Tuomiojalalla mielenterveys ongelma !

typerää käytöstään, suuri epäily ettei enää osaa, on senverran jo dementtinen,

---
Tuomioja sekottaa JO suomen sisäpolittikan ja ulkopolitiikan ,
Tuomioja vouhkaa jo ulkomailla suomen sisäpolitiikasta,
Tuomiojalla on paha mielenterveys ongelma, se paskantaa omaan pesäänsä, eihän lintukaa paskanna omaan pesään,
mutta tuomioja sen taidon osaa,
kateus ja oma mahtavuus on menny hänellä pahasti päähän,
kehtaa mollata oman maan puolustajia,
tuomiojalta puuttuu jo reaali käsitys mistä hän on oikeesti kotosi,
tuomioja ON ohjattava hoitoon, ennekuin saa enemmän pahaa aikaan omalle synnyinmaalleen.
12<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Tuomioja on pitkän linjan poliitikko, kansainvälisestikin arvostettu ja älykäs. Tuomiojan tapauksessa, ei iällä ole minkäänlaista merkitystä. Avarakatseinen humanisti isolla H:lla.

Äänestä

H-Ahon heitto Tuomiojaa kohtaan, (venäjämielinen USA:n vihaama tai jotain sinne päin), Tuomioja fiksusti ei lähtenyt mukaan tuollaiseen, YLE: n Ajantassassa oli isku vyön alle.

H. on ika hyvä argumentoimaan vaikka en kovin usein hänen kanssaan samaa mieltä olekaan. Hänellä on yleensä ainakin yritystä perustella loogisesti kantojaan. MiIksi nyt maltti petti ja meni asiattomuuksiin? Onko nurkaan ahdistetun petoeläimen fiilis?

Äänestä
  • Tuomioja oli Neuvostoliiton aikana kova Neuvostoliiton nuolija,
    kun vastusti jopa EEC vapaakauppasopimustakin, hänen mielestä
    kauppaa olisi pitänyt käydä vain Neuvostoliiton kanssa, johtuisiko
    näistä kommunistisukulaisista äidin puolelta.

    Äänestä

  • Vieläkin_näkyy kirjoitti:

    Tuomioja oli Neuvostoliiton aikana kova Neuvostoliiton nuolija,
    kun vastusti jopa EEC vapaakauppasopimustakin, hänen mielestä
    kauppaa olisi pitänyt käydä vain Neuvostoliiton kanssa, johtuisiko
    näistä kommunistisukulaisista äidin puolelta.

    "kun vastusti jopa EEC vapaakauppasopimustakin"

    Norja jolla menee hyvin, ei liittynyt EEC:hen, olivat jopa niin älykäitä etteivät liittyneet edes EU:hun eivätkä euroon.

    Äänestä

Tuomiojan EI olisi pitäny mennä ulkomaille valittamaan suomen sisäisiä asioita,
siinä Tuomiojalla viirasi pahasti,
tulee epäily onko arvostelukyky pettäny lopullisesti.

Äänestä

Vanha dementikko Tuomioja sanoi:" että hän voisi jatkaa ulkoministerinä," vaikka puolue ei päässyt edes hallitusneuvotteluihin. Saisi jäbä ajaa edes partansa, siistiytyisi
vähän. Maalla ei ole lastensairaalaa, niin tuomioja olisi halukas tuomaan maan täyteen elättejä.
HÄVETKÖÖN TUOMIOJA, TAITAA OLLA NIIN PAATUNUT ETTEI OSAA EDES HÄVETÄ. LUULI ETTÄ HÄN ON KORVAAMATON JA TARJOUTUI JATKAMAAN ULKOMINISTERINÄ.

Äänestä

Tuo karvaturpahan pulisee jo mitä sattuu.
Sekoittaa maahanmuutto politiikan ja massa murhan keskenään
Kaukaa on yhteys haettu ku vertaa Ollin tekstejä Tuomiojan lausuntoihin

Äänestä

Kait demut luule saavansa mamuista äänestäjiä?

Äänestä

Tuomioja ainakin osaa kirjoittaa, toisin kuin sinä.

Äänestä
  • äänestäjä, SDP on ilmeisesti entinen puolue suomessa ku noin aletaan hysteerisesti käyttäytyyn.
    mollataan omia kansalaisia se on jo ennen kuulumatonta,
    " ei lintukaa paskanna omaan pesään" mutta tuomioja jopa kusee omaan pesäänsä.
    ---
    Älä höpise, turhaan kehut, EI pidä paikkaansa enää.
    -- se on vanhuuden höperö jo,
    jokainen täysijärkinen huomaa ettei tuomioja ole enään reaaliajassa kiinni,
    eikä se ole piiiiitkiiin aikoihin entää tajunnu missä suomen asiat menee,
    kuinka todelisuudessa suomen kansa voi,
    -- inhottaa tommoset entiset politikot ( pilvilinnoissa eläjät )
    joka on suomen valtion raholla elätetty, joka ei ole ollenkkaa suomen etuja ajamassa maailmalla,
    tuomioja on JO kauan edustanu VAIN ITSEÄÄN ulkomailla EI SUOMEA, -- eikä suomalaisten etu ole ollu enää sen ensisijainen huolenaihe.
    osais edes hävetä kun sekottaa suomen sisäpolitiikan ja ulkopoliikan,
    kaikkein hulluinta oli, kun se heti ulkomaita myöten oli huutamassa apua, heh heh
    osais edes hävetä kun mollaa omia suomalaisia politikkoja ulkomaita myöten,
    hän itte on tyhmä ei vain sitä huomaa,
    kuten dementikot yleensä luulevat olevansa viisaita, heh heh

    Äänestä

  • Ukkokoti Erkin paikka jo, Lipposen kaveriksi!

    Äänestä

Pietarin tiltuille on jäänyt kestovodkajurri päälle. Eivät vieläkään ole huomanneet, että hallitus on vaihtunut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


osaako-tuomioja-hävetä kirjoitti:

typerää käytöstään, suuri epäily ettei enää osaa, on senverran jo dementtinen,

---
Tuomioja sekottaa JO suomen sisäpolittikan ja ulkopolitiikan ,
Tuomioja vouhkaa jo ulkomailla suomen sisäpolitiikasta,
Tuomiojalla on paha mielenterveys ongelma, se paskantaa omaan pesäänsä, eihän lintukaa paskanna omaan pesään,
mutta tuomioja sen taidon osaa,
kateus ja oma mahtavuus on menny hänellä pahasti päähän,
kehtaa mollata oman maan puolustajia,
tuomiojalta puuttuu jo reaali käsitys mistä hän on oikeesti kotosi,
tuomioja ON ohjattava hoitoon, ennekuin saa enemmän pahaa aikaan omalle synnyinmaalleen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu