in päässä ihan rajalla, kauhean rumat ja näköesteenä, mutta silti naapurin puolella. Kolmekin rullaa päälekkäin tosi pitkässä rivissä. Ja yleensäkin toisen ihmisen näköpiiriä haittaamassa, miksi ne pitää sillai laittaa, onhan tuota tilaa pelloilla-katsoa vähän niin että eivät ole ihmisten haittana.
Ktsoa että on mahdollisimman vähän haitaksi toiselle ihmiselle, miks se on niin vaikeeta?. Pitäs ymmärtää neuvomattakin.
Heinärullat vanhuksen ikkunan edessä muutaman metr
33
153
Vastaukset
- rakm43
Lain mukaan asukkaalla on oikeus siirrättää nuo paalit pois, mikäli paalit aiheuttavat merkittävän haitan tai näköesteen. Sillä ei ole mitään merkitystä, vaikka paalit ovatkin pellon puolella. Laki määrää että tonttien läheisyyteen ei saa aiheuttaa merkittävää maiseman muutosta tahi muuta haittaa sekä korkeaa estettä. Korkea este tuo paali on, ja päällekkäin olevat paalit merkittävän korkea este, maiseman muutos sekä muu haitta. Kyseessä on ilmiselvästi haitanteko, joka on rikosoikeudellisesti rangaistavaa.
Toki voi olla ettei vanhuksella ole tietoa, kykyä eikä resursseja aloittaa toimenpidettä, jolla paalit saadaan pois. Se vaatii aika monta puhelinsoittoa, sähköpostia yms toimenpidettä.- Ttimon
Joo, kävin ja edelleen joudun käymään työni takia ko. vanhan ihmisen luona. Hän on täysin järjissään ja oikeustoimikelpoinen, mutta ei ikinä alkaisi moista asiaa edes kellekään puhumaan, on arkakin. Mutta itseäni vain hänen puolestaan harmittaa ja ihmetyttää tuollainen viljelijän ilkeys ja tyhmyys. Ja on niitä muissakin paikoissa monenlaisia esityksiä paalien kanssa ihmisten harmiksi. Ajatellut vain että on hävytöntä ja röyhkeetä ja ilkeyttä toista ihmistä kohtaan.
- Ttimon
Ttimon kirjoitti:

Lisään vielä, että onneksi paalit ei peitä olkkarin näkymää vaan ovat ko. ikäihmisellä makuuhuoneen ikkunan edessä. Mutta olen nähnyt myös sellaisen tapauksen jossa myös 2 rullakerrosta ollut tosi kauan olohuoneen edessä. Myötähäpeää olen silloin tuntenut.
- totuudentorvet

No aika ankeeta nousta aamusin ku tollanen näkymä ikkunasta. Eikä se nuorellekaan eika vanhalle ole häävi näky, kauas ne pittää pyrkiä viedä taloista, sanoohan tuon nyt järkikin. kiitos aiheesta!Tärkeä!! vaikka ei puhuta oikeastaan.
- ginder
Monella viljelijällä on noussut ylpeys hattuun. Maanviljelys on ollut ennen sellaista köyhyyden rajamailla olevaa työtä, jota on tehty pakonsanelemana, kun muutakaan mahdollisuutta ei ole ollut. Nykyään tukiaisten ja verovähennysten avulla viljelijän elintaso on noussut, eikä ne enää ole kipeitä eikä köyhiä. On uudet autot pihassa, mönkijät ja muut pelit, lastenvaatteet laitetaan verovähennyksiin, jne. Sitä kuvitellaan äkkiä olevansa parempia kuin tavikset, ja käyttäytyminen muuttuu öykkäröiväksi aika monella. Käyttäydytään kuin maailmanomistajat ja muilla kuin itsellä ei ole mitään väliä. Maajusseilla tuntuu olevan hirveä pröystäilyn ja näyttämisen halu muutenkin. Ne saa orgasmin aina kun saavat tehtyä jotain pikku kiusaa jollekin, ja näytettyä kuinka heillä on oikeus tehdä mitätahansa. Ja menepä sanomaan, niin käyvät melkein päälle ja uhkaavat kaikenlaisella.
- janttteri
nii mutta miksi ei voi fiksusti olla ja huomata toisenkin tilanne eikä hallita maisemaa kuin pöhölö.
...anna arvo toisellekin... - menot
Tuossa talomme sivulla aika vähän kauempana niin siin on siististi riviin pantu rivi noita valkoisia paaleja mutta velipojan talon lähellä on lähellä sekaisin vihreitä ja jolla ruskeella ruikittuja rumia kammotuksia ollut jopa heidän perhejuhliensakin ajan oli ne esitykset" siinä ja ovat edelleen. siin olisi ollut mahdollista sijoittaa ne piiloon enemmän metsikön siimekseen.
