Halla-aho on menneen talven lumia, pitempään alalla toimineista nationalisteista ja suomalaisista uusnatsipäälliköistä puhumattakaan. Uusi sukupolvi ottaa nyt kansallismielisen Liikkeen johdon käsiinsä. Homma lähtee taas nousuun.
Olli Immonen nousemassa Valtakunnanjohtajaksi
5
<50
Vastaukset
- MrJuha82outolintu
Veikkaan, että eduskunta estää sen.
Saako tarpeeksi myös kannatusta kansalaisilta??
Kuvat Schaumanin haudalla voivat saada pelonsekaisia mielikuvia.....joten ehkä jättävät äänestämättä.
En osaa sanoa kuitenkaan, mutta vaarallisia mielikuvia kieltämättä saan Immosesta.- Olli_takaa_laadun
Mikään ei voi pysäyttää aatetta, jonka aika on tullut. Kansallismielisten päälliköltä edellytetään pelkoa herättävää auraa, siihen perustuu todellinen johtajuus. Immonen on oikea henkilö.
- kohta_on_voimaa
Eduskunta ei voi puuttua kansallismielisen Liikkeen sisäisiin asioihin. Aikanaan totta kai Liike ottaa eduskunnan komentoonsa. Immonen on jo siellä johtamassa taistelua kansakunnan mädättäjiä vastaan. Mutta parlamentaaristen salonkien lisäksi Liikkeen on voitettava myös katujen herruus.
- laukaus_Eirassa
Halla-aho on koko ajan kohdellut Immosta kuin ottopoikaansa ja perintöprinssiään. On selvää, että Valtakunnanjohtajan tehtävien siirtäminen Immoselle on jo saanut siunauksen korkeimmalta taholta. Soihtuu siirtyy eteenpäin. Homma on nousussa.
- Truthman
Älä jauha paskaa kiven kolon takaa!
http://valtakunnanjohtajavaali.blogspot.fi/
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762173Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe371771Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi121511Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2361276Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu621260Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161088Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv621013- 60987
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja103692