Ajoin seisonnassa olevalla autolla torstaina, ajossa oleva meni rikki, töihin piti päästä ja viikonloppuna oli tarkoitus "virallinen" peli korjata. Siksi en muutoksia vakuutuksiin tehnyt, että jos nyt vain pari päivää... Julkinen liikenne tietysti kulkee, muttei täällä. Asun haja-asutusalueella siis. Näköjään poliisin rekisterikilven lukuvehkeet toimii, eli käry kävi. Ja ennen kuin kukaan teostani hermostuu niin tottakai tiedän ettei autolla olisi saanut ajaa mutta sitä en arvannut, että kuinka suuren rangaistuksen siitä saa. Tuntuu kuin olisin suurikin rikollinen. Sakkoa ensin reilut 400€ ja päälle vuoden autovero viisinkertaisena, jossa minimi on vähintään 1000€. Olen kuukausipalkkainen työntekijä ilman suuria bonuksia eli kyseinen summa näkyy kyllä jääkaapin sisällössä. Kun nyt rikolliselle tielle on lähdetty niin olisikohan pitänyt vaikka käydä raiskaamassa joku niin olisi päässyt vähemmällä. Niin ainakin tuntuu...
Pahoittelen etten ollut humalassa
ValtionVihollinenNro1
0<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.