Immonen kirjoitti muun muassa, että "unelmoin vahvasta, rohkeasta kansakunnasta, joka voittaa tämän painajaisen nimeltä monikulttuurisuus" ja "minulla on voimakas usko kanssataistelijoihini. Taistelemme loppuun asti kotimaamme ja yhden aidon Suomen kansan puolesta".
-------
Rankka facebook päivitys ja *puff* teksti pois, media tohkeissaan: taasko haukuttiin vai eikö haukuttu.
Viherhörhöt, rantasvekot ja anarkistijuntit otti nokkiinsa.
Vauhkot dankoivulaaksot ja punaposkiset arhinmäet nosti metakan.
Kun vihervasemmisto ei onnistunut Neuvostoliiton avulla tuhoamaan demokratiaa ja ihmisoikeuksia, niin nyt on keksitty uusi keino: kehitysmaiden ongelmien tuominen Suomeen haittamaahanmuuton kautta.
Suomen ns. älymystöeliitillä pitää olla aina jokin totemi ja uskonkappale, minkä edessä olla rähmällään. Takavuosina se oli Neuvostoliitto ja usko sosialismiin, nyt se on Eurostoliitto ja monikulttuuriuskonto.
Punavihreä media ja sen toimittajat kaipaisivat vähän siedätyshoitoa valtakunnan virallisten uskonkappaleiden kyseenalaistamisesta. Jos PS:n kansanedustajissa olisi vähän munaa, he kaikki vuorollaan pistäisivät naamakirjaan Olli I:n esimerkin mukaisia päivityksiä. Siinä olisi sitten demari grönlundeilla ja muilla vesipäillä kylliksi kauhisteltavaa.
------------
Kun meilläkin alkaa paukkumaan, me ajattelemme monet erilailla mitä Immonen nyt sanoi.
"perskele sehän oli oikeassa".
Ennen oli kommarit liekassa Neuvostoliittoon, nyt maahanmuuttajiin.
Sanottu vihreittenkin synnytetyn DDR laboratorioissa, pääosin Länsi-saksaa vastaan.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.