Jumalan etsiminen

JukkaMoisio

Nykyajan kristillisyys korostaa sitä, että ihmisen ei täydy tehdä mitään tekoja jotta pelastuisi, mutta Jeesus on aivan toista mieltä. Mm. tässä piilee se suuri eksytys. Ja juuri se tekee tästä touhusta erittäin saatanallista kun kaikki nämä Jeesuksen käskemät teot leimataan vain "lain teoiksi jotka ei ketään pelasta".
Pelkkä uskoontulo kun ei vain vielä riitä, se on sanottu raamatussa. Uskoontulo on hedelmöitys, josta alkaa Jumalan etsiminen. Tämä on asia jota ei voi kiertää, sen ohi ei voi kukaan pelastua.
Hepr. 11:6
"Ilman uskoa ei kuitenkaan kukaan ole Jumalan mielen mukainen. Sen, joka astuu Jumalan eteen, täytyy uskoa, että Jumala on olemassa ja että hän kerran palkitsee ne, jotka etsivät häntä." Tästä voimme siis päätellä että uskoontulo on kaiken lähtökohta. Ihmisen tulee todellakin ensin uskoa Jeesukseen, jotta voisi Hänet sydämeensä löytää.
Matt. 5:6
"Autuaita ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano: heidät ravitaan"
Mutta kun porttoseurakunnat ja lopunajan raju eksytys opettaa päinvastaista; "Ei tarvitse janota mitään vanhruskautta, sen kun uskot vain" Tämä on todella räikeä valhe.
Niin kauan kun ei oteta sitä ensimmäistäkään kuuliaisuuden askelta Jeesusta kohti ja lähdetä etsimään taivasten valtakuntaa ja kilvoittelemaan ahtaasta portista, pysytään lihallisessa uskossa, joka kyllä tämän elämän juuri ja juuri kantaa, mutta entäs kun tulee ikuisuus vastaan!
22 "Monet sanovat minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra! Sinun nimessäsihän me profetoimme, sinun nimessäsi me karkotimme pahoja henkiä ja sinun nimessäsi teimme monia voimatekoja.'
23 Mutta silloin he saavat minulta vastauksen: 'En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, vääryydentekijät!"
Eli siis ihminen voi kyllä luulla olevansa Jeesuksen oma, vaikka ei sitä todellisuudessa ole. Ei Jeesus myöskään turhaan kysynyt; Löytääkö Hän uskoa tullessaan takaisin. Sillä ahtaan portin löytävät vain harvat. Ja nämä ovat niitä ihmisiä ketkä Jeesus kutsuu ulos näistä lopunajan rajua eksytystä ylläpitävistä seurakunnista.

17

228

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Palstaaseurannut

      Olet käsittääkseni Teuvon kanssa aikalailla samaa mieltä uskonasioista.

    • EtsikääEttekäLöydä

      On melko huvittavia uskontoja kun sitä jumalaa joutuu jahtaamaan koko elämänsä ajan eikä löydä edes kääntyessään kristittyjen lahkoihin. Tarkoitat varmaan itse olevasi toista mieltä sillä eihän kukaan tietämäni kristitty ole nähnyt nasaretilaista kasvoista kasvoihin, samoin kuin ei Mooseskaan nähnyt jumalaansa.

      Jeesus-kultti oli aikoinaan loistava keksintö, koska se on voinut soveltua mihin tahansa kulttuuriin, ja aikakauteen. Afrikassa nasaretin mies on musta, ja Euroopassa valkoinen hippi. Vertauskuvat on melko hyvä keino vastata antamatta vastauksia mihinkään, koska ne voi tulkita ihan miten tahansa.

      http://www.angelfire.com/empire/serpentis666/Ubiquitous_Nazarene.html
      http://see_the_truth.webs.com/

      • Olenlöytänyt

        Jumalaa joka ihmisen on luonut ei tule löytämään yhdestäkään tämän maailman
        ns. kristittyjen tai ei kristittyjen lahkosta. Joten oikeassa olet siinä, että ei löydy vaikka mihin lahkoon kääntyisi.

        Jeesus sanoo: "Ei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei Isä, joka on minut lähettänyt, häntä vedä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä. Profeetoissa on kirjoitettuna: 'Ja he tulevat kaikki Jumalan opettamiksi.' Jokainen, joka on Isältä kuullut ja oppinut, tulee minun tyköni."


    • Jo profeetta Jesajan aikana 740 -700, Jumala hylkäsi valitun kansansa ja paadutti sen lopullisesti.

      Hesekielin aikana 592 - 571 Jumala hylkäsi lopullisesti papit heidän valehtelunsa takia, ja aloitti itse etsiä valittujaan:

      "Minun laumani on hajonnut, kun se on jäänyt paimenetta, ja minun lampaani ovat joutuneet petojen suihin, kun ne ovat joutuneet erilleen laumastaan.

      Minun lampaani harhailevat pitkin vuoria, pitkin korkeita kukkuloita, ne ovat hajaantuneet joka puolelle maata, eikä kukaan kaipaa eikä etsi niitä.

      "Sen tähden, paimenet, kuulkaa Herran sana.

      Näin sanoo Herra Jumala: Minun lampaani ovat joutuneet petojen saaliiksi. Minun lampaani ovat joutuneet kaikenlaisten petojen suihin, koska kukaan ei ole niitä kainnut, koska paimeneni eivät ole tunteneet murhetta niistä. Paimenet ovat pitäneet huolta vain itsestään, minun laumastani he eivät ole huolehtineet.

      Sen tähden, paimenet, kuulkaa Herran sana.

      Näin sanoo Herra Jumala: Niin totta kuin elän, minä panen paimenet vastaamaan, minä vaadin heidät tilille lampaistani. Enää he eivät saa olla laumani paimenia, enää he eivät saa huolehtia minun laumastani eivätkä omasta hyvinvoinnistaan. Minä pelastan lampaani heidän hampailtaan, enää ne eivät joudu heidän ruoakseen.

      "Näin sanoo Herra Jumala: Minä etsin itse lampaani ja pidän niistä huolen.

      Niin kuin paimen pitää huolta lampaistaan, kun ne ovat hajaantuneet hänen ympäriltään, niin minä huolehdin lampaistani ja haen ne turvaan kaikkialta, minne ne sumuisena ja synkkänä päivänä ovat kaikonneet."

      Siksi Jeesus jatkaa samaa etsimistä:

      "Joka on ottanut vastaan minun käskyni ja noudattaa niitä, se rakastaa minua. Ja minun Isäni rakastaa sitä, joka rakastaa minua, ja häntä minäkin rakastan ja ilmaisen hänelle itseni."

      Ainoastaan tästä alkaa jokaisen valitun opetuslapseksi ottaminen ja hän iankaikkisen elämän ensimmäiset askeleet.

    • mikko.ainasoja

      Hyvä aloitus Jukka Mosiolta.

      Minä anakain eksyn, jos lakaan etsimästä ja tekemästä, sydämen täyttää silloin kaiken laiset turhat haaveet, joita lähtee seurailemaan, ja tuloksena on se, että Jumalan sana alkaa menetämään painoarvoaan minussa, ja sydämeni alkaa kääntymään maailman puoleen, ja pian en näe mitään pahaa tässä ajassa, vaan sen sijaan huomaan janoavani sen menoja, ja nautintoja.

      On tärkeää, että emme menetä uskollisuuttamme Jumalan sanalle, maailman menoihin antautuneina.

      Se voi tuntua ihan sopivaltakin ajoittain, mutta mahtaako se riittää mihinkään, kun vain harvat tulevat selviämään?

      Minä en lähtisi sille tielle.

      Valvokaa ihmiset.

      • Jeesussanoo

        "Etsivä löytää...." Mitä sinä siis puhut?


      • 2005astiseurannut

        Juu, etsivä löytää. Mutta löytäneenkään Raamattu ei anna lupaa olla valvomatta ja etsimättä. Mitä siis pitää vielä etsiä? Raamatun mukaan Jumalan kasvoja. Se on: Kristuksen mieltä arjen askareissa ja tilanteissa.


      • Jeesussanoo

        Siis mitä? Kun ihminen löytää etsimänsä, niin silloin ei sitä enää etsitä. Tämähän
        on tavallisella maalaisjärjelläkin jo selvä.
        Mutta silloin kun ei ollakaan löydetty Jumalaa ja Hänen vanhurskauttaan, niin ihminen ei voi muuta kuin vaan etsiä ja etsiä eikä löydä, kun ei edes todellisuudessa tahdo löytääkään. Ei todellisuudessa usko Jeesusta. "Estsivä löytää". Ja täällä ajassa on löydettävä tämän elämän jälkeen ei enää voi on liian myöhäistä.


      • Selvennä

        Tarkoitatko että vain Teuvo on löytänyt Jumalan ja hänen vanhurskautensa?


      • Jeesussanoo

        Siis mitä? Mitä on selvennettävä, kun Jeesus sanoo: "etsivä löytää, niin todella näin
        myös tapahtuu.
        Mieti mikä on uskosi jos tämä Jeesuksen sanoma on sinulta salassa.
        Sillä todella näin on täällä ajassa on Jumalan yhteyteen päästävä. Tämän elämän
        jälkeen ei yksikään ihminen voi enää tulla kohtaamaan pelastusta, yhteyttä Jumalan
        kanssa.


    • Pienetonmaalisetaivot

      Tietämättämänä tänne synnymme ja tietämättömään lähdemme, mitä ajassa kehitellyt uskonnot tätä valaisevat, oisiko -jotta ison joukon rynnistys auttaisi rikkomaan rajoja ns. käsi kädessä huumaten.

      • Eivätkö nämä Saatanan kanssa käsi-kädessä kulkevat joukot sinulle riitä?

        adventistit

        aglikaanit

        agrigolalaiset

        arkkimunkkilaiset

        armonkalliolaiset

        baalbeklaiset

        babtistit

        birkittalaissisaret

        branhamilaiset

        cityseurakuntalaiset

        dominikaanit

        elämänsanalaiset

        elämänlähdeläiset

        eläväsanalaiset

        ekumeeniset

        exoduslaiset

        gnostilaiset

        henotesläiset

        helluntailaiset

        hengenuudistuslaiset

        heränneet

        esikoiset

        ilmestysmajalaiset

        ilosanomalaiset

        israelinystävät

        Joosualaiset

        jehovalaiset

        Jeesuksen pyhän veren papit

        Jeesuksen ruumislaiset

        Jeesus on herralaiset

        katolilaiset kylväjät

        kansanraamattuseuralaiset

        kalleimman veren sisaret

        kansanlähetysläiset

        Kellonkartanolaiset

        koivuniemiläiset

        korpelalaisuus

        kotikirkkolaiset

        kulmakivenseurakuntalaiset

        kulmakiviseurakuntalaiset

        kuninkaansoturit

        kristilliset eläkeläiset

        kriisipalvelulaiset

        kotisatamalaiset

        liekkiläiset

        luterilaiset

        lähetysseurakuntalaiset

        luthersäätiöläiset

        lasarusveljet

        lähdekalliolaiset

        lännenhunttarilaiset

        maranatalaiset

        majakkalaiset

        metodistit

        missiomaailmalaiset

        mormoonit

        munkkiluostarin munkit

        nunnaluostarin nunnat

        nokialaismissiolaiset

        onewayhouselaiset

        ortodoksit

        pelastusarmeijalaiset

        patmoslaiset

        palatsiseurakuntalaiset

        paavalinsynodilaiset

        paratiisikotilaiset

        pikkuesikoiset

        priskillalaiset

        pyhänikolauslaiset

        perjantaikristuksellelaiset

        raamattupuhuulaiset

        radiodeiläiset

        rauhansanalaiset

        rauhanyhdistysläiset

        ristiinnaulitut

        risteyspaikkalaiset

        ristiretkeläiset

        ropolaiset

        rukouspalvelulaiset

        rukousystäväläiset

        ruusuristiläiset

        ristiinnaulittulaiset

        saalemilaiset

        sanansaattajalaiset

        sanajaylistysläiset

        sauluslaiset

        savenvalajalaiset

        scientologilaiset

        siloalaiset

        slevy:n miespapit

        slevy:n naispapit

        stefanuslaiset

        suomenraamattuopistolaiset

        teologisetinstituuttilaiset

        tabernaakkelilaiset

        takeitnowlaiset

        teologisetistuuttilaiset

        Timoteusyhteisöläiset

        totisestiparannetut

        tuomasmessulaiset

        totuudenystäväläiset

        tunnustukselliset luterilaiset

        torontonsiunaajalaiset

        uusheränneet

        uusapostoliset

        uusitoivolaiset

        uusiviiniläiset

        valon enkelit

        vapaakirkolliset

        vanhauskoiset

        vapaamuurarit

        viadolorosalaiset

        vineyardilaiset

        yhteyskristuksessalaiset

        yhteysliikeläiset

        yeshualaiset


      • Evästämoneenlähtöön

        Teuvomme on taasen sillä päällä, voei sietanan sietanaa.
        Inkkari ja shamanismi ainaskin vielä puutuvat, se vällytouhu ei vissiin ole hänenmielestään uskonto, -on liian lähellä tätä suvunjatkoa, näin nyt vähän listan puuteista mainitakseni, mutta aika lista kumminkin on ja vähän hän on näitä omia keksimiään nimiä sekaan lisännyt, hänellä kun on tätä kehitely mieltä, unenäkötaitoa joo.


      • mikko.ainasoja
        TeuvoSuni kirjoitti:

        Eivätkö nämä Saatanan kanssa käsi-kädessä kulkevat joukot sinulle riitä?

        adventistit

        aglikaanit

        agrigolalaiset

        arkkimunkkilaiset

        armonkalliolaiset

        baalbeklaiset

        babtistit

        birkittalaissisaret

        branhamilaiset

        cityseurakuntalaiset

        dominikaanit

        elämänsanalaiset

        elämänlähdeläiset

        eläväsanalaiset

        ekumeeniset

        exoduslaiset

        gnostilaiset

        henotesläiset

        helluntailaiset

        hengenuudistuslaiset

        heränneet

        esikoiset

        ilmestysmajalaiset

        ilosanomalaiset

        israelinystävät

        Joosualaiset

        jehovalaiset

        Jeesuksen pyhän veren papit

        Jeesuksen ruumislaiset

        Jeesus on herralaiset

        katolilaiset kylväjät

        kansanraamattuseuralaiset

        kalleimman veren sisaret

        kansanlähetysläiset

        Kellonkartanolaiset

        koivuniemiläiset

        korpelalaisuus

        kotikirkkolaiset

        kulmakivenseurakuntalaiset

        kulmakiviseurakuntalaiset

        kuninkaansoturit

        kristilliset eläkeläiset

        kriisipalvelulaiset

        kotisatamalaiset

        liekkiläiset

        luterilaiset

        lähetysseurakuntalaiset

        luthersäätiöläiset

        lasarusveljet

        lähdekalliolaiset

        lännenhunttarilaiset

        maranatalaiset

        majakkalaiset

        metodistit

        missiomaailmalaiset

        mormoonit

        munkkiluostarin munkit

        nunnaluostarin nunnat

        nokialaismissiolaiset

        onewayhouselaiset

        ortodoksit

        pelastusarmeijalaiset

        patmoslaiset

        palatsiseurakuntalaiset

        paavalinsynodilaiset

        paratiisikotilaiset

        pikkuesikoiset

        priskillalaiset

        pyhänikolauslaiset

        perjantaikristuksellelaiset

        raamattupuhuulaiset

        radiodeiläiset

        rauhansanalaiset

        rauhanyhdistysläiset

        ristiinnaulitut

        risteyspaikkalaiset

        ristiretkeläiset

        ropolaiset

        rukouspalvelulaiset

        rukousystäväläiset

        ruusuristiläiset

        ristiinnaulittulaiset

        saalemilaiset

        sanansaattajalaiset

        sanajaylistysläiset

        sauluslaiset

        savenvalajalaiset

        scientologilaiset

        siloalaiset

        slevy:n miespapit

        slevy:n naispapit

        stefanuslaiset

        suomenraamattuopistolaiset

        teologisetinstituuttilaiset

        tabernaakkelilaiset

        takeitnowlaiset

        teologisetistuuttilaiset

        Timoteusyhteisöläiset

        totisestiparannetut

        tuomasmessulaiset

        totuudenystäväläiset

        tunnustukselliset luterilaiset

        torontonsiunaajalaiset

        uusheränneet

        uusapostoliset

        uusitoivolaiset

        uusiviiniläiset

        valon enkelit

        vapaakirkolliset

        vanhauskoiset

        vapaamuurarit

        viadolorosalaiset

        vineyardilaiset

        yhteyskristuksessalaiset

        yhteysliikeläiset

        yeshualaiset

        Sinäänsä Teuvo varoituksetkin ovat paikallaan, mutta sinun kehotuksistasi puuttuu se tärkein aina, eli rakkaus.

        Seurakuntien meno on huolestuttavaa, mutta tulisi silti yrittää olla myös rakentava, eikä pelkästään hyökkäävä.

        Pelkkiä piikikkätä sanoja jakamalla tuskin saadaan mitään hyvää.


    • seuraa_Jeesusta

      Erittäin hyvä aloitus Jukka Moisiolta! Herran Siunausta ja jatka samaan tyyliin!

    • Anonyymi

      Tarvitseeko sitä Jumalaa etsiä kuin se on jo kristityillä tiedossa!
      Laittomuudensa raamattuun ovat laittaneet useita jumalia ja jeesuksia Lain ja oppien antaneen Jumalan ja Jeesuksen lisäksi jotka ei laittomuuden uskovasille kelpaa, ainakin kristittyjen historia niin osoittaa.
      Mutta, jos Lain asettaneen Jeesuksen lupaus pytää paikkansa, niin laittomuuden uskovaisilla on lämpöinen loppu. Koulussa opettaja kertoi meille viidesloukkalaisille että kristus on sovittanut kaikkien kaikki synnit mutta eikä kertonut että raamatussa synnit muuttuvat rikoksiksi. 1.Joh. 3:4. Ja kuten tiedätte niin raamatussa Lait uuden liiton Laiksi asettnut Jeesus ei rikoksia sovittanut. Joten todennäköisesti krisitityt ovat yksytettyjä raamatun toisen jeesuksen (mahdollisesti kolmanen tai neljännenkin) palvelijoiksi:
      "Apostolien teot:13:6 Ja kun he olivat vaeltaneet kautta koko saaren Pafoon asti, tapasivat he erään juutalaisen miehen, noidan ja väärän profeetan, jonka nimi oli Barjeesus."
      Ja tuohon "väärään profeettaan" viitaten ilmeisesti Jeesus ennakkoon kielsi uskomasta:
      Jeesuksen evankeliumia Matteuksen mukaan:
      24:23 Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko.
      24:24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin.
      24:25 Katso, minä olen sen teille edeltä sanonut.
      24:26 Sentähden, jos teille sanotaan: 'Katso, hän on erämaassa', niin älkää menkö sinne, tahi: 'Katso, hän on kammiossa', niin älkää uskoko."
      Ja antoi myös tuomion jotka usko laittomuuden profeettoihin:
      Matteuksen evankeliumi:
      7:23. Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.
      23:33 Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te pääsisitte helvetin tuomiota pakoon?
      Jeesuksen evankeliumia Matteuksen mukaan:
      25:41 "Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen."
      ---
      Tässä lisää selviä ehtoja....
      Luukkaan evankeliumi: 6:46 Miksi te huudatte minulle: 'Herra, Herra!' ettekä tee, mitä minä sanon?"
      Matteuksen evankeliumi: 7:21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon."
      Joh. 14:15 Jos te rakastatte minua, niin pitäkäät minun käskyni.
      Matteuksen evankeliumi:
      5:21 Te olette kuulleet sanotuksi vanhoille: 'Älä tapa', ja: 'Joka tappaa, se on ansainnut oikeuden tuomion.'
      19:18 Hän sanoi hänelle: "Mitkä?" Jeesus sanoi: "Nämä: 'Älä tapa', 'Älä tee huorin', 'Älä varasta', 'Älä sano väärää todistusta',
      Markuksen evankeliumi:
      10:19 Käskyt sinä tiedät: 'Älä tapa', 'Älä tee huorin', 'Älä varasta', 'Älä sano väärää todistusta', 'Älä toiselta anasta', 'Kunnioita isääsi ja äitiäsi.'"
      Luukkaan evankeliumi:
      18:20 Käskyt sinä tiedät: 'Älä tee huorin', 'Älä tapa', 'Älä varasta', 'Älä sano väärää todistusta', 'Kunnioita isääsi ja äitiäsi.'"
      --
      JK.
      Ymmärtääkseni Jeesus sovitti ainoastaan syntiin=rikoksiin pakotettujen laittomuuden kuten esimerkiksi sotilaiden jotka joutuvat rikkomaan Lakia tappamalla ja niistä sotilaiden rikoksista on käskyn antanut esivalta vastuussa laittmisina sillä esivaltaa ei ole vapautettu Lakien naudattamisista, se opetettiin mm armeijassa tarkoin.

    • Anonyymi

      "Nykyajan kristillisyys korostaa sitä, että ihmisen ei täydy tehdä mitään tekoja jotta pelastuisi,"

      Sinun tulkintasi, käsityksesi, tuo on asiasta. Yritätte lainalaiset tehdä lakia siitäkin, että pitäisi - teidän mielestänne - olla tekemättä mitään, jotta tällä teoista pidättymisen teolla sitten tienaisi pelastuksen. Ette tunnu ymmärtävän sitä armon asiaa - että pelastusta ei saada teoilla. Ei se tarkoita, että ihminen on teoton. Vaan tarkoittaa sitä, että pelastusta ei saada teoilla. Efesolaiskirje 2.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/16067598/ratkaisukristillisyyden-vaaryys

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2173
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      37
      1771
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      12
      1511
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      236
      1276
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      62
      1260
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      16
      1088
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      62
      1013
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      987
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      103
      692
    Aihe