Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Keskon sinivalkoinen jalanjälki: pomo Portugaliin

Halmesmäenjalanjälki

K-kaupan mainoskampanja "sinivalkoinen jalanjälki":

"Tavoitteena 10 000 uutta työpaikkaa vuodessa"

"Suomalaisen Työn Liitto toteuttaa yhdessä elintarvike- ja käyttötavarateollisuutta edustavien jäsentensä ja K-ryhmän kauppojen kanssa laajan suomalaista työtä tukevan kampanjan. Mukana on jo lähes 50 yritystä."

"– Sinivalkoinen jalanjälki -kampanja haastaa suomalaiset pohtimaan kulutusvalintojensa vaikutusta työllisyyteen. Jos suomalaiset ostaisivat 10 eurolla kuukausittain enemmän suomalaisia tuotteita ja palveluita, syntyisi Suomeen 10 000 uutta työpaikkaa vuositasolla, sanoo toimitusjohtaja Tero Lausala Suomalaisen Työn Liitosta."

"K-kaupat vahvasti mukana kampanjassa"

"Sinivalkoinen jalanjälki -tunnus auttaa kuluttajia tunnistamaan Suomessa tuotettuja tai suunniteltuja tuotteita, jotka edistävät suomalaista työtä. Kampanja näkyy asteittain huhtikuusta alkaen kaikkien yli 900 K-citymarketin, K-supermarketin, K-marketin ja K-extran hyllyillä ja tuotevalikoimassa. Kevään aikana kampanja laajenee Anttiloihin ja Kodin Ykkösiin."

"Olemme tehneet K-kaupoissa töitä kotimaisuuden eteen jo pitkään ja Sinivalkoinen jalanjälki -kampanja on laajuutensa vuoksi merkittävä ponnistus suomalaisen työn puolesta. Suomalaisen työn ja tuotteiden lisäksi nostamme esiin kuluttajien arvostamia suomalaisia päivittäistavara- ja käyttötavarabrändejä. Mukana on jo noin 50 valmistajaa ja tiivistämme yhteistyötä paikallisesti pienten ja keskisuurten yritysten kanssa. Esimerkiksi 500 pientuottajaa ja yrittäjää pääsee kampanjan myötä K-kauppoihin esittelemään tuotteitaan, kertoo Ruokakeskon tavarakaupan johtaja Ari Akseli."

http://www.k-ruoka.fi/sinivalkoinen-jalanjalki/sinivalkoinen-jalanjalki-tunnus-k-kauppoihin/


Esimerkkiä näyttää Keskon entinen pääjohtaja Halmesmäki karkaamalla Suomen veroja Portugaliin:

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1438058415777.html

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Millä voin

        Hyvittää kaiken?
        Ikävä
        93
        2474
      2. Jotain puuttuu

        Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
        Ikävä
        101
        2173
      3. Haluan sut

        Haluatko sinä vielä mut?
        Ikävä
        82
        1818
      4. Hei A, osaatko

        sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
        Ikävä
        44
        1611
      5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

        Ei tästä mitään tule koskaan.
        Ikävä
        78
        1586
      6. Ampuminen Iisalmessa

        Älytöntä on tämä maailman meno.
        Iisalmi
        11
        1555
      7. Pohjola kadulla paukuteltu

        Iltasanomissa juttua.
        Iisalmi
        34
        1508
      8. 54
        1370
      9. Synnittömänä syntyminen

        Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
        Helluntailaisuus
        89
        1319
      10. Mitä tämä tarkoittaa,

        että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
        Ikävä
        41
        1244
      Aihe