Suomi tarvitsee maahanmuuttajia!

Tuleva_työvoimapula_

Suomen työvoimakuilu ammottaa kohta leveänä. Maa tarvitseekin 400 000 henkilötyövuotta lisää vuoteen 2030 mennessä.

Ikääntymisen aiheuttama huoltosuhteen heikkeneminen on vakavampi ongelma Suomessa kuin muissa Pohjoismaissa.
Vuonna 2030 jokaista 100 työntekijää kohden Suomessa on 104 huollettavaa.

Siksi työperäistä maahanmuuttoa on Suomessa lisättävä voimakkaasti

168

73

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • fakta_on_näin

      Suomi tarvitsee vuosittain 34 000 nettomaahanmuuttajaa, jotta työvoima ei lähivuosikymmeninä supistuisi. Vuotuisen maahanmuuton pitäisi miltei kaksinkertaistua nykyiseltä noin 18 000 maahanmuuttajan tasolta

      Työikäisen väestön määrä vähenee noin 10 000 henkilöllä vuosittain, kun eläkkeelle poistuvat ikäluokat ovat työelämään siirtyviä suurempia. Samalla työllisyysasteemme on laskenut 69 prosenttiin

      Ilman maahanmuuttoa työikäinen väestömme olisi supistunut pelkästään viime vuonna 26 000 henkilöllä

      • siivellämatkustajalä

        536 000 keksityille valtion viroissa olevaa työtöntä kiitos puolueiden ja hyvä
        veli systeemin ( 66% valtion viroista päättävät puolueet ilman minkäänlaista
        kilpailua sopivuudesta). Ei ole mikään ihme että tuottavaa työtä tekevät
        yhtiöt eivät tuo toimintaansa Suomeen kun on tälläinen taakka kannettavana.


      • hhhhtttthh

        On keksitty vähintään 26 000 uutta virkaa vation systeemissä?


      • eetikko

        mielestäni tätä kysymystä / asiaa ei voida käsitellä siten, että maahanmuutajat nähdään ainoastaan resurssina työmarkkinoilla. Työperäistä maahanmuuttoa lisättäessä täytyy kiinnittää huomiota siihen, millaisista olossuhteista ja elämäntilanteista ihmiset tulevat. Jos puhutaan esim. työperäisestä maahanmuutosta, luetaanko siinä mukaan myös pakolaiset, turvapaikan hakijat, mm. poliittiiset pakolaiset. Tulee ottaa huomioon ihmiste työkykyisyys ja ylipäätään terveydentila. Monet pakolaistaustaiset ovat traumatisoituneita sodan ja luonnonkatastrofien yms. jäljiltä, ja tarvitsevat aikaa toipumiseen ja tervehtymiseen. Joskus nänä prosessit voivat viedä aikaakin. Ihminen on kohdattava aina ihmisenä ja tilanteensa kartoitettava asiallisesti myös tilanteissa, mitkä ajavat ensisijaisesti yhteiskunnallista hyötynäkökulmaa -


      • Kalerwo

        Suomi ei todellakaan tarvitse maahanmuuttoa. Kaikista vähiten tätä turvapaikkashoppailua. Luku-, kieli- ja ammattitaidottomia afrikkalaisia ja arabeja ei tarvita kyllä yhtään mihinkään. Meillä on ammattitaitoista porukkaa omasta takaa työttömänä ja varsinkin NUORISOTYÖTTÖMYYS on kasvanut pahaksi ongelmaksi. Tähän vielä lisää afrikkalaisia peukalonpyörittäjiä lisää..


      • Exellendidealist
        eetikko kirjoitti:

        mielestäni tätä kysymystä / asiaa ei voida käsitellä siten, että maahanmuutajat nähdään ainoastaan resurssina työmarkkinoilla. Työperäistä maahanmuuttoa lisättäessä täytyy kiinnittää huomiota siihen, millaisista olossuhteista ja elämäntilanteista ihmiset tulevat. Jos puhutaan esim. työperäisestä maahanmuutosta, luetaanko siinä mukaan myös pakolaiset, turvapaikan hakijat, mm. poliittiiset pakolaiset. Tulee ottaa huomioon ihmiste työkykyisyys ja ylipäätään terveydentila. Monet pakolaistaustaiset ovat traumatisoituneita sodan ja luonnonkatastrofien yms. jäljiltä, ja tarvitsevat aikaa toipumiseen ja tervehtymiseen. Joskus nänä prosessit voivat viedä aikaakin. Ihminen on kohdattava aina ihmisenä ja tilanteensa kartoitettava asiallisesti myös tilanteissa, mitkä ajavat ensisijaisesti yhteiskunnallista hyötynäkökulmaa -

        Oisiko syytä sinunkin eetikon lakata varastamasta veronmaksajan varoja.
        Avataan valtion tili ja katsotaan eetikkojen rahaavustusten määrä ja
        otetaan niin monta maahanmuuttajaa kuin rahat riittävät.
        Osakeyhtiö täydellä vastuudella.
        Jos ette hyväksy niin en näe mitään aihetta että jatkatte kerjäämistänne.
        Paljonko olet laittanut hyväntekeväisyyteen viime vuonna?????????


      • mifs
        Kalerwo kirjoitti:

        Suomi ei todellakaan tarvitse maahanmuuttoa. Kaikista vähiten tätä turvapaikkashoppailua. Luku-, kieli- ja ammattitaidottomia afrikkalaisia ja arabeja ei tarvita kyllä yhtään mihinkään. Meillä on ammattitaitoista porukkaa omasta takaa työttömänä ja varsinkin NUORISOTYÖTTÖMYYS on kasvanut pahaksi ongelmaksi. Tähän vielä lisää afrikkalaisia peukalonpyörittäjiä lisää..

        Eikä eläkeikäiset ole työttömänä, vaan tekevät töitä henkensä pitimiksi, kun eläkkeet on niin minimaallisia.
        Jotenka nämäkin voi/voitaisiin edelleen lukea työväestöön ja työttömiksikin.
        Mutta, tilastot tehdään niinkuin kukin parhaaksi näkee.
        Maahanmuuttajia ei tarvittaisi, olisi silloin omalla kansalla töitä.

        Pitäisiköhän sitten viedä työtätekeviä ihmisiä niinhin maihin josta tuodaan etuisuuksia nauttivia.
        Silloihan siellä maassa täytyy olla töitä, kun väestöäkin karsitaan.


      • eetiikko
        Exellendidealist kirjoitti:

        Oisiko syytä sinunkin eetikon lakata varastamasta veronmaksajan varoja.
        Avataan valtion tili ja katsotaan eetikkojen rahaavustusten määrä ja
        otetaan niin monta maahanmuuttajaa kuin rahat riittävät.
        Osakeyhtiö täydellä vastuudella.
        Jos ette hyväksy niin en näe mitään aihetta että jatkatte kerjäämistänne.
        Paljonko olet laittanut hyväntekeväisyyteen viime vuonna?????????

        olen vielä sosiaalialan opiskelija, ja veroja maksan tälläkin hetkellä kesätyössäni. Lainaa olen myös opintoihini ottanut, opintotukea nostan myös, mutta työtä teen toki tulorajojen puitteissa. Lainanmaksu alkaa sitten, kun valmistun ja pääsen tienestiin. Eikä siinä mitään, ihan tarkoituksenmukainen yhteiskunnan systeemi tämä tällainen. Koska kaikesta täytyy tinkiä nyt tällä hetkellä toimeentuloa ajatellen, myös avustusrahat esim. unicef, greenpeace, SPR ym. ovat toki jäissä tällä erää. Toivon mukaan sinne pistävät roposensasa tällä erää (odotellessa, että valmistun) nyt ne eetikot, joiden kukkaronnyörit ovat hieman huokeammalla kuin omani.

        Yhteiskuntavastuu on kaikkien yhteinen asia. Jokainen laittaa kortensa kekoon kykyjensä ja varallisuutensa mukaan.


      • dritogdra

        Hakekaa työentekijät Somaliasta nehän on maailman parhaita työntekijöite!


    • järki_kädessä_on

      Suomi tarvitsee maahanmuuttajia vasta sitten, kun 12% työttömyys on pistettu, ei ennen.

      • järki_käteen

        koskaan työttömyys ei ole 0%


      • maalaisjärkeähoooii

        nyt puhutaan asiaa.ensin omat työttömät nuoret ja sitten työtähaluvat vanhemmat heille työtä.sen jälkeen otetaan maahanmuuttajia koulutukseen ja työelämään lisää puuttuva määrä työvoimasta.


      • Paavolainen
        järki_käteen kirjoitti:

        koskaan työttömyys ei ole 0%

        No ei tuo nykyinen 12 % ole oikein tai jos halutaan laskea näin 300 000 työtöntä


      • Demokratiaa

        Vielä mitä.. ei muuta kuin kaikki Suomalaiset pellolle vaan työpaikoila ja korvataan kaikki maahanmuuttajilla.Etuna on mm. tekevät halvemmalla, työaikalakeja ei tarvita, ei lomarahoja/pekkasia yms..Näin jää yrityksen johdolle suuremmat boonukset ja osakkeen omistajia hymyilyttää.
        Suomen kansalaiset voi sitten vaikka tehdä pettuleipää ja ottaa sodan aikaisia niksejä käyttöön kun ei varaa ostaa ruokaa, mennä lääkäriin yms.


    • Pelelel

      Kyllähän ne vankeinhoitoa ja poliisia työllistää. Ja kelan tanttoja ja vartioita yms. On niistä hyötyä. No joo on siellä osa ihan töissäkin mutta pitikö bussikuski tuoda afrikasta asti??

      • KansanMinisteriö

        Siis kansa ptää vaihtaa eri rotuisiin että "huoltosuhde" saadaan tasapainoon? Sairaus siis parannetaan niin että potilasta eli Suomea kehotetaan (kansalliseen) itsemurhaan?

        Ei ole totta.

        Suomessa myös ikäluokat pienentyvät. Viime vuosisadan pienin ikäluokka oli v. 1973 syntyneet. Olisiko pitänyt kannustaa lisääntymään? Ei tarvitsisi käyttää väestön ikääntymistä keppihevosena valkoisen ihmisrodun vihaamiselle. Pitäisi myöskin kehittää eutanasia ohjelma vanhuksille ja sairaille jotka eivät halua enää elää.
        http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=suo00007
        Oikeastaan ahneet suurkapitalistit toivovat suurta ulkomaalaista työvoimareserviä laskemaan palkkoja ja muita etuja. Näiden kanssa epäpyhässä liitossa ovat vihervasurit jotka vihaavat omaa kansaansa ja haluavat tuhota sen etnisellä puhdistuksella joka toteutetaan pakolaisten massamuutolla.
        Nyt pitää tukea oikeiden ja aitojen suomalaisten lisääntymistä. Jokaisesta suomalaisesta lapsesta jolla on juuret tässä maassa 4 sukupolven ajalta tulee maksaa 10 000 euroa. Rahat otetaan pakkoruotsista ja kehitysavusta. Mustilaisille ei tarvitse maksaa, koska he eivät ole suomalaisia vaikka ovat asuneet täällä 500 vuotta.


      • Samaa_mielta
        KansanMinisteriö kirjoitti:

        Siis kansa ptää vaihtaa eri rotuisiin että "huoltosuhde" saadaan tasapainoon? Sairaus siis parannetaan niin että potilasta eli Suomea kehotetaan (kansalliseen) itsemurhaan?

        Ei ole totta.

        Suomessa myös ikäluokat pienentyvät. Viime vuosisadan pienin ikäluokka oli v. 1973 syntyneet. Olisiko pitänyt kannustaa lisääntymään? Ei tarvitsisi käyttää väestön ikääntymistä keppihevosena valkoisen ihmisrodun vihaamiselle. Pitäisi myöskin kehittää eutanasia ohjelma vanhuksille ja sairaille jotka eivät halua enää elää.
        http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=suo00007
        Oikeastaan ahneet suurkapitalistit toivovat suurta ulkomaalaista työvoimareserviä laskemaan palkkoja ja muita etuja. Näiden kanssa epäpyhässä liitossa ovat vihervasurit jotka vihaavat omaa kansaansa ja haluavat tuhota sen etnisellä puhdistuksella joka toteutetaan pakolaisten massamuutolla.
        Nyt pitää tukea oikeiden ja aitojen suomalaisten lisääntymistä. Jokaisesta suomalaisesta lapsesta jolla on juuret tässä maassa 4 sukupolven ajalta tulee maksaa 10 000 euroa. Rahat otetaan pakkoruotsista ja kehitysavusta. Mustilaisille ei tarvitse maksaa, koska he eivät ole suomalaisia vaikka ovat asuneet täällä 500 vuotta.

        Juurikin nain nimim. Kansanministerio, erittain asiallinen ja osuva kommentti.


    • hd436

      No mikä siinä kun tänne tulevat ja HETI aloittavat työt...ai ei vai? Ai niin, ensin pitää "tienata" sossusta..

    • fghhh

      Työt vähenee Suomesta näillä näkymin...

      • työt_muuttuu

        jotkut työt vähenee, toiset lisääntyy


      • TervetuloaMaailmaan

        Kaikki työt tulee vähenemään paitsi nwo-palkkarenkien, jotka kurittavat tavallista kansaa. Yhteiskuntaa ylläpitävän tuottavan teollisen tuotannon ylijäämäästä saadun yhteiskunnan perusrakenteiden ylläpitämiseksi jaettava ylijäämä on jo menneen talven lumia, velalla mennään niin että ihan hirvittää.

        Pikkuhiljaa joutuu ylimiehitetty virkamieskunta ja pahimpina toimijoina toimivat mamuhyysäritkin leivättömän pöydän ääreen, sillä ei ole kertakaikkiaan rahaa edes SPR:n mamuiluun tyhmien SPR:lle lahjoittavien ihmisten joutuessa miettimään ostaako leipää vai rahoittaako hyväpalkkaisten SPR:n johtajien suhteellisen mukavaa porvarillista elämää, jonka he saavat aikaiseksi syyllistämällä kantasuomalaisia esim. Lähi-Idän kriiseistä lahjoittamaan vähistä roposista SPR:lle käyttämällä pahimmillaan syyntakeettomia ja ymmärtämättömiä lapsi kerjäämään lahjoituksia kaupunkien turuilla ja toreille suurimmaksi osaksi henkihieveriin puristetuilta Matti ja Maija Meikäläisiltä.
        '
        Kaikkille hyysäriteollisuuden tuottamatonta työtä tekeville suosittelisin kansantaloudelouden alkeita aloittamalla siitä kohtaa, miten ns. jo "menneessä" markkinataloudessa rahoitetaan yhteiskunnan perustoiminnot. Se on kyllä rautalangasta väännetty tuossa jutun alussa.

        Rahat valtiolta on loppu ja velaksi ei voida maailman tappiin asti elellä. Joidenkin mielestä noin 1 000 000 tuottavaa työtä tekevän suomalaisen on elätettävä yli 7 miljardia maailman ihmistä. Ei pooijjaat ja tyttäret niin mene, sen tajuaa sokea Reettakin.

        Tervetuloa lähitulevaisuudessa leipä- ja vesijonoon kaikki yhdessä:
        - suurin osa kansanedustajista alkaen kokkareista vihervasuri kulttuurimarxismimädättäjiin
        - tarpeettomat virkamiehet
        - suurin osa valtamedian hyysäreistä
        - tarpeettomat hyysäri toimijat vaikkapa Kepa ja kirkon ulkomaanapu
        - kaupunkien ja kuntien sosiaalitoimistoista elintasomamuille avokätisesti rahaa jakavat kukkahattutädit, jotkä kyttäävät kantasuomalaisten avuntarvetta kuin entisen DDR:n Stasi
        - jne.

        Ei muutakuin tervetuloa samalle päivittäiselle vesi- ja leipännospisteelle kaikki yhdessä, jos sellaisia edes laitetaan pystyyn, ollaanko tässä tietoisesti muuttamassa suomailaisen yhteiskunnan järjestys viidakon lakien mukaan toimivaksi.


      • työtväheneeeilisäänny
        työt_muuttuu kirjoitti:

        jotkut työt vähenee, toiset lisääntyy

        Mutta työttömyys lisääntyy mitä enemmän sakkia sitä suurempi työttömien määrä.Fakta.


    • OdottavanAikaOnPitkä

      "Siksi työperäistä maahanmuuttoa on Suomessa lisättävä voimakkaasti"
      Alkaisko tuo kauniiden ihmisten kykypuolueen ikuinen työvoimapulasta agendointi olla jo pikkuhiljaa hieman kornia ja sarkastisen makuista...

      • realismi

        Tutkimusten mukaan robotit tekee jopa puolet töistä tulevaisuudessa?


      • fakta_on_faktaa

        eihän tilastot ja faktat ole muuttuneet.


      • NykynuorisonTulevaTaakka
        realismi kirjoitti:

        Tutkimusten mukaan robotit tekee jopa puolet töistä tulevaisuudessa?

        Niin, arvaappa kaksi kertaa otetaanko sitä koskaan puheenaiheeksi näissä mamuttamisen mainoskamppanjoissa.
        Sitäpaitsi robotit eivät maksa eläkemaksuja sun muita sotuja.
        Suomi ajautuu viellä miinaan noiden suurten inflaatio-Suomessa täystyöllisyydessä eläneiden ikäluokkien eläkkeiden maksun saattelemana, mutta väestön määrän keinotekoinen kasvattaminen maahanmuutolla ei ole ratkaisu kuin halpatyövoimaa tavoitteleville yrityksille ja rahaa veronmaksajilta mamuilla repiville instituutioille...


      • ei_pidä_paikkaansa
        NykynuorisonTulevaTaakka kirjoitti:

        Niin, arvaappa kaksi kertaa otetaanko sitä koskaan puheenaiheeksi näissä mamuttamisen mainoskamppanjoissa.
        Sitäpaitsi robotit eivät maksa eläkemaksuja sun muita sotuja.
        Suomi ajautuu viellä miinaan noiden suurten inflaatio-Suomessa täystyöllisyydessä eläneiden ikäluokkien eläkkeiden maksun saattelemana, mutta väestön määrän keinotekoinen kasvattaminen maahanmuutolla ei ole ratkaisu kuin halpatyövoimaa tavoitteleville yrityksille ja rahaa veronmaksajilta mamuilla repiville instituutioille...

        mutta kuka ne robootit myy, valmistaa, kuljettaa,asentaa, huoltaa,korjaa jne jne
        ja näinhän se on aina ollut, sitten keksitään muita töitä.

        onko maanviljelijä jäänyt työttömäksi lypsyrobootin takia?


      • eipäolenäkynyt

        Ihmettelen myös miksi näille afrikasta tulleita ei näy tuolla lapioiden varressa, tai muuten raskaissa töissä. Miltei jokainen afrikasta tulleista ei ole tuottavassa työssä. Työt mitä tekevät on kaupunkien/kuntien listoilla olevaa työtä, mikä rahoitetaan veroeuroilla.


    • iänikuinen

      Eivätkö suomalaiset kuole tulevaisuudessa ollenkaan?

      • huoltosuhde

        niin juuri, suomalaisa kuolee mutta ei synny riittävästi.
        Yhä isompi osa porukasta on eläkkeellä eikö töitä tekemässä


      • ikäjärjestys

        Huoltosuhde kohenee kuolemalla vanhemmasta päästä.


    • Sycerö

      Siitä huoltosuhteesta on turha höpöttää mitään, ennen kuin meillä on täystyöllisyys ja pulaa työvoimasta. Siivoojan paikkoja on nytkin auki ihan kivasti, mutta ei maistu sen paremmin kantasuomalaisille, kuin maahanmuuttaja taustaisille.
      Huoltosuhteen vääristymästä kärsivät eläkeläiset ja tuskin kymmenen vuoden päästä enää mitään eläkkeitä maksellaankaan, eli duunia painetaan hautaan saakka, jos ei ole säästöjä.
      Kansalaispalkka voisi olla ihan hyvä systeemi Suomessa, että 1000€ kuussa lapaseen ja Kelat ja sossut kiinni.
      Ja ihan nollalinja humanitääriselle maahanmuutolle. Tervetuloa töihin, mutta muuten pikakäännytys rajalla, kuten Hakkarainen asian aikanaan ilmaisi.

      • älä_puhu_roskaa

        koskaan ei ole täystyöllisyyttä, ei koskaan.

        toiseksi, kaikista ei tule siivoajiksi tai hoitoihmisiksi,
        ei työttömästä maalarista voida tehdä sairaanhoitajaa,
        tai työttömästä postinjakajasta ei vaan tule koodaajaa

        Miksi nollalinja humanitääriselle?


      • Missäduuni

        "duunia painetaan hautaan saakka, jos ei ole säästöjä."
        Mitä duunia? Missä se duuni on? Minäkin menisin tekemään, jos tietäisin minne hakeutua eläkeikäisenä.
        Vai pitäiskö hankkia ase, ettei tulisi huononnettua huoltosuhdetta?


    • laskekaaitse

      Kyllä se totta on esim. Helsingin liikenne pysähtyy jos ei saada 10000 henkeä joka vuosi lisää töihin maahanmuuttajia.Leipomistaitoiset kotouttajat joutuvat työttömäksi jos ei ole opetettavia. Uimaopettajat saavat lähteä uimahalleista jne.

    • Rev16ja6

      Ei ole tulossa mitään työvoimapulaa, olemme menossa kohti tulevaisuutta jolloin itse kukanenkin joutuu tekemään yhden päivän täysillä töitä saadakseen päivän ruoka-annoksen. Ja tämä aika tulee nopeammin kuin luulettekaan, alkusävelet alkavat vajaan parin kuukauden päästä.

      Tervetuloa kuplassa elävät todellisuuteen lähikuukausina.

    • korttispel

      Huoltosuhde kohenisi jakamalla ansiotyöt kaikkien kesken. Tätä ei haluta tehdä, koska silloin varakkailla poliitikoilla ei olisi enää huoltosuhdekorttia ja työttömyyskorttiakaan.

      • mitä_sä_sekoilet

        mitä sä höpöttelet?
        "jakamalla ansiotyöt kaikkien kesken" niinku miten?

        Työtön maalari laitetaan lääkäriä päivystämään?


      • korttispel

        Kaivoit esiin harvinaisen kirurgikortin. Kukaan ei ole syntyjään maalari tai lääkäri. Ansiotyöt ovat jaettavissa paljon nykyistä tasaisemmin, mutta poliittista tahtoa puuttuu liiton miehiltä.


      • KokoomuksenAgendoijat
        korttispel kirjoitti:

        Kaivoit esiin harvinaisen kirurgikortin. Kukaan ei ole syntyjään maalari tai lääkäri. Ansiotyöt ovat jaettavissa paljon nykyistä tasaisemmin, mutta poliittista tahtoa puuttuu liiton miehiltä.

        "poliittista tahtoa puuttuu liiton miehiltä."
        Just joo ja voe voken mitä juttuja.


      • unohda_jo
        korttispel kirjoitti:

        Kaivoit esiin harvinaisen kirurgikortin. Kukaan ei ole syntyjään maalari tai lääkäri. Ansiotyöt ovat jaettavissa paljon nykyistä tasaisemmin, mutta poliittista tahtoa puuttuu liiton miehiltä.

        niin sä meinaat että maalarista voidaan tehdä kirurgi, kunhan vaan "jaetaan työt"?
        Älä nyt jauha skeidaa!

        Totuus on että me ihmiset ollaan erilaisia monilta osin, eikä sellaista
        tasa-arvoa ole olemassakaan missä töitä voitaisiin jakaa.

        Toiseksi, mitään sellaista mahtia ei myöskään ole olemassa
        mikä "jakamisen" tekisi, joten unohda jo


    • onnee

      Kaikille 9e päiväkorvaus työstään ja maailma pelastuu...

    • oikea_järjestys

      Ensin työtä niille 12% väestöstä joilla ei ole töitä. Yli 50-vuotiasta taas ei vaan oteta töihin.

    • MamuBullshittiä

      HALOO SIELLÄ ALOITUKSESSA !!

      Meillä on satoja tuhansia työttömiä omastakin takaa alkaen kaiken maailman tohtoreista kaikilla ammattialoilla taivaan ja maan väliltä ja lisää pukkaa kokoajan kun seuraa päivittäisiä yt-uutisia yrityksistä. Kohta alkaa loppuun rahat virkamieseliitin palkkoihin, sinultakin jos olet mamuteollisuuden työllistämä hyysäri.

      Miltä planeetalta sinä oikein kirjoitat, HALOOO !!! On Suomen noin noin 1 000 000 tuottavaa työtä tekevän tarkoitus elättää koko maapallon yli 7 miljardia ihmistä.

      Kertaus on opintojen äiti: Miltä galaksilta sinä kírjoitat ja mikä on planeetta ja montako valovuotta on kulunut kun painot viestin kirjoittamisen jälkeen Enter-näppäintä, lähetä samalla kuva planeetastasi, joka on todellisuudessa tehty Hollywoodin tai Disneyn studioissa pelletutkimuslaitos NASAn tilauksesta ja tietenkin USA veromaksajien rahoilla.

      • haloo_itsellesi

        HALOO itsellesi!
        Aloituksessa puhutaan LÄHITULEVAISUUDESTA, vuodesta 2030.
        Ei nyt eikä huomenna.

        Ja missä joku väittää että Suomen on tarkoitus elättää koko maapallo?
        Oletko sokea vai onko sulla ongelmia kirjoituksen ymmärryksessä?


    • taasskosotaan

      Suomalaisista on 400 00 työttömänä, ottakaamme heidän tilalleen 400 00 ahkeraa maahanmuuttaja niin punikit saavat vallankumouksensa

    • Eimaahanmuutolle

      Se on täyttä paskanpuhumista,että suomi tarvitsee maahanmuuttajia.
      Nämä hyysäri akat ja Rkp niitä tarvitsevat,kun pelkäävät hyväpalkkaisten
      paapomistöittensä menettämistä ja joutuvansa työttömiksi tai tekemään oikein kunnon töitä,mihin niistä paskiaisista ei ole.Siintä he
      eivät välitä mistä siihen loisien elättämiseen rahat otetaan ja mihin kurimukseen suomen kansa joutuu tuon maahantunkeutujen taholta.

    • ikä_yli_50

      Minäkin menisin mielelläni vanhainkotiin tai sairaalaan hoitamaan vanhuksia, mutta en pääse.

    • Antimädättäjä

      Sinne kuiluun saisi tuupata kaikki kokkareet ja punaviherkommarit ja peittää paskalla.

    • Pseudotieteilijälle

      Ja syöttöpossu kookomuskansanesustajkin on suomi24:llä maailmanmenoa palstalla, ota pari laatuviskipaukkua ja sitten pariksi tunniksi torkkupeitona alle. Hyviä iltapäikkäireitä sinulle pulleakasvoiden pseudotaloustieteilija, olitko sossu vai kokkare vai joku alien.

    • savonarola

      Miten saa kehitetty sellainen lakiruoska joka kertoo heille että jos eivät menevät töihin niin laki heittää heidät takaisin maahan mistä ovat tulleet vaikka he joutuiskin omassa maassa pulaan. ????

      • KotioMatkallaMaailmasta

        Kyllä se Ikiaikojen Jumala pian alkaa jytkyttelemään ihan Isän kärellä, siinä on kaikki paitsi viisaat alkaen Suomen kansan johtajista valtamedian komppaamana vielä huuli pyöreänä.


    • väärin_menee

      Positiivinen syrjintä kantasuomalaisia kohtaan tulee vain kasvamaan.Mielummin työt siis mamuille kuin sadoille tuhansille työttömille kantasuomalaisille.

    • keelok

      Suomi on ARJALAINEN MAA

      • viikon_vitsi

        BUEHHHEHH "arjalainen maa" ,hihhh nyt olet hiukan hukassa.

        Tiedätkö muuten että on ennustettu että blondit ja sinisilmäiset
        kuolevat sukupuuttoon ihan muutamien lähi kymmenien vuosien päästä


      • Persut_sucksPahast

        Arjalaiset ovat iranilaisia... AAtukin oli väärässä.


    • pisteetimmoselle

      Uskon maahanmuuttoon perustuvaan työvoimantarpeeseen heti kun nykyinen työttömien 300000 armeija on työllistetty. Absoluuttiseen työllisyyteen ei tietty koskaan päästä sillä uusia putoajia tulee ilman maahanmuuttajiakin koko ajan lisää kun uusia kansalaisia tulee työikään. Osa työllistyy ja osa siirtyy suoraan kortistoon.

      Mutta kunhan puretaan 250000 kortistosta töihin niin aletaan sitten puhua maahanmuuttotarpeista...

      Hyvä Immonen!

    • savonarola

      Niin pakolaiset alkoi tulla kun suomi alkoi valmistua menemään euhuun maxamaan kreikkalle miljardeja ja eh-un ylläpito-maxua työntekijöiden verosta ja nyt sitten otetaan lisää nä lusmuja tänne suomalaan jotka eivät ole tehneet päiväkään töitä koskaan eikä ole totunut siitä että pitää ketään totella vaan uskonto sanoo että kaikki on sallittu jopa tappaminen.

    • usdfusdf-aka-asdfasdf

      ahkeria poikia ovat hoitamaan,tapanilassakin olivat heti hommissaan kun nuori tyttö jäi vain pois linjasta,mikä huomionarvoista osalle porukasta ei tullut syytettä edes avunannosta rikokseen kun vain katselivat touhuja.

    • näin_se_vaan_menee

      tämä on aika kylmää faktaa eikä muuksi muutu
      Paras tottua ajatukseen

    • gfgfsg

      Ei se maailma nykyään vain enää pyöri sillä tavalla että Suomi erakoituu pohjolaan eikä päästä tänne ketään. Aivan kuin siitä taas ei seuraisi mitään ongelmia! Täydellisessä maailmassa voisi toki valita ainoastaan ne kauneimmat ja rohkeimmat tulemaan tänne ja moni muukin asia olisi toisin. Mutta oikeasti kannattaisiko mamuongelmia yrittää ratkoa jotenkin kauaskantoisemmin kun heitä tänne nyt kuitenkin joka tapauksessa tulee.

      • Kokenutkyllätietää

        Ihan arkielämän totuus on se, että erittäin harva maahanmuuttaja on työllistynyt täällä meillä päin (Pohjois-Suomi). Suurin osa on työttömänä, veikkaisin 40 % luokkaa kaikista mamuista. Suomen erakoitumista tämä systeemi täällä ei ole millään lailla estänyt; me elämme nyky-yhteiskunnassa ja olemme yhteydessä muualle maailmaan ilman mamujammekin.

        Ei ole kyse mistään rotuvalinnasta tai muusta vaan puhtaasti maalaisjärjestä. SUomen kieli pitää oppia ja kulttuuriset käytännöt ennen kuin on valmis ottamaan töitä ja tekemään niitä.

        Ainoa ratkaisu mamuongelmaan , kuten määrittelit, on erittäin intensiivinen kotouttamiskoulutus ja velvollisuus osallistua siihen sekä työharjoittelu tai vastikkeellinen sosiaaliturva.


    • persujenpuolesta

      Onneksi et ole päättämässä näistä asioista yksin, vielä voi muutkin kunnon isänmaataan arvostavat ihmiset vaikuttaa äänestämällä ja syrjäyttämällä kaikki vihreet, vasemmiston ja osan kokoomuslaisistakin pois päättäviltä paikoilta. en edes viitsi sanoa mitä puoluetta pitäisi äänestää, sen kyllä jokainen tietää, joka ei tätä karmeeta maahaanmuutto populisimia hyväksy

    • PA_Nyyssonen

      Mikä työvoimapul?. Maassa on käytönnössä 500.000 työtöntä, koulutettuja ja korkeakoulutettua.

      Ei työpaikkojen määrä ole mikään vakio. Kun elinkeinoelämä on mitä on, niin ei sellaista tule. Robotiiikka tulee myös muuttamaan työmarkkinat.

      Vaikka 25 vuodessa on työvoimaa yhtä paljon kui työpaikkoja niin työpaikat vänenevät täälä elinkeinopolitiikalla nopeammin.

      Ei ongelmana ole se ettei olisi työpaikkoja, vaan ettei ole töitä.

      Voidaanhan sitä siivojia Eestistä ottaa edellleenkin ja joitakin erikoisalan osajia ympäri maailmaa ja humanitaarisista syistä pakolaisia, mutta työvoimapulasta jauhaminen on vain tapa yrittää pitää palkata alhaisina ja työtekijät nöyrinä.

    • Facts_first

      Suomessa on niin paljon työttömiä nyt, että ei tarvita tällä hetkellä yhtään maahanmuuttajaa työvoiman tarpeen tyydyttämiseksi.

    • niinsevaanon

      Se tilanne ei valitettavasti pakolaisilla korjaannu, vaan pitäisi hakea niitä ammattilaisia töihin sieltä ulkomailta. Muuten huoltosuhde sen kun heikkenee entisestään.

    • ertqer

      Aloitetaan kuitenkin tuon tarpeen täyttäminen sitten kun meillä on omalle väestöllemme tarpeeksi töitä ja työvoiman tarve näyttää konkretisoituvan.
      Elämme nyt vuotta 2015 , jos joka vuosi työikäinen väestö vähenee mainitulla 10 000 henkilöllä niin vasta n. vuonna 2055 alkaa tulla tarvetta maahanmuutolle.
      Ja mikäli tilanne vuonna 2050 näyttää siltä että työttömyys prosentti on luokkaa 5 niin sitten voidaan alkaa käynnistää maahanmuuttoprojektia.. siinä on vielä 5 vuotta hyvää aikaa.
      Tosin nykyisin potkitaan joka vuosi pihalle tuo 10 000 ja jopa enemmän joten työvoiman tarve ei lisäänny vaikka työikäisten määrä vähenee..

      lainaus
      ""Vuonna 2030 jokaista 100 työntekijää kohden Suomessa on 104 huollettavaa. ""
      Jos niitä maahan muuttajia aletaan jo lisätä niin tuo 104 muuttuu matkan varrella lukuun 200-250..
      Jo nyt maahanmuuttajien kohdalla tilanne on se että jokaista 100 maahanmuuttajaa kohden on lähes 1000 huollettavaa maahanmuuttajaa.. eli maahanmuuttajista työtä tekee vain n. 10%.. ja he ovat tervetulleita.. lusmut voivat jäädä tekemään rikoksia omaan maahansa. (ainiin siellä heitä rankaistaan rikoksista , toisin kuin suomessa)

      Nykyinen maahanmuuttohan on tuon työn kannalta
      - tarpeetonta, koska omaa väkeä on työttömänä melkein 400 000
      - hyödytöntä , koska nykyiset maahanmuuttajat eivät tule tänne töihin vaan elämään meidän kustannuksella
      - järjetöntä, koska maahamme saapuu lähinnä rikollista ainesta.

      • tilastot_kertoo

        Ilman maahanmuuttoa työikäinen väestö olisi supistunut pelkästään viime vuonna
        26 000 henkilöllä.


      • PA_Nyyssonen
        tilastot_kertoo kirjoitti:

        Ilman maahanmuuttoa työikäinen väestö olisi supistunut pelkästään viime vuonna
        26 000 henkilöllä.

        "

        Ilman maahanmuuttoa työikäinen väestö olisi supistunut pelkästään viime vuonna

        26 000 henkilöllä.
        "

        So what?

        Eihän ongelmana on työvoiman tarjonta. vaan työpaikkojen puute, ihan seuraavat vuosikymmenet.

        Pyramidirakenteinen eläkejärjestlemähän siitä romahtaa, mutta se nyt romahtaa muutenkin.


    • katmandun

      Emme tarvitse,emme todellakaan,työttömyysprosentit sen kertovat.Näistä ns. maahanmuuttajista koituu veronmaksajille vain menoja ,nyt kuitenkin ,kun elämme säästöliekillä pitäisi vähentää sieltä päästä mahdollisimman paljon,omat nurkat ensin puhtaaksi sitten voidaan harkita.Tulemme vielä näkemään ,että tässä asiassa käy omien kansalaisten köpelösti olemme alakynnessä nyt jo,eliitti paistattelee omassa paskassaan ja hössöttää tästä,muka suvaitsevaisuutta.Tulemme näkemään vielä sen ,että olemme vastakkain tuolla kadulla ,eikä aseina ole pelkästään puukepit ja kivet.

    • CarlHaglund...HitTheRoad

      Sosiaalidemokraatit, Vasemmistoliitto ja Vihreät tarvitsevat maahanmuuttoa ideologisista ja taktisista syistä. Kokoomus ja Keskusta tarvitsevat maahanmuuttoa yrityssiipensä takia, mutta toimivat saman sumut(us)verhon suojassa kuin edellisetkin. Näin on, kun ihan pikkuisen kärjistää. Ruotsalaiset tekevät niin kuin kokoomus, mutta lisäksi he pyrkivät kouluttamaan maahanmuuttajista Suomen kansalaisia, jotka osaavat vain Ruotsin kieltä. Sanomattakin on selvää, että Suomi tarvitsee hyvin vähän maahanmuuttoa. Suomi tarvitsee hyvää johtamista ja uudenlaista työvoimaresurssien hyödyntämistä. Maahanmuuton lisääminen voi tuntua nopealta ratkaisulta työvoiman saatavuuteen. Lopulta siitä aiheutuu vain lisäongelmia, sillä Suomi on pieni kansakunta, joka ei voi niellä ja kotouttaa suurta määrää aivan eri tavalla käyttäytyviä ihmisiä.

    • Suomisuomalaisille

      Hienoa kun avataan uusia vastaanottokeskuksia!
      Miksi lastensairaalaan ei löydy yhteiskunnan varoja?
      Kannattaisiko priorisoida?!

    • ongelmanratkaisu

      Voitaisiin liittää suomi venäjään niin kuin oli 1800 luvulla, silloin saataisiin tänne paljon venäläisiä ja suomalaiset voisivat mennä töihin vaikka amureille asti.

    • ressu1

      suomi tarvitsee maahanmuuttajia ja työperäistä maahan muuttoa mutta ei islamia...

    • Ruunari

      Mitä tarkoittaa "työperäinen" maahanmuutto?
      Työn perässä maassa muuttoa (jopa massamuuttoa ulkomaille asti!) Suomen historia kyllä tuntee. Kun vaarimme ja vaarinvaarimme aikoina läksivät Amerikkaan ja myöhemmin Ruotsiin, tiedettiin duunipaikka jo matkaa suunnitellessa. Se oli todellista TYÖPERÄISTÄ maahanmuuttoa.

      • tympääntynyt

        nykyisin sitä kutsutaan työttömyyskorvaus muuttamiseksi. syvällinen oletus siihen että työtä löytyy mikälli korvauksen maksu katkeaa.


    • lonkero5

      tuota samaa paskaa on toisteltu jo parikymmentä vuotta kuka on se neropatti joka väittää työvoimapulasta totuushan on että työpaikat häviävät jatkuvasti maailma muuttuu mutta päättäjät jauhavat samaa sontaa aina vaan

    • DI3

      No mistä niitä työpaikkoja tulee kun jokainen yksityinen firma vaan potkii porukkaa pihalle? Julkinen sektori taas on jo liian iso

    • LopunalkuakoSuomelle

      Tämä on vähän hullua tämä kirjoittelu.Totuushan on työtöntä osaa syrjitään tässä maassa,ettei heille edes haluta antaa mahdollisuutta oppia uutta ja siten työllistyä,vaan kaikella hypetyksellä vain aiheutetaan lisää masennusta heille, ja uhataan kaikella ihmisoikeuksien poistoilla,jos ei alistu orjaksi. Aika sairasta menoa sivistysvaltioksi ,sanoisin.Ja tuon syyn takia joudutaan nyt tuomaan ulkomaalaisia Suomeen,muka tekemään työt jotka kuuluisi suomalaisille työttömille.

    • suomi_tarvii_vain

      järjen käyttöä,mutta ei yhtään mamua koskaan. jos järki pitää hankkia oikein ulkoa,tehdään niin ja omat kusipääpomot laitetaan ulos vaihtoon ja kiertoon.

      kun asiat hoidetaan oikein,työttömyys loppuu ja maan kaikki yhteiskunnan laki- ja jarruasiat,palvelut hyvin pitkälle,tuotannot alihankintoineen voidaan hoitaa lähes kokonaan automaatein ja verkon kautta joka alalla.

      näin oma väkimäärä riittää kaikkeen....kun tajunta edes hieman sykkisi.
      jos tätä ei tajuta,suomi ei nouse enää koskaan,kilpailu ei nimittäin ainakaan helpotu millään sektorilla.

      jos jotain erityisen kummallista mamutietoa ja taitoa tarvitaan,silloin mamuja otetaan ja vain työn kautta. kaikki muu mamutus saa loppua heti.

    • kielenkääntäjiä

      Katainen ehdotti vaalikeskustelussa 1,8 miljoonaa maahanmuuttajaa. Itsekin pidän lukua varsin oikeaan osuneena koska 600 tuhatta ilman työtä olevaa työllistyy helposti tällä teorialla.

    • 7s3j0k

      Odotellaan vielä hiukan. Venäjältä tulee kohta miljoona miestä turvallisuutta varjelemaan ja sen jälkeen muutama miljoona työläistä.

      • Lumipuku

        Juu ei tarvii yrittää pelastaa tänne mitään mamuja. Kyllä ryssä hoitaa tämän jutun


    • Mistänäitäsikiää

      Tänne on turha tuoda äkäisiä / vihaisia arabeja ja sekoittaa niitä suomalaisten geeneihin. Eikö päättäjät näe, etteivät arabit ole koskaan tulleet toimeen keskenään, vaan erikoistuneet miekan heiluttamiseen?
      Meillä Suomessa on omasta takaa aivan tarpeeksi äkäistä geeniperimää!
      Jos joku sanoo, että kansa degeneroituu ilman ulkoista geenipankkia, niin katsokoon juutalaisten määrää Nobel-palkituissa. Juutalaiset ovat säilyttäneet oman geenipankkinsa lähes puhtaana. Heitä on maapallon väestöstä n. 0,2%, mutta Nobelpalkituista muistaakseni 26%.
      Miksi media nostaa suomaisten sanomiset tikun nokkaan, mutta kun maahanmuuttajat tekevät lasten ja nuorten raiskauksia / murhia / rikoksia, niin eipä niitä käsitellä uutislähetyksissä tai radion / TV:n keskusteluohjelmissa.
      Ei julkaista nimiä eikä kuvia rikollisista. Ihmekö siis, jos suomalaiset nousevat takajaloilleen tällaisen kieroutuneen mediakäyttäytymisen vuoksi.
      Mistä tässä kaikessa Baabelin sekoituksessa on kysymys?
      Pitääkö meidän saada koko kansana kunnon selkäsauna ennenkuin otamme järjen käteen.

      • suomijäbäzy

        Ehkäpä reilut sata vuotta Siperian-oppia tekisi taas hyvää, niin järki ja realiteettientaju voisi taas palautua.


      • uskontokieltää

        Tuohon geenien sekoittumiseen suomalaisen geeniperimään sanoisin sen, että sitä ei tule tapahtumaan, koska ne jotka tänne tulevat eivät voi avioitua vääräuskoisten kanssa. He lisäävät vain omaa geeniperimäänsä täällä. Suomalaiset vähenevät ja väistyvät uusien etnisten ryhmien vallatessa maan.


      • Persut_sucksPahast
        uskontokieltää kirjoitti:

        Tuohon geenien sekoittumiseen suomalaisen geeniperimään sanoisin sen, että sitä ei tule tapahtumaan, koska ne jotka tänne tulevat eivät voi avioitua vääräuskoisten kanssa. He lisäävät vain omaa geeniperimäänsä täällä. Suomalaiset vähenevät ja väistyvät uusien etnisten ryhmien vallatessa maan.

        Onko teillä lääkitys kunnossa?


    • drirogdra

      Så du tror at de vil jobbe dissä innvadrene .å nei du de vet akkurat rettighetene sine å jobbe er ikke det de vil.Föde unger og fylle Finland og mota ytelser fra samfunnet.

    • Eiyhtäänenään

      Ei enää yhtään enempää noit suomeen. Pian ollaan samassa kusessa ku ruotsi..

      • hormi

        Kusessa jo olemme sillä tuonpuoleinen elämä häämöttää , katsokaa kuka on valinnut sss-miehet hallitukseen poterot valmiiksi tuomionpäivä näkyy..


    • Jompula

      Näkispä vaan sen työvoimapulan vielä joskus. Jos tällähetkellä on työttömiä 280 000, niin on olisiko tuo viisasta vielä käynnistää "orjalaivoja" ja täytää maamme ulkomaalaisilla. Jos tuo työvoima pula on vasta 2030, niin mitäs me näillä ressukoilla täällä se väliaika tehdään. Tämä on vähän niin kuin maailmanlopun ennustukset..... eihän tämä ihan uusi juttu ole.
      Luulen, että kun työpaikkoja alkaa Suomeen ropista ovista ja ikkunoista, niin kyllä sitä porukkaakin löytyy. Tulipa tuo sitten mistä tahansa.

      • höpöhöpö

        Kyllä niitä työttömiä on nyt yli 600000. Että silleen.


      • Jompula
        höpöhöpö kirjoitti:

        Kyllä niitä työttömiä on nyt yli 600000. Että silleen.

        No tuo oli ainakin kesäkuun luku tilastokeskuksen mukaan.
        Mutta paljon kuitenkin ja jos siihen massaan vielä halutaan sekoittaa kasvava joukko tummahipiäisiä kurkunleikkaajia, niin lopputulos ei oletettavasti ole hyvä. Tuskin tänne koulutettua sivistynyttä väkeä sentään tulee odottamaan sitä vuoden 2030 luvattua auringon nousua.


    • ÄRKKOPEELÄINEN

      Eikköönne teekkin MIEHENTYÖN, JOTEN PITTÄÄHÄNSIITÄ SSAAHA KUNNOLLINEN PALKKA kaikilla mausteilla :)

      Onhan se yksi suomalainen leffaKIN; MIEHEN TYÖ :D, ei ne taida TULIJAT muista töistä tykätäkkään kuinvain MIEHEN TYÖSTÄ??? :D

      JA suomineito tykkkää:)

    • Oikeasuomalaineneimamu

      Otsikko on väärin. Suomi tarvitsee MAASTAMUUTTOA.

    • totuuspistelee

      Suomi tarvitsee maahanmuuttajia työntekoon ei olemiseen. Maahan voi tulla, jos on työpaikka. Minkään maan sosiaaliturva ei kestä vuosia maahanmuuttajien elättämistä ulkomaanvelalla. Kieroilijat vedättää tämänkin jutun vaikka mihin jopa rasismiin, kun kyse on vain ja pelkästään vain rahasta ja sen riittävyydestä.

    • 17wtaakka

      Itse menetin kesätyöpaikan kahdelle virolaiselle, yhdelle kuntakintelle ja yhdelle suomalaiselle.

    • höpötystä

      Tätä samaa kymmeniä vuosia. Jos tällä maa saadaan nousuun tuodaan kerralla miljoona, näitä löytyy

    • mummojenpotkijat

      Otetaan vaan mummoja potkimaan,mutta mistä näille mamuille niitä työpaikkoja löytyy,kun ei ole etes omille kansalaisille.Ensin täytyy luoda neTYÖPAIKAT eikä mamut mene mustikoita ja puolukoita kerään niinkun taimaalaiset tai burmalaiset

    • Naurispata

      Toki, koulutettu väki joille on työpaikkoja niin mikä ettei. Ja nykyisin firmat kyllä hoitavat nykyisin kansainväliset rekrynsa ihan hyvin ilman lisäapuja. Mutta maailman ryysyläisistä ja kurjalistoista ei meillä ole varaa huolehtia kuin vain tiettyyn rajaan asti. Nykyisille työmarkkinoille palkanpolkijat eivät ole tervetulleita. Et eiköhän hoideta se talous ensin kuntoon ja töitä kaikille sitä haluaville, niin sitten voidaan katsoa työvoimareservin täydennystä ulkomailta. Vasta sitten.

    • Työperäinen-Leväperäinen

      "Kun vaarimme ja vaarinvaarimme aikoina läksivät Amerikkaan ja myöhemmin Ruotsiin, tiedettiin duunipaikka jo matkaa suunnitellessa."
      Nykyään tiedetään jotain muuta:
      "Totta kai elinolosuhteet, mukaan lukien raha-asiat, ovat jotain mitä turvapaikanhakijat etsivät. Miksi muuten ihmissalakuljettajat olisivat julkaisseet systemaattisia arvioita Tanskan kaltaisista maista verkkosivuillaan, joilla he tarjoavat näihin tietoihin perustuen palveluita"
      ------
      Italia herran vuonna 2015:
      Hallituksen viranomaisilla oli yhteistyökumppaneita, jotka näyttivät siltä, että heillä olisi arvot kohdillaan ja he laskivat puolustustaan. Sitten kävi ilmi, että tämä verkosto olikin vain keino tehdä rahaa.
      ------
      Tietääköhän nää veronmaksajien rahoja kiihtyvään tahtiin hyysäröinnissään polttavat suvakkihyysärit edes sitä, että
      Suomen lisäyksistä voidaan puhua vasta sen jälkeen kun kaikki EU-maat alkavat ottamaan kiintiöpakolaisia.
      Nyt iso osa EU-maista ei ota minkäänlaisia kiintiöpakolaisia.

    • Spekulaattori

      Tuossa alkuperäisessä viestissä on pari askarruttavaa asiaa. Ensiksikin, maahanmuuttajista vain osa on kykenevä työhön heti saavuttuaan, suurin osa joutuu vuosia opiskelemaan kieltä, kulttuuria ja ammattia ennenkuin on edes teoriassa työhön valmis. Toinen on se, että sellaisten alojen työt vähenevät koko ajan, johon ei edellytetä pitkää (ja kallista) koulutusta. Siis vähenevät kantaväestöltäkin ja tämän lisäksi monilla akateemisillakin aloilla on työtä yhä vähemmän tarjolla, kun firmat ulkoistavat toimintojaan pois Suomesta. Osaajllekaan ei pian ole hommia kotimaassa, saati sellaisille henkilöille, joille tämä maa, sen kultuuri ja kieli ovat vieraita.

      Bäillä nykynäkymillä se huutava työvoimapula on vielä kaukana edessä, jos edes koskaan toteutuu, kun ihmisen työpanosta tarvitaan lisääntyvän automaation vuoksi yhä vähemmän. Innovatiivista panosta tarvitaan entistä enemmän, mutta suorittavaa porrasta vähemmän. Maahanmuuttajat ovat ainakin pari ensimmäistä polvea vielä sitä suorittavaa osaa väestöstä, koska harva heistä hankkii korkeakoulutusta. Jos nyt otetaan uusia ihmisiä Suomeen, heistä tulee tuottavia kansalaisia vasta vuosien päästä. Parhaassakin tapauksessa.

      Silti varmasti tarvitsemme maahanmuuttoa, mutta hyvn harkiten. Mieluiten vielä sellaisista kulttuureista, jotka eivät ole kovin kaukana omastamme. Virolainen esim. sopeutuu ja työllistyy ihan eri tahtiin kuin vaikka somali.

    • arwiidson1

      Suomi ei tarvitse yhtäkään maahanmuuttajaa!!. Ne jotka tänne tällä hetkellä tulee niin niillä ei ole mitään käsitystä mitä "työ" on!!!!. Täällä on niin paljon työttömiä omasta takaa että työllistetään ne ensin!!!. Ne sentään ymmärtää mitä työ on!!!. se ei ole "ilmaista rahaa sossusta"!!!!!

      • aom

        Hyvä "arwiidson1" Asiahan on juuri näin kun sanot.

        Mutta kun on nuita politikkoja johtopaikoilla,jotka haluavat esittää teatteria siitä,kuinka mukamas joku monikulttuuri on niin mahottoman ihana asia.


    • älä_yleistä

      miksi tässäkin ketjussa monet yhdistää automaattisesti maahanmuuton ja rikollisuuden? Tai että kaikki maahanmuuttajat vain tulevat "potkimaan mummoja"?

      Suomessa on mm. 30.000venäläistä, joukossa opettajia, lääkäreitä ja insinöörejä.
      Samoin maahanmuuttoa on Saksasta, Englannista ja Ruotsista.
      Koulutettua ja osaavaa porukkaa.

      Yleistäminen on vain osoitus vähä-älyisestä ajattelusta

    • miki-66

      Niin mutku nämä maahanmuuttajamiehet eivät kotimaassaankaan mitään töitä viitsi tehdä niin tuskinpa viitsivät tehdä täälläkään. Ellei sitten pirttiviljelyä lasketa työnteoksi?

    • rajat

      Asiahan on niin että näillä maahan tulevilla on myös omat huollettavansa.Ne ei ehkä ole mukana vanhukset ja sairaat,mutt suomeen ne haalitaan nekin kun joku sukulainen pääsee tänne pesimään.

      Ei se huoltosuhde kyllä nuilla parane.
      On otettava sekin huomioon,että ei ne
      kaikki lähimankaan ole tänne töihin tulossa.

      Savumerkeillä ja bonggorummuilla on tieto afriikkaan mennyt perille.
      Kaikki ovat jo rajalla tullessaan tietoisia siitä,mitä heille kuuluu heti antaa.

    • Kimi.Häkä.Räikkönen

      Suomi ei tarvitse ainakaan elintasopakolaisia elämään sosiaaliturvalla!!!!

      • pois-täältä

        Suurelta osin nuo kuitenkin on juuri niitä elintasopakolaisia keskeltä afriikkaa missä ei sotaa ole.Nuoria miehi melkein kaikki,niilläkö siellä kaikein suurin hätä on ?


    • surkeuden-surkeus

      Olli Immonen on ihan oikeassa! Suomen politikot tekevät saman virheen kun ruotsalaiset.Suomi luovutetaan muukalaisille juuri niin kuin Ruotsi on jo luovutettu.
      Ruotsia ei enää pelasta mikään ,tämä maa on mennyttä.

      Suurimpia rikollisia ovat Ruotsin nyky politikot jotka antoivat tämän tapahtua parissa vuosikymmenessä.

      • Ollifani

        Olli on isänmaallinen ja omilla aivoilla ajatteleva. Kyllä suurinosa Suomalaisista ajattelee samoin kuin Olli.Olli vain oli sen verran uskaliaampi että sanoi sen ääneen(kirjoitti)


      • Persut_sucks_jeee
        Ollifani kirjoitti:

        Olli on isänmaallinen ja omilla aivoilla ajatteleva. Kyllä suurinosa Suomalaisista ajattelee samoin kuin Olli.Olli vain oli sen verran uskaliaampi että sanoi sen ääneen(kirjoitti)

        Miten selkäydinjatkeella kännissä voi ajatella?


    • dfsrgdsfg

      Suomi ei kyllä tarvitse maahanmuuttajia yhtään mihinkään

    • thepatriot

      Sorry mutta eihän tässä kukka päätä mistä, pitää aina muista että Saksa ja Amerika on tässä ja moni muisa maassa THE BOSS. Lähdetään Venäjalle, sielä on KIVA

    • rubens

      Siis kuka tulee suomeen toihin? Ainoeastaan ne jotka eivat tieda etta suomessa on pahaa ruokaa, huono ilma ja rumia naisia. Siis naiset ovat paksuja, punaisia, isopesaisia e isojalkaisia. Sumoessa ei elata, vaan karsitaan. Ei. Suomi ei ole arjalainen.

    • Notorasism

      Mitäpäs jo Suomen nuoriso ottaisi itseään niskasta kiinni ja hakeutuisi vaikka väkisin töihin? Jätettäisiin lusmuilu ja tietokonepelit vähemmälle, käytäisiin aikanaan armeija loppuun vaikka päällä seisten, narisematta. Näyttäisivät työelämässä työnantajille närhen vehkeet ja asennetta ,vaikka palkkaus jäisikin alkuun osa-aikaisen orjan tasolle. Puolen vuoden päästä voisitte mielestäni lyödä hanskat tiskiin jos mikään ei ole muuttunut.
      Virolaiset tykkäävät ymmärrettävästi meidän palkkatasostamme ja osa siitä porukasta hoitaakin hommansa hyvin. Nuori somalimieskin on tullut töissä vastaan ja hoitanut tonttinsa hyvällä asenteella!
      Muutaman aasialaistaustaisen työkaverini tekemisissä ei ole mitään moitittavaa.
      Rasismille jyrkkä EI, mutta en minäkään halua rikollisia raiskaajia, joiden tarkoituskaan ei ole mennä työelämään, tähän maahan elätettäviksi ja kulttuuriamme rikastuttamaan..

    • ljdqkwdjhqw

      Lyhytnäköistä ajattelua. Kuinka kauan luulette olevan mahdollista lisäta väkilukua?
      Narunpää tulee vetäjän käteen. Mitä enemmän kansaa, sitä suuremmat ongelmat tulevaisuudessa.
      Töitä kun ei riitä nykyisellekään väestölle. No, orjille on aina kysyntää, mutta ilman palkkaa ei talous pyöri. Miksi tuottaa jotakin, kun kansalla ei ole vara sitä kuluttaa.
      Vanhanaikaisesta kasvuajattelusta on päästävä, muuten täystuho odottaa.

    • JameshAbdullah

      Juu ja rikollisuutta. Täällä palaa liian vähän autoja nykysellään, ihmisoikeudet ovat liian hyviä, ja asunnottomia ja työttömiä on liian vähän, ME TARTTETAAN lisää rikastuttamaan, AK--47 kranaatteja...

    • suomainen

      Miksi maahanmuuttajat menisi puoli ilmatteeksi töihin. Kun saavat ilmatteeksi kaiken. Vuokrat maksetaan annetaan reilusti ruokarahaa. Huonekalut saavat kalleimman mukaan, tuliterät kodinkoneet, uudet pyörät jokaiselle perheenjäsenelle. älypuhelimet jokaiselle perheenjäsenelle. Ajokortit ja autotkin saavat. Suomalainen ei saa mitään, jos ei sisälly normilaskelmien sisään. Ei edes ruokarahaa.

    • Olen_suomalainen

      A-studiossa persut mainitsivat monta osuvaa esimerkkiä miten asiat ovat mamujen suhteen Suomessa vinksallaan - siis julkishallinnon puolella. Kantasuomalainen onkin se syrjitty työnantajan silmissä !

      Toisaalta, meillä on satoja tuhansia työttömiä, suomenkieltä taitavia ihmisiä. Taatusti näistä on helpompi saada käyttökelpoista työvoimaa kuin noista Afrikan mantereelta tulevista kamelinpaskan kerääjistä, jotka eivät osaa käytännössä mitään sellaista jolle olisi käyttöä Suomen työvoimapulassa. Kouluta ja elätä nyt näitä - täysin turhaa. Se Kataisen luku tarkoitti kaiketi sitä, että kun vain 1 promille näistä mamuista työllistyy, niin 1,6 miljoonasta mamusta saadaan 1600 työläistä ... Ja loput 1,584 MILJOONAA elävät sossun varassa ;-)))

    • Persut_sucksPahasti

      Suomen sisuhan haluaa kuin natsit aikoinaan, että valkoiset akat pannaan joka vuosi paksuksi... Siitä vaan hommiin, jos halukkaita naisia löytyy, mutta ei taida peräkammaripojille löytyä kuin postimyyntivaimot Thaimaasta...

    • tiedomies

      meillä nyt on lähes 30% työtymia, niin mihin niitä muslimia tartee?
      10% on virallisesti työtymia ja 20% käy työtymys kurssille joka päivää, se on lähes kolmas osa koko työvoima maassa ilman työtä ja seuravanna vuonna se kasva 10% .

    • Ehta_rasisti

      Työllistetään suomalaiset ensin ja otetaan sitten vasta maahanmuuttajia länsimaista. Ei muslimeja, romaneja, venäläisiä tai afrikkalaisia.

    • 022

      On se kumma, että päivän selvää asiaa ei jotkut halua ymmärtää. Suomi ei tarvi ulkopuolista apua.

    • suomalaisiatyöeihuvita

      Niin tarvitsee lähitulevaisuudessa.

    • Eipulaa

      Tällä hetkellä työttömiä on lähes 300000. Eläkkeelle pitäisi lähteä saman verran, että saataisiin työllistettyä nuo työttömät. Nyt kuitenkin pitää jokaisen työssäkäyvän työpäivää pidentää noin 30 minuuttia. Järkevämpää olisi, jos työssäkäyvän työajan pidennyksellä voitaisiin työllistää noita työttömiä. 100000 työntekijää x 0,5 h pv = 50000 h, jos tämä jaetaan 8 h -> 6250 työtöntä saisi työtä.
      Hölmöläisen hommaa tuo työajan pidennys.

      Turhaa jauhaa jatkuvasti työvoimapulasta, kun sitä ei ole vielä tähän päivään mennessä ollut. Toinen typerä homma on tuo jatkuva lääkäripula. Lääkärikoulutukseen pitää ottaa vain 50 % enempi opiskelijoita, niin alkaa olla noita lääkäreitä tarpeeksi, eikä niitä tarvitse tuoda ulkomailta. Kokemuksesta tiedän, että vielä 20 vuoden Suomessa oleskelun jälkeen ulkomaisilla lääkäreillä on vaikeuksia potilaskontakteissaan.

      • sekinvieläettä

        Ja ne lääkäritkin tulevat paremman palkkatason perässä tänne töihin, ja ovat pois oman maansa työvoimasta, ja juuri siitä työvoimasta, jota niissä kehiysmaissa kipeästi tarvittaisiin.


    • sallimus

      Työllisyyden tasapaino saavutetaan teknologian vähentämisellä ja tuotantoyksiköiden suurentamisella.

      • Sotamies

        Täystyöllisyyttä ei saavuteta koskaan. Olen elänyt lähes 60 vuotta Suomessa ja aina on työttömiä ollut. Jos nykyinen tekniikka menee tällä vauhdilla eteenpäin, voi olla, että 20 vuoden kuluttua Suomen työttömyysprosentti vakiintuu 20 - 25 % välille. Ainoa vaaratekijä on kuitenkin sodan mahdollisuus ja islamistien valtavat terroristiteot, jotka vaativat maamme uudelleenrakentamista tuhoisten iskujen jälkeen.


    • Näinkö-me-sitten

      Rikastutaan....?

    • omakulttuuriok

      EI tarvita.Pärjäämme ilmankin, joten kieltäydyn ja vastustan kuten Immonenki. Ei kiitos monikulttuurisuus!!!

    • ototellaan

      Ai, eikös se vieläkään ole se työvoimapula, kun 70:l:n lopulla jo sanottiin, että työvoimapula tulee 20 vuoden päästä. Se tai olla joku valtionyhtiön pomo kun hehkutti mediassa tätä asiaa.
      Olenkin ootellu, että ehtiikö tulla työvoimapula vai muu pula elinaikanani. Veikkaan jälkimmäistä.

    • Ruunari

      Miksi tätä ihmettelette? Toki jokainen vähäkään rehellinen suomalainen tietää, mistä oikein alkoi kansakuntamme alamäki?!
      Suomen poliittisten päättäjien kädet ovat olleet sidotut siitä saakka kun Suomi huijattiin/peloteltiin liittymään EU:iin. Ja sitä olemme lisääntyvässä määrin (kuten valtion velkaa ja maahanmuuttajia) saaneet/saamassa, mitä olemme tilanneetkin.
      Oi tätä EU-ajan autuutta!

      Nyt löytyi viimeinkin Suomesta "Keisarin uudet vaatteet" - oman suosikkisatuni - pienen lapsen rooliin henkilö, joka uskaltaa paljastaa totuuden ja huudahtaa alastoman keisarin (EU/sen kannattajat) kuullen "Eihän hänellä ole vaatteita ensinkään". KIITOS Kansan edustaja Olli Immonen!

    • kansalaissopimus

      Tällä menolla Suomalaisten on muutettava Suomesta.Mistähän näille ulkomaan ihmeille löytyy ne työpaikat?
      Maahanmuuttajina voisi tulla vastuunsa tuntevia politikkoja.

    • terrorist

      suomi tarvitsee kunnon päättäjät jotka poistaa kaikki muslim uskovaiset , kohta pommit paukkuu.

    • Evakonlapsi

      Ei tarvitse. Maahanmuuttajat ovat lähes pelkästään armeijaikäisiä miehiä jotka ovat lähteneet sotaa pakoon ja jättäneet lapset, naiset ja vanhukset puolustamaan maataan. Vellihousuja kaikki.

    • Tänne-ei-yhtään-enää

      Ruotsalaiset ovat jo menettäneet oman maansa mamuille.

    • näyttöä

      Totta mooses. Montako olet majoittanut ja työllistänyt. Oleppa esimerkki ja ota edes kaksi mamua asumaan kotiisi. Näinhän sinä voit olla esimerkki ja päänavaaja muillekkin Halukkaille. Älkäämme ottako lisää loisia suomeen.

    • jannuvaan1826

      Ei todellakaan Suomi tarvitse työperäistä maahanmuuttoa vaan päinvastoin. Kuinka joku kehtaa kirkkain silmin väittää että tarvittaisiiin muka ulkomaista työvoimaa kun kotoa löytyy jo aivan älytön määrä työttömiä. Osaamista ja työntekijöitä kyllä riittää. Onko tarkotus sitten saada vaan halvempaa työvoimaa korvaamalla kotimaiset ulkomaisilla työntekijöillä. Sekin on nähty ja tiedetään jo esim naapuri maasta Ruotsista kuinka käy kun tarpeeksi mamuja otetaan vastaan. Tappoja, älytön määrä raiskauksia, ilkivaltaa suoraan suhteessa siihen kuinka paljon mamuja on otettu vastaan. On lähiöitä jonne edes poliisi ei uskalla mennä.

    • aklsiejjslsllekeksiisis

      Suomi tarvitsee maahanmuuttoa, koska Suomi-neito on ABORTOINUT satojatuhansia viattomia vauvoja sitten 1970 - luvun. Että mitä niität sitä kylvät. Nyt ei olekaan riittävästi omia kansalaisia , tuodaan sitten näitä muilta mailta. Mutta he tuovat mukanansa vähän muutakin, kuin mitä me toivottaisiin. Miettikää mitä Ruotsissa tapahtuu esim. Malmö.... ei ole hyvä

    • EVLUT

      mikä on suomen nimi 100v päästä kun eiole yhtään suomalaista,kansa on sekasikiö

    • Peranim

      Suomi ei tarvitse maahan muuttoa!

    • tyhjänpahantoimittaja

      Höpö pöpö Suomi ei tarvitse mitään muuta kun vanhaa kunnon maalaisjärkeä ja kunnon perinteisiä fyysisiä töitä tekeviä SUOMALAISIA joista se pula oikeasti on.
      Suomessa suojatöissä oleilevat suurituloiset tuholais loiset ovat pahempia kun halpatyövoima.

      • höpistä_ittelles

        mitä ihmeen fyysisiä töitä tekeviä?
        Ojankaivajia vai? Eikös niihin juuri kannata palkata maahanmuuttajia


    • älyttömyys

      Meillä on yli 500 tuhatta työtöntä, mihin tarvitaan työvoimaa. Tarvitaan todella osaavia ihmisiä. Valtion virkoihin ja eduskuntaan. Miksi tässä maassa ei onnistu enää mikään, pienyrittäjät tapetaan ja virkakoneisto pyörii. Sääntöjä---sääntöjen perään. Miksi kauppias ei saa palvella asiakkaita silloin kun tarve on----pitää OLLA LUPA, jonka myöntää hyvyyttään jokin virkamies ja maksettava luvat. Nyt pitää hävittää tienvarsilta Suomen värit, ei käy sini-valkoiset opasteet---pitää olla ruskea,l väri joka ei hämärässä näy. Yrittäjälle operaatio maksaa tuhansia euroja.

    • Jepuliina

      Tulevasta työvoimapulasta on kohkattu aina 1970-luvulta lähtien. Vielä 1980-luvun jälkipuoliskolla oltiin niin hurjan huolissaan siitä, että 1990-luvulla tulee olemaan hirrrveä työvoimapula. Vaan kuinkas sitten kävikään. Tuli jättityöttömyys.

      Meillä on nyt jo kaiketi puoli miljoonaa työtöntä, jos otetaan kaikki erilaisissa kyykytystoimissa olevat mukaan laskelmaan. Eikä tuo taida pahasti tuosta muuttua. Eiköhän tekniikan kehitys ja se, että Suomesta ollaan tekemässä banaanivaltiota, saa aikaan sen, ettei meillä työvoimapula ole kohta eikä tulevaisuudessakaan.

    • suomaliako

      Älä kehtaa jauhaa paskaa. Suomi ei tarvitse esim.somalialaisia elintasopakolaisia mihinkään. Somalialaisten tyättömyys aste 75-90% ja ei ole aikomustakaan tehdä mitään kun yhteiskunta maksaa kaiken. Reiluako? no ainakin somalialaisten mielestä.

      • muitakin_on

        on muitakin maahanmuuttajia kuin somaleita tai muslimeja


    • pulinatonpulinoita

      Harjoitetun politiikan vuoksi. Vihdoin rehti ja asiapuheinen ulkoministeri kertoi lomatunnelmistaan kaikessa juurevuudessaan. Tiukkaa kamaa: Soinilta tyly kuitti Tuomiojalle: ”Ne ajat ovat menneet”, Is

    • irtopäät

      Työ vai makoilu vai onko maku sormessa ja sormi ilmassa....

    • Uua
    • asioihinperehtynyt

      Ei pidä paikkansa millään tasolla, vaikka sitä hoettaisiin kuinka paljon.

      20 vuotta sitten hoettiin samaa, että vuonna 2015 tulee olemaan katastrofi kun suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle ja tarvitsemme paljon maahanmuuttajia.

      Mikä on totuus nyt? - 500000 työtöntä, ei merkkiäkään työvoimapulasta.

      Länsimaissa koneet tekevät yhä enemmän ja ihmisiä tarvitaan yhä vähemmän yksinkertaiseen suorittavaan työhön. Kehitys ja teollistuminen muuttavat suorittavan työvoiman tarvetta automaattisesti väestömäärään sopeutuvaksi, joten tämä työvoimapula -mantran hokeminen alkaa mennä jo naurettavuuksiin.

      Ihmisiä tarvitaan ohjelmoijina ja palveluammateissa, mutta niitäkin on tällä hetkellä työttöminä. Sairaanhoitajaksi saa varmasti nopeammin koulutettua jonkun kotimaisen työttömän kuin lukutaidottoman 'pakolaisen'

    • Summa_summarum

      Jos otetaan liian vähän ja homma skulaa, voidaan ottaa lisää.
      Jos otetaan liian paljon ja homma ei skulaa, ei ole rewind-nappulaa.

    • vapaamielipide

      Pitäisi uskoa demokratian nimessä, että vastailet esim. sossun mielipiteen mukaisesti kuten yhteiskuntasopimus on perseestä. Meidän on saatava uusia työpaikkoja, jotta voimme lakkoilla sortoa vastaan tällöin saat myös Ylen hyväksynnän siis meidän demokraattisen viestinnän tuen. Suomessa teeskennellään.

    • savonarola

      Tottakai meidän päättäjät antavat musliimeille Suomen.. Eivät myyvät vaan lahjottavat että saavat hyvän paikkan ja palkkan itse EU-ssa ja voivat muuttaa Luxemburgin asumaan sitten.

      http://www.pelastussanoma.fi/Islamin opit/islam.htm

    • AlfMelmac

      Joo-o, mutta mikä on tilanne nyt. Työttömiä juuri tuo määrä. Ei uusia työpaikkoja. Ukrainan kriisi ei hellitä koskaan, sillä Putin ei anna periksi. 400 000 pakolaista ja kuka osaa suomea ja saati sitten malttaa opetella. Aiemmin esim. 13-14 vuotiaat eivät ehtineet opiskella suomea, kun oppivelvollisuusikä tuli täyteen. No ei pääse jatkokoulutuspaikkaan eli työttömyys edessä.

    • Reiska_

      Kun katsoo niin bussikuskeista suuremmilta osin on virolaisia. Mitä suomalainen perusReiska tekee jos normityöt menee muualle? Suomalaiset kortistoon ja "halpa" työvoima tilalle Puolasta, Virosta, ym.

      • tympääntynyt

        siksi muuten niissä maissa hinguttiin päät punasena muinoin eu hun. niissä maissa muuten ei pahemmin pakolaisia ole tai oteta. miksiköhän. puolassakin ainoat siirtotyöläiset on unkarilaiset koska puolalaiset painaa hommia ulkomailla. virolaiset nyt järjestään tulee suomeen tai ruotsiin leveemmän leivän perässä. painaa työt ja viettää vapaat eestissä.


      • savonarola
        tympääntynyt kirjoitti:

        siksi muuten niissä maissa hinguttiin päät punasena muinoin eu hun. niissä maissa muuten ei pahemmin pakolaisia ole tai oteta. miksiköhän. puolassakin ainoat siirtotyöläiset on unkarilaiset koska puolalaiset painaa hommia ulkomailla. virolaiset nyt järjestään tulee suomeen tai ruotsiin leveemmän leivän perässä. painaa työt ja viettää vapaat eestissä.

        Niin nuo lomailee ja suomalaiset tekevät työtä enemmän ja enemmän ulkomaille ilman loma mutta islam lomailee tekemättä työtä suomaliassa : )


    • muuta_muuttoa

      maahanmuutto on muutakin kuin somaliailaiset

    • sdfghjkl

      up up

    • PA_Nyyssonen

      Tämäkin on taas sellainen asia, josta ei voida oiekasti keskustella, kun se muslimiviha on päällimmäisenä.

      Suomessa ei ole työvoimapulaa, eikä ole tulossa, koska olemme siirtyneet länisimaissa jälkiteolliseen maailman, jossa talouskasvu on nollilla.

      Työpaikat tulevat vähenemään entisestään, eivät työpaikat ole mitään vakioita.

      NS. paskaduuneihin ja tiettyihin asiantuntija-ammatteihin voi olla vaikeaa saada työvoiimaa, mutta se on koulutuskysymys. NS. paskaduunit jäänevät maahanmuutajile.

      Se miksi tästä työperäisestä maahanmuutosta vaahdotaan:

      a. Koska se alentaa palkkoja.
      b. Koska sosiaaliturvajärjestelmä, erityisesti työeläkejärjestlemä perustuu siihen että perässä tulevat maksavat. Mutta mikään ei pelasta perustuslaitonta pyramidihuijausta. Työeläkeveljet yrittävät hakea tilapäistä apua matalapalkkamarkkinoilta.

      Siis olisi syytä muuttaa sosiaaliturvan, erityisesti työeläkeiden systeemin rakennetta ja tasoa, ettei se olisi niin riipuvainen työllisten määrästä, vaan maksut kerättäisiin osittain esimerkiksi liikevaihdosta tai/ja erilaisten haittaverojen kuten energia-, alkoholi-, makeis- tupakka jne. verojen kauttta.

      Suomi voi hyvin vastaanottaa ne 25. 000 maahanmuuttaja vuodessa, pääosin paluumuutttajia ja eurooppalaisia, koska suomalaisetkin muuttavat muualle.

    • waete4s5y76r48579

      Mihin? Hyysäystoimialalleko? Tekeekö Somalit tai muut musut oikeita töitäkin?

      • Persut_sucksPöö

        Tekeekö 500.000 suomalaista työtöntä töitä?


    • jkllöll

      tämä on hyvä muistaa

    Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2149
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1762
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      11
      1500
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      234
      1265
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      61
      1250
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      16
      1079
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      61
      1002
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      983
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      103
      684
    Aihe