Tapahtui eräässä paikallisjunassa. Samassa vaunuosastossa istui äitinsä kanssa poika, jolle oli puettu päälle trendikkään retrovärinen kukkamekko. Mitään ihmeellistä tässä ei ole, sillä olemmehan Ruotsissa.
Nykyään poikia näkee toisinaan somiin mekkoihin pukeutuneina. Tässä tapauksessa huomio kiinnittyi kuitenkin siihen, että poika ei ilmeisestikään tuntenut oloaan mukavaksi hameessa ja teki tämän selväksi äidilleen moneen kertaan. Äiti yritti parhaansa mukaan olla välittämättä poikansa protestoinnista, mutta itsepintainen kiukuttelu johti siihen, että äiti lupasi pojalle, että hän saa vaihtaa päälleen farkut ja paidan, jahka kotiin ehditään.
Tämä sai minut ajattelemaan vanhempia, joihin olen törmännyt eri tilanteissa, jotka tasa-arvon nimissä tuhlaavat suuren osan elämästään lastensa sukupuoleen liittyviin kokeiluihin. Facebookissa käydään tulisia keskusteluja siitä, koska lastenkirjojen yksikön kolmas persoona on vaihdettava sukupuolineutraaliin muotoon, kuinka tytöt saadaan heittämään nuket nurkkaan ja leikkimään autoilla, ja mikä on kätevin tapa kertoa tyttärelle, että he eivät saa toivoa prinsessaleluja syntymäpäivälahjaksi, koska tietyissä piireissä niiden ja kaiken pinkin värisen katsotaan olevan suoraan paholaisesta.
Koska itselläni on kaksi tytärtä, jotka rakastavat nukkeja ja pinkkiä väriä, ja joiden mielestä on mukavaa pukeutua prinsessoiksi, minun on vaikea olla puuttumatta joidenkin innokkaaseen vouhotukseen, mitä silloin tällöin näkee. Minäkin olen sukupuolisensitiivisyyden puuskassa tehnyt sen virheen, että olen yrittänyt antaa tyttärilleni leikkikaluja, joista he eivät ole lainkaan kiinnostuneita. Toisinaan minusta tuntuu, että nämä vanhempien kokeilut paremminkin estävät kuin edistävät lasten kehitystä.
Minä lasken itseni feministiksi, mutta minulla ei ole intoa tuhota kaikkea ja alkaa muuttaa sukupuolineturaaleiksi kaikkea, mihin tytöt ja pojat identifioituvat. Se olisi fanatismia, eikä hyödytä lasten identiteetin luomisessa. Antakaa heidän tutkia omaa identiteettiään, antakaa heille vaihtoehtoja, mutta älkää herran nimessä pakottako poikia pukeutumaan hameeseen tai tyttöjä leikkimään autoilla. Älkää käyttäkö sukupuolineutraalia hen-sanaa tyttöjen ja poikien kohdalla, vaan vasta silloin, kun ette tiedä jonkun sukupuolta. Tehkää kokeiluja itsellänne, mutta jättäkää pienet, jotka eivät voi itse päättää, rauhaan.
RUOTSIN MALLI SUKUPUOLINEUTRAALISTA
8
<50
Vastaukset
- pohnis1
Tässä voisi käänteisesti myös puhua niistä vanhemmista, jotka pakottavat tytöt hameeseen ja pojat dinosaurus- tai auto-paitoihin. Sinulla kuitenkin on hyvä pointti, mutta tunnut vain yksipuolistavan sen niin, että tätä tapahtuu enemmän niiden vanhempien keskuudessa, jotka kannattavat sukupuolineutraaleita asioita.
- se.pieni.ero
Tyttöjä ei tarvitse pakottaa leikkimään nukeilla ja pukeutumaan prinsessamekkoon. Ne tykkäävät näistä asioista ihan luonnostaan. Samoin jo ihan pikkupojat ovat kiinnostuneita autoista.
Tätä feministi ei voi mitenkään tunnustaa, vaan ostaa lapsille sitkeästi leluja ja vaatteita, joita lapsi ei halua. - jatkoa..edelliseen
se.pieni.ero kirjoitti:
Tyttöjä ei tarvitse pakottaa leikkimään nukeilla ja pukeutumaan prinsessamekkoon. Ne tykkäävät näistä asioista ihan luonnostaan. Samoin jo ihan pikkupojat ovat kiinnostuneita autoista.
Tätä feministi ei voi mitenkään tunnustaa, vaan ostaa lapsille sitkeästi leluja ja vaatteita, joita lapsi ei halua.Maailman siis täytyy muuttua ideologian teorian mukaiseksi. Samalla tavalla maailmaa muuttivat natsit ja kommarit ja aivan samalla tavalla pyrittiin kasvattamaan lapsista hitlerjugendia ja pikkupioneereja.
Ettekö te pässit opi mitään historiasta? Mikä on teidän ainoan oikean päiväkotiunivormunne väri? - vielä.lisää
jatkoa..edelliseen kirjoitti:
Maailman siis täytyy muuttua ideologian teorian mukaiseksi. Samalla tavalla maailmaa muuttivat natsit ja kommarit ja aivan samalla tavalla pyrittiin kasvattamaan lapsista hitlerjugendia ja pikkupioneereja.
Ettekö te pässit opi mitään historiasta? Mikä on teidän ainoan oikean päiväkotiunivormunne väri?Eikä unohdeta Maon Kiinan sukupuolineutraalia muotia.
- vielä.lisää
Eikä unohdeta Maon Kiinan sukupuolineutraalia muotia. Perseelleen meni sekin kokeilu.
- hävettääkö.edes
"Esikoulussa lapsia ei esimerkiksi kutsuta tytöiksi ja pojiksi vaan ystäviksi."
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2011062713954904_ul.shtml
Niinpä juuri. Kamerade tai toveri. Feministit eivät osaa itse mitään, siksi kopioidaan surutta vanhaa. - htrfgvc
jatkoa..edelliseen kirjoitti:
Maailman siis täytyy muuttua ideologian teorian mukaiseksi. Samalla tavalla maailmaa muuttivat natsit ja kommarit ja aivan samalla tavalla pyrittiin kasvattamaan lapsista hitlerjugendia ja pikkupioneereja.
Ettekö te pässit opi mitään historiasta? Mikä on teidän ainoan oikean päiväkotiunivormunne väri?Täh? Miten maailma on muuttumassa ideologian tai teorian mukaiseksi, jos lapset käyttäytyvät biologisen sukupuolensa mukaisesti? Eikö nimenomaan maailman muuttamista vanhempien ideologian mukaiseksi ole se, että lapsi pakotetaan leikkimään leluilla tai pukeutumaan vaatteisiin, joita tämä ei halua?
Oletko tosiaan sitä mieltä, että Hitlerin hirmuteot johtuivat siitä, että tämän annettiin leikkiä lapsena autoilla eikä pakotettu välillä leikkimään prinsessanukella? - jatkoaainavaan
htrfgvc kirjoitti:
Täh? Miten maailma on muuttumassa ideologian tai teorian mukaiseksi, jos lapset käyttäytyvät biologisen sukupuolensa mukaisesti? Eikö nimenomaan maailman muuttamista vanhempien ideologian mukaiseksi ole se, että lapsi pakotetaan leikkimään leluilla tai pukeutumaan vaatteisiin, joita tämä ei halua?
Oletko tosiaan sitä mieltä, että Hitlerin hirmuteot johtuivat siitä, että tämän annettiin leikkiä lapsena autoilla eikä pakotettu välillä leikkimään prinsessanukella?Täh? Mitä häh? Etkö osaa lukea vai etkö ymmärrä lukemaasi?
Feministien halu ja päämäärä on muuttaa maailma oman ideologiansa mukaiseksi. Väkisin.
"Te pässit" oli tarkoitettu feminatseille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762217Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe381786Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi131547Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2371289Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu631277Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191102Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv621033- 61994
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja106708