Euroopan Unioni ajautuu 20 vuoden sisällä suursotaan Euroopan maihin lähivuosina massoittain (useita satoja miljoonia) Afrikasta ja mm. Lähi-Idästä muuttavan islamilaisuuden kanssa EU:n oman yhäti holtittomamman siirto- ja pakolaispolitiikan seurauksena.
Sodan rahoittamiseksi ja jo entisten valtavien velkaongelmiensa takia EU (Saksa) myy Suomen Venäjän Suuriruhtinaskunnalle. Vaihtoehtona on, että Venäjän keisari päättää itse pelastaa Suomen tuholta ja liittää Suomen Euroopan sodan melkeissä keisarikuntaansa.
Suomesta tulee lähinnä Pietarin alueen taloushuolto- ja lomailumaa. Maamme pääuskonnoksi nousee ortodoksi-uskonto ja maastamme tulee yksikielinen - venäjänkielinen. Näin alkaa maamme historiassa sen paras ja kukoistavin aikakausi! Tosin homot ja leppymättömät Venäjän-vihaajamme kokevat olonsa heikentyneen. Suurin osa heistä muuttaakin maastamme muualle.
Suursota Euroopan alueella jatkuu vaihtelevan myrskyisenä kymmeniä vuosia. Eurooppa tuhoutuu nykyisen Syyrian kaltaiseksi köyhälistötaistelutantereeksi.
Englanti pelastuu tuholta, koska se eroaa EU:sta ennen suursodan syttymistä.
Venäjän Suuriruhtinaskunta nousee koko historiansa suurimpaan kukoistukseen ja sen rauhanomainen yhteistyö- sekä liittolaisuussuhde Kiinan ja Intian kanssa nostaa sen maailmanmahdiksi.
USA:n rooli maailman mahtivaltiona taantuu täysin taka-alalle.
Euroopan Unionin tuleva synkeä kohtalo
5
<50
Vastaukset
- tollai
Tältähän se vahvasti näyttää!
- Osuu
Osuva ennuste.
- Valoakoloon
Kyllä Afrikan maat tarvitsisivat muuta apua kuin afrikkalaisten tuomisen Euroopan maihin massoittain.
Miksi taas USA:n pitikin öljyn takia sotkeutua niidenkin asioihin ja kaataa useista maista kohtalaisen hyvin toimineet diktaattorihallinnot. Nyt nuo maat ovat sekasorron ja taistelujen pyörteessä ja väki pakenee niistä.
YK:n pitäisi ryhtyä mm. Afrikan Unionin kanssa kovalla kädellä ohjastamaan Afrikan sekasortomaat jaloilleen pystyyn ja suoriksi raiteilleen.
Ja runsaasti taloudellista, teknistä, maataloudellista, koulutuksellista, lääketieteellistä, informatiivistä, teollista, infrastruktuurillista, yms. apua ja tukea Afrikan maille aktiivisesti, tehokkaasti ja mahdollisimman pikaisesti. - Eihuolenhäivääkään
Ja Suomella pyyhkii taas hyvin!
- valvontarajoille
Afrikan ja Lähi-Idän alueen siirtolaistulva on jo nyt paisumassa yli äyräiden ja EU vain pyörittelee peukaloitaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762284Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe391809Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi141596Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2371308Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu631305Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191113Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv631058- 621018
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja108743