Ikävästi juuri Tukholman Pride-viikon alla 37-vuotias mies joutui tänään oikeuden eteen syytettynä useasta viharikoksesta, joiden kohteena oli kaksi Maahanmuuttoviraston vastaanottokeskuksessa Jönköpingissä asuvaa homoa.
Syytteen mukaan 37-vuotias oli uhannut sekä tappaa että vahingoittaa miehiä. Hän oli myös pahoinpidellyt toisen homomiehistä vastaanottokeskuksessa useiden silminnäkijöiden edessä.
”Tämä ei ole hyvä juttu, emmekä suvaitse tallaista. Ihmiset asuvat täällä yhdessä toistensa kanssa ja silloin syntyy tällaisia ongelmia, sanoo Maahanmuuttoviraston Jönköpigin yksikön päällikkö Åsa Gustaf Jansson.
37-vuotias on asuu itse vastaanottokeskuksessa. Häntä epäillään useista uhkailuista, ahdistelusta ja pahoinpitelystä. Viime kuussa mies oli käynyt käsiksi molempiin nuoremmista homomiehistä.
Poliisikuulusteluissa mies teki selväksi, että homomuslimeja ei saa olla olemassa. Mies ei myöskään peitellyt sitä, että hän aikoo tappaa toisen miehistä ”samalla tavalla kuin amerikkalaiset toimittelijat”. Sanomaansa 37-vuotias oli tehostanut sormella tehdyllä kurkunleikkausliikkeellä.
Uhkailu keskuksessa oli hiljalleen muuttunut väkivallaksi.
Syytteen mukaan 37-vuotias oli kuristanut toista miestä, lyönyt hänet kanveesiin ja potkinut päälle useiden silminnäkijöiden edessä, joiden joukossa oli muun muassa keskuksessa asuva lapsi.
Uutisia:homomuslimeja ei saa olla olemassa
2
<50
Vastaukset
- hetero78
Hieno mies tämä syytetty. Hänet pitäisi palkita mitallilla,eikä olla syyttämässä jonkun sairaan homon hakkaamisesta. Ymmärrän hyvin heterona kuinka vastenmielisiä nämä homppelit on hyi yöööök.
- lolootkauan
Tuu kaapista ulos. Kaikki jotka epäilevät omaa seksuaalisuutta, miettivät päivät puhki homojen seksielämää, elävät siten itse myös kaapissa. Sinuna en uskaltaisi ainakaan julkisesti esiintyä homovastaisena, koska paljastat kaappielämäsi.
Aito hetero kuten itse ole, minulla ei ole aikaa miettiä homojen eikä edes naapurin heteroiden seksielämästä, mihin koloon milloinkin työnnetään. Get a life, Homo!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1235173Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella303688No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452460- 501578
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv241564- 411560
- 231451
- 141312
Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan
Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv301299- 281251