Valtion petos ?

Lähtiessäni tullaamaan 14 vuotta vanhaa bemua jossa mittarilukema kertoi autolla ajetun 30tkm vuodessa, pyydettiin minulta lisäselvitystä kilometrimäärästä. Kerrankin kun mittarilukema todennäköisesti pitää paikkaansa pyydetään selvitystä. Maksaakohan suomi eu-maille mittarinpyörityksestä että saisi verotettua enemmän ?!!
163076
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

On tää jumalauta perkele systeemi! Kun on liikaa kilometrejä, kansalaista epäillään petoksesta. Jos kansalainen puolestaan epäilee että on ruuvattu pois kilometrejä ei mitkään todisteet kelpaa, mittarilukema pätee.

Saatana kun vetää vihaiseksi koko vitun pelleily. Virkamiespohjasakan typerimmät imbesillit ovat päässeet muokkaamaan todellisen kyykytyslain.

Äänestä
  • Ylläpidon sensurointilinja ei näytä erityisen selkeältä. Pari päivää sitten palstalta poistettiin minun siveät ja asialliset kirjoitukseni, mutta nimimerkki "VIHAINEN SUOMALAINEN" saa kaikessa rauhassa suoltaa palstalle näin alatyylistä roskaa. Viestiin on oikein tarkoituksellisesti yritetty kerätä rumia sanoja niin paljon kuin niitä saa kohtuudella lyhyeen tekstiin mahtumaan.

    Taitaa ylläpidon pojat olla nyt ruokatunnilla, koska mitään ei tapahdu???

    Äänestä

  • old_profile_965 kirjoitti:

    Ylläpidon sensurointilinja ei näytä erityisen selkeältä. Pari päivää sitten palstalta poistettiin minun siveät ja asialliset kirjoitukseni, mutta nimimerkki "VIHAINEN SUOMALAINEN" saa kaikessa rauhassa suoltaa palstalle näin alatyylistä roskaa. Viestiin on oikein tarkoituksellisesti yritetty kerätä rumia sanoja niin paljon kuin niitä saa kohtuudella lyhyeen tekstiin mahtumaan.

    Taitaa ylläpidon pojat olla nyt ruokatunnilla, koska mitään ei tapahdu???

    Äläs nyt yleismies... kyllä maailmaan kirosanoja mahtuu, eikä Suomessa ole juuri kukaan niin hienohelma, että tarvisi mokomasta sen kummemmin punastua. Minusta on ainakin hauska lukea rehellisiä tunteenpurkauksia, väkevät kirosanat kuvaavat hyvin sitä äärimmäistä tunnetilaa.

    Äänestä

  • ope kirjoitti:

    Täytyykö terveen ihmisen saattaa itsensä äärimmäiseen tunnetilaan vain siitä syystä, että ei ole varaa ostaa itselleen yhtä kalliita ja hienoja autoja kuin rikkaat perijät ja julkkikset ostavat? Onko tosiaan niin vaikea tunnustaa sitä tosiasiaa, että kaikki ihmiset eivät vaan ole sattuneet syntymään rikkaaseen sukuun tai eivät muuten ole onnistuneet tulemaan julkkiksiksi?

    Jos ihmisellä on todellisuudentaju ja ymmärrys paikallaan, niin tällaisia tunteenpurkauksia ei lainkaan esiinny. Minäkin ajelen ihan tyytyväisenä ja hyväntuulisena 13 vuotta vanhalla Tojotallani, vaikka kunnanlääkärillä on hieno uusi Mersu. Onnellisuus maailmassa on ihan asennekysymys.

    hyvä ja mitä sitten , olet omaan tilanteeseesi tyytyväinen ja kaikki varmaan jo tietää että tuontiautoa ei kannata tuoda jos ei ole "miljoonaperijä " . On jo aika vaieta tästä asiasta , eikö lomasi koskaan ala ?

    Äänestä

  • Jees kirjoitti:

    VIHAINEN SUOMALAINEN kirjoittaa niin kuin hänestä tuntuu. Ope tuossa aikaisemmin tajusikin pointin. Kirjoittamalla voi välittää myös tunnetiloja.
    Kuten Yleismieskin: rikkaat vs. köyhät ja oma tojota vs. kunnanlääkärin mersu. Paistaako rivien välistä kuitenkin se suomalainen kateus ja katkeruus, joka yritetään verhota "sivistyneisyydellä" ja "kokemuksella".

    Äänestä

  • old_profile_965 kirjoitti:

    Täytyykö terveen ihmisen saattaa itsensä äärimmäiseen tunnetilaan vain siitä syystä, että ei ole varaa ostaa itselleen yhtä kalliita ja hienoja autoja kuin rikkaat perijät ja julkkikset ostavat? Onko tosiaan niin vaikea tunnustaa sitä tosiasiaa, että kaikki ihmiset eivät vaan ole sattuneet syntymään rikkaaseen sukuun tai eivät muuten ole onnistuneet tulemaan julkkiksiksi?

    Jos ihmisellä on todellisuudentaju ja ymmärrys paikallaan, niin tällaisia tunteenpurkauksia ei lainkaan esiinny. Minäkin ajelen ihan tyytyväisenä ja hyväntuulisena 13 vuotta vanhalla Tojotallani, vaikka kunnanlääkärillä on hieno uusi Mersu. Onnellisuus maailmassa on ihan asennekysymys.

    No terve Yleismies! Kiroilevalla kirjoittajalla ei varmaankaan ole mitään sitä vastaan että ne joilla sitä rahaa on ostaa hienomman ja köyhät ajaa huonommalla. Kiroilevaa kirjoittajaa, kuten montaa muutakin suomalaista sapettaa valtion tapa kerätä veroja mielipuolisella autoverotuksella. Vuosimalleja, kuukausia ja mittarilukemia kyttäämällä ei ikinä päästä syrjimättömään lopputulokseen, puhumattakaan siitä valtavasta määrästä turhan työn teettämistä. Aikuiset ihmiset tullissa voisivat voisivat työllistyä koko yhteiskuntaa hyödyttävällä tavalla.

    Koko verotus joutaa romukoppaan, ei ole mitään syytä verottaa autoja eri tavalla kuin esim. partakoneita. Vuosikausia kestävä lain viilaaminen "aina paremmaksi" johtaa sellaiseen lakihässäkkään, ettei siitä ole enää kellään yleisnäkemystä. Sama koskee katsastustoimintaa.

    Äänestä

  • JiiKoo kirjoitti:

    VIHAINEN SUOMALAINEN kirjoittaa niin kuin hänestä tuntuu. Ope tuossa aikaisemmin tajusikin pointin. Kirjoittamalla voi välittää myös tunnetiloja.
    Kuten Yleismieskin: rikkaat vs. köyhät ja oma tojota vs. kunnanlääkärin mersu. Paistaako rivien välistä kuitenkin se suomalainen kateus ja katkeruus, joka yritetään verhota "sivistyneisyydellä" ja "kokemuksella".

    selvemmin , niin kuin kaikissa asianomaisen kirjoituksissa , tosin hanakasti toista väittää mutta se kuuluu TAUDIN kuvaan !

    Äänestä

kun autosi ostit. Olihan sinulla tiedossa ennen kuin lähdit autoa hakemaan että jos vuotuiset ajokilometrit mittarissa ovat yli 15.000, niin ne on todistettava huoltokirjalla tai muilla dokumenteilla. Jos ostit auton, jossa ei ole dokumentteja, niin sinua on kaupanteossa huijattu. Suomen valtio ei ole sinua huijannut. Lisäksi Saksassa ajetaan keskimäärin vähemmän kuin Suomessa, joten tuo 30 tkm/vuosi vaatii selvityksiä.

Äänestä
  • Olen kyllä eri mieltä siitä että saksassa ajetaan vähemmän kuin suomessa. Olisi mielenkiintoista kuulla perustelut. Olen nähnyt kun uudenkarheisiin 200tkm ajettuihin mersuihin vaihdetaan ohjauspyöriä kuluneisuuden vuoksi. Onko saksalaisilla suomalaisia karheammat kädet ? Vuotuisien kilometrien laskutapa ja kaikki muukin suhtautuminen tuontiatojen verotusta kohtaan on aina mättänyt suomessa. Asia omalta kohdaltani on jo hoidossa, joten se siitä !

    Äänestä

  • BMW kirjoitti:

    Olen kyllä eri mieltä siitä että saksassa ajetaan vähemmän kuin suomessa. Olisi mielenkiintoista kuulla perustelut. Olen nähnyt kun uudenkarheisiin 200tkm ajettuihin mersuihin vaihdetaan ohjauspyöriä kuluneisuuden vuoksi. Onko saksalaisilla suomalaisia karheammat kädet ? Vuotuisien kilometrien laskutapa ja kaikki muukin suhtautuminen tuontiatojen verotusta kohtaan on aina mättänyt suomessa. Asia omalta kohdaltani on jo hoidossa, joten se siitä !

    Siihen on täysin luonnollinen selitys olemassa että miksi Saksassa hlöautoilla ja moottoripyörillä ajetaan vähemmän kuin Suomessa.

    Nimittäin: Saksalaiselle kuluttajalle käytetyt ajoneuvot ovat noin puolet halvempia kuin Suomalaiselle kuluttajalle. Uudet noin kolmasosan - puolet.

    Tämä johtaa siihen että: Saksalainen suomalaista herkemmin hankkii oman ajoneuvon vaikka sitä ei nin kipeästi tarvitsisi. Suomalainen hankkii ajoneuvon useammin todella tarpeeseen, eli sillä sitten myös ajetaan enemmän verrattuna saksalaiseen kolleegaansa.

    Ja siihen että: Saksalainen herkemmin vaihtaa autonsa uuteen, ne kaikista eniten ajetut halpisyksilöt poistuvat Saksan markkinoilta useiimmiten Itäeurooppaan.

    Ja johtaa siihen että: Saksalainen perhe voi hankkia itselleen sen kakkos- ja kolmosauton. Ja kun saksalaisen vuorokaudessa on täsmälleen ne samat 24 tuntia kuin suomalaisella niin eivät he yksinkertaisesti ehdi ajamaan kaikkien autojensa mittarihin paljoakaan kilometrejä.

    Ja miljoona muuta syytä, jotka juontaa juurensa ainoastaan siitä tosiseikasta että autot on puolet halvempia saksalaiselle, jonka elintaso muuten on suurinpiirtein sama kuin suomalaisella.

    Äänestä

  • Patrick kirjoitti:

    Eipä tuosta juuri mitään faktaa ilmennyt. Totuus on kuitenkin se että mittarinpyöritys on saksassa keino jolla autot myydään. Eikä se sitäpaitsi suomessakaan ole laitonta. Se taas on jos myyt auton eteenpäin kertomatta siitä. Yhdellä kaverillani on 6 vuotta vanha väyrynen jonka mittarissa on 560tkm. Auto on suomiauto ja entinen taxi. Sisusta, kori ja tekniikka on niin hyvässä kunnossa että saksassa mittarissa olisi 220tkm !

    "Totuus on kuitenkin se että mittarinpyöritys on saksassa keino jolla autot myydään."

    Suomessa väärennetään mittarilukeimia enemmän kuin Saksassa, johtuen siitä että että Suomessa saavutettava euromääräinen hyöty on suurempi kuij Saksassa, koska edelleen autot ovat suomessa puolet kalliimpia. Vertailu pitää tehdä suomalaisten ja saksalaisen kulttuuritaustan omaavien saksalaisten välillä. Kaikki Saksassa tietävät tosiasiaksi että maahanmuuttjat ovat niitä mittarilukemien väärentäjiä. Ei mitään turkkilaisia vastaan mutta kun asia on tosi kuin vesi. Turkkilaiselta tai venäläiseltä tai whatever ...selta saa KESKIMÄÄRIN useammin mittarilukemaltaan väärennetyn auton kuin saksalaiselta.

    "Se taas on jos myyt auton eteenpäin kertomatta siitä. "

    On yhtä paljon rangaistava petos Saksassa kuin Suomessa!

    "että saksassa mittarissa olisi 220tkm !"

    Todellakin Saksassa erittäin harvoin kukaan viitsii ajaa autollaan yli 300 tkm. koskapa Saksalaisen mielestä 200 tkm. ajettu on jo kutakuinkin loppuunajettu!

    Hanki nyt hyvä mies tietoa!!! Kauhiaast luulet, mutta menee vähän pieleen...

    Äänestä

saada siltä saksalaiselta myyjältä kirjallisen lausunnon kilometrilukeman totuudenmukaisuudesta? Se olisi varmasti myrkkyä tämän autoilun banaanivaltion tullille, ei ne sentään asiallisella ja asiaa tuntevan antamalla lausunnolla voi peetään pyhkiä.
Jos sinulla on yhteydet saksaan olemassa, mutta koet muuten vaikeaksi ottaa yhteyttä, niin autan mielelläni ja IHAN ILMAISEKSI.
t. [email protected]

Äänestä
  • Hieno avun tarjous kollektiivisen hyvän edistämiseksi. Jotta saataisiin tämä valtion harjoittama suuri typeryys loppumaan!

    Äänestä

  • Ole Olesson kirjoitti:

    Hieno avun tarjous kollektiivisen hyvän edistämiseksi. Jotta saataisiin tämä valtion harjoittama suuri typeryys loppumaan!

    Moi!
    Tässä esimerkki kahdesta autosta saksanmaalta:
    1. http://www.mobile.de/cgi-bin/da.pl?id=11111111148647888
    2. http://www.mobile.de/cgi-bin/da.pl?id=11111111149366910

    Avaa vaikka kahteen selaimeen ja vertaa niiden kilometrejä ja hintaa.
    Maksaisitko 5.000 euroa enemmän autosta millä on ajettu 200.000 kilometriä enemmän (mittarin mukaan).

    Suomen BMW valtuutetuilla huoltamoilla on tietokoneen "lukuvehkeet" millä näkee auton alkuperäiset kilometrit.

    Onko tietoa onko Sakemanneilla näitä huoltomittareita, jossa voisi käydä tarkistamassa kilsat?

    Käsittääkseni mittaria voi väärentää, mutta ei tietokonetta. Olen itse haaveilemassa BMW 530d autosta millä olisi ajettu alle 100.000 km, mutta parempi vielä tutkailla näitä markkinoita ja miettiä keneltä uskaltaa ostaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

BMW kirjoitti:

Lähtiessäni tullaamaan 14 vuotta vanhaa bemua jossa mittarilukema kertoi autolla ajetun 30tkm vuodessa, pyydettiin minulta lisäselvitystä kilometrimäärästä. Kerrankin kun mittarilukema todennäköisesti pitää paikkaansa pyydetään selvitystä. Maksaakohan suomi eu-maille mittarinpyörityksestä että saisi verotettua enemmän ?!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu