Tylyt talousluvut - Putinlandian talous kuralla

Venäjän talousministeriön ennusteen mukaan Venäjän BKT:n ennustetaan supistuvan vuonna 2015 2,8 %. Kansainvälinen valuuttarahasto ennustaa hieman suurempaa BKT:n laskua tänä vuonna, 3,4 %.

Inflaatio on Venäjällä edelleen suurella 16 % tasolla. Korkea inflaatio on näkynyt myös venäläisten ostovoimassa. Esim. autojen myynti on puolittunut vuodessa ja asuntokauppakin matelee.

Venäjän talouden ongelmakohta on ollut pitkään investointien vähäisyys. Investoinnit sekä yksityisellä että julkisella puolella ovat olleet jo pitkään riittämättömiä maan kehitystarpeisiin suhteutettuna. Investointien osuus BKT:sta on ollut suurimmillaan noin 22 prosenttia. Tämä olisi normaalia kehittyneissä maissa, mutta aivan liian vähän Venäjän kaltaiselle kehittyvälle taloudelle. Viime aikojen taloustilanteessa investointeja on entisestäänkin karsittu ja varoja on ohjattu pääasiassa armeijan menoihin.
10<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Suomi pahemmin kuralla ja velkasempi. Typerät pakotteet.

Äänestä
  • Tuli märkä rätti päin venäjäkiimavajakin ja muiden Venäjä-trollien naamaa. Odottavat jo paskat housuissa, milloin Putin lopettaa palkanmaksun kokonaan!

    Äänestä

  • Pitkästä ilosta packat käteen.

    Äänestä

  • Oletko Pietarin trolli käynyt Suomen puolella? Ei tarvitse monta kilometriä ajaa, kun näkee kummallako kansalla menee paremmin.

    Äänestä

  • "Tavaran keskellä on hyvä köyhtyä". Vanha suomalainen sanonta.

    Äänestä

  • Sanomalehti Izvestijan mukaan myös massiivinen venäläisen pääoman pako maasta jatkuu, vaikka se on selvästi vähentynyt aiempiin vuosiin verrattuna. Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä venäläiset veivät rahaa ulkomaille 5,9 miljardia dollaria. Vuotta aiemmin luku oli samalla aikajaksolla 13,1 miljardia.

    Äänestä

Jopa Kazakstanin talous nyt näyttää paremmalta kuin Venäjän. Krim upottaa koko Venäjän.

Äänestä
  • Niinpä. Ukrainan sota ja Krim tulee Venäjälle kalliiksi.

    Äänestä

Venäjän talous on yksipuolinen, pääasiassa öljyn ja kaasun varassa. Valtava korruptio, johtajilla huono talousosaaminen. Siinä syitä, miksi Venäjän talous on mitä on.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Karppa_Diem kirjoitti:

Venäjän talousministeriön ennusteen mukaan Venäjän BKT:n ennustetaan supistuvan vuonna 2015 2,8 %. Kansainvälinen valuuttarahasto ennustaa hieman suurempaa BKT:n laskua tänä vuonna, 3,4 %.

Inflaatio on Venäjällä edelleen suurella 16 % tasolla. Korkea inflaatio on näkynyt myös venäläisten ostovoimassa. Esim. autojen myynti on puolittunut vuodessa ja asuntokauppakin matelee.

Venäjän talouden ongelmakohta on ollut pitkään investointien vähäisyys. Investoinnit sekä yksityisellä että julkisella puolella ovat olleet jo pitkään riittämättömiä maan kehitystarpeisiin suhteutettuna. Investointien osuus BKT:sta on ollut suurimmillaan noin 22 prosenttia. Tämä olisi normaalia kehittyneissä maissa, mutta aivan liian vähän Venäjän kaltaiselle kehittyvälle taloudelle. Viime aikojen taloustilanteessa investointeja on entisestäänkin karsittu ja varoja on ohjattu pääasiassa armeijan menoihin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu