Immonen kertoo joutuneensa ajojahdin kohteeksi

Voi, voi Olli rukkaa. Onko media peräti ryhtynyt taisteluun häntä vastaan? Onko median voitto varma, ja räjähtääkö Immonen miljooniksi kappaleiksi?

Immonen teki päivityksensä yöllä olikohan mamu vaimo antanut huutia Ollille, joka sitten meni uhoamaan kaikkia mamuja kun ei vaimolle uskaltanut vstaan sanoa.

Tai ehkä kyseessä oli vain se, että on kesä aika ja uutiset vähissä ja hän näki ajan mahdolliseksi saada julkisuutta enemmän kuin poseeraamalla natsikavereidensa kanssa.

Ainakin julkisuus oli suurempaa kuin tuo natsikuva, vai onkohan niin että media on jo niin tottunut persujen toilauksiin että uutiskynnys ylittyy vaan kesäaikaan. Kun tänä kesänä ei ole Ruokolahdella nähty yhtään leijonaakaan.
657
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Mitä Olli kirjoitti

Äänestä
  • Lue uutisia tai googlaa, ei se kovin vaikeaa ole

    Äänestä


  • Oli niin huonoa englantia, etten minäkään heikohkosti englantia osaavana saanut selkoa, mitä solkkasi. Olisi kirjoittanut suomen kielellä. Sentään niin isänmaallinen ihminen kun on, luulisi kirjoittavan isänmaansa kielellä. Suomen Sisun logo muuten muistuttaa....jossain kolikossa oli sen tyyppinen taustapuoli....sitä se muistuttaa.


    ps. Miksi ihmeessä Immonen kirjoitti englannin kielellä?

    Äänestä

  • valitseitsenimimerkki kirjoitti:

    Oli niin huonoa englantia, etten minäkään heikohkosti englantia osaavana saanut selkoa, mitä solkkasi. Olisi kirjoittanut suomen kielellä. Sentään niin isänmaallinen ihminen kun on, luulisi kirjoittavan isänmaansa kielellä. Suomen Sisun logo muuten muistuttaa....jossain kolikossa oli sen tyyppinen taustapuoli....sitä se muistuttaa.


    ps. Miksi ihmeessä Immonen kirjoitti englannin kielellä?

    Se kielihän tässä eniten on ihmetyttänytkin. Ei oikein sovi aiheeseen, pikemminkin kumoaa sanomansa.

    Äänestä

Julkisuus kannattaa aina hankkia hiljaisimpaan uutisaikaan. Kuten tänäkin vuonna nähtiin, Suomen Epätieteellinen Seura on tässä suhteessa onnenpekka tai ollut kaukaa viisas. Sen iänikuinen ja tylsä kylmän kiven heittäminen veteen pääsee YLE:n pääuutislähetykseen joka jumalan vuosi Jaakon päivänä, vaikka tiedetään, että sanonnan Jaakosta ja kylmästä kivestä tiedetään syntyneen jo juliaanisen kalenterin aikana, jolloin päivä oli elokuun alkupuolella hyvin tarkasti siihen aikaan, kun vesien keskilämpötila alkaa laskea tieteellistenkin mittausten mukaan.

Sama juttu Unikeonpäivän kanssa. Eiköhän Naantalin tapahtuma päässyt tänäänkin ainakin pariin uutislähetykseen. Siinä sentään unikeko vaihtuu joka vuosi, mutta uutisarvo on sitten jo toinen juttu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


DV8_HellRaiser kirjoitti:

Voi, voi Olli rukkaa. Onko media peräti ryhtynyt taisteluun häntä vastaan? Onko median voitto varma, ja räjähtääkö Immonen miljooniksi kappaleiksi?

Immonen teki päivityksensä yöllä olikohan mamu vaimo antanut huutia Ollille, joka sitten meni uhoamaan kaikkia mamuja kun ei vaimolle uskaltanut vstaan sanoa.

Tai ehkä kyseessä oli vain se, että on kesä aika ja uutiset vähissä ja hän näki ajan mahdolliseksi saada julkisuutta enemmän kuin poseeraamalla natsikavereidensa kanssa.

Ainakin julkisuus oli suurempaa kuin tuo natsikuva, vai onkohan niin että media on jo niin tottunut persujen toilauksiin että uutiskynnys ylittyy vaan kesäaikaan. Kun tänä kesänä ei ole Ruokolahdella nähty yhtään leijonaakaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu