KOKOONTUVATKO JIHADISTIEN TUKIJAT TIISTAINA ?

JUSTWONDER

Helsingissä järjestetään mielenosoitus monikulttuurisuuden puolesta. Mielenilmaus ihmisarvon puolesta rasismia ja vihaa vastaan pidetään keskustan Kansalaistorilla tiistai-iltana, kerrotaan Facebookin Meillä on unelma -sivustolla.

Sivuston mukaan tilaisuudessa puhuvat muiden muassa kansanedustajat Erkki Tuomioja (sd.) ja Ozan Yanar (vihr.) sekä useita muita poliitikkoja, vaikuttajia ja urheilijoita.

Tapahtumassa musisoivat esimerkiksi Maija Vilkkumaa ja Anssi Kela.

Teema nousi Suomessa otsikoihin viikonloppuna, kun perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen julkaisi perjantaina Facebookissa julistuksen monikulttuurisuutta vastaan.

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • PUHEENVUORORUOTSISTA

      On korkea aika puolustaa meidän demokraattisia arvojamme, tasa-arvoa ja kaikkien samanarvoisuutta. Ruotsalaista kulttuuriakin pitää vaalia kohtaamisissa kaukomailta saapuneita kohdatessa, kirjoittaa lääkäriksi opiskeleva Linn Österlund.

      Naispuolinen muslimipotilas kieltäytyi kättelemästä mieslääkäriä uskontonsa vuoksi. Nainen väitti, että lääkäri kieltäytyi tekemästä hänelle gastroskopiaa vedoten siihen, että ”Ruotsissa ihmiset tervehtivät toisiaan kättelemällä”. Yhdessä syrjintäviranomaisen kanssa nainen vei lääkärin työnantajan oikeuteen ja kuittasi mukavat 75.000 kruunua tultuaan syrjityksi uskontonsa vuoksi.

      Linn Österlund on huolissaan ruotsalaisen kulttuurin ja tapojen katoamisesta

      Minä ja muut naispuoliset opiskelijat lääkärilinjalta voimme kertoa useita esimerkkejä, joissa me, sukupuolemme vuoksi olemme joutuneet kokemaan äärimmäisen halveksivaa kohtelua uskontoon vedonneiden potilaiden taholta. Yleensä kaikki alkaa siitä, että potilas ei halua kätellä, sen jälkeen naispuoliset saavat poistua huoneesta tutkimusten ajaksi. Ei ole harvinaista, että naispuoliset lääketieteen opiskelijat komennetaan suoraan kahvihuoneeseen oikeauskoisen saapuessa paikalle.

      Äskettäin eräs 17-vuotias potilas Afganistanista oli jo etukäteen päättänyt, ettei hän halua tavata naispuolista lääkäriä. Hän oli etukäteen ilmoittanut vastaanotolle, että nämä järjestävät työvuorolistat hänen toiveittensa mukaan. Minulle lääkärioppilaana ei edes annettu mahdollisuutta kysyä sitä, että jos saisin olla mukana ihan vain tarkkailijan roolissa. Voisin kertoa lisää monia muita vastaavia esimerkkejä.

      Jos potilas voi maksaa omasta pussistaan kaiken saamansa hoidon, hän saa kyllä valita mieleisensä lääkärin hiustenväriä, vaatetusta, ulkonäköä ja sukupuolta myöden. Mutta niin kauan kun hän käyttää julkisen terveydenhuollon palveluja, pitää hänen hyväksyä se tosiasia, että lääkäri ei aina välttämättä ole keski-ikäinen mies, vaan melkein joka toisella kerralla lääkäri voi olla nuori tai vanhempi nainen.

      Olemme nyt tärkeän valinnan edessä ja selkeä päätös on tehtävä pikaisesti. Joko me tukeudumme tasa-arvoisuuden ja ihmisten samanarvoisuuden kaltaisiin demokraattisiin arvoihin, eikä vähiten ammattiaan harjoittavien kunnioittamiseen heidän sukupuoleen, etnisyyteen jne katsomatta. Meidän on myös puolustettava ruotsalaisia tapoja ja kulttuuria, mihin kuuluu myös potilaan / lääkärin tervehtiminen kättelemällä. Tai sitten unohdamme koko jutun, mutta sitten saamme kaikki elää sen kanssa, mitä tästä seuraa. Haluammeko me sitä? Tuskinpa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2240
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      39
      1792
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1563
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      237
      1295
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      63
      1287
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      19
      1106
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      63
      1041
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      61
      1006
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      107
      722
    Aihe