SDP:n Rinteen tulisi pyytää anteeksi 1918 kapinaa

Pienviljelijä

Historiallinen tosiasia on, että Suomen sosialidemokraattinen puolue nosti kapinalipun ja aloitti kansalaissodan Suomen laillista hallitusta vastaan tammikuussa 1918. Tämä johti verilöylyyn ja onneksi demareidenkin kannalta valkoinen puoli voitti.

Kun nyt tapaus Olli Immosen yhdeydessä on todettu, että ei ole poliittisesti korrektia käyttää sanoja: taistelen, taistelu tai taisto yms. poliittisessa retoriikassa, sillä niiden ymmärretään ilmaisevan selvää halua käyttää väkivaltaa yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisemisessa.

Sen vuoksi demarisosialistien tulisi näyttää hyvää esimerkkiä ja pyytää anteeksi aikaisempia tekojaan, jotka eivät jääneet puheiden tasolle.

Anteeksipyynnön voisi aloittaa vuoden 1918 tapahtumista, sillä teikäläiset sen aloittivat. Jokaisessa kunnassa demariedustajat voisivat käydä polvistumassa vapaussodassa kaatuneiden valkoisten haudoilla ja pyytää anteeksi. Anteeksipyyntö vapauttaa.

35

95

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Krataa

      On tosiaan ironista, että jos demarit olisivat onnistuneet poliittisessa rähinöinnissään 1918, heidät olisi todennäköisimmin kuljetettu pari vuosikymmentä myöhemmin johonkin Kolymaan työleirille.

      Sen sijaan he saivat jäädä tänne vapaaseen maahan rettelöimään ja tekemään elämän muille kurjaksi.

      • kokomusta_a_touhua

        "Palkattomia työntekijöitä on aina haluttu ja niin pummitkin haluavat kaiken ilmaiseksi. Useammin kuitenkin työstä maksetaan palkka ja tavarasta hinta".

        Suomessa köyhin viidennes saa 25% sosiaalituista siis työttömät, opiskelijat, pätkätyöläiset jne.) MUTTA rikkain viidennes saa 17% Suomen sosiaalituista!!!

        Rikkaat pummit siis haluavat kaiken ilmaiseksi myös köyhille tarkoitetun sosiaaliturvan. Australiassa sentään köyhin viidennes saa yli 40% sosiaalituista ja rikkain viidennen ei saa niitä käytännössä lainkaan. Australian rikkaat hyväosaiset eivät olekaan pummeja sosiaaliloisia kuten Suomen kaimansa.


      • Krataa

        En muuten oikein tajua miksi olet liittänyt tämän "lainauksen" vastaukseesi puheenvuorooni

        "Palkattomia työntekijöitä on aina haluttu ja niin pummitkin haluavat kaiken ilmaiseksi. Useammin kuitenkin työstä maksetaan palkka ja tavarasta hinta"

        En ole edes kommentoinut palkattoman työntekijän asiaa. Paitsi tuota että demarit olisivat löytäneet itsensä Kolymasta tms yhtä kiehtovasta paikasta jos heidän rettelöintinsä 1918 olisi onnistunut, palkattomassa työssä.

        "Suomessa köyhin viidennes saa 25% sosiaalituista siis työttömät, opiskelijat, pätkätyöläiset jne.) MUTTA rikkain viidennes saa 17% Suomen sosiaalituista!!"

        Se osoittaisi demarit tietenkin kaksinaamaisiksi valehtelijoiksi, sillä heidän mukaansa sosiaaliturva on köyhien auttamiseksi. Mistä muuten olet saanut nuo tilastot?


    • Kiitärakentajia

      SDP, työväenliike ja vasemmisto rakensivat Suomen hyvinvointivaltion kun kokkarit, kepu ja ek koittivat tätä kehitystä estää ja luoda Suomesta yövartijavaltion. Sun ja kaikkien työsopimusjärjestelmät, lomat ja lomarahat, arkipyhäkorvaukset, palkat, perusterveydenhoito, koulut, lastenhoito, esikoulu, sosiaaliturva, kirjastot on tämän työn ansiota. Kiitä siis niitä joille kiitos kuuluu, äläkä kitise. Jo äiteen vatsasta olet neuvolapalveluiden muodossa sdp:n työstä hyötynyt ja joka välissä sen jälkeen. Porvariksikin tulit kun hyvinvointivaltio on mahdollistanut sunnkin kermaperseilyn. Kiitä siis sossuja ja vassuja joka välissä, muuten arkesi olisi täysin toinen ja mielipiteetkin.

      • Sinulleannettu

        Itse ollaan saatu, mutta tuleville sukupolville ei viitsittäisi antaa samoja lähtökohtia ja mahdollisuuksia. Maksa siis kiitollisena verosi kuten sua edeltäneet sukupolvetkin on maksaneet sun takiasi -verot on kunniavelkaa hyvinvointivaltin rakentajille ja heidän jälkeläisilleen.
        Sinun takiasi annettu.


      • Krataa

        Taisit unohtaa Euroopan kärkikastiin massiivisuutensa puolesta kuuluvan verotuksen ja valtavan työttömyyden. Yhdistettynä korkeisiin hintoihin, jotka tekevät välttämätöntä monille mennä sossun luukulle alentavaan kerjuuseen.


      • proletaari_kärsii
        Krataa kirjoitti:

        Taisit unohtaa Euroopan kärkikastiin massiivisuutensa puolesta kuuluvan verotuksen ja valtavan työttömyyden. Yhdistettynä korkeisiin hintoihin, jotka tekevät välttämätöntä monille mennä sossun luukulle alentavaan kerjuuseen.

        Ansiotulo- ja kulutusverotus ovat EU:n kärkikastia, sen sijaan pääomaverotus on 5.5 miljardia euroa vuodessa alle EU-keskitason (siis vasta keskitaso), ja yritysten 20% yhteisöverokin EU:n alakastia (laskusta tuli 800 miljoonan vuotuinen verotulojen menetys joka korvataan muilla veroilla). Itse asiassa suurfirmat maksavat yhteisöveroa Suomessa alle 7%.

        Suuryhtiöt maksavat vähiten yhteisöveroa
        http://www.hs.fi/talous/a1423205249829

        "Suomessa suuryritykset maksoivat liikevoitostaan yhteisöveroa alle seitsemän prosenttia toissa vuonna, ilmenee verottajan tilastoista. Tuolloin yhteisöverokanta oli 24,5 prosenttia.

        Suuryritysten mediaaniveroaste oli tarkalleen ottaen 6,76 prosenttia. Mediaani tarkoittaa keskimmäistä lukua, jos luvut, tässä tapauksessa suuryritysten veroasteet, järjestettäisiin riviin.

        Tämän lisäksi omaisuusveroa ei ole, joka on monessa EU-maassa ja perintöverotuskin on EU-mittakaavassa kevyehkö.
        Työvoimakulut ovat suhteessa hintatasoon ja ostovoimaan matalat, ja yrityksethän ne korkeat hinnat ottavat itselleen voitoissaan. Hintataso on itse asiassa EU:n korkein, ja suhteessa hintoihin ostovoima matalimpia. Sosiaaliturva on alle suositusten, josta Suomi on saanut moitteita. Myös irtisanomissuoja on huono, josta syystä Suomen yksiköt lopetetaan ensimmäisinä.


      • ottopoikahanse

        Vai on neuvolatoiminnan kehittäneetkin sosialidemokraattiset poliitikot?
        Tähän asti olen kuullut, että porvari Ylppö oli jotenkin osallinen, mutta sekö olikin hänen aikalainen demari O.W.Kuusinen?


      • näin_on
        ottopoikahanse kirjoitti:

        Vai on neuvolatoiminnan kehittäneetkin sosialidemokraattiset poliitikot?
        Tähän asti olen kuullut, että porvari Ylppö oli jotenkin osallinen, mutta sekö olikin hänen aikalainen demari O.W.Kuusinen?

        Ei neuvolatoimintaakaan olisi jos muuta hyvinvointipalveluinfraa ei olisi kehitetty vasemmiston, sdp:n ja työväenliikkeen avulla. Kokkarien ja EK.n yövartijavaltiossa valtion rooli on rikkaiden omaisuudensuojan ja henkilösuojan järjestäminen, perushyvinvointipalvelut hoidetaan oman varallisuuden avulla, myös neuvolapalvelut.

        Oikeisto(kepu,kok,rkp,kd) ajavat yövartijavaltiota
        http://keskustelu.suomi24.fi/t/13695251/oikeisto(kepukokrkpkd)-ajavat-yovartijavaltiota
        http://hirvasnoro.blogspot.fi/2008/05/vasemmistoenemmist-1958-ja-tylisten.html


      • Krataa
        proletaari_kärsii kirjoitti:

        Ansiotulo- ja kulutusverotus ovat EU:n kärkikastia, sen sijaan pääomaverotus on 5.5 miljardia euroa vuodessa alle EU-keskitason (siis vasta keskitaso), ja yritysten 20% yhteisöverokin EU:n alakastia (laskusta tuli 800 miljoonan vuotuinen verotulojen menetys joka korvataan muilla veroilla). Itse asiassa suurfirmat maksavat yhteisöveroa Suomessa alle 7%.

        Suuryhtiöt maksavat vähiten yhteisöveroa
        http://www.hs.fi/talous/a1423205249829

        "Suomessa suuryritykset maksoivat liikevoitostaan yhteisöveroa alle seitsemän prosenttia toissa vuonna, ilmenee verottajan tilastoista. Tuolloin yhteisöverokanta oli 24,5 prosenttia.

        Suuryritysten mediaaniveroaste oli tarkalleen ottaen 6,76 prosenttia. Mediaani tarkoittaa keskimmäistä lukua, jos luvut, tässä tapauksessa suuryritysten veroasteet, järjestettäisiin riviin.

        Tämän lisäksi omaisuusveroa ei ole, joka on monessa EU-maassa ja perintöverotuskin on EU-mittakaavassa kevyehkö.
        Työvoimakulut ovat suhteessa hintatasoon ja ostovoimaan matalat, ja yrityksethän ne korkeat hinnat ottavat itselleen voitoissaan. Hintataso on itse asiassa EU:n korkein, ja suhteessa hintoihin ostovoima matalimpia. Sosiaaliturva on alle suositusten, josta Suomi on saanut moitteita. Myös irtisanomissuoja on huono, josta syystä Suomen yksiköt lopetetaan ensimmäisinä.

        Onko tullut mieleen, että Suomi ei ole jo sijaintinsa puolesta, pienenä kansantaloutena houkuttelevin mahdollinen sijoituspaikka suurpääomille. Jos yhtiöverotusta kiristetään, niin silloin Suomi tietenkin näyttää vähemmän houkuttelevalta.

        Suomen talouspolitiikka, mukaanlukien verotus, on kuin suoraan hullujenhuoneelta (Osin siksi, kun viimeiset neljä vuotta oli kaksi eri demaria valtionvarainministerinä.) Kovan verotuksen tarvetta ei lievitä se, että Ruotsin tapaan demarit ja muut idiootit haluavat poimia monikulttuurin "kukkasia" tänne Suomeen. Ymmärtäisi jos maahan tulevat maahanmuuttajat olisivat osaavaa työvoimaa jollekin alalle, jolla on työvoimapula eikä kerta kaikkiaan kotimaisia resursseja sen tyydyttämiseen (High tech ammatit yms). Mutta kun haalitaan tuottamattomia maahanmuuttajia Ruotsin malliin. Sellaisia jotka elävät sosiaalituen avustuksilla ja mahdollisesti aiheuttavat lisäkuluja rikoksia tehden (kuormittaa oikeusjärjestelmää). Tämä pitää yllä painetta korkeaan verotukseen.

        Jos sen sijaan rajat lyötäisiin kiinni ja loput hakemukset turvapaikoista käsiteltäisiin, saataisiin verotuksen tarve pienemmäksi. Voitaisiin ennen pitkää alkaa maksamaan velkapääomia pois. Tässä tilanteessa verotuksen kiristäminen todellakaan ei ole järkevää.

        Niille jotka vetoavat työvoimakulujen mataluuteen, on yleensä yhteistä se, että he eivät ole itse työllistäneet ketään. Aina löytyy jokin hyödyllinen (demagogin tarpeisiin) ohjearvo selittämään, että "työvoimakulut voisivat olla korkeammatkin mutta me pidämme ne matalina jotta voimme sanoa että ne ovat matalat ja nostaa niitä aina kun mieli tekee." Satutko tietämään, miten esimerkiksi työnantajan sosiaaliturvamaksu on kehittynyt viimeisen kolmen vuoden aikana? (Sosiaaliturvamaksu maksetaan prosenttina bruttopalkasta eikä se ole tuloa työntekijälle.) Vastaus on:

        2013 -> 2,04%
        2014 -> 2,14%
        2015 -> 2,08%

        Vaikka 2014 olikin "huippuvuosi" maksun määrässä, niin sosiaaliturvamaksu on edelleen korkeampi kuin 2013. Luvut eivät ehkä vaikuta korkeilta mutta on otettava huomioon, että työnantajalle kulu on täysin vastikkeetonta. Kulu se on pienikin kulu. Pienikin notkahdus kannattavuudessa tekee hetkessä työllistämisen hyvin kannattamattomaksi. Olisi karmeaa ajatellakin noita kuluja korkeampina kuin nykyisin.

        Omaisuusveroa ei ole, mutta verotus on kokonaisuus. Muuten korkeat alv ja tuloverotasot yms pitävät silti huolen siitä, että maksurasitus kansalaisille on tuntuva. Kuten jo sanoinkin, verotusta pitäisi alentaa.


      • Krataa
        näin_on kirjoitti:

        Ei neuvolatoimintaakaan olisi jos muuta hyvinvointipalveluinfraa ei olisi kehitetty vasemmiston, sdp:n ja työväenliikkeen avulla. Kokkarien ja EK.n yövartijavaltiossa valtion rooli on rikkaiden omaisuudensuojan ja henkilösuojan järjestäminen, perushyvinvointipalvelut hoidetaan oman varallisuuden avulla, myös neuvolapalvelut.

        Oikeisto(kepu,kok,rkp,kd) ajavat yövartijavaltiota
        http://keskustelu.suomi24.fi/t/13695251/oikeisto(kepukokrkpkd)-ajavat-yovartijavaltiota
        http://hirvasnoro.blogspot.fi/2008/05/vasemmistoenemmist-1958-ja-tylisten.html

        Neuvolatoiminta olisi ehkä tehokkaampaa, jos vasemmistoa ei olisi sähläämässä sen parissa. Voisimme mahdollisesti saada sen pienemmällä rasituksella.


    • Pienviljelijä

      Kyllä viksu pystyy virheensä tunnustamaan ja pyytämään anteeksi pahoja tekoja, joita aatteen edeltäjät ovat luokkataisteluvimmassaan tehneet.

      Joten pankaa demarit sana kiertämään ja anteeksi pyytäkää.

      Älkääkä Olli Immosen suuhun panko sellaista mitä hän ei ole tarkoittanut.

    • io850999

      Jos kirjoittaja ei ole Immonen niin ainakin Immosen pikkuveli. Saattoi olla itse Timo Soini. Demareilla ei ole mitään anteeksipyytämistä, vaan niillä, jotka kutsuivat saksalaiset maahan ja tappoivat kansalaisia ja sulkivat heidät kuoleman leireille. Lopulta kansainvälinen yhteisö puuttui asiaan. Suomalaiset vapautettiin, koska tuleviin sotiin ei olisi riittänyt tarpeeksi miehiä. Niin heidät kiskottiin rintamille talvi- ja jatkosodissa. He joutuivat sotimaan kuolemanrangaistuksen uhalla, jotta yläluokka säästyisi ja voisi sodan jälkeen riistää lisää kansalaisia.

      • Krataa

        Demarirevisionismia. Myös marksistista propagandaa. Miten niin demareilla muka ei ole mitään anteeksipyytämistä, kun koko verinen sisällissota olisi voitu välttää jos he eivät olisi juonitelleet sitä alkamaan.

        Saksalaisille saattaa kuulua hyvinkin kiitos siitä, että he olivat ensimmäisessä maailmansodassa laittaneet Neuvostoliitolle rauhanehdoksi sen, että maa ei puutu Suomen politiikkaan. Jos pidäkettä ei olisi ollut, neuvostolaiset olisivat hyvinkin voineet tulla punaisten avuksi ja demaritkin olisivat päätyneet Kolymaan pakkotyöhön.


    • jytjykytky

      Eihän persut voi ymmärtää kun ovat syntyneet valmiiseen pöytään aivan kuin hyysäämänsä mamut ilmankos persuilla synkkaa niin hyvin manujen kanssa ,se selittää jo paljon miksi persut haluaa niitä suomeen jopa 8000 kpl niistä tulee persujen äänestäjiä .

      • Krataa

        Lisää demarirevisionismia.

        Se väite että persut haluavat lisää mamuja maahan on hieman kuin väite, että maanviljelijä, joka kitkee päivittäin rikkaruohoja pelloiltaan mutta kaikesta huolimatta päätyvät rikkaruohopellon omistajiksi kun voimavarat eivät riitä riittävän perusteelliseen kitkemiseen, tavoitteli alun perinkin rikkaruohopeltoa.


    • ei_saisi_taistella

      Vieläkö demaripiireissä raikuu laulu, jossa sanotaa: tää on viimeinen taisto?
      Ja jos on, laulaako Erkkikin sitä, vaikka on kovasti huolissaan Immosen sanavalinnoista?

      • älkäätuhotkositä

        mitä jos lahtarit pyytäisi anteeksi ajaessaan kansan niin kurjaan asemaan että ilman sotaa siitä ei selvitty,
        vaikka sota hävittiin niin sen seurauksena oikeudenmukaisuus
        sai valtaa ja vasemmisto puuttui kansan köyhyyteen.

        Kahtiajaettu kansa ei toimi missään ilman kapimoita ja siihen meitä taas johdetaan.
        Ihmisarvo kuuluu myös köyhille.


      • vähän_faktaa

        Köyhyys on SAK:n, liittojen ja niiden käsikassaran, demarien syy, tietysti myös muun vasemmiston. SAK ja vasemmisto tarvitsee köyhiä.
        Pääomia ja työpaikkoja on paennut ulkomaille. Konkursseja konkurssien jälkeen ylimitoitettujen etujen ja työrauharikkomusten takia. Oli aikoja, jolloin pääomia tuli ulkomailta, ja monet suuryritykset olivat näitä peruja. Takaisinkin osataan lähteä.
        Wärtsilän uusi hieno Pernon telakka on sulka SAK:n ja sen juristin Tarja Halosen hattuun:
        Telakalla oli heti 1970-luvulta lakkoja enemmän kuin työpäiviä vuodessa. Joka päivä telakalla istui porukka tai pari. Jo ensimmäiset laivatilaukset myöhästyivät.
        Naama virnussa lakkoiltiin ja viikonlopun viettoon lähdettiin jo torstai-iltapäivällä. Johto oli lakoista hiljaa, sillä jos tieto olisi levinnyt Suomessa ja ulkomailla laajemmin, laivatilauksia ei olisi tullut.
        Lopulta telakka ajautui konkurssiin 1989.
        Tämä on nykyään jo julkista tietoa, ks. www.google.fi.


    • sieg_heil_

      Saksan Angela Merkielin pitäisi pyytää äärimmäisen nöyrästi anteeksi natsien aiheuttamaa Euroopan tuhoa II maailmansodassa. Ehdottomasti!

      • Krataa

        Nimimerkissä vilahtaa Hitler-kortti. Muuten ihmetyttää, miten tämä puheenvuorosi liittyy käsillä olevaan keskusteluun.


    • Säälittävä_avaus

      Täysin idiootti vaade ja vielä 2015 luokkasotaa käytetään aseena? Sinäkin valittaja todellisuudessa olet torpparien jälkeläinen, joka ei tunnusta tosiasiaa.
      Rinteellä ei ole ollut mitään tekemistä 1918 tapahtumiin eikä vihanpitosi kohteena olo mitenkään liity vuoden 1918 tapahtumiin. Mutta kun jotkut ihmiset eivät sukupolvesta toiseen pääse vihastaan ja ilkeydestään eroon ja eivät itse tunnusta sodan molempien osapuolten kauhutekojaan ja väittävät niitä aiheellisiksi toiselle osapuolelle.

      Mutta kaikkien panosta tarvittiin kyllä sotaan silloista Neuvostoliittoa vastaan. Olisiko se sota voitettu, jos koko kansakunta ei olisi osallistunut isänmaan puolustamiseen? Että silloiset nk. valkoiset olisivat vain taistelleet vastaan? Pohjanmaalta tulleita miehiä (nk. valkoisia) piti sitoa sodassa puuhun kiinni, että eivät olisi lähteneet karkuun. Niin pelkäsivät sotaa oikealla rintamalla.
      Sinun ei nyt tarvitsisi huudella noita hölmöyksiä täällä ollenkaan, jos koko kansa ei olisi osallistunut.

      • Krataa

        Itse en pitänyt vaadetta "täysin idioottina"? Mitä Rinteeseen tulee, niin hän on omalta osaltaan kyllä tekemisissä 1918 vuoden tapahtumien kanssa, vaikka ei ollut edes syntynyt tuolloin.

        Katsohan kun on ihan yleinen tapa, että valtiomiehet (En sano että pidän Rinnettä valtiomiehenä, tämä vain on tietynlainen analogia auttamaan tilannetta ymmärtämään) pyytävät anteeksi edeltäjiensä tekemiä rikoksia, vaikka eivät itse olisi olleet niitä tekemässä. Demarit aloittivat koko selkkauksen joten heille kuuluu leijonanosa kaikista mielettömyyksistä joita selkkauksen aikana tapahtui.

        Talvisota Neuvostoliittoa vastaan oli jo ihan eri selkkaus. Tuohon mennessä demarit oli jo saatu riittävästi aisoihin eikä heillä ollut samanlaisia mahdollisuuksia nostaa laineita kuin 1918. Lopulta helposti unohtuu, että Suomella (yhtenä maailman pienimmistä kansakunnista) ei ollut mitään mahdollisuutta voittaa talvisotaa sotimalla. Suomi saattoi vain neuvottelemalla neuvostolaisten kanssa saada tyydyttävän rauhan.

        Tilanne olisi siis varmaan ollut pahempi jos demarit olisivat tuolloin(kin) alkaneet rettelöidä ja ryhtyneet sotaan "valkoisia" vastaan. Silti on ihan mahdollista, että Suomi olisi saanut suht. tyydyttävän rauhan neuvoteltua. Ehkä isommin aluemenetyksin mutta kuitenkin.


      • Mikä_onkaan_oikeus
        Krataa kirjoitti:

        Itse en pitänyt vaadetta "täysin idioottina"? Mitä Rinteeseen tulee, niin hän on omalta osaltaan kyllä tekemisissä 1918 vuoden tapahtumien kanssa, vaikka ei ollut edes syntynyt tuolloin.

        Katsohan kun on ihan yleinen tapa, että valtiomiehet (En sano että pidän Rinnettä valtiomiehenä, tämä vain on tietynlainen analogia auttamaan tilannetta ymmärtämään) pyytävät anteeksi edeltäjiensä tekemiä rikoksia, vaikka eivät itse olisi olleet niitä tekemässä. Demarit aloittivat koko selkkauksen joten heille kuuluu leijonanosa kaikista mielettömyyksistä joita selkkauksen aikana tapahtui.

        Talvisota Neuvostoliittoa vastaan oli jo ihan eri selkkaus. Tuohon mennessä demarit oli jo saatu riittävästi aisoihin eikä heillä ollut samanlaisia mahdollisuuksia nostaa laineita kuin 1918. Lopulta helposti unohtuu, että Suomella (yhtenä maailman pienimmistä kansakunnista) ei ollut mitään mahdollisuutta voittaa talvisotaa sotimalla. Suomi saattoi vain neuvottelemalla neuvostolaisten kanssa saada tyydyttävän rauhan.

        Tilanne olisi siis varmaan ollut pahempi jos demarit olisivat tuolloin(kin) alkaneet rettelöidä ja ryhtyneet sotaan "valkoisia" vastaan. Silti on ihan mahdollista, että Suomi olisi saanut suht. tyydyttävän rauhan neuvoteltua. Ehkä isommin aluemenetyksin mutta kuitenkin.

        Kysymys siis mielestäni kuuluu, miten on arvioitava sitä tosiasiaa, että laillisuuden edusmiehinä esiintyneet yhteiskuntapiirit panivat toimeen koston, jolta puuttui lain antama selkänoja ja mittasuhteiltaan se oli massiivinen.

        30 000 suomalaista teloitettiin tai tapettiin keskitysleireillä antautumisensa jälkeen keväällä/kesällä 1918. Ilman oikeudenkäyntiä , joita telotuksia ei voisi pitää mitenkään laillisena. Tavoite oli poliittisina puhdistuksina murhata vangit.

        Mutta ehkä pidät 6 miljoonan juutalaisen tappamista natsi Saksassa oikeutettuna kuten kaikkia muitakin kansanmurhiakin maailmassa?
        Jos kansan ajoi barrikaadeille poliittinen tilanne, surkea perusturva, nälkä ja työttömyyttä niin sitä ei mitenkään voi käsittää sen ajan hoitamattomaksi tilanteeksi.

        Herääkin kysymys kenen pitää pyytää mitäkin ja keneltäkin anteeksi. Aikaa anteeksi pyytämiseen on ollut, joten Rinteen sotkeminen tähän liittyy vain avaajan tapaan hyökätä yhtä ihmistä kohtaan tuntemaan henkilökohtaiseen vihaan ja kaunaan. Jotkut viha tekee sairaaksi koko elämän ajaksi.


      • kenen_joukoissa

        Ettekö te Suomen punaiset käsitä vieläkään kenen kelkkaan te vuoden 1918 tammikuussa hyppäsitte. Stalinin kelkkaan. Hän teitä agitoi. Kävi jopa puoluekokouksessanne puhumassa vuoden 1917 lopulla. Stalinin perimmäinen tarkoitushan oli, että kaikki suojeluskuntalaiset tapetaan. On luonnollista, että valkoiset Suomessa löivät kovan kovaa vasten henkensä pitimiksi. Ja Stalinin sosialismi osoittautuikin tosi raakalaismaiseksi. Siinä meni monia Suomen punaisiakin, jotka pakenivat Neuvosto-Venäjälle. Gorbatsovin aikana laskivat Neuvostoliitossa mikä oli sosialismin käyttöönoton uhrimäärä vuosina 1917 - 1958. Lopputulos oli, että kun maailmansotia ei oteta huomioon, Neuvostoliiton omaa kansaansa vastaan käymä sota vaati pelkästään Neuvostoliiton alueella noin 55 miljoonaa kuolonuhria.


      • Katso_tulevaisuuteen
        kenen_joukoissa kirjoitti:

        Ettekö te Suomen punaiset käsitä vieläkään kenen kelkkaan te vuoden 1918 tammikuussa hyppäsitte. Stalinin kelkkaan. Hän teitä agitoi. Kävi jopa puoluekokouksessanne puhumassa vuoden 1917 lopulla. Stalinin perimmäinen tarkoitushan oli, että kaikki suojeluskuntalaiset tapetaan. On luonnollista, että valkoiset Suomessa löivät kovan kovaa vasten henkensä pitimiksi. Ja Stalinin sosialismi osoittautuikin tosi raakalaismaiseksi. Siinä meni monia Suomen punaisiakin, jotka pakenivat Neuvosto-Venäjälle. Gorbatsovin aikana laskivat Neuvostoliitossa mikä oli sosialismin käyttöönoton uhrimäärä vuosina 1917 - 1958. Lopputulos oli, että kun maailmansotia ei oteta huomioon, Neuvostoliiton omaa kansaansa vastaan käymä sota vaati pelkästään Neuvostoliiton alueella noin 55 miljoonaa kuolonuhria.

        Saksan armeija tuki valkoisia hyökkäyksellä Etelä-Suomeen, noin 13 000 sotilaan vahvuisin joukoin. Sisällissota päättyi valkoisen Suomen ja Saksan armeijan voittoon.

        Sodan kuluessa punaisten käsissä kuoli 1424 valkoista teloitettuna, 4 kuoli vankileirillä. Valkoisten käsissä kuoli 7370 punaista teloitettuna, 11 652 kuoli vankileirillä, suurin osa sotatoimien jo päätyttyä, sillä punaisten tai p u n a i s i k s i e p ä i l t y j e n vangitseminen ja teloittaminen jatkui laajamittaisesti vielä viimeisten taistelijoiden antauduttua. Kaikkiaan sisällissota vaati noin 38 000 uhria.

        Sodan jälkinäytös vankileireineen ja teloituksineen oli kuitenkin vasta edessä. Valkoiset pitivät 15. toukokuuta 1918 Helsingissä voitonparaatin, jossa Mannerheim ratsasti pitkin Helsinkiä valkoinen armeija jäljessään. Samaan aikaan yli 100 000 hävinneen armeijan sotilasta ja siviilihallinnon toimihenkilöä ja kannattajaa virui vankileireillä.

        Siis tuhoa saatiin molemmista leireistä aikaiseksi, mutta kostona suoritettu tappaminen, sekö oli oikeutettua, että antautuneita ilman oikeudenkäyntiä tapettiin raasti sodan päättymisen jälkeen? Kuka on pessyt veren tahrimat kätensä ja saanut aiheettomista teloituksista puhtaan omantunnon?

        Siis vielä 2015 joku antaa ymmärtää, että silmitön tappaminen rodun, uskonnon, poliittisen näkemyksen tai muun vastaavan syyn takia on ollut oikeutettua, tyyliin "silmä silmästä".

        Ja sitten onko tämä taakka silloisista tapauksista aina vuosi toisensa jälkeen kaadettava tulevien sukupolvien niskaan. Eihän mikään itsenäistyminen ole mahdollista jos edistystä ei tapahdu ihmisten mielessä ja yhteiselossa.

        Ja sitten retoorinen kysymys, kuka on punainen tänä päivänä ja ajattelevatko ihmiset edelleen kuten 1917. Normaalit ihmiset katsovat eteenpäin, epänormaalit rypevät menneisyydessä ja syyttelevät mitä milloinkin. Viha toimii turbiinina.


      • edrem

        Mitä persut teki 1918,olitteko suojeluskuntalaisia vai saksassa natsien
        koulutuksessa?
        Persut antaa puoluetukensa veteraaneille, onko Soin pyytänyt anteeksi
        petettyä lupaustaan?


    • lirho

      Antti Rinne vie SDP.n meren pohjaan,ja siellä pysyy.
      ANTTI RINNE TEKEE KAIKKENSA JA SIELLÄ PYSYY !!!!!!!!!!

    • lim

      Rinne on populisti ja viimeisiä hetkiä politiikassa !

      Sori vaan

    • Pienviljelijä

      Ennen pääministeriksi tuloaan Juha Sipilällä oli pokkaa pyytää anteeksi valtiovallan toimia 1990-luvun laman uhreilta, vaikka hän ei ollut sitä sotkua järjestämässä. Sen aiheuttivat Mauno Koiviston kovan markan politiikka ja Esko Ahon kovan linjan talouspolitiikka.

      Pääministeri Sipilä ansaitsee hatun noston.

      Kyllä demareiden puheenjohtajankin kannattaisi sen verran nöyrtyä ja pyytää edeltäjiensä syntejä anteeksi kapinan nostattamisessa 1918. Jospa se kannatuskin siitä alkaisi nousta.

    • Historiasta

      Kapinaan nousivat torpparit, ns. loiset ja yhteiskuntaluokka, joita kartanoiden omistajat eli suomenruotsalaiset olivat riistäneet jo satoja vuosia. Pikemminkin Hagerlund voisi kumartaa tapettujen suomalaisten haudoilla, tai ainakin pyytää anteeksi heidän jälkeläisintään. Äitini pelkäsi kuolemaansa asti oikeistolaisia. Hän ei uskaltunut kertoa edes perheelleen, ketä hän äänesti vaaleissa. Hän pelkäsi, että valkoiset kostavat hänelle, jos hän kertoo totuuden lapsuutensa kauhuista, sodasta, jonka valkoiset aloittivat ja joiden saksalaiset kaverit hyökkäsivät jopa itä-karjalaan. Siellä valkoiset perustivat jopa keskitysleirejä asukkaille. Demarit ovat nostaneet Suomen nousuun. Oikeisto on tuhonnut elämisen mahdollisuudet Suomessa, oikeisto yrittää edellenn viedä kansan elämisen mahdollisuudet, niin kuin 1930-luvulla.

    • Rikolliskommunistien_työ

      Rikollisjoukko nykyään kommunistit olivat SDP:n joukoissa ja ottivat kunnolliselta
      SDP:ltä vallan Venäjän kommunistirikollisten Bolsevikkien tuella ja kunnollinen väki syrjäytettiin esim. hallituksissa olleet Tanner ja Tokoi yms. maltillinen väki.
      Lenin ja Stalin antoivat Suomelle itsenäisyyden ajatuksella rikollisen
      vallankumouksen onnistuttua ja maailmansodan loputtua Suomi
      liittyisi Neuvosto-Venäjään. Syksyn 1917 vaalit totaalisesti SDP
      olisi joutunut jatkamaan demokraattisesti Yhteityötä porvarien
      kanssa, kuten Tokoin hallituksessa aiemminkin, mutta sitä tämä Kiihkoava äärikommunitinen ryhmä ei halunnut, vaan bolsevististen kommunistien
      avustuksellla otti rikollisryhmä vallan itselleen. Suomessaolisi kerrankin
      saatu päättää ilman Itä-naapurin sekaantumista kaikesta, mutta
      tälle rikolliselle vallankumuokselliselle ryhmälle porvarien kanssa yhteistyö
      ei mitenkään sopinut.
      _____________________________________________________________________

      Tämä rikollinen punakaarti sai ansionsa mukaan, tosin esim. Otto Wille Kuusinen
      yms.pääsi pakenemaan Neuvosto-Venäjälle.

    • tässätotuus

      Rinne on feministi. Ei se mitään tajua. Se vain homottaa ja islamisoi Suomea mamuilla.

      • Älyvapaa_hoi

        Voe hyvänen aika. Persuälykkyys esiintyykin nyt sata prosenttisesti. Ihan pitää kysyä missä noita pöljiä sikiää ja asuu. Eihän tolla älykkyydellä pääsekään pidemmälle kuin vihaamalla kaikkea mikä liikkuu.

        Jotenkin voisit pitäytyä omissa saappaissasi ja pitää mölyt mahassasi, ihan itsesi vuoksi.


    • eri_näkemyksiä

      Niin Venäjä kuin Sdp ovat samaa maata siinä, että eivät pyydä mitään anteeksi. Saksa on pyytänyt anteeksi ja maksanut jonkin verran korvauksiakin toisen maailmansodan toilailuistaan. Suomessa on pyydetty anteeksi 1990-luvun talouspolitiikkaa niiltä piireiltä, jotka ovat joutuneet sen uhreiksi.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2195
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      38
      1779
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      12
      1535
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      237
      1283
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      62
      1270
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      17
      1091
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      62
      1027
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      990
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      104
      700
    Aihe