sellaiseksi esim. mormoniuskonto käsittää Jahven koko ilmoituksen VT:ssä, ilmoitus oli valhetta alusta loppuun. Disinformaatio jatkuu Ut:ssa, Ut ei kerro että taivaallinen isä onkin Kolobin tienoilla ihmisestä jumalaksi kehittynyt olento , ei vaikka tämä jumala on ainoa sallittu palveltava vaikka jumalia muutoin onkin lukematon määrä .
Jeesus jatkoi valehtelua uudella nimellään ja esitti mahdottomia vaatimuksia, kukaan ei kuulema pääsisi taivaaseen tekemättä Jeesuksen isän tahtoa, mutta kukaahan ei tuntenut tuota isää ennen kuin Smith sai ostettua antikiin ajan egyptiläisen papyruksen josta "käänsi " tuntemattoman isä jumalan, Elohimin.
Kolobin jumalan tahtoa ei ole ilmoitettu raamatussa ja varsin epäselvää se on mormoneillekin . Ainakaan valehtelu ei voi olla kiellettyä koska uskontojen hisitoriassa ei ole toista jumalaa, todellista tai keksittyä, joka valehtelisi niin paljon kuin yhdistelmä Jahve-Jeesus raamatussa -jos mormonien käsitys hänestä on tosi .
Uskonnollinen ilmoitus voi olla valhetta
1
<50
Vastaukset
- Näkijä1
Virheetön uskonnollinen ilmoitus tulee aina Isältä eli Jahvelta, Pojalta eli Jeesukselta tai Pyhältä Hengeltä eli Gabrielilta. Mormonit mainostavat kirkkonsa tukipilariksi Joseph Smithiä mutta Joseph Smithin ilmoitukset vuotaa pahasti samoin kuin muidenkin mormonikirkon presidenttien ja ilmoituksensaajien ilmoitukset.
Ne jotka haluavat seurata noita virheellisiä ilmoituksia joutuvat sidotuiksi vääryyden kahleisiin eivätkä nuo kahleet aukea elleivät ihmiset tee parannusta ja käänny Isän, Pojan ja/tai Pyhän Hengen puoleen. Raamattu sanoo että ihmisen on mato "Job 25:4 - saati sitten ihminen, tuo mato, ja ihmislapsi, tuo toukka!". Miksi siis seurata matoa tai toukkaa?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762173Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe371771Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi121511Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2361276Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu621260Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161088Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv621013- 60987
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja103692