Ainakin palstan kristillisille kävijöille kerrottakoon, että ateistit peittelevät ja kieltävät todellista Jumalasta vieraantunutta uskontoaan. On kauhean epäilyttävää, kun he aina ja joka paikassa toitottavat, että ateismi ei ole uskonto. Mutta kyllä se vaan on, se vain yritetään salata, koska ateistit uskovat uskollaan omaavansa voimia, joilla voivat hallita muita ja maailmaa. Siksi uskonnon todellista luonnetta ei haluta paljastaa eikä salaisuuksia kerrota sisäpiirin ulkopuolelle. Seuraajia ja kumartelijoita kyllä halutaan ja tälläkin palstalla kalastellaan, että saataisiin kristittyjä kääntymään heitä ja heidän salaisia jumaliaan palvomaan.
Likaisia salaisuuksia on kuitenkin mahdoton pitää piilossa. Minä luin juuri historiankirjan, jossa ateistien mytologiaa tuodaan päivän valoon. Ateismi ei ole elävän Jumalan uskoa ja niin sen salainen tieto löytyykin haudoista, kuolleiden kainaloista. Hyh hyh. Samalla paljastuu kuinka ateistien palvoma pyhimys on tuhon lähettiläs, jonka tehtävänä oli valmistella maailmanloppua viekoittelemalla ihmiset valmistamaan järkyttävän tehokkaita massatuhoaseita.
Laitan kirjan linkin tähän, lukekaa kristityt ja ymmärtäkää, millaisen pimeydenvoimien uskonnon kanssa olette tekemisissä. Ateistit itsehän jo tietävät, heidän ei tarvitse lukea. Olisi vain aika heidän luopua tuosta synnistään ja rehellisesti paljastaa oma vehkeilynsä katuen sitä!
http://www.amazon.com/The-Einstein-Prophecy-Robert-Masello/dp/1477829407
Totuus ateistien uskonnosta
48
<50
Vastaukset
- joo-0
Vittumitäpaskaa.
- koiraa.kalinkalla
Totuus sattuu, näemmä!
- asdfgasdfg
koiraa.kalinkalla kirjoitti:
Totuus sattuu, näemmä!
Totuus ei satu. Se, että joku yhä tänäkin päivänä nielee avauksen kaltaista hevonpaskaa, ei sekään satu. Säälittää lähinnä.
- satujahve
11 "Mitään Herralle tuotavaa ruokauhria ei saa valmistaa hapantaikinasta. Mitään, missä on käytetty hapatetta tai hunajaa, ei saa polttaa tuliuhrina Herralle"
Puhutko nyt tästä paimentolaismiehen keksimästä jumalaolennosta joka oli niin vajaaälyinen taukki että dissasi hapantaikinaa? Ainiin mllainen jumalaolento muuten vaatii eläin,veri ja ruokauhreja alttarilleen? ... Aivanoikein, se paimentolaismiehen keksimä satujumala :)- raamen
Johanneksen evankeliumi 8:51 Totisesti,totisesti joka pitää kiinni minun
sanastani,ei milloinkaan näe kuolemaa.
Kirjoittajalta unohtui ettei suuret sanat suuta halkaise.
- fda
Tehän tänne yritätte tulla kalastelemaan ateisteja pieniin maailmanlopun lahkoihinne. Sitten keksitte salaliittoteorioita miksi se teidän keksimänne versio kristinuskosta ei uppoa täysijärkisiin.
Ateistina naureskelen näille teidän käsityksille ateisteista. Kenties kertovaa on, että kuvittelette annatte sille teidän kakkosjumalalle Saatanalle niin paljon enemmän voimaa. Sen hallussa on teidän mukaan koko maailma, ja sitten se vielä haluaa tuhota sen. Eikö teille koskaan tule mieleen että noissa mielisairaissa fantasioissa on naurettavampia loogisia aukkoja kuin Hollywood leffoissa. Mutta eipähän ole minun uskoni.
https://www.youtube.com/watch?v=urglg3WimHA- Penuela
Osuu ja upposi. . Minäkin hölmö..uskon yhä..vaikka "seurakuntani" heitti. minut ulos ...hylkiönä. . Olen poikkeava seurakunnassa.uskon yhä.. Miksikö? ! Ihminen ei ole uskoni perusta. . Jos niin olisi.olisin pakana..uskon koska minulla on "sielu" ...Olen hetero... eikä minusta ole heittämään ensimmäistä kiveä. Apua!!! Olen hetero!!!
- fda
Minäkin olen hetero. En tiedä mitä se liittyy aiheeseen, jotenkin sairaalloista että heterot ja homot ovat aina uskonnollisilla mielessä.
- Haihattelijat
Joka tapauksessa ateistit eivät vaikuta sellaisilta tyypeiltä, joille voisi uskoa tulevaisuutta, vaikka nämä höpsöt vakuuttelevat miten erinomaista olisi päästä uskonnoista eroon. Saatana todella haluaa tuhota Jumalan luoman, ja maailma on annettu sille että voi valita kummalla puolen haluaa olla. Täysin loogista. Ateistit haluavat viedä valinnan- ja ajattelun vapauden.
"Ateistit haluavat viedä valinnan- ja ajattelun vapauden."
Aika hassu väite uskovalta.
Kirkko on vuosisatojen ajan hallinnut kansalaisten ajattelua jopa niin, että vääriä ajatuksia esittäneet on poltettu roviolla. Suomeenkin uskonnonvapauslaki saatiin vasta 1923. Ei tainnut kirkko olla tuonkaan lain säätämisen kannalla.
Itse en näe tarvetta lakkauttaa uskontoja, mutta minä olenkin agnostikko. Näen uskonnollisessa kulttuurissa myös hyvää ja uskonto antaa monelle tärkeää sisältöä elämään. Se tarjoaa myös samalla tavoin uskoville lämpimän sosiaalisen yhteisön. Näin ainkakin parhaimmillaan.
Se, mitä itse vastustan, on kirkon ja herätysliikkeiden vanhoillisten ajatusten sekoittaminen politiikkaan ja yleensäkin yhteiskunnalliseen elämään. Ei minua haittaa se, että joku uskoo. Minua haittaavat vaatimukset siitä, että kaikkien ihmisten pitäisi noudattaa uskonnollispohjaisia sääntöjä. Ei lakeja ja yhteiskunnan normeja tule sivistysvaltioissa laatia Raamatun tai Koraanin tekstien mukaan.
- atteboi
Ateisteilla sitä vasta valinnan mahdollisuuksia on.
Uskiksilla on vain, >ollakko vai ei<.
Muistakaa !! >Ruoho on vihreämpää tälläpuolen aitaa<.- pössyn.pössyn
Vai ruoho?!? Tuosta taitais poliisikin olla kiinnostunut, joko on käyneet kylässä arvioimassa sun puutarhurin taitojasi?
- Reddington
Kyllähän sitä on aina tiedetty etteivät hihhulit osaa erottaa faktaa fiktiosta, mutta tämä aloitus on aika räikeä tapaus...
Ollaan sankareita, eikun vapaamuurareita, kaikki.
- harhansa-kullakin
Aloittajan tapaiset konservatiivit käyttää enemmän tai vähemmän katkeran elämänsä kuoleman odotteluun.
Niiden elämä alkaa vasta silloin kun se loppuu. - Epäjumalienkieltäjä
Ateismi selvästikin ahdistaa uskovaisia paljon enemmän kuin "vääräuskoiset". Tämä on ymmärrettävää koska toisella tavalla uskovien kanssa voi keskustella "samalta viivalta": kummallakaan ei ole mitään oikeita argumentteja, vaan ainoastaan omia dogmeja eli uskonkappaleita joista voi jauhaa loputtomiin pääsemättä yhtään mihinkään.
Siksi uskovaisia on vimma inttää, että myös ateismi on uskonto eikä johtopäätös. Onhan kohtuutonta jos perusteltu johtopäätös ja perusteeton uskomus asetetaan vastakkain - varsinkin jos haluaisi puolustaa jälkimmäistä.- Nedda-
En jälleen kerran ota kaikkeen kantaa.
"Siksi uskovaisia on vimma inttää, että myös ateismi on uskonto eikä johtopäätös. "
Osa ateisteista väittää, että ateismi ei ole johtopäätös, vaan ihmisen syntymässä saatu tila.
Lisäksi osa ateisteista avoimesti myöntää, että ateistinen elämäntapa mahdollistaa erilaiset elämänkaarituaalit ja ns. hengellisen ateismin. >>>mahdollistaa erilaiset elämänkaarituaalit ja ns. hengellisen ateismin.<<<
Mikä ero on mielestäsi käsitteillä henkinen ja hengellinen?- Epäjumalienkieltäjä
Nedda- kirjoitti:
En jälleen kerran ota kaikkeen kantaa.
"Siksi uskovaisia on vimma inttää, että myös ateismi on uskonto eikä johtopäätös. "
Osa ateisteista väittää, että ateismi ei ole johtopäätös, vaan ihmisen syntymässä saatu tila.
Lisäksi osa ateisteista avoimesti myöntää, että ateistinen elämäntapa mahdollistaa erilaiset elämänkaarituaalit ja ns. hengellisen ateismin.Ensinnäkin ateismin voi tulkita olevan "synnynnäinen tila" uskonnot pitää opettaa lapselle kuten muukin kulttuuri. Ei kukaan lapsi itse keksi, että "varmaankin on joku jumala, joka loi Aatamin ja Eevan ja sitten se Eeva varmaan söi väärää hedelmää kun käärme yllytti".
Toiseksi "elämänkaarirituaalit" ovat tietenkin yleisinhimillisiä. Ääripäissä kuolemaa ja syntymää "juhlistetaan" (juhla tai surujuhla) yhteisön kanssa.
- NoJuuEi
Minäkin luin juuri vastaavan historiankirjan ja se paljasti salattuja totuuksia kristinuskosta:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Da_Vinci_-koodi
En oikein tiedä onko avaus trollausta ja ironiaa vaiko vain tyhmyyttä. mutta siitä huolimatta lienee paikallaan mainita, että avauksessa linkitetty "historiankirja" on täysin fiktiivinen romaani, samanlainen kuin tuo Dan Brownin Da Vinci koodikin. - odotan_vastausta
En halua tuhota maailmaa, enkä halilta ketään. En kuitenkaan usko mihinkään jumaliin. Voisiko hyvä aloittaja kertoa, mikä minä olen jos en ateisti?
- pelasta.itsesi
Eksynyt lammas, jonka pitäisi kiireesti palata laumaan, ennen kuin susi pääsee jäljille. Maailma viekottaa ja houkuttaa sutena lammasten vuonassa juuri sinun kaltaisiasi mukaan "uudistusliikkeisiin" kuten natsismi tai kommunismi, ja sitten jo oletkin kanssarikollisena mukana ties missä. Ajattele!
- odotan_vastausta
pelasta.itsesi kirjoitti:
Eksynyt lammas, jonka pitäisi kiireesti palata laumaan, ennen kuin susi pääsee jäljille. Maailma viekottaa ja houkuttaa sutena lammasten vuonassa juuri sinun kaltaisiasi mukaan "uudistusliikkeisiin" kuten natsismi tai kommunismi, ja sitten jo oletkin kanssarikollisena mukana ties missä. Ajattele!
Ja pöh, en minä mihinkään porukkaan liity, olen erakko. Viihdyn yksin ilman kaikenmaailman meluajia ympärilläni.
- kirja.paljastaa
Menin kirkkoon ja vieressäni istui Hellari, joka kuunteli papin saarnaa.
-Ajattelin myös levittää paskaa, ja pieraisin pitkä ja haisevan.
Penkin tutina takarivistä päin ja Jumallisen hajun leviäminen sai Hellun kiivastumaan.
Leyhyttäessäni ilmaa kerrottakoon, että hän tiesi pieriän minuksi.
Hellari, että "Lähde pois, ja lopeta paskan puhuminen.. ei sinusta kukaan välitä."
- Pappi poistui itkien sakastiin, en tiedä miksi! Juut
Muut uskovaiset katsoivat minua silmät ristissä eturivistä päin..oho- jumalansuunnitelma
Noh noh, Jumalahan se suunnitteli ihmisen tälläiseksi paskojaksi. Jopa omaksi kuvakseen.
Minnekähän ne jumalan paskat menee...
- kirja.paljastaa
Minua tuijotetiin vihaisesti, kuin vieraan uskonnon edustajaa!
Kristinusko: lukekaa kristityt ja ymmärtäkää, millaisen pimeydenvoimien uskonnon kanssa olette tekemisissä. Kristityt, itsehän jo tietävät, heidän ei tarvitse lukea. Olisi vain aika heidän luopua tuosta Jeesus-sotauskonto synnistään ja rehellisesti paljastaa oma vehkeilynsä katuen sitä! - A.Teisti
Olipas taas hassua salaliittoteoretisointia... :)
Onko nämä tyypit ihan tosissaan vai vain sekaisin?!- kirja.paljastaa
Ateistit ovat todella.harjassa, mao!
- A.Teisti
kirja.paljastaa kirjoitti:
Ateistit ovat todella.harjassa, mao!
Harjassa?! Häh?
- kirja.paljastaa
A.Teisti kirjoitti:
Harjassa?! Häh?
typeräys sanoin harhassa.Osaako kamelinperse edes lukea avaustani?
Tuokka! - A.Teisti
Ai harhassa... Minä jo ajattelinkin, mutta kyllä siellä yllä edelleen lukee harjassa...
Huvittavaa, että joku uskis syyttää ateistia harhassa elämisestä, jopa ironista... :)
Siksi ei tullut mieleenkään, että harja onkin harha. Ja sitten kamelimies vielä nimittelee... - kirja.paljastaa
A.Teisti kirjoitti:
Ai harhassa... Minä jo ajattelinkin, mutta kyllä siellä yllä edelleen lukee harjassa...
Huvittavaa, että joku uskis syyttää ateistia harhassa elämisestä, jopa ironista... :)
Siksi ei tullut mieleenkään, että harja onkin harha. Ja sitten kamelimies vielä nimittelee...Mikä ihmeen uskis? Tuon kirjoitti taas tuo ihana nikkivaras, senhän näkee jo kirjoitusvirheistäkin. Eiväthän ateistit ole opetelleet äidinkieltäkään kun uskonnon vastaisuuskin on laiskuutta opetella mitään uskontotunneilla.
- A.Teisti
kirja.paljastaa kirjoitti:
Mikä ihmeen uskis? Tuon kirjoitti taas tuo ihana nikkivaras, senhän näkee jo kirjoitusvirheistäkin. Eiväthän ateistit ole opetelleet äidinkieltäkään kun uskonnon vastaisuuskin on laiskuutta opetella mitään uskontotunneilla.
Ongelma tässä on, miten erottaa sekaisin oleva uskis trollaavasta nikkivarkaasta, molemmat kun kirjoittavat yhtä höpöjä... :)
- shadowself
" On kauhean epäilyttävää, kun he aina ja joka paikassa toitottavat, että ateismi ei ole uskonto."
Mikä siinä nyt niin epäilyttävää, eihän ateismin vastakohta eli teismi ole uskonto joten miksi ateismi olisi uskonto? Ateisteilla voi olla uskonto mutta se uskonto ei voi olla ateismi.
" Mutta kyllä se vaan on, se vain yritetään salata, koska ateistit uskovat uskollaan omaavansa voimia, joilla voivat hallita muita ja maailmaa. "
Anteeksi mitä? Ei kukaan ainakaan minulle ateistiksi päätyessäni moisesta kertonut. En minä ateistina tuollaisia voimia koe omaavani. Mutta kai se on sitten sinua uskovaista uskottava, seems legit.
"Seuraajia ja kumartelijoita kyllä halutaan ja tälläkin palstalla kalastellaan, että saataisiin kristittyjä kääntymään heitä ja heidän salaisia jumaliaan palvomaan."
Miten ateisti voi olla ateisti jos tällä on jotain ihmeen salaisia jumalia joita haluaa muiden palvovan?
