TILANNE RUOTSISSA: UIMARANTA-AHDISTELUT

KULTTUURIKIRJO

Useimmat hyväksyvät sen, että uimarannalla ollessa saattaa joutua tiirailun kohteeksi. 17- ja 18-vuotiailta fredericalaistytöiltä on kuitenkin kärsivällisyys loppunut ja he ovat yksinkertaisesti päättäneet olla menemättä Østerstrandin uimarannalle.

Boikotin syy on, että he kokevat joutuvansa kivenheiton päässä sijaitsevan, Bülowin kasarmeille pystytetyn vastaanottokeskuksen asiakkaiden ahdistelun ja tuijottelun kohteeksi.

”Heidän lähentelynsä on todella epämukavaa. Østerstrandilla ei yksinkertaisesti saa olla rauhassa, vaan ne yrittävät ottaa kontaktia meihin. Monesti olemme kokeneet, että he ovat lähteneet seuraaman meitä, kun lähdemme rannalta kotiin. Se on todella pelottavaa, Jasmin ja Isabella sanovat yhteen ääneen.

Tytöt ovat yrittäneet kysyä tulijoilta syytä heidän käyttäytymiselleen, mutta he ovat antaneet periksi, sillä useimmat heistä ei puhu englantia.

”Itse asiassa heille juttelu on vain pahentanut tilannetta, sillä sitten he luulevat meidän olevan kiinnostuneita heistä, mikä ei tosiaankaan pidä paikkaansa. Haluamme vain maata rauhassa rannalla”, tytöt sanovat lopuksi.

Useimmat keskuksen asiakkaista ovat syyrialaismiehiä. Maahanmuuttovirasto on vuokrannut vastaanottokeskuksen tilat käyttöönsä vuoden loppuun asti.

Kritiikin jälkeen vastaanottokeskuksen osastojohtaja Helle Christel Kortsen ilmoitti, että keskuksen kanta luonnollisesti on, että ketään ei saa tuijotella tai ahdistella. Varsinkaan nuoria tyttöjä, jotka eivät ole vielä aikuisia.

”Väärinymmäryksiä sattuu, kun Tanskan ja asiakkaittemme lähtömaiden välillä on niin suuret kulttuurierot. Tulijat tulevat kulttuureista, missä naisilla on merkittävästä enemmän vaatteita päällään kuin Tanskassa”, Kortsen puolustelee ja jatkaa:

”Tästä syystä olemme pitäneet tulijoille koulua viime vuoden alusta lähtien (missä tulijoille opetetaan kieltä ja tanskalaisen yhteiskunnan saloja) ja olemme opetuksessa panneet suurta painoa sille, että tulijat olisivat hyvin varautuneita vähäpukeisten naisten kohtaamiseen uimarannoilla, ja että vähäpukeisuus ei oikeuta heitä kajoamaan meidän nuoriin tyttöihin tai naisiimme. Tietenkin nämä asiat otetaan taas esille, kun koulu alkaa elokuun 10. päivä”.

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hejhejsverigekultur

      Lauantaina poliisi eristi alueen Hamnparkenista Eskilstunan keskustassa, missä naiselle tuntematon mies oli käynyt kimppuun ja raiskannut. Poliisin mukaan sattumus tapahtui noin kello 02.30.

      ”Se oli ihan perinteinen raiskaus”, Pontus Sköld Söermanlandin poliisista kertoo.

      Sattumuksen jälkeen nainen vietiin sairaalaan tutkittavaksi, mikä on normaali käytäntö raiskaustapauksissa.

      Lauantaiaamun ja -aamupäivän aikana poliisi suoritti rikospaikkatutkintaa alueella muun muassa koirapartion avustuksella.

      ”Tiettyjä löytöjä on tehty”, Pontus Sköld kertoo.

      Tutkinnallisista syistä tästä ei kuitenkaan kerrota tarkemmin.

      Nainen on antanut raiskaajasta tuntomerkit, joiden mukaan tämä oli viisikymppinen ja noin 170 senttiä pitkä. Hänellä oli tumma tukka, tummat paksut kulmakarvat, iso nenä sekä pienet silmät. Leuassaan raiskaajalla oli parransänki. Hän oli pukeutunut mustiin housuihin ja tummanharmaaseen huppariin. Ruotsin kieltä hän puhui murtaen.

      Tapaukselle ei ole ilmaantunut silminnäkijöitä ja siksi poliisi mielellään ottaa vastaan sattumuksesta mahdollisesti tehtyjä havaintoja.

    • näinoslossa

      Yöbussista poistunut teinityttö raiskattiin viime lauantaina puoli kolmen aikoihin Oslon Furusetissä, mutta poliisin korviin sattumus kantautui vasta maanantai-iltapäivällä. Poliisi pitää tekoa törkeänä.

      Nainen oli matkustanut yöbussilla Professor Aschehoughs plassilta Furusetin keskustaan. Sieltä hän oli kulkenut kävellen ohi Furusetin hoivakodin ohi kohti Kurlandsstieniä, missä hänet raiskattiin.

      Tarkka rikospaikka on Kurlandstien 44:n ja 46:n välinen nurmikko.

      Raiskaaja oli 20 – 30-vuotias ja hieman tumma iholtaan. Hänellä oli tummat hiukset ja iso tumma parta. Nuorukainen oli laiha ja hänellä oli päällään tumma nahkatakki ja tummat farkut.

      Tytöllä oli päällään kevyt pusakka ja hame.

      Poliisi pyytää kaikkia alueella sattumuksen aikaan liittyneitä ottamaan yhteyttä, mikäli he ovat nähneet tai kuulleet jotain.

    • norjanmalliin

      ergenin poliisi pyytä vihjeitä raiskauksesta, mikä sattui jalankulkutunnellissa Bergenin Nygårdshøydenissä torstain vastaisena yönä.

      Uhri oli ollut Bergenin keskustassa ja hän on kertonut kohdanneen miehen Torggatenin seuduilla, mistä mies oli seurannut naista rappuset ylös Johanneksen kirkolle ja siitä kohti Merenkulkumuseota, minkä luona raiskaus tapahtui jalankulkutunnelissa. Sattumus tapahtui noin kello 04.20.

      ”Olosuhteet huomioiden tyttö voi hyvin. Hän on ollut raiskausvastaanotolla tutkittavana”, Jannike Bremar Johannessen Bergenin poliisista kertoo.

      Poliisi toivoo yhteydenottoja alueella kyseiseen aikaan liikkuneilta.

      ”Toivomme vihjeitä yleisöltä. Meillä on useita henkilöitä, joita meidän on jututettava”, Bremar Johannessen sanoo.

      Mies oli kohdannut naisen hieman ennen raiskausta.

      ”Uhri valikoitui uhriksi sattumalta. He olivat toisilleen tuntemattomia”, Bremar Johannessen kertoo.

      Raiskaajaa kuvaillaan noin 175 senttiä pitkäksi ja arabin oloiseksi. Iältään hän on 30 – 40-vuotias. Miehellä oli tumma, lyhyt tukka ja hänellä oli päällään punainen huppari.

      Torstai-iltaan mennessä poliisi oli saanut kuusi yleisövihjettä.

      ”Käymme vihjeet läpi huomenna ja arvioimme, pitääkö joitain henkilöitä noutaa kuulusteltaviksi. On vaikea sanoa, onko silminnäkijöiden vihjeissä mitään hyviä johtolankoja”, Johannessen sanoo.

      Toistaiseksi poliisilla ei ole epäiltyjä sattumuksessa, eikä raiskaajaa ole kyetty tunnistamaan oheisesta kuvasta.

    • hirviöitä

      Lontoossakin muslimit raiskaa tyttöjä. Bikinissä otetaan aurinkoa se on normaalia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      97
      4339
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3243
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2360
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1368
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      979
    6. 152
      976
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      904
    8. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      20
      864
    9. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      852
    10. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      26
      805
    Aihe