Sytytä ne tuleen niin ongelma katoaa kuin...tuhka tuuleen :D
- ranslu
ei nyt sentään tokikaan mutta odotetaan fiksuutta kanssa eläjiltä
tämäkin missä me asustellaan on tosi iso ja laaja maaknta mahtuu monenlaista mutta kun se kaikki vaikuttaa kaikkeen ei voi ajatella että no olen kuitenkin omalla puolellani.saan tehdä ihan mitä haluan.omallani. Ei näin.
- sahapoika
Itse asettelen omat heinäpaalit aina niin että ne mahdollismman vähän pökkäisivät silimään. ei ole niin kiirus ettei kerkee ajatella muitakin ja heidän ympäristöään, toivottavasti jokainen tekee niin.ja uskon ehdottomasyi että parhaansa tekeekin jokainen.
- heinähatt
Soittaa paalien omistajalle ja pyytää siirtämään. On huomaavaista sijoitella paalit pellolle niin, että niistä on mahdollisimman vähän haittaa näköhaittaa. Kolmen paalin korkuinen rivistö naapurin rajalla on jo selkeä haitta.
- heliumpallo4
Ei noille maajusseille voi mitään ehdottaa tai pyytää. Ne vaan nauraa ja lyö luurin kii. Kusipäistä porukkaa. Mitä suurempi tila, sitä pahempi kusipää. Noh, eläkeläisten kuoltua, maaseutu tyhjenee, väki muuttaa kaupunkeihin kun ei jaksa katsella maajussien öykkäröintiä. Sielläpä tappelevat sitten keskenään, traktoreineen ja piikkeineen...
- heparr
ajattelisi kyllä silti, että ystävyyden nimissä huomioda muutkin kulkijat
että olisi mahdollismman kaunista - heinähatt
heliumpallo4 kirjoitti:
Ei noille maajusseille voi mitään ehdottaa tai pyytää. Ne vaan nauraa ja lyö luurin kii. Kusipäistä porukkaa. Mitä suurempi tila, sitä pahempi kusipää. Noh, eläkeläisten kuoltua, maaseutu tyhjenee, väki muuttaa kaupunkeihin kun ei jaksa katsella maajussien öykkäröintiä. Sielläpä tappelevat sitten keskenään, traktoreineen ja piikkeineen...
Äläs höpötä, kyllä voi ja kannattaa kysyä. Jos ei tiedä kenelle pitäisi soittaa, maataloustoimistosta ainakin osaavat kertoa kun selvittää pellon paikan.
- seinäjokinenv
heinähatt kirjoitti:
Äläs höpötä, kyllä voi ja kannattaa kysyä. Jos ei tiedä kenelle pitäisi soittaa, maataloustoimistosta ainakin osaavat kertoa kun selvittää pellon paikan.
se on nii heleppo neuvoa sieltä eempää3 mutta paappas kohdalles.
- kukkahatt
Elämä pyörii näitten paalinpyörittäjien navan ympärillä, niin he itse kuvittelevat.
No meillä rajanaapuri tunki paalinsa meidän tontin puolelle, aika röyhkeää vai mitä? - pohjolag
Kyll ne maisemaa hallihtoo. Mutta eivät haittaa jos on aseteltuina siististi.
Huomaavainen maajussi tajuaa tämän asian. Moukat ei koskaan välitä muista ihmisistä. - Röyhkeät
Kun näille peltouunoille asiasta huomauttaa, vastauksena on "taidat olla vain kateellinen".
- myötähäpeejä
kyllä on hävytöntä toimintaa joka ne katseen kiinnittäjät laittaa muitten eteen
Voi niit ajatella minne laittaa.
- Apumies9
tässähän asiallinen aihe tänne puhuttavaksi ja hyöryllinen. Meillä lakeurella taloon keittiön ikkunan etehen huamattavan lähelletuatu en tiedä kuinka pitkäsi aijaksi 40 rullaa kahres rivis siis päällekkääsinsä ylä ja ala riviis molemmissa n. 40 niitä paaleja ja aluun kolomattakin, se kolomas ei ole täysi kerroas.
Aivan mahdottoman epämiellyttävää, masentavaa. Sivistymätööntä.
Hei haloo, pientä rajaa röyhkeydelle!- lainwoimma
Tee asiasta rikosilmoitus. Tuollainen on laissa kiellettyä. Omakotitalon välittömään läheisyyteen ei saa tuottaa merkittävää haittaa, näköestettä tms. Maanomistajalla on velvollisuus siirtää rullansa pois, jos niin vaadit. Jos ei siirrä, niin maksaa ja siirtää.
On eri asia kasata paalirullia jonnekin pelloolla vaikka sikinsokin, jos lähellä ei ole asuinkiinteistöä. Mutta heti jos on asuinkiinteistö, niin välittömässä läheisyydessä on tietyt lait olemassa myös siellä pellon puolella. Mikä on sopiva etäisyys, riippuu varmasti esineiden koosta. Kottikärryä saa säilyttää vaikka ihan kiinni rajassa. Mutta kyllä nyt pyöröpaalien läjä pitäisi olla vähintään 50 metrin päässä tontin rajasta, ja mieluummin sellaisessa paikassa ettei ole suoraan talon näkymän edessä. Kyllä niille paaleille löytyy aina parempi paikka, kuin naapurin talon edusta.
On kiusantekoa, jos kasaa paalinsa yms romunsa naapurin silmien alle. Rikosilmoituksella tästä tosiaan selviää. Sitä ennen toki kannattaa huomauttaa sitä maanomistajaa, ja antaa vaikka 3 päivää siirtoaikaa. Jos ei tehoa, niin sitten rikosilmoitus. Ja rikosilmoitus on parempi, jos siinä voi mainita, että asiasta on suullisesti huomautettu maanomistajaa haitasta, silloin haitta on tosiasiallisesti ja lainvoimaisesti myös maanomistajan tiedossa. - marjattaautio
lainwoimma kirjoitti:
Tee asiasta rikosilmoitus. Tuollainen on laissa kiellettyä. Omakotitalon välittömään läheisyyteen ei saa tuottaa merkittävää haittaa, näköestettä tms. Maanomistajalla on velvollisuus siirtää rullansa pois, jos niin vaadit. Jos ei siirrä, niin maksaa ja siirtää.
On eri asia kasata paalirullia jonnekin pelloolla vaikka sikinsokin, jos lähellä ei ole asuinkiinteistöä. Mutta heti jos on asuinkiinteistö, niin välittömässä läheisyydessä on tietyt lait olemassa myös siellä pellon puolella. Mikä on sopiva etäisyys, riippuu varmasti esineiden koosta. Kottikärryä saa säilyttää vaikka ihan kiinni rajassa. Mutta kyllä nyt pyöröpaalien läjä pitäisi olla vähintään 50 metrin päässä tontin rajasta, ja mieluummin sellaisessa paikassa ettei ole suoraan talon näkymän edessä. Kyllä niille paaleille löytyy aina parempi paikka, kuin naapurin talon edusta.
On kiusantekoa, jos kasaa paalinsa yms romunsa naapurin silmien alle. Rikosilmoituksella tästä tosiaan selviää. Sitä ennen toki kannattaa huomauttaa sitä maanomistajaa, ja antaa vaikka 3 päivää siirtoaikaa. Jos ei tehoa, niin sitten rikosilmoitus. Ja rikosilmoitus on parempi, jos siinä voi mainita, että asiasta on suullisesti huomautettu maanomistajaa haitasta, silloin haitta on tosiasiallisesti ja lainvoimaisesti myös maanomistajan tiedossa.tuonhan tietää jokainen että helpommin sanottu kuin tehty!
- asko775
marjattaautio kirjoitti:
tuonhan tietää jokainen että helpommin sanottu kuin tehty!
Niin ja sen tietää se naapurikin joka vie rumia näkymiä toisten ihmisten silmiin katseltavaksi.
- davideson
onneks täälläpäin on ystävällisiä ajttelvia ihmisiä. Kyllä olisi ikävää jos noin olisi. Kyll ne jotkut ajatteleekin että nämä on minun omalla puolella, eli siinä ne saa olla, katsokaa toisesta akkunasta, jos että tykkää tai estää näkymiä..
- raimo55t5
Minustä täällä kauhavalla ei ole tuollaista touhua, ei ole sattunut ainakaan näkymään omiin silmiin eikä omalle kohdalleni.
- minnaminnamm
samaa ajattelin ei ole meilläpäin tehnyt paalienomistajat tuollaista hankaluutta muille ihmisille.onpa tosi ikävää.
- niinaSL
Ompa tärkeä aihe!! Hyvä kun otettu areenalle.
Mutta onko liian arka-suut supussa?
- syytä.varoa
Aiheuttaako ne lentokoneille haittaa jos lentävät kovin alhaalla, heinänuhaa kenties.
- Hiemanrajaa
Koetahan lapsi hyvä olla kirjoitelematta vakavasta asiasta asiattomuuksia.
Joku voi vielä luulla kirjoittajaa viljeliäksi ja aimmista kommenteista mainuttu ammattikunnan kusipäisyys viittaus saa vahvistusta.
- annaparmiila
Käykääpä jossain tuvassa jonka lähelle ahdettu paalirivistöt, AHDISTAVAA olla ja asua. Sitten tiedätte miltä se tuntuu.Rumaa kateltavaa. Pihassakin jotenkin ahdistaa noissa paikoissa.
Jotenkin kuin pussissa potkisi kun tuotu liian lähelle. - lumetonmies
paalit ovat oiva este lumituiskuja vastaan.
- nähhtty
kammottavia silti tuvan asukkaille, joka hetki, joka päivä, silmien edessä, lähellä taloa.
- lintu8
jooo, ei ne kauempana haittaakaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik124320MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar822171Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5551711Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin991425Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671147Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331078Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt216957Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60903Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3878- 171874