Tunnen tällähetkellä halua viettää aikaa hautausmaalla.
Äitini on haudattu 28v sitten ja isäni haudattiin vähän aikaa sitten äidin viereen.
Toivon, että minutkin haudataan samaan hautaan, sitten kun oma elämäni täällä päättyy.
Käyn joka viikko haudalla ja kävin tänäänkin.
Kävin tänään illalla haudalla, satoi vettä ja hautausmaalla olikin hyvin hiljaista.
En ole aikaisemmin kiertänyt hautausmaata, vaikka usein olen aikonut.
Hautausmaalla oli oikeastaan hyvin rauhallinen ja kaunis tunnelma.
Paljon vanhoja hautoja, joissa oli vanhoja rautaristejä, joista ei oikeastaan enää erota, kuka hautaan on haudattu.
Täytyy varmaan sunnuntaina mennä mukaan matkailuoppaiden järjestämälle "hautakivien kertomaa" opaskiertueelle, kun sellainen vielä järjestetään.
On mielenkiintoista saada kuulla henkilöistä, joita hautausmaalle on haudattu.
Hautausmaalla kierrellessä miettii, että paljon tänne on ihmisiä haudattu ja jokaisella on oma tarinansa.
Ajatukset pyörivät myöskin tulevassa, että tänne minutkin eräänä päivänä haudataan.
Tuttava kertoi, että hän on käynyt haudalla kesäisin usein yöllä.
Silloin hautausmaalla on rauhallista.
Itsekin olen ajatellut mennä käymään hautausmaalla myöhään illalla tai yöaikaan.
Varsikin syksyllä hautausmaalla on tunnelmmallista, kun omaiset alkavat sytyttämään haudoille kynttilöitä.
Ei hautausmaalla ole mitään pelottavaa.
Hautausmaan rauhassa....
5
62
Vastaukset
- Keissa
Ihan samanlaisia tuntemuksia on itselläni hautausmaalla. Meidän kaupungissa on vanha ja uusi hautausmaa. Kaksi vuotta sitten tehdessäni hieman sukututkimusta samoilin vanhalla puolella. Siellä oli alueita, joissa ei ollut enää paikoin monumentteja, kasvoi vain ruohoa tai pensaikkoa ja sitten on niitä ruostuneita ja jo osittain hajonneita muistomerkkejä. Kerran pysähdyin melko jykevän sementistä valetun sammaltuneen ristin vierelle. Siinä luki vain pienokaisemme ja tytön nimi. Sukunimestä en saanut tarkkaan selvää ja hauta oli 1800-luvun puolelta. Oli kaunis ihana aurinkoinen kesäpäivä ja muurahainen juoksi sammaleen päällä. Leuto tuuli huojutti vanhoja honkia. Tätä tuulten huminaa on saanut hautamuistomerkki kuunnella vuosikymmeniä ja lapsen vanhemmatkin ovat kuolleet ajat sitten, ajattelin.
Tuli mieleen, että vanhempien rakkaus on ollut syvä ja valtava pientä vainajaa kohtaan, kun on haluttu valaa muistoksi työlästekoinen risti. Monumentti on ainutlaatuinen ja ei ole toista sellaista paikalla.
Lähellä pienen hautaa on isomummoni isän hauta ja siinä on jopa historiallisesti arvokas monumentti sattuneista syistä. Samalla kukkulalla lepäävät myös sankarivainajat.
Kyllä hautausmaalla mieli lepää ja muistot heräävät. Ei ole turhaan hukattua aikaa osallistua mainitsemallesi kurssille.
Kristittynä minulla on toivo, että tapaan edesmenneitä sukupolvia ylösnousemuksessa Isän luona kirkkaudessa.- HautausmaanRauha
Opastettu hautausmaa kierros oli mielenkiintoinen ja siinä tuli myöskin vastaus erääseen mieltä askarruttaneeseen asiaan.
Kun vähän aikaisemmin kiersin hautausmaalla, niin siellä oli sellainen vanha punainen hirsirakennus.
Sellainen kuin ajattelisi sen olevan hautausmaan työntekijöiden työvälineiden säilytys varasto.
Opastus kierroksella opas kertoikin tuosta rakennuksesta ja se on ollut kauan sitten paikka, jossa on tehty ruumiin avauksia, kun sellainen paikka täytyi olla, niin se oli hautausmaalla.
Sitä nimitettiin myös luuhuoneeksi ja siellä on säilytetty aikanaan vainajia.
Samanlaisia luuhuoneita on muillakin hautausmailla.
Hautausmaalla oli myös museoviraston rauhoittama vanha hautausmaa lohko, johon ei saa enää haudata, eikä koskea.
Siellä oli paljon vanhoja rautaristejä ja muistomerkkejä.
Niitä täytyisi tutkia uudemman kerran ajan kanssa, kun niitä ristejä ja muistomerkkejä oli aika paljon.
Löysin läheltä isän ja äidin hautaa yhden erikoisemman hautamuistomerkin, johon oli haudattu nuori tyttö.
Suomalainen sukunimi, mutta Venäläinen nimi muuten.
En nyt muista tarkkaa syntymäaikaa, mutta hän oli elänyt 1960-1970 luvun aikoihin ja kuoli nuorena 11 vuotiaana.
Erikoisen tästä hautakivestä teki sen, että siinä oli pyöreän muotoinen pieni kuva tästä tytöstä.
Ainakin venäjällä ja joissakin muissa maissa on tapana, että vainajasta on pieni kuva hautakivessä, josta jää pysyvä muisto nimen lisäksi.
Suomessa ei ole tällaista tapaa, mutta ei se mikään huono tapa täälläkään olisi.
Nyt kun illatkin alkavat vähitellen hämärtymään, niin hautausmaalla on oma tunnelmansa ja siellä on mukava hiljentyä. - Keissa
Kuva tai vaikka useampia olisi erittäin hyvä muisto ja kertoisi tuleville polville vainajasta. Nykyään on helppo tallentaa kuvia, mutta tuskin ne ovat kaikkien sukuun kuuluvien arkistoissa. Olisi kiva muistella hautausmaalla edesmenneitä, kun heistä olisi ihan konkreettinen kuva kivessä.
Ei kai siinä mitään estoa ole meilläkään, jos niitä kuvia laittaa.
- asperger_
asperger
- asperger_
lisäys, en haudo itsemurhaa ...asperger
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762195Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe381779Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi121535Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2371283Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu621270Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas171091Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv621027- 60990
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja104700