PIZZERIASOTA ALKOI OULUSSA...MISSÄ IMMONEN

MULTIPLURAAL

Oulu Limingantullin eilisessä joukkotappelussa ammuttiin laittomalla aseella ja yritettiin vahingoittaa autolla. Tappelu saattoi juontua pizzerioiden reviirikiistasta, poliisi kertoo.

Poliisi epäilee Oulun Limingantullin autogrillillä keskiviikkoiltana käydyn joukkotappelun mahdolliseksi syyksi pizzerioiden välistä reviirikiistaa.

Keskusrikospoliisi (KRP) kertoi helmikuussa, että Oulun seudulla toimivan pizzeriasuvun epäillään uhkailleen useiden vuosien ajan maahanmuuttajataustaisia yrittäjiä vakavalla väkivallalla. Syynä painostukseen oli, ettei suku halunnut kilpailevia pizzerioita omalle reviirilleen.

KRP näki ilmiössä viitteitä järjestäytyneestä rikollisuudesta, ”pizzeriamafiasta”.

Poliisi otti neljä nuorta miestä kiinni

Limingantullin joukkotappeluun osallistui eilen useita henkilöitä. Ainakin yhtä henkilöä lyötiin pesäpallomailalla. poliisi otti kiinni neljä 1980- ja 1990-luvuilla syntynyttä miestä.

– (He ovat) Oulun alueella asuvia ulkomaalaistaustaisia, POLIISI sanoo.

Poliisi otti miehet kiinni tapahtumapaikalta ja tapahtumapaikan läheltä. mukaan yksi henkilö kuljetettiin sairaalaan.

– Tämänhetkisen tiedon mukaan vammat eivät ole vakavia.

tapauksen tutkinta on vielä ”erittäin” alkuvaiheessa, eikä tappelun mahdollisia rikosnimikkeitä vielä tiedetä.

Silminnäkijän mukaan ihmisen päälle on ajettu autolla. Pitääkö havainto paikkansa?

– Kyllä. Sekin on selvittämättä, millainen tapaus on ollut, että onko ollut yliajo. Autolla on yritetty vähintäänkin vahingoittaa toista. Missä muodossa, se ei ole meille vielä selvinnyt. Siinäkin on monenlaista tapaa. Se on yksi asia, mitä selvitetään.

Silminnäkijän mukaan tappelussa myös ammuttiin?

– Siellä on ammuttu kaksi laukausta ilmaan. Kehenkään ei ole osunut, eikä tämän hetken käsityksen mukaan ole yritettykään. Tässä ovat rikosnimikkeinä vähintäänkin vaaran aiheuttaminen ja ampuma-aserikos. Sivullisille aiheutunut vaara on tällä hetkellä vielä auki.

laukaukset ammuttiin todennäköisesti pienikaliiberisella käsiaseella. Ase on laiton ja tällä hetkellä poliisin hallussa.

IS TÄNÄÄN

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mulla-on-mamu-unelma

      Jooooo TAAS MARSSITAAN palkkaisko Kela Kelan laulamaan ja puhumaan vois tulla joku Vihreä asiantuntija Eduskunnasta no Demarikin kävis....

    • jotain_hyvääkin

      Hienoahan se on, että nämä ulkomaalaiset tappelevat ( ja toivottavasti myös tappavat ) keskenään toisaan. win-win-tilanne.

    • Kysymy

      Kysyn vaan, oliko tämä sitä monikulttuuria, josta nyt niin paljon puhutaan.

      • procentti

        kyllä sen täytyy monikulttuuria olla, jos kerta on käytetty pesäpallomailaa lyömiseen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2195
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      38
      1779
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      12
      1535
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      237
      1283
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      62
      1270
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      17
      1091
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      62
      1027
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      990
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      104
      700
    Aihe