Uskonyhteisöjä pro-monikultturisuustapahtumassa

Eräs mielenosituksen järjestäjistä, Pahkala?, sanoi Radio Suomessa, että sinne tulee monien uskonyhteisöjen edustajat, kaiketi saavat ihan "virallisen puheenvuoronkin, luulisin. Kaipa sinne tulee esim. evlut., mihinpä hyvään nämä eivät soluttautuisi, ja muslimiyhteisöjen ym edustajia puolustamaan monikulttuurisuutta Suomessa.

Sinänsä hupaisaa, että eikös ne ole juurikin monet uskonnolliset yhteisöt jotka eivät kannata moniukultturisuutta, eivät hyväksy ainakaan homokulttuuria, monet eivät ateismiakaan.

Vaparithan senne poitäsi kutsua, heidän edustajansa. Täälläkin keskusteluissa käy alvariinsa selvästi se, että nimenomaan vaparit, ateitit, skeptikot kannattavat lajalla tasolla yleisiä ja yhtäläisiä ihmisoikeuksia ja tasa-arvoa, ja vakaumuksen- ja sanan vapautta. Kai se pitää erikseen mainita että joitain rajoituksia esim. sanavapaudella on ja pitää olla.

Uskovaiset eivät monetkaan kannata vakaumuksen vapautta, ainostaan uskonnonvapautta, (uskonnottomia syrjien), jonka tulkitsevat niin laajasti positiivisen vapauden kautta että saavat omasta mielestään tehdä ja sanoa ihan mitä vaan, missä vaan ja milloinka vaan.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


a.matsoni kirjoitti:

Eräs mielenosituksen järjestäjistä, Pahkala?, sanoi Radio Suomessa, että sinne tulee monien uskonyhteisöjen edustajat, kaiketi saavat ihan "virallisen puheenvuoronkin, luulisin. Kaipa sinne tulee esim. evlut., mihinpä hyvään nämä eivät soluttautuisi, ja muslimiyhteisöjen ym edustajia puolustamaan monikulttuurisuutta Suomessa.

Sinänsä hupaisaa, että eikös ne ole juurikin monet uskonnolliset yhteisöt jotka eivät kannata moniukultturisuutta, eivät hyväksy ainakaan homokulttuuria, monet eivät ateismiakaan.

Vaparithan senne poitäsi kutsua, heidän edustajansa. Täälläkin keskusteluissa käy alvariinsa selvästi se, että nimenomaan vaparit, ateitit, skeptikot kannattavat lajalla tasolla yleisiä ja yhtäläisiä ihmisoikeuksia ja tasa-arvoa, ja vakaumuksen- ja sanan vapautta. Kai se pitää erikseen mainita että joitain rajoituksia esim. sanavapaudella on ja pitää olla.

Uskovaiset eivät monetkaan kannata vakaumuksen vapautta, ainostaan uskonnonvapautta, (uskonnottomia syrjien), jonka tulkitsevat niin laajasti positiivisen vapauden kautta että saavat omasta mielestään tehdä ja sanoa ihan mitä vaan, missä vaan ja milloinka vaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu