Siitä kai on kysymmys.
Vetäkääkö Immonen Perussuomalaista linjaa?
5
<50
Vastaukset
- MyötähäpeäKasvaa
Itse asiassa persut ovat päässeet nykyiseen kannatukseensa avaamalla puolueen paraatiovet näille Breivik-klooneille. Immonen ei vain oikein osaa toimia loogisesti. Välillä kirjoitellaan uhmakkaita manifesteja oikein englannin kielellä ja seuraavassa hetkessä uhriudutaan itkemään median pahuutta.
Tällaisella sekopäisyydellä ei saavuteta kenenkään luottamusta, vaikka omasta mielestä olisi kuinka oikeassa. - Outo_tilanne
Jos osassa perussuomalaisten kansanedustaja ehdokkaiden linjassa vaalikampanjoinnin aikana ja eduskunnassa kansanedutajina on jotakin "tuomittavaa", niin mitä pitäisi ajatella annetuista äänistä heille ja heidän asemastaan "kansan edustajina" ja kansanedustajina?
- MainonnallaYkköseksi
Linja on sama, ulostulossa eroja.
Harkintaa kirjoituksiin ja hyvä tulee.
Oli taas mukava saada Persut lehtien palstoille.
Kokoomuksesta ei kuulu mitään, eikä Keskustasta.
Ilmainen mainonta tekee tunteen missä persut ovat ylivoimaisesti aktiivisin hallituspuolue.
Saa ainakin enemmän palstatilaa mitä muut puolueet yhteensä.
Kukaan ei kirjoita mitä Keskusta on saanut aikaan tai Kokoomus. KUKAAN EI KYSY MITÄ OPPOSITIO ON TEHNYT KAKSI KUUKAUTTA.
PersutPersutPersut, kannatus on varmasti jo 25 %
- vihapuoluepersut
Soini ei nähnyt Immosen lausunnossa mitään tuomittavaa. Kertoo persujen arvomaailmasta todella paljon.
Tältä se vaikuttaa. Immosen ulostulo on kaikenlisäksi linjassa Persujen maahanmuuttolinjan kanssa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1851549
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2001411Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä431129Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad43833- 14720
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30711Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21700- 36691
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .20646Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46617