"Ateismi ei ole elävän Jumalan uskoa ja niin sen salainen tieto löytyykin haudoista, kuolleiden kainaloista."
Ateismin on aika vaikea olla elävän tai minkäänlaisen muunkaan Jumalan uskoa koska ateismi on nimenomaan Jumaliin uskomattomuutta.
"Samalla paljastuu kuinka ateistien palvoma pyhimys on tuhon lähettiläs, jonka tehtävänä oli valmistella maailmanloppua viekoittelemalla ihmiset valmistamaan järkyttävän tehokkaita massatuhoaseita."
Mikä ihmeen ateistien palvoma pyhimys? Ei taida tämänkään palstan ateisteista juuri kukaan minkäänlaisia pyhimyksiä tai mitään muutakaan palvoa.
"Laitan kirjan linkin tähän, lukekaa kristityt ja ymmärtäkää, millaisen pimeydenvoimien uskonnon kanssa olette tekemisissä. Ateistit itsehän jo tietävät, heidän ei tarvitse lukea. "
Kyllä kyse on ihan täysin uudesta tiedosta tämänkin palstan ateisteille, jos nyt väitteissäsi olisi ylipäänsäkin oikeasti jotain perää, Totuus on se että kristityillä on jokin outo tarve levittää kaikenlaisia valheita ateismiin liittyen koska muuten järki voittaa ja yhä useampi huomaa ateismin kristinuskoa paremmaksi ja järkevämmäksi maailmankatsomukseksi.
Se on jännä kuinka kristityt eivät tunnu kestävän sitä että ateismi saisi reilun mahdollisuuden levitä, sen sijaan pitää pelata kieroa peliä ja lähteä vääristelemään ateismia kaikin tavoin vaikka minkälaiseksi kamaluudeksi? Miksi kristitty pelkää reilua kilpailua? Miksi kristitty haluaa huijata kilpailijoiden päihittämiseksi? Mitä se kertoo teistä kristityistä?- kirja.paljastaa
"Mikä ihmeen ateistien palvoma pyhimys? Ei taida tämänkään palstan ateisteista juuri kukaan minkäänlaisia pyhimyksiä tai mitään muutakaan palvoa."
Einstein. Hän toi maailmaan ydinpommin hirveyden. Pimeyden ruhtinas, jota ateistit ovat tälläkin palstalla avoimesti palvoneet ja kumarrelleet. - odotan_vastausta
Höpö höpö, Einstein oli typerys. Eihän sen e=mc^2 pidä edes paikkaansa, koska avaruus laajenee joka sekunti, joten c ei ole koskaan vakio. Kun saat vastauksen kaavasta, tulos on jo muuttunut hieman.
Odotan muuten vieläkin vastaustasi... - ertert
odotan_vastausta kirjoitti:
Höpö höpö, Einstein oli typerys. Eihän sen e=mc^2 pidä edes paikkaansa, koska avaruus laajenee joka sekunti, joten c ei ole koskaan vakio. Kun saat vastauksen kaavasta, tulos on jo muuttunut hieman.
Odotan muuten vieläkin vastaustasi..."Eihän sen e=mc^2 pidä edes paikkaansa, koska avaruus laajenee joka sekunti, joten c ei ole koskaan vakio."
Nyt kyllä kirjoitit täyttä hölynpölyä. - odotan_vastausta
ertert kirjoitti:
"Eihän sen e=mc^2 pidä edes paikkaansa, koska avaruus laajenee joka sekunti, joten c ei ole koskaan vakio."
Nyt kyllä kirjoitit täyttä hölynpölyä.Jos avaruus laajenee, sen sisällä kulkeva valo hidastuu suhteessa siihen, mitä se oli ennen, koska materia hiukkaset ovat harvemmassa. Koska antimateriaa syntyy enemmän, materian määrä vähenee suhteessa. Valo hidastuu, koska avaruuden hiukkaset harvenevat.
- ertert
odotan_vastausta kirjoitti:
Jos avaruus laajenee, sen sisällä kulkeva valo hidastuu suhteessa siihen, mitä se oli ennen, koska materia hiukkaset ovat harvemmassa. Koska antimateriaa syntyy enemmän, materian määrä vähenee suhteessa. Valo hidastuu, koska avaruuden hiukkaset harvenevat.
"Jos avaruus laajenee, sen sisällä kulkeva valo hidastuu suhteessa siihen, mitä se oli ennen, koska materia hiukkaset ovat harvemmassa."
Höpöhöpö. - shadowself
kirja.paljastaa kirjoitti:
"Mikä ihmeen ateistien palvoma pyhimys? Ei taida tämänkään palstan ateisteista juuri kukaan minkäänlaisia pyhimyksiä tai mitään muutakaan palvoa."
Einstein. Hän toi maailmaan ydinpommin hirveyden. Pimeyden ruhtinas, jota ateistit ovat tälläkin palstalla avoimesti palvoneet ja kumarrelleet."Einstein. Hän toi maailmaan ydinpommin hirveyden. Pimeyden ruhtinas, jota ateistit ovat tälläkin palstalla avoimesti palvoneet ja kumarrelleet."
Eivät ateistit mitenkään palvo tai kumartele, korkeintaan näkevät tämän olleen hyvä tiedemies. Ja jos Jumala on olemassa, niin kukas sen maailman suunnitteli ja loi niin että sen luonnonlait sallivat ydinpommin keksimisen ja rakentamisen? Jos saamme kiittää Jumalaa vaikkapa lentokoneista ja lääketieteestä, saamme kiittää Jumalaa myös ydinpommista. - A.Teisti
Shadowself kirjoitti:
"Mikä siinä nyt niin epäilyttävää, eihän ateismin vastakohta eli teismi ole uskonto joten miksi ateismi olisi uskonto? Ateisteilla voi olla uskonto mutta se uskonto ei voi olla ateismi."
Tuopa olikin todella hyvä pointti! Olen tuota pohtinut, mutta en ole vielä osannut julki sanoa... :)
- Taikauskonnoton
Minulla ei ainakaan ole uskontoa. Joka muuta väittää, valehtelee.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Uskonto - Käärmetyynynalla
Ateismi on yhtälailla uskonto kuin selibaatti on seksiasento.
- Taikauskonnoton
Juuri näin.
- free-witch
Noh noh, älkäätten ryöstäkö pikku hihhuleilta ainoaa olkiukkoaan, jota pieksää... saattavat vielä alkaa pieksämään oikeita ihmisiä... ;)
Mut joo, ei voi aloittajan kaltaista hulluutta käsittää. Seko mikä seko.
- kirja.paljastaa
Mikä ihmeen uskis olet, hyvä Saarnari tunari? Tuon kirjoitti taas tuo ihana nikkivaras-kristitty veli, tämä avauksen! Senhän näkee jo kirjoitusvirheistäkin. Eiväthän teistit ole opetelleet äidinkieltäkään kun muiden, uskonnon vastaisuuskin on laiskuutta opetella mitään uskontotunneilla.. jos siellä käsitellään edes 0,1% JUURI MINUN uskonnostani eroavia asoita!
Suvatkaa uskikset toisianne, tai hypätkää sakokaivoon. Paskapäänne saa sakokaivonkin tuoksumaan ruusumetsltä täynnä kaktuksia (Kristeilyohgksien kellastamia, tosin)
S'on sota sano Krisseli kun kill'em'all nappia bunkkeissaan painoi!- tiedoks.vaan
Kyllä minä oikeita uskovaisia suvaitsen. Vääräuskoisia ei tulekaan suvaita.
- Taikauskonnoton
tiedoks.vaan kirjoitti:
Kyllä minä oikeita uskovaisia suvaitsen. Vääräuskoisia ei tulekaan suvaita.
Määrittele "oikea" uskovainen!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762305Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe391813Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi141616Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu661319Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2391315Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191118Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv641063- 621022
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja110752Asiat oikeisiin mittoihin
Komiat lehteen oli saatu kokonainen aukeama aikaiseksi hevostelemalla Lumion pahuutta. Eihän tässä nyt varmaan kukaan osaa enää näillä Kauhavan säänn45696