Mielenosoittajat puolustivat perussuomalaisia

Hyvä_perussuomalaiset

aatteita. Tasa-arvoa ja demokratiaa oltiin vaatimassa kuten perussuomalaisetkin koko ajan, kaikki samalle viivalle, ei esim. kieli- tai vähemmistöön kuulumisen perusteella etuilua. Esim. ruotsinkieliset vievät 500 paremmin osaaville suomenkielisille kuuluvaa korkeakoulupaikkaa vuosittain vain siksi, että ovat kielivähemmistössä. Nyt tuo etuilu on levinnyt myös hallinnon työpaikkoihin joissa on nykyään jo rasite, että edustaa suomalaista ja suomenkielistä väestöä eli vähemmistöön kuuluva palkataan ohi suomalaisen.
Ei saa kiusata ketään. Sitähän perussuomalaiset ovat ajaneet koko ajan mutta mielenosoittajat ajavat monikulttuurisuutta eli esim. pienten tyttöjen ja poikien sukuelinten ympärileikkausta ja silpomista. Kyllä tuossa on pienten lasten hyvin julmasta kiusaamisesta kyse. Kiusaaminen ulottuu monikulttuurissa myös eläinten kohteluun jotka joutuvat kurkunkatkojien kohteeksi ennen kuolemaansa. Eläinrääkkäystäkään eivät perussuomalaiset hyväksy jne..................

Perussuomalaiset ovat ehdottomasti tämän maan rehellisin ja isänmaallisin puolue joka tosissaan ajaa demokratiaa ja tasa-arvoa. Heidän menestyksensä vavisuttavat jo korruptoituneita poliittisia valtarakenteita joten vastustajat tekevät kaikkensa mustamaalatakseen puolueen.

Perussuomalaiset, pitäkää oma itsenäinen isänmaallinen, lahjomattoman rehellinen linjanne koko Suomen puolesta.

22

51

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eikö_suomalainen_kelpaa

      Suomenkielinen naimisissa oleva armeijan käynyt hetero kelpaa enää maksumieheksi kun Suomessa leikitään maailmanparantajana olemista.

      • Aluksi tuo vaikutti ihan seuranhakuilmoitukselta: "Suomenkielinen naimisissa oleva armeijan käynyt hetero kaipaa... " :P

      • Oenonen

        Siis ei persu kuvauksesi perusteella....

    • SoininVaalilupaus

      Tajuatteko te pahvit ollenkaan, että perussuomalaiset on hallituksessa ja on pettänyt kaikki vaalilupauksensa?

      • Lapset_piiloon

        Voi ei, onko ne hyväksyneet ympärileikkaukset monikulttuurisuuden nimissä?

      • ei.perussuomalaiset

        Eilisen mielenosoituksessa perussuomalaiset näyttivät, mitä ajattelevat Perussuomalaisista.

      • samaa_mieltä
        ei.perussuomalaiset kirjoitti:

        Eilisen mielenosoituksessa perussuomalaiset näyttivät, mitä ajattelevat Perussuomalaisista.

        Siis, että ovat isänmaallisin puolue koskaan.

      • isänmaallinen

        Isänmaallisuus ei ole SAK=SDP:n, RKP:n ja vihervasurien mieleen. FINNTOLLO kelpaisi vain maksumieheksi.

    • SoininKalsarit

      • toivotaanpitkävaikut

        No lopultakin alko lääke vaikuttaa...!

    • sssjjjkkkk

      Mielenosoitus vastusti juuri klataistesi ajattelua: perusteetonta hurri-vihaa. Toiseksi, mitä tekemistä ympärileikkauksella on monikulttuurisuden kanssa. Ei mitään. PS-läinen on ymmärtänyt väärin koko monikulttuurisuuden.

      • persut_oikeassa

        Mitä, etkö itse tiennytkään mitä asioita olit ajamassa kun niin monikulttuurista Suomea olit haluamassa, esim. juuri tuota ympärileikkausta? Perussuomalaiset eivät esim. tuota tue ja he ovat ihan oikeassa, pitäisi olla maassa maan tavalla ja Suomessa ympärileikkaukset eivät kuulu asiaan.

      • ei_helve...i

        Jaa, että tasa-arvo ja demokratia käy kunhan ruotsinkieliset saavat olla vielä tasa-arvoisempia?

      • Suomi_tuhon_tiellä

        Monikulttuurisuus siis tarkoittaa vain niitä asioita joita sinä itse haluat siitä poimia? Entäs jos muut haluavat tosiaan tuoda koko kulttuurinsa meidän iloksi ja riemuksi? Poikalapset laitettaisiin koraanikouluihin, kaikki lapset ympärileikattaisiin, tytöt eivät saisi mennä kouluun ja heidät naitettaisiin vanhemmille miehille 12-vuotiaina? Naiset eivät saisi kulkea kuin hunnutettuna ja silloinkin vain miespuolisen perheenjäsenen seurassa. Ruokana olisi tainnuttamattomana kurkku auki viillettyjä eläimiä. jne. jne.

        Kyllä perussuomalaiset ovat ihan oikealla asialla pyrkiessään pitämään tätä maata suomalaisena kaikista monikulttuurin haikailijoista huolimatta. Emme tarvitse tänne esim. erilaisia lakeja eri uskontokunnille.

      • vainolaiset
        ei_helve...i kirjoitti:

        Jaa, että tasa-arvo ja demokratia käy kunhan ruotsinkieliset saavat olla vielä tasa-arvoisempia?

        RKP-palstan nettifennot ovat nyt sitten terrorisoimassa tätäkin palstaa, no ei ihme, mielenosoitus taisi ottaa liian koville...

      • Oenonen
        persut_oikeassa kirjoitti:

        Mitä, etkö itse tiennytkään mitä asioita olit ajamassa kun niin monikulttuurista Suomea olit haluamassa, esim. juuri tuota ympärileikkausta? Perussuomalaiset eivät esim. tuota tue ja he ovat ihan oikeassa, pitäisi olla maassa maan tavalla ja Suomessa ympärileikkaukset eivät kuulu asiaan.

        Riippuu kai siitä onko ympärileikkaus tehty lääketieteellisin vai uskonnollisin perustein ja aikuiselle vai lapselle...

    • asian_todennut

      Homokulttuuri, lesbokulttuuri, pedofiilikulttuuri yms. käy monikulttuuria haikaileville mutta perussuomalaisten ajama tasa-arvoinen ja demokraattinen suomalainen kulttuuri ei. Monikielinen kulttuuri on monikulttuurin edistäjien tavoite mutta perussuomalaisten ajama opiskelijoiden vapaa kielivalinta taas ei käy....
      Ettehän te maailmanparantajat tiedä yhtään mitä te oikeasti olette hakemassa, vaikka haluatte näköjään juuri niitä asioita joita perussuomalaiset ajavat. Tehän olette piilopersuja.

      • Nyt menee jo viimeisen lauseen osalta kieroksi.

      • tasa_arvo_persu
        pepep kirjoitti:

        Nyt menee jo viimeisen lauseen osalta kieroksi.

        Onko niin, että persujen vastustajat ovat todellisuudessa enemmän persuja kuin persut itse, ns. piilopersuja?

      • tasa_arvo_persu kirjoitti:

        Onko niin, että persujen vastustajat ovat todellisuudessa enemmän persuja kuin persut itse, ns. piilopersuja?

        Kieroa logiikkaa, jos niin on.

    • missä_totuus

      Miksi mielenosoittajat vaativat lasten ympärileikkuuta monikulttuurisuuden nimissä? Maija Vilkkumaa ja Anssi Kela esim. ovatko he itse tietoisia kuinka paljon tuskaa ympärileikkaukset aiheuttavat? Entäs Tuomioja, onko hän oikeasti sitä mieltä, että ympärileikkaukset pitää olla osa Suomen monikulttuurista maalaismaisemaa?

      • halutaanko_me_tuollaista

        Tuo olutta lipittävin kansanosa osoitti sivistymättömyytensä Turkkilan puheen aikana huudellessaan kuka homoutensa kuka sekopäisyytensä sokaisemana uhkausviestejä puheenpitäjälle. Tuosta samanlaisesta menosta on kärsinyt esim. Ruotsin Malmö jo pitkään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      181
      1508
    2. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      195
      1136
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      43
      1101
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      765
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      700
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      691
    7. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      680
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      37
      673
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      19
      621
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      617
    Aihe