Mitä on monikulttuurisuus?
Monikulttuurisuus on sitä, että koulujen taas alettua aamulla mennessäni töihin minua vastassa on lauma innokkaita pieniä oppilaita, jotka kaikki tulevat erilaisista kulttuureista. Katsokaa, nimittäin jokainen perhekin edustaa erilaista kulttuuria. Ei ole olemassa kahta samanlaista. Ja nyt sitten erään Immosen mukaan pitäisi käydä vastustamaan monikulttuurisuutta. No johan on.
Yhdessä perheessä isä on duunari ja kiihko rasisti, mutta ihan sympaattinen heppu. Yhdessä äiti on huumevieroituksessa ja masentunut, yhdessä vanhemmat ovat Aasiasta ja töissä Suomessa isossa monikansallisessa yrityksessä. Yhdessä perhessä suomalainen nainen on rakastunut muslimiin ja kääntynyt tuohon uskoon. Tai hän siis vain käyttää huivia ja perheen lapset eivät syö sianlihaa. Eräässä perheessä ollaan keskellä erokriisiä ja opettajakin saa kuulla usin kuinka Matti on sika ja Mervi ämmä ja lehmä. Opettaja kuuntelee ja koettaa vaihtaa puheenaihetta, koska ei saa terapiatyöstä palkkaa, eikä opettajalla ole siihen koulutustakaan.
Eräässä perheessä lapset on adoptoitu jostain kaukaa, eräässä perheessä ollaan jehovia, eräässä perheessä uskotaan enkeleihin, mutta muuten ollaan ateisteja, eräässä perheessä äiti osaa laskea kolmeen ja isä viiteen ja koko perheen harrastus on pleikka. Eräässä perheessä äiti on juristi ja isä ylilääkäri, perhe lahjoittaa säännöllisesti luokalle välituntivälineitä ja rahaa koko luokan luokkaretkikassaan. Keväällä perheeltä saadulla summalla käytiin koko luokka elokuvissa ja syömässä. Eräässä perheessä äiti ja isä ovat kuolleet onnettomuudessa ja vanhempien roolia hoitavat isovanhemmat. Eräässä perheessä ollaan tultu kaukaa Suomeen pakolaisina. Isä ajaa bussia ja äiti on kaupassa töissä. Ai niin, sitten on vielä muutama perhe. Yksinhuoltaja, mies lähtenyt. Yksinhuoltaja, mies kuollut. Yksinhuoltaja, vaimo sairastunut. Ja eräässä perheessä äiti sairastunut masennukseen ja työkyvyttömyyseläkkeellä.
Arvatkaa minkä perheen lapsi aiheuttaa eniten "tilanteita"? Lyö toisia, haukkuu muita ja valehtelee. Perheen jossa isä on rasisti.
Arvatkaa missä perheissä lapset voivat pahoin? Perheissä, joissa masennusta ja jossa isä rasisti.
Sattuipa menneenä lukukautena, että tuo rasisti-isä kanssani kahden keskustellessaan teki hyvin selväksi oman kantansa maahanmuuttoon, mutakuonoihin ja karvakäsiin. Luokanyhteisessä vanhempainillassa opettajan hymyili hiljaa mielessään kun näki tuon saman rasisti-isän istuvan vierekkäin hoonoa soomea puhuvan "mutakuono"-isän kanssa. Kahdestaan he sulassa sovussa jopa pohtivat yhteisiä kasvatuslinjoja, joka oli yhtenä tehtävänä vanhemmille illassa. Perheiden pojat pelaavat nykyisin myös samassa jalkapallojoukkueessa ja pojat vierailevat myös toistensa luona.
Tämä on sitä monikulttuurisuutta!
Immoselle pohdittavaa
EräsOpettaja
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455090Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1131604Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481299Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101229- 131153
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171027Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76989Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v3945Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah59795Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27773