Onko oikein että omassa maassa leikataan kaikesta?

Eläkeindeksit jäädytetään, työaikoja pidennetään, palkkoja alennetaan ym. ym.
Lääkkeiden kelakorvauksia alennetaan ja monta muuta asiaa.
Velkaa otetaan lisää että riittää Kreikkalaisille ja tänne tuleville pakolaisille.

Pakolaisille, jotka eivät sopeudu maahamme.
Somalinaiset sanoivat kauppakäytävällä kun pieni lapsi juoksi kädet ojossa syliini,
"emme voi olla sinun kanssasi, sinulla on eri uskonto" ja tempaisi lapsensa nopeasti pois. Miksi sitten tulevat tänne ? Ja vielä elätettäviksi.
Ei ole minkäänlaista vastuuntuntoa kun lisääntyvät kuin sienet sateella eivätkä pysty itseäänkään elättämään. Lisääntyvät toisten elätettäviksi. ei minkään maan varat riitä elättää kehdosta hautaan saakka.

KUKA MEIDÄT SUOMALAISET ELÄTTÄISI, SAISI NUKKUA PÄIVÄT JA YÖT MELSKATA KUN EI TARVITSE TYÖTÄ TEHDÄ KAIKKI TULEE KUIN MANULLE ILLALLINEN.
TÄMÄ ON VÄÄRIN OMAN MAAN KANSALAISIA KOHTAAN AINAKIN PIENITULOISIA.

Unkari rakentaa jo aitaa, voisi ottaa sieltä mallia.
Kun joku isänmaallinen uskaltaa kirjoittaa näistä ongelmista heti hyökätään päälle ja saa rasistin leiman.
Hyysääjät (isänmaanpetturit) voisivat ottaa koteihinsa elätettäviksi pakolaisia ja rikastuttaa itseään erilaisilla kulttuureilla, kun alkavat jo kantaväestöä määräillä että sinun pitää liittyä muslimeihin että voimme jutella kanssasi.
11<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Joudutaan kiristämään vyötä että jää pakolaisille ja kreikalle jaettavaksi.
Omassa maassa kiristetään mutta Suomen maine pysyy hyvänä kun otamme ja elätämme pakolaisia, viis omasta kansasta, pärjätkööt tai olkoot pärjäämättä.

Äänestä

EU on pahemman luokan kolhoosi. Vaan kolhoosit on tavallisesti tuupannu hajota kun rahat on loppu. Luuletko, että Sipilä ja muut vapaaehtosesti sitä rahaa sinne lappaa? Niitähän painostetaan ku viimestä päivää. Mitään ei julkisuudessa puhuta, mutta varmasti EU:n puolelta on tullut uhkailua.

Äänestä

Esim. Ruotsissa jos vastustat maahanmuuttoa, niin eihän sen takia linnaan joudu, mutta pilataan työura ja kaikkea muuta tehdään, että elämä tulee sietämättömäksi. Sama EU:n kanssa, jos joku maa poikkeaa virallisesta linjasta, niin sillon tehdään tilanteesta maalle niin sietämätön, että pakko mennä virallisen linjan mukaan.

Äänestä

Onneksi rikkaat voivat muuttaa Portugaliin ja nauttia suurta eläkettä täysin verottomana...!

Äänestä

Kyllä se on oikein meidän kolmenässän tollohallituksen mielestä Pullea Soinikin nauraa, vikisköön!

Äänestä

Porvarihallitus hyväksyy mamujen lisätuonnin, Kreikan rahoittamisen, suomalaisilta työttömiltä ja pieneläkeläisitlä leikkaamisen, se hyväksyy myös isotuloisten veronkierron, veroparatiisit, tuloerojen kasvun.
Kiittäkää Sipilää, Stubbia ja Soinia ovat rikkaiden asialla ja ajavat maatamme kurjuuteen rahamiesten ehdoilla mennään, EK taustalla on Sipilä ja Stubb rehellisiä miehiä ja Soini myös, otetaan köyhiltä pois, eivät he ruokaa tarvitse, tehdään kiristämällä yhteiskunta sopimus, joka sisätää leikkauksia köyhille ja verohelpotuksia isotuloisille,.

Äänestä

Suomessa leikataan pientuloisilta, opiskelijoilta, eläkeläisilltä, työttömiltä... Rikkaat voivat niin halutessaan antaa miljoonatuloistaan jonkun roposen... Ollaan siis Kreikan tiellä... kotimainen kysyntä tyrehtyy, talouskasvu hiipuu ja työttömyys kasvaa...

Leipäjonot kasvavat ja EU:sta tuodaan ruokapaketteja Suomen köyhille - jaetaankohan EU:n ruokapaketteja myös Kreikassa tai muissa ongelmamaissa? Leikkausten seurauksena köyhyysvaje kasvaa ja suuri köyhyysvaje aiheuttaa suuren kestävyysvajeen.

Suomessa pitäisi pääomatuloihin kohdistuvat verotus saattaa EU-maiden tasolle. Valtio menettää useita 4,5 miljardia euroa vuodessa verotuloja, kun pääomaveroja kerätään vähemmän kuin keskimäärin muissa EU-maissa. Verotus veronmaksukyvyn mukaan, eikä rikkaille verohelpotuksia, niin ulkomaan velkaa ei tarvitse ottaa ja entistä voidaan lyhentää.

Äänestä

Kyllä se on oikein. Kasvu-ura ideologit leikkaavat kasvun mahdollisuudetkin.
Tulos: ongelmien jatkuva kasvu.
Kun "kunnon" kirurgi leikkaa potilasta potilas tavallisimmin kuolee. Ei edes tehohoito auta.

Äänestä

Härskejä nää kolmen ässän tollot. Nauraa, että sattuu se köyhiin ja eläkeläisiin höykytys. Lisää annamme kepuloisille ja rikkaille. Maksamme innolla Kreikan 86 miljartin tukipakettia. Halimme mamuja lisää eläteiksi rajattomasti!

Äänestä

Leikataan, leikataan sanoo kasvu-ura ideologi kun leikkasi tai leikkauttti omia aivojaan. Tulos: ajattelukyvyn menetys.
Leikataan lopuksi se kielikin pois, sanoo kasvu-ura ideologi.
Tulos: sanan vapauden ja sanan käytön menetys.
Kasvu-ura ideologit tavoittelee aivotonta diktatuuria.

Äänestä

Nyt kolmenässän tolloile kenkää. Uudet vaalit. Korjataan pesujen petosta!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lennart-WaldemarKochirez kirjoitti:

Eläkeindeksit jäädytetään, työaikoja pidennetään, palkkoja alennetaan ym. ym.
Lääkkeiden kelakorvauksia alennetaan ja monta muuta asiaa.
Velkaa otetaan lisää että riittää Kreikkalaisille ja tänne tuleville pakolaisille.

Pakolaisille, jotka eivät sopeudu maahamme.
Somalinaiset sanoivat kauppakäytävällä kun pieni lapsi juoksi kädet ojossa syliini,
"emme voi olla sinun kanssasi, sinulla on eri uskonto" ja tempaisi lapsensa nopeasti pois. Miksi sitten tulevat tänne ? Ja vielä elätettäviksi.
Ei ole minkäänlaista vastuuntuntoa kun lisääntyvät kuin sienet sateella eivätkä pysty itseäänkään elättämään. Lisääntyvät toisten elätettäviksi. ei minkään maan varat riitä elättää kehdosta hautaan saakka.

KUKA MEIDÄT SUOMALAISET ELÄTTÄISI, SAISI NUKKUA PÄIVÄT JA YÖT MELSKATA KUN EI TARVITSE TYÖTÄ TEHDÄ KAIKKI TULEE KUIN MANULLE ILLALLINEN.
TÄMÄ ON VÄÄRIN OMAN MAAN KANSALAISIA KOHTAAN AINAKIN PIENITULOISIA.

Unkari rakentaa jo aitaa, voisi ottaa sieltä mallia.
Kun joku isänmaallinen uskaltaa kirjoittaa näistä ongelmista heti hyökätään päälle ja saa rasistin leiman.
Hyysääjät (isänmaanpetturit) voisivat ottaa koteihinsa elätettäviksi pakolaisia ja rikastuttaa itseään erilaisilla kulttuureilla, kun alkavat jo kantaväestöä määräillä että sinun pitää liittyä muslimeihin että voimme jutella kanssasi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu