Ex-suurlähettiläs: Nato on Venäjälle tappion symboli
Maanantai 13.7.2015 klo 21.33
Venäjän Nato-kaunaa selittää, että Nato on sille tappion symboli, arvioi Suomen entinen Nato- suurlähettiläs.
Vuosina 1997-2002 Suomen Nato-edustajana työskennellyt Leif Blomqvist sanoo pohtineensa paljon, miksi Venäjä vieroksuu läntistä sotilasliittoa niin kuin vieroksuu. Hän uskoo selityksen olevan Neuvostoliiton hajoamisessa, jota Venäjä pitää tappiona lännelle.
Suomen niin sanotun Nato-option Blomqvist arvioi heikenneen, kun ei sitä ole käytetty ja Venäjä vastustaa käyttämistä vastedeskin.
- Eletään aikaa, jolloin sitä (Nato-optiota) ei sovi käyttää, sanoi hän SuomiAreena-tapahtumassa Porissa.
Blomqvist jäi eläkkeelle vuonna 2002. Naton lisäksi hän on toiminut suurlähettiläänä EU:n edeltäjässä Euroopan yhteisössä sekä Lontoossa.
STT
Maanantai 13.7.2015 klo 21.33
Venäjän Nato-kaunaa selittää, että Nato on sille tappion symboli, arvioi Suomen entinen Nato- suurlähettiläs.
Vuosina 1997-2002 Suomen Nato-edustajana työskennellyt Leif Blomqvist sanoo pohtineensa paljon, miksi Venäjä vieroksuu läntistä sotilasliittoa niin kuin vieroksuu. Hän uskoo selityksen olevan Neuvostoliiton hajoamisessa, jota Venäjä pitää tappiona lännelle.
Suomen niin sanotun Nato-option Blomqvist arvioi heikenneen, kun ei sitä ole käytetty ja Venäjä vastustaa käyttämistä vastedeskin.
- Eletään aikaa, jolloin sitä (Nato-optiota) ei sovi käyttää, sanoi hän SuomiAreena-tapahtumassa Porissa.
Blomqvist jäi eläkkeelle vuonna 2002. Naton lisäksi hän on toiminut suurlähettiläänä EU:n edeltäjässä Euroopan yhteisössä sekä Lontoossa.
STT
Vastaukset 33
Vanhimmat
ei Naton takia, vaan omaa mahdottomuuttaan.
Putinin johdolla voi Venäjälle käydä samalla tavalla.
Siksi itä trollit ei halua Suomea ja Ruotsia Natoon kun se on Läntisen maailman puolustaja ja suoja häirikkömaiden uhoa vastaan
Nato on myös itä nuolijoille tappio
Natoon
Nato on USA:n johtama liittouma, jokainen näkee tämän johtavan maan toimitavat.
Aloituksessa on tyhmä kysymyksen asettelu, jossa väistetään kokonaan todellisuus.
Nato on hyökkäysliitto ja Venäjä toimii sen mukaisesti...näin yksinkertaisesti asia on.
Katsokaa mitä tekee Turkki, mitä tekee USA sen rinnalla....yhtään pätevää tosiasioihin perustuvaa syytä toiminnalle ei ole.
USA on vuosikausia harjoittanut valtioterroria, mikä on tulos....terroristit voivat hyvin ja pakolaisvirta kasvaa.
Aloituksessa ei ole mitään varsinaista kysymyksen asettelua.
Toteamus: Nato on Venäjälle tappion symboli.
Johdattelua sitten....eihän pitäisi olla epäselvää Naton laajeneminen Venäjän rajoille?
Toisekseen Varsovan liitto oli Naton vastine, herrasmies sopimuksen rikkominen olisi aloittajan pitänyt mainita ollakseen uskottava...eli mihin Natoa vielä tarvitaan?
Nato on puolustusliitto ja se ei koko olemassaolonsa aikana vuodesta 1949 lähtien ole käynyt kuin kaksi lyhyttä voitollista ilmasotaa!
Nato on pelkällä olemassaolollaan suojannut mm. Baltian maat, joiden kimppuun Putte muutoin ilolla ja halulla kävisi koulutusmielessä!
USA kurittaa ilmasta ISIS-järjstöä kun samaan aikaan Venäjä tukee voimakkaasti häviölle joutunutta Assadia! Tuloksena Syyriasta on paennut 2,7 miljoonaa pakolaista yksinomaan Venäjän ja Assadin takia!
Olet pihalla kuin lumiukko, sitä se on kun yöllä pienessä huurussa naputellaan älyttömyyksiä?
Kuka uskaltaa sanoa mistä nykyinen pakolaisvirta johtuu? Minä uskallan ja silloin pitää lähteä USA:n suorittamiin laittomiin operaatioihin vasalleineen ja sieltä löytyy juuret nykyiselle menolle.
"Kuka uskaltaa sanoa mistä nykyinen "
Sinä uskallat ja silloin syyllinen on aina USA!
Myös minä uskallan ja kerron puoletani totuuden! Venäjän tuen tuloksena Syyriasta on paennut 2,7 miljoonaa pakolaista yksinomaan Venäjän ja Assadin takia!
Ja mikä parasta: osaan sanoa se ilman vastapuolen haukkumista:-)
USA on jälkeen 2001 käynyt jatkuvasti sotia eri puolilla maapalloa, ei tarvitse kovin hakemalla hakea syyllistä?
Miksiköhän USA:lla on jatkuva tarve tuhota ja hävittää....luoda kurjuutta?
Jokainen tietää että näin siellä toimitaan ja aseteollisuus käärii rahat.
Venäjä pitää tuhota ydinasein mokoma paskamaa !!!
Venäjä on paskamaa ,joka pitää tuhota ydinasein !!
Natoon heti
Miksi Nato ja yhdysvallat ei hyökänneet kuin venäjä oli todella vaikeuksissa vuona 1992. Silloin oli maassa nälkää ja mitään ei toimi. Venäläiset söi lännestä ruoka.
Taas se on menossa kohti katastrofia.
Nato vaan jatkaa ja menestyy. Muistuttaa tappioista.
Eli Nato symboloi Venäjälle Venäjän tappiota!
Venäjän reunavaltiot haluaa kuulua puolustusliitto Natoon. Natojäsenet puolustaa yhdessä. Nato ei hyökkää eikä alista vapaaehtoisia jäseniään.
Venäläisille tämä on kiusallinen tosiasia, muistuttaa ikävästi siitä, että oma sotilasliitto aikoinaan perustui väkivaltaan ja alistamisen periaatteille, siksi hajosi.
Mitähän tapahtuu Nato operaatiossa Turkista käsin, jossa ammutaan Syyrian ja Irakin maaperälle järeillä aseilla?
Jokainen todellinen sotilasasiantuntija tietää, ettei todellista ongelmaa poisteta pommittamalla ilmasta....siinä ainoastaan hävitetään ja tuhotaan ja tapetaan...vammautetaan ihmisiä....tämä on ollut Natolle rutiinia jo vuosia tuloksena valtavat pakolaisvirrat.
Venäjän tukemana Assad pommittaa tynnyreillä siviilejä, omia kansalaisiaan. Vammautuneita lapsia aiheutuu juuri tästä toiminnasta, kuten olemme saaneet kansainvälisestä mediasta todeta. Isis toisella puolella ja Assad toisella aiheuttaa Syyrian pakolaistulvan jo ties kuinka monetta vuotta.
Turkki on nyt viimein herännyt Isis -vastustajaksi. Rommelia tämä kismittää.
Tässä esimerkki, syytetään Assadia ilman kunnollista näyttöä...tämä on propagandaa.
Sekamelskassa jossa USA, Turkki, Israel pommittavat Syyriaa, ei kukaan pysty näyttämään toteen Assadin julmuuksia? Nämä maat jotka siellä pommittavat ovat hyvin pitkälle syy ja seuraus.
Julmuuksista voit lukea lehdistä. Assadin joukkojen mielitemppu on täyttää tyhjä öljytynnyri räjähteillä ja romuraudalla ja hitsata tekeleeseen pienet ohjaussiivet. Se sitten pudotetaan venäläöishelikopterista kapinallisten siviiliväestön sekaan!
Rommel on muuten itse paraskin puhuja!! Hauktu, ettei Assadista ole näyttöä! Samassa sanomassa USA, Turkki, Israel pommittavat "Syyriaa" (HUOM! ei ISIS:tä!!).
Missä ne SINUN NÄYTTÖSI OVAT?
Näytöt ovat kaikkialla, missä on media....syitä ei media kerro.
Totuus että nämä kolme toimijaa ovat tehneet paljon pahaa, niin paljon että on jopa naurettavaa lukea jostain tynnyreistä Assadin aseena?
Media ei pysty muuttamaan totuutta....USA, Israel ovat hävittäneet, tuhonneet, tappaneet alueella kymmeniä tuhansia ihmisiä ja luoneet samalla terrorijärjestöt...nyt pakolaisvirrat.
Miksei kukaan huuda tuomioistuimia koolle?
"Näytöt ovat kaikkialla, missä on media....syitä ei media kerro."
Eli ne samat näytöt, jotka eivät sinulle itsellesi kelpaa ovatkin relevantteja toisin päin?
"Totuus että nämä kolme toimijaa ovat tehneet paljon pahaa, niin paljon että on jopa naurettavaa lukea jostain tynnyreistä Assadin aseena?"
Assadin joukot pudottavat 200 litran tynnyripommeja siviilien sekaan ja sinun mielklestäsi asia onkin ok?
"Media ei pysty muuttamaan totuutta"
Ei, mutta se kertoo vallitsevan tilanteen!
"USA, Israel ovat hävittäneet, tuhonneet, tappaneet alueella kymmeniä tuhansia ihmisiä ja luoneet samalla terrorijärjestöt...nyt pakolaisvirrat."
Ei todellakaan VAAN Venäjä ja sen tukemat Assadin joukot ovat hävittäneet, tuhonneet, tappaneet alueella kymmeniä tuhansia ihmisiä ja luoneet samalla terrorijärjestöt...nyt pakolaisvirrat!!!
"Miksei kukaan huuda tuomioistuimia koolle?"
Älä huoli! Minä teen sen! Tuomioistuimet paikalle! Tuomitkaa Venäjä ja Assad!
Oletko nyt tyytyväinen?
Media ei pysty muuttamaan totuutta....USA, Israel ovat hävittäneet, tuhonneet, tappaneet alueella kymmeniä tuhansia ihmisiä ja luoneet samalla terrorijärjestöt...nyt pakolaisvirrat.
Miksei kukaan huuda tuomioistuimia koolle?
Natoon
Natoon
Natoon välittömästi
Melkein kaikki r...än vallan alla olleet maat ovat liittyneet puolustusliitto Natoon ja EU:n silti itä trollit itkee r...än puolesta. Mistä se kertoo?
Nato ja EU valmistautuvat yhdessä Venäjän hybridisodankäyntiin
Erinomaista että EU ja Nato pistää itä teollitkuriin
Nato on kaikkien aikojen menestynein puolustusliitto. Kaikki Natomaat ovat saaneet kehittyä rauhassa kohti demokraattisempaa ja oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa itsenäisinä omista lähtökohdistaan ilman pelkoa hyökkääjistä.
Venäjä kokee tämän karvaana tappiona, vaikka eihän se ole heiltä pois.
Putinin yritys luoda vastapainoksi liitouma Venäjän ympärille ei ota tuulta purjeisiin. Perustuu muiden kansojen alistamiseen vanhaan perivenäläiseen tapaan. Ei sellaiseen porukkaan kukaan halua.
Nato on rauhaa puolustava liittouma.
Natoon heti