tapauksessa oikeampi termi on VALEHTELIJA. Kyllä moni oikeistolainen poliitikko tietää mistä on kyse,mutta ne Brysselin lihapadat ja kaikki muu.

Elinkeinoelämä harvoin kommentoi asioita muuten kuin yksittäisen yrityksen tai toimialan näkökulmasta. Sen takia on turha kuvitella jonkin yrityksen sanovan,että tehdään valuuttadevalvaatio. Ei,vaan yritykset sanovat ,että kustannuksia pitää laskea kilpailijamaihin nähden.


Mikäli valuuttadevalvaatiota tai edes kellutusta ei voi tehdä,niin sitten lasketaan palkkoja. Kyllä ne kustannukset siinä 10-15v aikana laskevat massatyöttömyyden ja vastaavien kautta.

Tosin Suomen taloudesta ei sen jälkeen ole paljon jäljellä.


Vai ei elinkeinoelämä valita eurosta.



.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu