Liikkeitä ei kannata tehdä kovin pitkällä liikeradalla. Ammattilaisten treenivideoita seuraamalla huomaatte, että he tekevät usein "vajaata" liikerataa. Esimerkiksi penkkipunnerruksessa ei missään nimessä kannata laskea tankoa vartaloon asti kiinni (poikkeuksena erityisen isot ja lihavat ihmiset), koska silloin lihas olkanivel joutuu tilaan jossa maksimaalisen voimantuotto on erittäin heikkoa. Lihas ei näin pääse työskentelemään maksimikapasiteetillaan edullisimmalla voima-alueellaan.
Ns. täyden liikeradan merkitys on siinä, että se säilyttää nivelen liikelaajuuden. Eli kun on tehnyt maksimaalista voimantuottoa vaativia liikkeitä niin sitten voi tehdä perään liikelaajuutta ylläpitäviä liikkeitä kuten rintaa ristikkäistaljalla tai vipunostoja maaten rinnalle. Tai vaihtaa järjestystä ja tehdä ensin näitä liikkeitä tai vaikka sekoittaa väliin.
Me kaikki varmasti haluamme säilyttää nivelissämme niiden luonnollisen laajan liikeradan. Kukaan ei varmaan ole välttynyt näkemästä näitä jäykkiä hormonibodareita joista pahimmat todellakin näyttävät kuin siellä olisi appelsiinit tai jalkapallot kainaloissa.
Näin siis jos halutaan kasvattaa maksimaalisesti lihasmassaa. Hyväksyttyä penkkisuoritusta jahtaaville tämä ei tietenkään ole sopiva tapa treenata, voimannosto erikseen.
Kullanarvoinen vinkki treenaajille
14
<50
Vastaukset
- einytihan
Sun kyllä kannattaa vielä jatkaa sitä aiheeseen perehtymistä...
- tositukkimies
Voi jumalauta. Aina täydellä liikeradalla. Roinahomot saa tehdä mitä haluaa eikä heitä saa missään nimessä matkia.
- Rrö56
Tieteelliset tutkimukset osoittavat kyllä toisin, mutta jokainen saa olla mitä mieltä haluaa =)
- proo
Roinabodareiden tiede ehkä, Brosaiense kato.
- brouman
Rrö56 kirjoitti:
Tieteelliset tutkimukset osoittavat kyllä toisin, mutta jokainen saa olla mitä mieltä haluaa =)
Muistelen aika yksiselitteistä kyykkytutkimusta. Pitkällä liikeradalla tuli lihaa ja voimaa, vajaalla ei niinkään. Jokainen voi tietysti valita, uskooko juutuubia ja suomi24:n nimimerkkiä vai vertaisarvioitua tutkimusta...
- Tiädemiäs
brouman kirjoitti:
Muistelen aika yksiselitteistä kyykkytutkimusta. Pitkällä liikeradalla tuli lihaa ja voimaa, vajaalla ei niinkään. Jokainen voi tietysti valita, uskooko juutuubia ja suomi24:n nimimerkkiä vai vertaisarvioitua tutkimusta...
Miten oma viestisi poikkeaa jotenkin juutuubista tai suomi24 nimimerkin viestistä, joita juuri viestissäsi parjaat, kun se ei sisällä muuta kuin muistelua? En ainakaan näe yhtään linkkiä muistelemaasi lähdeviitteeseen.
- 6666666666666666
Teinilegioonan tietotoimisto tiedottaa...
- JaSensuuriToimii
Teinitoistolla ei luoteta kuin huonolaatuiseen markettiheraan ja korvaushoitoon.
- dujhsgfbs
Kuten Bostin Loyd: It's all about steroids, it has nothing to do with genetics.
Penikka lataa myrkkyjä kroppaansa 3 ammattikehoilijan edestä ja silti näyttää ihan paskalta. Selvää teinilegioonan johtaja ainesta. - Luuood
dujhsgfbs kirjoitti:
Kuten Bostin Loyd: It's all about steroids, it has nothing to do with genetics.
Penikka lataa myrkkyjä kroppaansa 3 ammattikehoilijan edestä ja silti näyttää ihan paskalta. Selvää teinilegioonan johtaja ainesta.Samaa mieltä, Loyd ei ole kehittynyt lainkaan sitten ensimmäisten videoiden.
- Lautamauno
Kiitos neuvosta,kasvatan lihakset.
- rawpower7
Sen pseudotieteellisessä avauksessasi mainitsemasi urheilulajin nimi on voimanosto, ei voimannosto. Eipä tuossa muitakaan faktoja liiemmin ollut.
- Tiädemiäs
Toistaiseksi tässä ketjussa ei ole yhtään mitään muuta kuin pseudotiedettä. Puolesta ja vastaan. En ainakaan minä löydä yhtää linkkiä luotettavaan tutkimukseen kummankaan asian puolesta. Jos niihin tutkimuksiin vetoaa niin sitten linkkiä niihin.
- PossujunassaIstunut
Tiädemiäs kirjoitti:
Toistaiseksi tässä ketjussa ei ole yhtään mitään muuta kuin pseudotiedettä. Puolesta ja vastaan. En ainakaan minä löydä yhtää linkkiä luotettavaan tutkimukseen kummankaan asian puolesta. Jos niihin tutkimuksiin vetoaa niin sitten linkkiä niihin.
Juu ei ole linkkiä täälläkään, mutta vaikea kuvitella, että lihas kasvaisi ainakaan parhaimmalla mahdollisella tavalla jos se ei koskaan pääse käyttämään suurinta mahdollista kapasiteettiaan parhaimmalla voima-alueellaan, jota täydet liikeradat rajoittaisivat. Voihan vaikka vipunostoissa penkillä maaten vetää painot todella alas, mutta jokainen tajuaa että siinä ei ole mitään järkeä, koska lihaksen voimantuotto on nivelten äärialueilla varsin surkeaa. Mitä venyneempi lihas sitä heikompi sen maksimivoimantuotto.
Itse uskon, että kokenut treenaaja oppii tietoisesti tai tiedostamatta löytämään itselle sopivat liikeradat. Varmasti esimerkiksi oman suorituksen tarkasteleminen videolta voi auttaa tässä asiassa. Jos nivelten liikelaajuudet ovat supistuneet voi kovin vajaakin liikerata tuntua "täydeltä". Tällöin olisi syytä ainakin venytellä liikeratoja laajemmaksi ja pikkuhiljaa laajentaa liikerataa myös liikkeitä tehdessä.
Salilla näkee ääripäitä molemmista, toiset tekee ylilaajoja liikeratoja ja sitten on hauiksenpumppaajia joilla kyynärnivel ei yli 90 asteen kulmaa suuremmaksi mene.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762240Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe391792Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi141563Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2371295Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu631287Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191106Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv631041- 611006
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja107722