Miksi emme osallistu yhyeisiin asioihin?

Meille on luotu kanava jonka kautta voimme vaikuttaa jos vain haluamme,
kansalaisaloite on se kanava äänestämisen lisäksi, siitä kiitos päättäjille.

me purnaamme täälläkin mutta emme tee mitään asioiden korjaamiseksi, onko liikaa vaadittu jos osallistuisimme hyviin aloitteisiin,
joko vain netissä mutta myöskin keräämällä nimiä paperilomakkeisiin,
näin jokaisella olisi tilaisuus vaikuttaa itselleen tärkeisiin asioihin.

Minäkin olen jo vanha mutta toimin silti, nytkin keräilen nimiä kahteenkin aloitteeseen, enempikin haluaisin mutta yhdellä kertaa
ei voi liian moneen paperiin nimiä pyydellä.

Nuoret kyllä osallistuvat itselleen tärkeisiin juttuihin, kuten homoliittoihin, ravintolan aukioloaikoihin, turkistarhaukseen,
susien suojeluun ynm, jotka minun mielestäni ovat turhia ja jopa haitallisia, mutta ne on heidän elämäänsä vaikuttavia tärkeitä asioita, jokaisellsa on oikeus valita.

Nyt on monta hyvää aloitetta menossa,etsikää omanne ja osallistukaa,

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/hae
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Nyt on menossa monta hyvää aloitetta,

Irti EU,sta

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1338

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1406

Euroaluejäsenyyden ulkopuolisille EU-maille on koitettu sysätä taloudellista vastuuta kriisivaltiosta. Suomen tulee siis erota sekä EU:sta että eurosta.

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1282

Me vaadimme, niitä kuntia jotka ovat lopettaneet laitoshoitopaikat, palauttamaan ne tarvittavalle tasolle.
Me vaadimme jokaiseen Suomen kuntaan riittävästi laitoshoitopaikkoja niitä tarvitseville.
_______________________________________
Tässä kolme minulle tärkeää aloitetta, etsikää kukin omanne.

Äänestä
  • Olisiko syynä se ettei päättäjämme välitä kansan mielipiteistä,
    vai pitäisikö meidän huutaa kovempaa niin että äänemme kuuluisi arkadianmäelle?

    Äänestä

  • Suomen kulttuuriin ei oikein poliittiset keskustelut kuulu, liekö
    jäänne sisällissodan ajalta,
    vähän niinkuin neukkuaikaan kun kotonakin sai pelätä puheitaan,
    koska ilmiantaja saattoi olla perheenjäsen,
    Nyt sentään puhutaan, netissä nimettömänä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


seonantoisaa kirjoitti:

Meille on luotu kanava jonka kautta voimme vaikuttaa jos vain haluamme,
kansalaisaloite on se kanava äänestämisen lisäksi, siitä kiitos päättäjille.

me purnaamme täälläkin mutta emme tee mitään asioiden korjaamiseksi, onko liikaa vaadittu jos osallistuisimme hyviin aloitteisiin,
joko vain netissä mutta myöskin keräämällä nimiä paperilomakkeisiin,
näin jokaisella olisi tilaisuus vaikuttaa itselleen tärkeisiin asioihin.

Minäkin olen jo vanha mutta toimin silti, nytkin keräilen nimiä kahteenkin aloitteeseen, enempikin haluaisin mutta yhdellä kertaa
ei voi liian moneen paperiin nimiä pyydellä.

Nuoret kyllä osallistuvat itselleen tärkeisiin juttuihin, kuten homoliittoihin, ravintolan aukioloaikoihin, turkistarhaukseen,
susien suojeluun ynm, jotka minun mielestäni ovat turhia ja jopa haitallisia, mutta ne on heidän elämäänsä vaikuttavia tärkeitä asioita, jokaisellsa on oikeus valita.

Nyt on monta hyvää aloitetta menossa,etsikää omanne ja osallistukaa,

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/hae

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu