Rinkeby ja Rosengård edustavat monikultturismia

Me vanhat huru-ukot kokoonnumme päivittäin paikalliselle huoltoasemalle parantamaan maailmaa ja esittämään mielipiteitämme päivän polttavista asioista. Niistä epävirallisissa tilaisuuksissa keskustellaan hyvässä sovussa ja jaetaan toinen toistaan viisaampia ohjeita sekä neuvoja paremman maailman kehittämiseksi, kaikkien mielipiteet noteerataan. Porukkaan mahtuu niin entistä johtajaa kuin duunariakin ja myös yksi pakolaistaustan omaava heppu, entinen yrittäjä. Viime viikolla sodittiin jatkosota lopuun ja tällä viikolla keskustellaan maahanmuutosta ja monikulttuurisuudesta. Otin monikulttuurisuuden lieveilmiöiden esimerkiksi nämä otsikossa mainitut Tukholmassa ja Malmössa sijaisevat pääosin maahanmuuttajien asuttamat kaupunginosat jotka edustavat ja tuovat esiin monikultturismia elävimmillään. Niissä on korkeat rikollisuus sekä työttömyysluvut jotka ilmeisesti eivät paranna näiden kaupunginosien asumismukavuutta. Ainakin jotkut ilkeimmät ruotsalaiset maahanmuutto ja monikulttuurikriitikot väittävät niissä esiintyvän keskimääräistä enemmän ongelmia, väittävät röyhkeästi etteivät kantaruotsalaiset enää halua asua niissä vaan muuttavat muualle. Meidän täällä asuvat asiantuntijamme tosin eivät yhdy näihin väitteisiin, sanovat ongelmien vain olevan kriitikkojen asenteissa ja mielikuvissa, ja poismuuttajat ovat rasisteja. Kysyin kaikilta että miksi he haluavat tai eivät halua tänne vastaavia monikulttuurisuuden kehtoja kuin Rinkeby ja Rosengård ovat, ja ihme kyllä kaikki suvaitsevaisimmatkin towerit vastustivat tälläisten "kehtojen" syntyä. Aikamme keskusteltuamme tulimme jossain vaiheessa johtopäätökseen että vain naivit ja omissa vaaleanpunaisissa hattaramaailmoissaan elävät uneksijat voivat kannattaa ja toivoa tälläisten monikulttuuristen "sulatusuunien" syntyä tänne. Lähettäisimme mielellämme kaikki näitä monikulttuurisia ihania kaupunginosia ihailevat politiikot ja niitä puolustavat julkkikset niihin vuodeksi pariksi asumaan. Heille kertyisi aitoa kouriintuntuvaa kokemusta monikulttuurisuudesta myös pelkän ns.mutu tuntuman lisäksi, olisi jotain kokemusperäistä sanottavaa ja kerrottavaa mielenosoituksissa. Kylmä tosiasia on että vapaaehtoisia tuskin monta löytyisi, tuskinpa monikulttuuria fanaattisesti fanittavat politiikko Erkki tai artistit Anssi ihan niitä ensimmäisiä lähtiöitä olisivat, tosin kukaan ei kiellä ehdottamasta heille tätä hienoa vaihtoehtoa. Olimme kaikki pakolaisille ja muille ei-työperäisille maahanmuuttajille tarkoitetun hajautetun asuttamiskulttuurin kannalla mutta se on taas on itsemääräämisoikeuden, suvaitsevaisuuden sekä monikulttuurin vastustamista, silkkaa rasismia maahanmuuttajia kohtaan joten sitäkään ei voi kannattaa eikä toteuttaa. Tulimme loppupäätelmään että Rinkebyn ja Rosengårdin kaltaiset kaupunginosat ovat meille vielä tulevaisuutta, ihanaa tai vähemmän ihanaa, ihan miksi tämäntyyppisen monikulttuurisuuden haluaa mieltää. Mutta tuskin meidän alle sadantuhannen asukkaan kaupungissamme tätä monikulttuurisuuden ihanuutta tullaan vielä hetkeen kokemaan, pääkaupunkiseudulla kello jo tikittää siihen suuntaan että se on jo ovella odottamassa.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Huomenta vaan, sinne vantaallekin.

Äänestä

Tuo helvetin lapsellinen monikulttuurivouhotus osoittaa että tyhmyys ja naiveus ovat ehtymättömiä luonnonvaroja pienessä maassamme, niitä meillä piisaa vaikka vientiin asti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


VanhaHölmöUkko kirjoitti:

Me vanhat huru-ukot kokoonnumme päivittäin paikalliselle huoltoasemalle parantamaan maailmaa ja esittämään mielipiteitämme päivän polttavista asioista. Niistä epävirallisissa tilaisuuksissa keskustellaan hyvässä sovussa ja jaetaan toinen toistaan viisaampia ohjeita sekä neuvoja paremman maailman kehittämiseksi, kaikkien mielipiteet noteerataan. Porukkaan mahtuu niin entistä johtajaa kuin duunariakin ja myös yksi pakolaistaustan omaava heppu, entinen yrittäjä. Viime viikolla sodittiin jatkosota lopuun ja tällä viikolla keskustellaan maahanmuutosta ja monikulttuurisuudesta. Otin monikulttuurisuuden lieveilmiöiden esimerkiksi nämä otsikossa mainitut Tukholmassa ja Malmössa sijaisevat pääosin maahanmuuttajien asuttamat kaupunginosat jotka edustavat ja tuovat esiin monikultturismia elävimmillään. Niissä on korkeat rikollisuus sekä työttömyysluvut jotka ilmeisesti eivät paranna näiden kaupunginosien asumismukavuutta. Ainakin jotkut ilkeimmät ruotsalaiset maahanmuutto ja monikulttuurikriitikot väittävät niissä esiintyvän keskimääräistä enemmän ongelmia, väittävät röyhkeästi etteivät kantaruotsalaiset enää halua asua niissä vaan muuttavat muualle. Meidän täällä asuvat asiantuntijamme tosin eivät yhdy näihin väitteisiin, sanovat ongelmien vain olevan kriitikkojen asenteissa ja mielikuvissa, ja poismuuttajat ovat rasisteja. Kysyin kaikilta että miksi he haluavat tai eivät halua tänne vastaavia monikulttuurisuuden kehtoja kuin Rinkeby ja Rosengård ovat, ja ihme kyllä kaikki suvaitsevaisimmatkin towerit vastustivat tälläisten "kehtojen" syntyä. Aikamme keskusteltuamme tulimme jossain vaiheessa johtopäätökseen että vain naivit ja omissa vaaleanpunaisissa hattaramaailmoissaan elävät uneksijat voivat kannattaa ja toivoa tälläisten monikulttuuristen "sulatusuunien" syntyä tänne. Lähettäisimme mielellämme kaikki näitä monikulttuurisia ihania kaupunginosia ihailevat politiikot ja niitä puolustavat julkkikset niihin vuodeksi pariksi asumaan. Heille kertyisi aitoa kouriintuntuvaa kokemusta monikulttuurisuudesta myös pelkän ns.mutu tuntuman lisäksi, olisi jotain kokemusperäistä sanottavaa ja kerrottavaa mielenosoituksissa. Kylmä tosiasia on että vapaaehtoisia tuskin monta löytyisi, tuskinpa monikulttuuria fanaattisesti fanittavat politiikko Erkki tai artistit Anssi ihan niitä ensimmäisiä lähtiöitä olisivat, tosin kukaan ei kiellä ehdottamasta heille tätä hienoa vaihtoehtoa. Olimme kaikki pakolaisille ja muille ei-työperäisille maahanmuuttajille tarkoitetun hajautetun asuttamiskulttuurin kannalla mutta se on taas on itsemääräämisoikeuden, suvaitsevaisuuden sekä monikulttuurin vastustamista, silkkaa rasismia maahanmuuttajia kohtaan joten sitäkään ei voi kannattaa eikä toteuttaa. Tulimme loppupäätelmään että Rinkebyn ja Rosengårdin kaltaiset kaupunginosat ovat meille vielä tulevaisuutta, ihanaa tai vähemmän ihanaa, ihan miksi tämäntyyppisen monikulttuurisuuden haluaa mieltää. Mutta tuskin meidän alle sadantuhannen asukkaan kaupungissamme tätä monikulttuurisuuden ihanuutta tullaan vielä hetkeen kokemaan, pääkaupunkiseudulla kello jo tikittää siihen suuntaan että se on jo ovella odottamassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu