Itseäni haittaa kovasti tällainen asia.
Olen pitkän linjan vasemmiston äänestäjä lähinnä talouspolitiikan takia. Mutta olen myös isänmaallinen mies, joka toivoo Suomen säilyvän ja menestyvän. Toivon suomalaisten yritysten pärjäävän ja työllistävän Suomessa.
Nyt tässä tapauksessa ärsyttää se, että Perussuomalaisten leiristä huudellaan "vihervasemmisto" ja "sosialistit" jne. Minä voisin olla todella ylpeästi Perussuomalaisten kanssa samassa rintamassa tässä asiassa, jos tuollainen kielenkäyttö loppuisi. Ettekö ole huomanneet, että Kokoomus ja RKP on suurimpia maahanmuuton kannattajia? Eli unohtakaa oikeisto-vasemmisto -asetelma tässä asiassa.
Minä haluan, että Suomessa eletään pohjoismaalaisen demokratian mukaan. Minä en hyväksy, että meidän pitää luopua tulijoiden vuoksi omasta kulttuurista mm. suvivirrestä. Minä en hyväksy naisen alistamista.
Ja edelleen olen vasemmistopuolueen äänestäjä. Eli älkää kuvitelko, että vasemmistolainen on yhtä kuin Suomen ja suomalaisuuden myymisen kannattaja. Sitä on, kuten edellä mainitsin, jopa enemmän noissa kahdessa porvaripuolueessa.

Vastaukset 13
Vanhimmat
Erittäin asiallinen avaus. Minä olen ajatellut asian näinkin, että ei meidän vasemmistopuolueilla (SDP ja Vasemmistoliitto) olis mitään kannatusvajetta, jos tässä suomalaisuuden puolustamisessa oltaisin vähän isänmaallisempia. Sinä hetkenä, kun siellä tajutaan, että se on Vihreitten ja Kokoomuksen juttu toimia maahanmuuttomyönteisesti (kumpikin tosin eri syistä), alkaa vasemmiston kannatus taas kasvaa.
Niin ja Kokoomus haluaa maahanmuuttoa siksi, että säilyy halpaa työvoimaa ja Vihreät siksi, kun kaikki ihmiset vaan on niin kivoja.
Olet sitten "ohuilla jäillä", sillä vasurit kuten virheetkin ovat myyneet aatteensa jo kauan aikaa sitten.
Samaa omistavaa luokkaa nekin ovat, kunhan leikkivät "vasemmistolaisia" tai "vihreitä" ja maailma ei todellakaan parannu äänestämällä - samaa kyykky-paskaa nekin ovat.
Moni ei tosiaan ymmärrä tätä, mutta voiko edelliseen hallitukseen osallistunut puolue muka syyttää nyky-hallitusta Kreikka-paketeista - siis ihan aikuisten oikeesti - jokainen puolue on osalliistunut velka-määrän kasvattimiseen Persuja lukkuunottamatta ja nekin ovat kääntäneet takkinsa ihan vain vallan himossaan.
Eli lopputulema on Suomi-neidon kusiessa alleen poliitikot vievät viimeisetkin ja näin Suomi maksaa sopeutuksen vaikka järjellä ajatellen se ei edes ole mahdollista - ei vaan riitä fyffee.
Meikäläisen äänestäjän vasemmisto menetti ainakin siinä vaiheessa, kun ulkomaalaisille alettiin antaa avokätisesti sosiaaliturvaa. Mun mielestä meidän sosiaaliturva on suomalaisille. Niille, joiden isät ja papat olleet sodassa. Tuollainen SUOMALAISTEN puolustaminen on demareilta unohtunut. Veronmaksajien maksuhalu menee, jos ulkolainen saa tulla tänne ja alkaa elään sosiaalituilla. Toinen puoli on toki toi oman kulttuurin muuttaminen, koska huntupää sitä ja huntupää tätä.
Jep, ison harha-askeleen ovat ottaneet, kun ovat ajamassa monikulttuurista Suomea. Tarvii toivoa, että puolueiden johto tajuaa tämän ajoissa, koska kyllä hyvän Suomen rakentamiseen vasemmistoa tarvitaan. Ei piirua oikealle eikä vasemmalle vaan isänmaallisuuden suuntaan.
Ai niin vasemmistolaisethan eivät ole koskaan huudelleet, ihan vuosikymmeniin kenellekkään mitään?
Riistoporvari, natsi, fasisti, rasisti, riistäjä, tappaja, sotahullu, russofoobikko, lastentappaja, demokratiantappaja, ja kaikki muutkin tappaja-sanat, mitä nyt ovat siellä lauluilloissaan keksineet.
Kyllä täällä on muilla vielä todella pitkä matka, ennen kuin siihen huutelumäärään, ja pilkaamiseen pääsee lähellekkään.
Ei, en tarkoittanut tuota. Saa vapaasti huudella. Mutta koen, että siinä huudetaan silloin mm. minulle, joka olen vasemmistolainen. Vaikka ajattelen näin:
*Suvivirsi kuuluu Suomen koulujen kevätjuhlaan
*Uimahallivuoroja ei kuulu antaa yhdelle kulttuuriryhmälle
*Poikia ei pidä ympärileikata
*Vähemmistöön kuuluva ei saa saada jonon ohi paikkoja
*En halua Suomeen islamistisia tapoja
Olemmeko kovin erimielisiä?
Aloitukseni tarkoitti, että miettikää ketkä ovat teitä vastaan? Ovatko niitä me "vasurit"? Vai olisiko kenties kokoomuslaisissa teidän vastustajia? Silloin huuto osuisi maaliinsa.
Minä olen vasemmistolainen, mutta haluan Suomen säilyvän suomalaisilla ja vaalia suomalaisen kulttuurin perintöä.
Huomatkaa toi muuten oikeasti. Rkp ja kokoomus ne vasta ovatkin ottamassa mamuja lisää. Keksikää (keksitään) parempi haukkumanimi kuin vihervasemmisto. Viheroikeisto lienee parempi sana. Koska niitähän ne ovat. Viheroikeistolaisia, jotka tänne mamuja haluaa. Eli yleensä Vihreä, joka ajattelee oikeistolaisittain, mutta myös kokoomuslainen, joka ajattelee vihreästi. Viheroikeisto, hyi s**tana.
Muistatteko Kataisen: "tarvitsemme 1,8 miljoonaa maahanmuuttajaa 10 vuodessa".
Se aika taitaa olla nyt kulunut ja tarvittiinko? Ei onneksi.
Älä nyt natsien leiriin hyppää! Tuo nyt veisi homman vielä vaikeemmaksi, jos ei tiedettäis mitä mieltä kukin puolueessa on. Jos olet vasuri, niin olet suvaitsevainen ja monikulttuurisuuden kannattaja.
Kyllä. Mamujen holhoojia on sekä vasemmalla että oikealla.
Juu
TOP3 puolueet, jotka haluaa lisää maahanmuuttajia
1.Kokoomus (Halventaa työvoimaa)
2.Vihreät (Kaikki tervetulleita)
3.RKP (Lisää RKP:n äänestäjiä Pohjanmaalle)
Ja tää on fakta!
Ei oo Kokoomus ollu myymässä Suomea! Päinvastoin!