Valtio leikkaa kehitysapurahoja ja myös Ahtisaaren firman saama tuki verorahoista vähenee. Ahtisaari itkee asiaa ylen aamutöllössä tänään.
Ahtisaari paniikissa
41
67
Vastaukset
- columbo2
Kyllä kaikkia valtion ja veronmaksajien syöpäläisiä pitäisi saada vähemmäksi. Ihme kyllä, vastustajia vain löytyy, jotka ilmeisesti kuvittelevat, että rahaa tippuu taivaalta.
- perttuarkele
Ahtisaaren CMI -vai mikäse nyt onkaan- kuluttaa perkeleesti verorahoja eikä tuota mitään - korkeintaan tyhmiä itsestäänselvyyksiä jonkun pakolaiselätin "asiantuntijalausunnoissa". Varsinainen loiskasvi jota ei tarvita mihinkään.
- taskuun
niin kultuuri rikastaa toisia.
Olisko selvitettävä montako Suomalaista firmaa saa toimeen tulonsa tuosta kehitysavusta ? Että silleen.
- ahnesaari
Olisiko sekin jo uskallettava ottaa tosissaan etä kehitysapu ei laajemmin ottaen saa aikaan minkäänlaista kehitystä.
Väkiluku lienee ainoa mikä osoitaa kasvua, mutta onko sekään kehitystä? Paine lähettää liikaväestöä muualle elätettäväksi kasvaa kiihtyvällä vauhdilla ja lopputulos on kuin loisella joka imee isäntänsä kuiviin, loppu tulee elättäjille niinkuin elätettävillekin.
Joku kuitenkin haluaa pitää yllä tällaista järjestelmää joka vaikkapa Ahtisaaren näkökulmasta on nimenomaan bisnestä.- dfgsdf
Ei läskisaarta kiinnosta muu kuin oma maha.
- miljardiyhtälö
Köyhälistölle olisi painettava lisää rahaa sen verran, minkä kansakunnan paremmisto tienaa yhteensä yli palkansaajan keskiansion. Taitaa olla liian vaikea yhtälö Ahtisaarelle, Halmesmäelle, Ollilalle, Wahlroosille ja kumppaneille.
- taas
pöytälaatikko yrityksiä perustetään uuden toimialan toivossa.
- nimetesiin
Millä perusteella Ahtisaaren yhtiötä tuetaan verovaroilla? Kuka keksi, että hänen toimintaansa on tuettava? Mikä taho teki tukipäätöksen?
- ewbfjye
Varmaan joku hyvä veli demari.
- nimetesiin
Epäilemättä. CMI saa rahaa ulkoministeriöltä. Lipposen kakkoshallituksen ulkoministereinä olivat Tarja Halonen presidentiksi valitsemiseensa asti ja Erkki Tuomioja. CMI perustettiin vuonna 2000.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Lipposen_II_hallitus
- suseik
Ahtisaaren firman "rahankäytöstä" ja holtittomuudesta on muistaakseni kirjoitettu kirjakin. Löytyy varmaan Googlatessa.
- tukijoita
Crisis Management Initiative
https://fi.wikipedia.org/wiki/Crisis_Management_Initiative
http://www.cmi.fi/en/about-us/partners-and-donors- tukijoita
Miksi yksityiset yritykset tulevat CMI:tä? Saavatko yritykset veroluonteisia tukiaisia, mitä siirretään edelleen mm. CMI:lle? Suomessa on käsittämättömän monta yritystukia jakavaa tahoa.
- j54tr
Jotain rotia ahneudelle.
- gfjfdyre
Sahtivaari syö pöydässäsi.
- mitä_Mara_tekee
Siis oikeasti, yrittää lievittää vai levittää kriisejä? Jotenkin olen huolestunut, kun mies ressukka on päässyt vähän laihtumaan, stressiäkö?
- maamiina
Tuleeko Ahnesaaren firmalle loppu? Johan tuota on vuosikymmeniä elätetty verorahoilla. Eläkkeet pois tuollaisilta ahneilta.
- henkilökuntaa
Henkilökunnassa on tuttuja sukuminiä. Ovatko he sukua merkittävissä tehtävissä olleille suomalaisille?
http://www.cmi.fi/en/about-us/our-people- faktaa
Ahtisaari on suuri arkajalka, uskaltaa lähestyä mamuja ym. vain suuri rahatukko kädessä jotka tietysti ovat veronmaksajien ja valtion velkarahoja. Että tämäntapainen kansankynttilä.
- henkilökuntaa
Onko CMI perustettu hyvien veljien perilisten työllistämiseksi?
- kjfdgtrw
Monikulttuurisuus on kaikkien ongelmien äiti. Aina ja kaikkialla. Tarvitsee vain avata töllö uutisille, niin tämän voi todeta - huomennakin.
Ahti on keksinyt tuottoisan bisneksen monikulttuurisuuden seurausten lievittämisestä.- V.Eronmaksaja
Yle lietsoo lisää mokua ja lisää rahaa mokun seurausten lievittämiseen.
Me maksamma tuonkin.
- maran
ei tarvitse enää lotota.
- 1wq4y3
Varakkaat 60 kymppiset nuoret eläkeläiset ovat viisaita, kun muuttavat kirjansa Portugaliin. He eivät halua maksaa Suomeen veroa mikä on täysin ymmärrettävää. He eivät halua tukea Ahtisaaren ja muiden mamuttajien hankkeita omilla verorahoillaan. Portugalissa pitää asua vuodessa hiukan yli 6 kk niin eläke napsahtaa puhtaana lompsaan koko vuodelta. Asustelee sitten kesät Suomessa vaikka veneillen ja mökkeillen.
- punnikki
Koska olen eläkkeellä valtion virasta, niin verot napataan eläkkeestä asuin sitten kuussa tai maassa! Suomen valtio verottaa maksavansa eläkkeet.
- HyväKiina
Ahtisaaren firma vain pahentaa kehitysmaiden asemaa. Kiina toimii tehokkaammin.
- zxcvbnmk
Tuo mies on Usan taskussa.
- kuisnynnäin
Fazer valitti äskettäin Suomen verotusta, mutta Fazer-logo löytyy Ahtisaaren CMI:n tukijoiden joukosta.
- Lisaeeva
Paljonko tämä läskipallero nobelisti on netonnut omille tileilleen näitä "avustusrahoja"?
- ahneuttako
Mihin pian 80v mies tarvitsee rahaa ja miljoonaa? Ei niitä voi käärinliinoihin ottaa mukaansa. Vaimokaan tuskin on kova shoppailija ja yksi poika lapsettomassa liitossa ja luulis, että Marko A on tienannut ja tienaa elantonsa loppuiäkseen.
- NatoONparasta
Ahtisaaren hyviin ominaisuuksiin kuuluu myös puolustusliitto Nato. Kyllä vielä kaikki rahahuolet häviävä, kun rikollinen äärettömän julma venäläinen miehitys loppuu pian niin täydellisesti. On hirveän tärkeää kuulua meidän omaan hyvään puolustusliitto Natoon. Teurastaja kansanmurhaaja pyöveli Lenin lopetti Venäjän jo ajat sitten. Muista: Äiti ja Isä tapettiin kotipihalla lasten silmien edessä. Kaikki NL:ssa valeltiin paskalla ja vain tärveltiin. Rikollinen venäläinen miehitys kesti 50 vuotta. Venäläiset laittoivat NL:ssa aina säkin päähän ja ampuivat miljoonia ihmisiä niskaan. Putin oli rikollinen jo NL:ssa KGB:n ilmiantajana ja tappajana (rus Breivik).
NL hävisi Euroopalle ja Yhdysvalloille. Euroopan Yhdyvalloissa kaikilla on hyvä ja sitten sama verotus. Myös Kauniainen on turha. Metropolisssa ei ole kuin yksi valtuusto. Aivan huippua kyllä on, kun saadaan Vapaakauppa-alue Eurooppa ja Yhdysvallat sitten on varmasti tulevaisuudessa samat verot. Kaikki maksaa veroa. Mammutti ammattiliitot tulee ja demareita saa etsiä todellakin suurennuslasilla.
Perussuomalalaiset ovat Euroopan loistoa. Perussuomalaiset saavat tukea kaikilta
vapailta mailta. Saksasta (aseveljet kuten Japani) ja loistava Yhdysvallat, jossa
puolet on värillisiä demokraatteja ja köyhä keskiluokka ovat kaikki republikaaneja.
Euroopan Yhdysvallat on hirveän tärkeä Perussuomalaislle. Vain rikos (rus) on paha.
Tiesitkö että kallis Obama Care on huonompi, kuin Mitt Romneyn esitys kaikille hyvä
terveydenhoito, kuten Suomessa. Obama haluaa laittomasti tulleille myös samat kansalaisoikeudet. Tulee kalliiksi ja leipäjonot kasvaa. Tarja Halosen tuoma köyhyys
Suomessa. Afrikassa Tarja Halosta pidetään hulluna stalinistina kuten pitääkin ja Martti Ahtisaarta kannetaan kultatuolissa. Ahtisaari lopettaa vielä rikokset (RUS). - lopullinen-totuus
Ahtisaaren palkkaa on jo pitemmän aikaa maksettu Washingtonista ja Pentagonista. Päästä varpaisiin asti USA:n omistama mies.
- ihmetellen
Miksi tätä CMI-tarinataloa ylläpidetään verovaroin. Onko se jonkinlainen ruikutusNobelin suojatyöpaikka. Mitä se on tehnyt muuta kuin kitissyt sosiaaliavustustensa leikkaamisesta?
- Ahterilta.tuet.pois
Ahterin CMI pelletoimisto on ilmeisesti päättäjien mielestä "yhteiskuntamme ydintoimintoja" joita rahoitettava verovaroille.
- kansalainenyx
Demari-ahne Sahtivaari, miten sijoittikaan rauhanpalkinto noobelinsa? Kenties lakeerikenkiin ja laastareihin kaatumisen varalle kuten muinoin Tukholman kuninkaanlinnassa kävi jatkuen, että Finnairin penkitkin menivät paskaan ripuloinnista kotimatkalla.
- Heppu07
Ahtisaaresta tuli nobel voiton jälkeen tosi ylimielinen.
- noobelprisare
Muistin virkistämiseksi Sahtivaari-toilailuista.
http://w3.verkkouutiset.fi/arkisto/Arkisto_2000/3.maaliskuu/mar20900.htm - AhneetDemarit
Ahtisaari kuuluu demareiden Ahneiden sarjaan. Ahtisaari tekee rahasta mitä vain.
- Elätit
Paljonkohan nämä Ahtisaaren Isis-matkailijat kustantavat Suomen veronmaksajille ja mitä tämä koko humpuukijärjestö CMI ?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874078Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242901No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341321
- 10899
- 131875
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12811Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756- 11750