SUHE, Mikaveli ja PSRT Eksyttää nuoria totuudesta.

TeeParannus

Rakas lukija, tässä on VAROITUS! Olen itse nuori kristitty ja huomasin Nyt.fi:ssä jutun näistä nuorisoräppäreistä. Haluaisin kertoa havaintoni, että näillä räppäreillä ei taida olla mitään tekemistä todellisen Kristinuskon kanssa. Mikavelin haastattelun otsikko on "Jeesuskaan ei pilannut bileitä". Mitä ihmettä tämä oikein tarkoittaa? Eihän biletys ja maailmankanssa sekoittuminen ole Jumalan tahdon mukaista elämää. Tulee väistämättäkin mieleen kysymys, että mitä tekemistä näillä räppäreillä on PYHYYDEN ja todellisen vanhurskauden kanssa? Heidän ulkokuvasta oikein huokuu maailman henki. Näiden räppäreiden viesti antaa nuorille sellaisen kuvan, että me voidaan elellä rennosti ja kyllä Jumala "diggaa" meistä. Tästä on pyhyys ja kamppailut kaukana. Totuushan on se, että meidän kaikkien on tehtävä parannusta ja elää pyhyydessä, ollaksemme kelpoja Herran Päivänä, eli ylösnousemuksessa. Silloin kun elämme Jumalan tahdon mukaan, me hylkäämme vanhan minuutemme ja käännymme pois synnistä! Seksuaalisynti, alkoholi, tupakka etc epäjumaluus on Jumalan tahdon loukkaamista ja täten siitä on tehtävä parannusta. Jos näistä asioista ei saarnata, olemme varmasti hakoteillä hengellisesti!

Haluaisin nostaa esiin myös erään seikan, nimittäin heidän esiintymisvaattet. Ne ovat ihan samanlaiset kuin tunnettujen huumeitakäyttävien räppäreiden vaatteet. Sekään ei ole oikea esimerkki. Jos olet valovoimainen ja edustat JEESUSTA, niin sinulla on vastuu olla myös oikeanlainen esimerkki! Mistäs ne nuoret lampaat oikeen muuten ottavat mallia? Jos esimerkki opettaa väärin, on kysymys ihan suoraan väärästä opettajasta. Raamattu varoittaa vääristä opettajista monessakin kohtaa, kuten Pietarin toisessa kirjeessä:

"1 Mutta myös valheprofeettoja oli kansan seassa, niinkuin teidänkin keskuudessanne on oleva valheenopettajia, jotka salaa kuljettavat sisään turmiollisia harhaoppeja, kieltävätpä Herrankin, joka on heidät ostanut, ja tuottavat itselleen äkillisen perikadon.
2 Ja moni on seuraava heidän irstauksiaan, ja heidän tähtensä totuuden tie tulee häväistyksi;"

Näin siis Pietari toisessa kirjeessään.

Miten voi nuori uskoontullut löytää totuuden näiden räppäreiden kautta? Tämä heidän julistama "evankeliumi" on lihalle mieluista ja täten sen on mahdotonta palvella Pyhää Henkeä.

Väkevä Paavali toteaa seuraavaa:
"Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: haureus, saastaisuus, irstaus, epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot, kateus, juomingit, mässäykset ja muut senkaltaiset, joista teille edeltäpäin sanon, niinkuin jo ennenkin olen sanonut, että ne, jotka semmoista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa."

Kuten Kristittynä varmasti tiedätkin, että Liha ja Henki sotivat toisaan vastaan - Jos tätä et tiennyt niin pyydän opiskelemaan Paavalin kirjeet.Totuudessa elävä Kristitty siis kieltää ja kuolettaa lihaansa, jotteivat lihan halut ja himot pääse valtaan elämässä.

Tulee väistämättkin mieleen, että onkohan näillä räppäreillä edes Raamattua?

Yhdessäkin SUHE:n saarnassa, joku "pastori" saarnasi, että "kun teet syntiä Jumalan edessä, niin Jumala näkee sut vieläkin vanhurskaana" .... ÖÖÖÖÖÖÖ - HETKINEN?! Eihän se ihan noin mene KIRJOITUSTEN mukaan! - Silloinhan meillä ei ole enää uhria, mikäli loukkaamme Pyhää henkeä!

Hepr 6:
Sillä mahdotonta on niitä, jotka kerran ovat valistetut ja taivaallista lahjaa maistaneet ja Pyhästä Hengestä osallisiksi tulleet ja maistaneet Jumalan hyvää sanaa ja tulevan maailmanajan voimia, ja sitten ovat luopuneet-taas uudistaa parannukseen, he kun jälleen itsellensä ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan ja häntä julki häpäisevät.

Eli siis kun teet syntiä ja olet vastaanottanut Jeesuksen Herraksesi, niin ristiinaulitset HÄNET uudestaan teollasi! Paavalihan tässä kuvastaa luopumisella samaa asiaa kuin synnin tekeminen. Kun teet syntiä, olet luopunut Jeesuksesta - silloin synnistä on tullut rakkaampi sinulle kuin Jumalasta ja täten olet valinnut tiesi.

Nuo SUHE:n opit eivät siis ole Raamatullisia, täten ovat eksytystä!

Joten HERÄTYS - Aika ottaa totuus vastaan ja tehdä PARANNUS ja unohtaa maailman hullutukset, kuten esiaviollinen seksi, masturbaatio, bileet ja alkoholi! Ne eivät ole Jumalan Lasten elämää!

Muistakaa, että kun haluatte tehdä parannuksen, on Jumalakin teille ARMOLLINEN. Hän opettaa Pyhässä Hengessä miten päästä koettelemuksista yli ja tulla kestävämmäksi. Pyhyyteen kasvaminen on PROSESSI joka kestää jokaisella aikansa, sillä kaikilla meillä on koetukset ja omat sydämen asiat. Hyviä keinoja lihan himojen tukahduttamiseen on paasto.

Upotuskaste on myös ehdottoman tärkeää.

Mikäli olet vanhempi uskova, niin pyydän että kerrot viestini eteenpäin. Olen muutenkin huolissani seurakunnan tilasta, kun kaiken maailman Benny Hinnit ja muut "profeetoiksi" itsensä julistaneet väärät opettajat eksyttävät ihmisiä ties mimmoisten henkivaltojen alle.

Ainoa oikea Profeetta on Dr. Owuor. Hän ei jätä synnille jalansijaa, vaan kitkee sen juurineen!

68

1048

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • TeeParannus

      Voisiko sanoa, että nämä räppäripastorit ovat susia lampaiden vaatteissa ja jakelevat oppia "rennosta Jeesuksesta"

      • kkäööäöä

        Jeesuksesta tottakai löytyy tämä "rentokin puoli".

    • pikkuvinkki

      Toisaalta tuo dr. Owuor mainitaan kyllä Kristityn foorumilla, eikä mairittelevasti, joten kannattaisi varmaan tutustua nyt siihen sivustoon, eivät siellä vain benny hinnit häärää. Erittäin hyvä sivusto, teille jotka olette sitten sinne toiseen suuntaan lähdössä ja otatte siellä kaiken avoimesti vastaan, mitään koettelematta.

    • TeeParannus

      kkäööäöä: Jeesus on absoluuttisen PYHÄ ja rakastava. Pyhyydellä ja maailmallisella rentoudella ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Tämä ns "hengailu" ja muu on oikeasti ajan hukkaa Jumalan silmissä. Meidän tulee olla 100% omistauneita Jumalalle ja parannuksen tekoon saavuttaaksemme Taivaat. Jumala kyllä suo aikaa rentoutua ja viettää aikaa uskonveljien kanssa, mutta sen on tapahduttava täysin erottautuneena! Erottaudu maailmasta ja tunne Jumalasi, niin olet pelastuva! Jumala on kuitenkin PYHÄ ja rakastava, ei rento!

      • ristintäyttymys

        Kasva aikuiseksi ja opettele nauramaan :) Jos joku tosissaan etsii Jumalaa,hän tulee huomaamaan,ettei todellakaan ole kyse omavanhurskaasta pipokireällä-"pyhityksestä",vaan ARMOSTA! Mutta löytääkseen armon on ensin oltava syntinen ja vasta sitten tehdään Jumalan antamalla voimalla ja sydämen halulla parannusta,eli mielen muutosta! Et joudu helvettiin yhdestä kaljasta ja savukkeesta,vaan kylmä sydän ja täysin piittaamaton asenne on Jumalalle suurempi synti..Tervettä järkeä ja käsitystä täydellisestä kyvyttömyydestä ihmisen itsensäparanteluun,kiitos!

      • LauriM

        Kyllä se nyt on vain niin, että Jumala on absoluuttisen PYHÄ. Tämä maailmallinen rentous ei ole Jumalan mielen mukaista. Ja kyllä, jos olet ottanut Jeesuksen Herraksesi niin kyllä se tupakointi ja kaljanjuominen on erittäin pahaa syntiä.

        Paavali sanoo, että olemme Kristuksen ruumiinjäseniä - Eli kun olet Kristuksessa, niin kuulut hänen ruumiiseen, jos poltat tupakkaa tms teet paholaisen noituuksia itsellesi, teet niitä samalla Herrallesi! Pysyykö Herran Pyhä Henki sinussa kun loukkaat HÄNTÄ teoillasi?

        "Ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on teissä olevan Pyhän Hengen temppeli?"

        Raamattu painostaa myös valppauteen, joten kaikki päihteet voidaan unohtaa sen siliän tien. Jumalaan uskovalla ei ole mitään syytä juoda saunakaljoja tai poltella aamuröökejä - Jumala kaikessa voimassaan voi vapauttaa näistä.

        ARMOA on se, että me olemme Adamin ja Eevan synnistä osallisia ja Jumala antoi ainoan poikansa jotta meillä olisi mahdollisuus pelastua. Pelastuminen vaatii pyhyyttä ja vanhurskautta.

        Oikeassa olet, että ihminen ei voi itseään parantaa, vaan se tapahtuu Pyhän Hengen vaikutuksesta ja parannus on prosessi. Mitä se ihmiseltä kuitenkin vaatii on pidättäytyväisyyttä ja KUULIAISUUTTA SANALLE!

      • LauriM
        LauriM kirjoitti:

        Vielä haluan lisätä, että Pelastuminen vaatii lujaa tahtoa ja syntejä on kaduttava. Koettelemukset on kuuluu myös asiaan, siten Jumala katsoo, oletko HÄNELLE kuuliainen.

        Tottelemattomuus johti paratiisista karkoittamiseen - siinä on hyvä referenssi kuinka vakava asia on "vedellä omilla raiteillaan" ja olla piittaamaton Herran pyhistä säädöksistä!

        Mahdottomia Jumala ei keneltäkään pyydä. Seksuaalisyntien ja päihteiden lopettaminen onnistuu keneltä tahansa kun on tarpeeksi uskoa ja Jumalanpelkoa sydämmessä. Otatko siis pelastuksen ja Raamatun tosissaan?

      • kkäööäöä

        "Tämä ns "hengailu" ja muu on oikeasti ajan hukkaa Jumalan silmissä."

        Tätä "hengailua" Jeesus teki koko sen ajan kun teki työtään, vaelsi kylästä toiseen, ilman etukäteissuunnitelmia. Kunnon pultsari Jeesuksemme.

      • kkäööäöä
        ristintäyttymys kirjoitti:

        Kasva aikuiseksi ja opettele nauramaan :) Jos joku tosissaan etsii Jumalaa,hän tulee huomaamaan,ettei todellakaan ole kyse omavanhurskaasta pipokireällä-"pyhityksestä",vaan ARMOSTA! Mutta löytääkseen armon on ensin oltava syntinen ja vasta sitten tehdään Jumalan antamalla voimalla ja sydämen halulla parannusta,eli mielen muutosta! Et joudu helvettiin yhdestä kaljasta ja savukkeesta,vaan kylmä sydän ja täysin piittaamaton asenne on Jumalalle suurempi synti..Tervettä järkeä ja käsitystä täydellisestä kyvyttömyydestä ihmisen itsensäparanteluun,kiitos!

        "kylmä sydän ja täysin piittaamaton asenne on Jumalalle suurempi synti"

        Jep. Tämä suomalaisten synti.

      • TeeParannus

        Jumalan Pyhä palvelustyö oli kaikkea muuta kuin nykynuorten "hengailua" - Jeesus rukoili, paastosi, kulki pitkiä matkoja jalan, saarnasi ja paransi sairaita ja auttoi ihmisiä. En ymmärrä miten voit ajatella, että Jumalamme olisi ollut täällä vain "viettämässä aikaa ihmisten kanssa" - Hänen Pyhää työtään mekin olemme jatkamassa omilla voimavaroillamme.

        Totta, että suomalaisten uskovien tulisi antaa enemmän köyhille ja varattomille sekä jakaa todistusta ja Jumalan Sanaa tuolla kaupungeilla ja kaduilla ihmisille - se on sitä aitoa auttamista mistä on kylmä sydän kaukana!

      • InhimillinenJeesus
        LauriM kirjoitti:

        Kyllä se nyt on vain niin, että Jumala on absoluuttisen PYHÄ. Tämä maailmallinen rentous ei ole Jumalan mielen mukaista. Ja kyllä, jos olet ottanut Jeesuksen Herraksesi niin kyllä se tupakointi ja kaljanjuominen on erittäin pahaa syntiä.

        Paavali sanoo, että olemme Kristuksen ruumiinjäseniä - Eli kun olet Kristuksessa, niin kuulut hänen ruumiiseen, jos poltat tupakkaa tms teet paholaisen noituuksia itsellesi, teet niitä samalla Herrallesi! Pysyykö Herran Pyhä Henki sinussa kun loukkaat HÄNTÄ teoillasi?

        "Ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on teissä olevan Pyhän Hengen temppeli?"

        Raamattu painostaa myös valppauteen, joten kaikki päihteet voidaan unohtaa sen siliän tien. Jumalaan uskovalla ei ole mitään syytä juoda saunakaljoja tai poltella aamuröökejä - Jumala kaikessa voimassaan voi vapauttaa näistä.

        ARMOA on se, että me olemme Adamin ja Eevan synnistä osallisia ja Jumala antoi ainoan poikansa jotta meillä olisi mahdollisuus pelastua. Pelastuminen vaatii pyhyyttä ja vanhurskautta.

        Oikeassa olet, että ihminen ei voi itseään parantaa, vaan se tapahtuu Pyhän Hengen vaikutuksesta ja parannus on prosessi. Mitä se ihmiseltä kuitenkin vaatii on pidättäytyväisyyttä ja KUULIAISUUTTA SANALLE!

        "Kyllä se nyt on vain niin, että Jumala on absoluuttisen PYHÄ."

        Jumala on pyhä, mutta ihmisen poika Jeesus on absoluuttisen rento ollessaan Jumalassa, koska Jumala antaa oikean armon rentouden. Ihminen ei ole koskaan täysin pyhä, vaikkakin voi ja pystyy tähän pyrkimään, välillä.

    • TeeParannus

      Haluan vielä kompata tuota edellistä kommenttiani, että koetko Jeesuksen "rentouden" armona? Jos näin, niin silloin on vain käsitteellinen ristiriita. Jos taas koet Jeesuksen rentouden sellaisena, että voit tehdä syntiä ja olla ihan huoleti kaikesta, jatkaa bailaamista ja naisten/miesten katselua ja ottaa maailmasta idoleita, niin silloin sinun on parempi tehdä parannus ja pyytää apua Pyhältä Hengeltä, jotta Hän voisi suuressa voimassaan korjata pienetkin ristiriidat. Tottahan on, että minä itsekkin rentoudun iltaisin Raamatun ääressä ja kuunnellen ylistysmusiikkia, mutta se on ihan erilaista rentoutta kuin joku kaljapullo kädessä uimarannalla lojuminen.

      • kkäööäöä

        Tässä paras kohta Raamatusta vastaukseksi millainen Jeesus myös toisaalta oli, siis sinullekin esimerkiksi :

        Luukas 7 : 33 Sillä Johannes Kastaja on tullut, ei syö leipää eikä juo viiniä, ja te sanotte: 'Hänessä on riivaaja'.
        34 Ihmisen Poika on tullut, syö ja juo, ja te sanotte: 'Katso syömäriä ja viininjuojaa, publikaanien ja syntisten ystävää!'
        http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Luuk. 7:1&rnd=1438507259648

        Kohta menee kreikkalaisen alkutekstin mukaan vielä suoremmin :

        34 Ihmisen Poika tuli syöden ja juoden ja sanotte : Katso, syömäri mies ja viinijuoppo, tullimiesten ja syntisten ystävä!

        Viinijuoppo, rakas Jeesuksemme.

      • TeeParannus

        Toivottavasti et ole sekaantunut "torontolaisherätykseen". Herra olkoon armollinen. Vissiin kannattaisi lukea myös jae 32, niin ymmärrät 33 ja 34 merkityksen. Herra avatkoon sinulle Raamatun. En oikeasti ymmärrä tätä, miten joku voi Pyhistä Pyhintä sanoa viinijuopoksi noiden jakeiden perusteella. Rukoilen puolestasi.

      • TeeParannus
        TeeParannus kirjoitti:

        Ihan haluan selventää, että tuo miten käytät PYHÄÄ RAAMATTUA etsiessäsi oikeutta synnillesi on oikeasti todella väärin. Sinun on ymmärrettävä ettei Raamattua käytetä synnille syyn etsimiseen vaan sen lakkauttamiseen! Oikeasti en melkein kehtaa edes vastata tähän, mutta miten ihmeessä voit vääntää tuosta kohdasta että Jumalamme Pyhä ja AINOA POIKA olisi ollut "juoppo"? Hän on kaikkea muuta kuin sitä! Jumalamme on PYHÄ, viini taas aiheuttaa irstautta ja saastaisuutta, sehän on kaikille selvä juttu! Jeesushan tuossa jakeessa puhuu irvaillen kansasta joka koitti etsiä Hänestä ja Johannes Kastajasta vikoja kuten fariseukset! Tuo on siis ihan täydellinen harhatulkinta, paremminkin eksytys. Rukoile armoa ja anteeksipyyntöä!

        Ymmärrän todella hyvin kantasi, olen ihan samaa mieltä kommenttiesi kanssa mutta aloituksesi oli sen verran yksipuolinen(huutomerkkien kanssa), että lähdin tarkoituksella provosoimaan tekstiäsi. Koska usko ei ole myöskään mitään pingottamista eikä vain oman näkökulman agressiivista toisille painottamista, eikä Jumala turhaan ole luonut viiniä ja viinipuun antimia jne. Jeesuksesta siis todellakin löytyy myös tämä rento puoli koska ylläolevassa Raamatun kohdassa farisealaiset kritisoivat niin ankarasti Jeesusta "viinijuopoksi" ja taasen Johannes kastajaa tiukkapipoiseksi riivatuksi. Vaikutat tällä hetkellä enemmän Kastajan miehiltä ja sehän on ymmärrettävää, kun olet hetki sitten päässyt kuiville (liiasta) huumeiden ja viinin käytöstä.

      • TeeParannus
        kkäööäöä kirjoitti:

        Oletko todella siis sitä mieltä, että alkoholi kuuluu uskovaisen elämään?

      • kkäööäöä
        TeeParannus kirjoitti:

        Oletko todella siis sitä mieltä, että alkoholi kuuluu uskovaisen elämään?

        Viinilasi päivässä parantaa verenkiertoa ja päästää turhasta ressistä ja pingotuksesta, muista että lääkäri Luukaskin määräsi Paavalille viiniä lääkkeeksi vaivoihinsa.

    • TeeParannus

      pikkuvinkki: Haluan tässä mainita, että Owuorista on paljon vihapuheita liikkellä, sillä kovin monet maailmassa elävät "Kristityt" eivät pidä hänen opeistaan ja nuhteistaan. Omassa elämässäni Hänen väkevä sana on tehnyt selvän muutoksen ja olen oppinut tuntemaan totuuden ja Pyhän Hengen. Jos en olisi kuullut yhtä syvällistä ja kitkerää sanomaa, en olisi koskaan osannut lopettaa synnin tekemistä saatika oppinut PELKÄÄMÄÄN JUMALAA. Olen lisäksi Hänen saarnojensa kautta, oppinut paljon Raamatustakin.

      Haluan tässä sen verran itsestäni kertoa, että lopetin amfetamiinin, kannabiksen ja alkoholin käyttämisen vain reippaat 6kk sitten. Mitkään "pullamössö" saarnat eivät sellaiseen elämänmuutokseen kannusta! Jos Owuor ei olisi kaikessa väkevyydessään saarnannut Jumalan pelkoa, Lopunaikoja ja avannut Raamatusta tärkeitä ja mielenkiintoisia asioita, niin tuskin koskaan olisin oppinut tuntemaan totuutta ja hylkäämään maailman.

    • TeeParannus

      Muutenkin, Owuorin erottaa valheprofeetoista helposti kun katsoo Hänen palvelustyötään ja tinkimätöntä Pyhyyttä! Hän ei ota euroakaan saarnoistaan, vaan edellyttää ainoastaan tapahtuma ja turvallisuus järjestelyt. Hän ei pelkää sanoa ääneen karuja tosiaisoita ihmisten synneistä ja Hänen jokainen opetuksensa on 100% Raamatullinen. Hänellä ei ole mitään intressejä olla suosittu ihmisten keskuudessa vaan Hän palvelee ainoastaan Jumalaa. Hän ei tee kompromisseja Raamatun kanssa. Hän on todellakin tullut herättämään seurakunnan unesta ja nuhtelemaan syntiä kuten Johannes Kastaja! Messiaan tulemus on lähellä ja Hänen palvelustyö on selvääkin selvempi merkki!

      • SaasNähdä

        Tämä nyt jää nähtäväksi, yleensä kaikki "Jumalan miehet" haksahtaa viimeistään rahan ja oman edun tavoittelun perään.

      • TeeParannus

        Hänen palvelustyönsä on kestänyt jo vuosikaudet, edelleenkään Hän ei ota itselleen mitään korvausta saarnoistaan ja parantumiskokouksistaan. Hän ainoastaan vaatii, että tapahtuma järjestetään ja sen kulut katetaan mitä nyt se maksaakaan. Hänelle ei makseta palkkaa, eikä Ministry of Repetance and Holinessissa makseta palkkaa yhdellekkään pastorille. Tutkikaa asioita tarkemmin älkääkä luottako yhteen katkeraan ja ihmisjärjellä tehtyyn analyyttiseen tekstiin, se vie harhaan totuudesta.

      • Profeetta-Aika

        "Tutkikaa asioita tarkemmin älkääkä luottako yhteen katkeraan ja ihmisjärjellä tehtyyn analyyttiseen tekstiin, se vie harhaan totuudesta."

        Eikä varmasti luoteta sinuunkaan, aika näyttää kuka on Herrasta.

      • TeeParannus
        Profeetta-Aika kirjoitti:

        "Tutkikaa asioita tarkemmin älkääkä luottako yhteen katkeraan ja ihmisjärjellä tehtyyn analyyttiseen tekstiin, se vie harhaan totuudesta."

        Eikä varmasti luoteta sinuunkaan, aika näyttää kuka on Herrasta.

        Olen tosiaan lukenut kristittyfoorumilta tuon Owuoria ja Hänen palvelustyötään kritisoivan tekstin ja löytänyt sieltä erittäin monia seikkoja jotka eivät pidä paikkaansa. Teksti on siis valheita ja olettamuksia täynnä, siksi hylkäänkin sen. Owuorin työn hedelmän taas olen itse nähnyt omassa elämässäni ja voin kokea aidon kristillisyyden. Ilman Owuorin saarnoja en olisi oppinut erottautumaan maailmasta tai oppimaan edes tunnistamaan syntejäni.

        Profeetta Owuor ei muutenkaa saarnaa kuin Ristiä ja Verta - sitä aitoa vanhanajan kompromissitonta evankeliumia. Se on nimen omaan se evankeliumi mikä erottaa kuulijan maailmasta ja vapauttaa synnistä! Se on se evankeliumi mitä Raamattu on. EI KOMPROMISSEJA EI MAAILMAA EI SYNTIÄ = KIRKASTA VALOA

    • JeesusElää

      Oikein aloittaja varoittaa vakavasta asiasta. Me vanhemmat uskovat olemme valitettavasti väsyneet varoittamaan näistä eksytyksista. Kuulijoita kun ei ole.
      ........ en yksin kertaisesti tiedä enää mitä tehdä. :(
      Tämä eksytysten buumi on kuitenkin tullut suhteellisen hitaasti, ikäänkuin salaa.
      Koska he eivät alunperinkään rakastaneet totuutta niin heidän lipsumisensa alkoi pienistä asioista. Sokeus lisääntyi kun kuljettiin mielihyvin yhä kauemmas Raamatun Sanasta. :(

      • TotisestiElää

        Tätä asiaa pitää rummuttaa täälä internetissä ja tehdä missioita nuorten suosimiin tapahtumiin. Siten me tavoitamme nuorison ja saamme heidät kuulemaan totuuden tästäkin asiasta. Rukoilkaamme Herralta voimia ja mahdollisuuksia tämän toteuttamiseen. Kaikkiahan huolestuttaa harhaiset lampaat!

    • fdgdfgdf

      saatanana owuori

    • pienivinkki
      • LauriM

        Olen lukenut tuon artikkelin ja löytänyt sieltä todella paljon epäkohtia ja asoita jotka eivät oikeasti pidä paikkaansa. Artikkelin kirjoittaja ei ole ensinnäkään tutustunut Owuorin opetuksiin taikka Kenian herätykseen ja sen hedelmään. Lisäksi tämä kuvaus "itseriittoisesta" ja "ylpeästä" itsensäkorottajasta ei pidä laisinkaan paikkaansa. Profeetta kyllä saarnaa auktoriteettina ihmisille, mutta ei todellakaan ylpistele asemallaan. Hän on nöyrä mies Jumalan edessä ja tietää vastuunsa, jotta totuuden kitkerä sanoma pysyy muuttumattomana. Lisäksi mm väite että Profeetta asuu Riversidellä, ei pidä paikkansa. Riversiden edustusasunto on Profeetan ministeriön edustus asunto jossa Profeetta ei itse asu. Hän asuu vaatimattomasti kerrostalossa.

    • TeeParannus

      Pienivinkki, olen lukenut tuon artikkelin ja tullut siihen lopputulokseen, ettei artikkelin kirjoittaja ole elävässä uskossa, vaan faktuaalinen ja teoreettinen ajattelija.

      1.Owuor ei ole lainkaan ylpeä, tunnen useita ihmisiä läheisesti ketkä ovat häntä tavanneet. Hän on nöyrä Herralle.

      2. Hänen hienot vaatteensa ovat lahjoituksia vaattureilta ja hänen sanomansa kautta pelastuneilta.

      3. Kenian herätys ja hänen saarnansa ovat täysin ilmaisia. Olen itse menossa Keniaan nyt elokuussa tulevaan eldoretin kokoukseen, eikä minun tarvinnut maksaa muuta kuin lentoliput - kaikki muu on järjestetty minulle valmiiksi ruoasta majoitukseen ja Kenian armeja on turvaamassa vieraita. Otetaan huomioon, että Kenialaiset maksavat tämän itse, ja sinähän varmasti tiedät kenian varallisuustilanteen.

      4. Hän saarnaa PARANNUKSEN TEKOA JA PYHYYTTÄ. Paholaisen valheprofeetat eivät sitä tekisi mistään hinnasta, ehkä korkeintaan mainitsisivat harhaopin yhteydessä, mutta Owuorin tehtävä on saada seurakunta varpailleen syntiensä suhteen ja herättää heissä aito Jumalan pelko.

      5. Owuor ei asu Riversidellä. Hän asuu vaatimattomassa kerrostalo asunnossa. Tekstin kirjoittaja ei tiedä totuutta tai hän valehtelee suoraan, seisköön asiansa kanssa Herran edessä.

      6. Valheprofeettojen profetiat eivät toteudu, muuta kuin taikuuden kautta. Owuorin profetiat toteutuvat Jumalan aikataululla. Jos kaikki ei ole toteutuneet, niin ne tulevat toteutumaan. Tuon tekstin kirjottaja ei ymmärrä Jumalan tapoja toimia. Hän varoittaa ensin, eikä vain tuhoa vimmoissaan. Jos varoituksesta otetaan vaari, niin Jumala leppyy. Niniven parannus on hyvä esimerkki.

      7. Hänen saarnansa ei miellytä LIHAA! Oikean ja totuudenmukaisen saarnaajan tunnistaa siitä, että hänen saarnansa ei jätä arpomisen varaan, kumpaa palvella - Henkä vai lihaa. Hänen saarnansa kurittaa lihaa ja Hänen Jumalalta tulevat paastot oikein tappavat lihan.

      8. Tunnen henkilökohtaisesti ihmisiä jotka ovat parantuneet Profeetan rukouksen voimasta. Itsekkin epäilin näitä ihmeparantumisia aikani, mutta kun sain tiedon että esim silmävammat vaativat hetken parantumiseen. Olen kuullut todistuksia kun täysin rampautuneet ihmiset ovat Jumalan toimesta parantuneet pikku hiljaa, jotkut taas ovat parantuneet saman tien. Näissä piilee Jumalan viisaus, enkä uskalla lähteä niitä arvioimaan sen enempää. Minä pelkään Jumalaa, enkä halua tästä syystä kyseenalaistaa hänen selkeitä tekojaan. Näitä parantumisia tukee fakta, että tuttuja ihmisiä on parantunut ihmeellisellä tavalla. Esim murtunut nilkka, syöpä, meinerin tauti, vanhuuden viemä kuulo.

      9. Profeetan saapumisajankohta on täysin Raamatun mukainen. Herra lupaa Malakian kirjan lopussa lähettää Elian saarnaamaan parannuksen tekoa.

      "Minä lähetän sanansaattajani. raivaamaan edelläni tietä.
      Ja aivan äkkiä tulee temppeliinsä Valtias, jota te odotatte,
      ja Liiton enkeli, jota te kaipaatte. Hän saapuu,
      sanoo Herra Sebaot. Kuka voi kestää sen päivän, jolloin hän tulee, kuka voi seistä horjumatta, kun hän ilmestyy? Sillä hän on kuin ahjon hehku, hän puhdistaa kuin vahvin lipeä."

      Hänen tehtävänsä on siis täysin sama kuin Johannes Kastajalla. Hänen saarnansa puhdistaa todellakin kuin vahvin lipeä. Olen siis entinen huumeiden käyttäjä ja rikollinen ja hänen saarnansa on todellakin puhdistanut minut syvältä ja perusteellisesti! Valheprofeetta ei saarnaa parannuksentekoa, Jumalanpelkoa ja pyhyyttä. Sitä paholainen pelkää, koska siinä hän menettää valtansa ihmiseen kun tämä kääntyy pois syntisyydestään ja elää PUHTAASTI KRISTUKSELLE.

      10. Pyhä Henki ja Raamatullisuus on Hänen saarnojensa perusta ja Hän on 100% tinkimätön tämän asian kanssa, ei kumarra ihmisä lainkaan, vaan ainoastaan Jumalaa.

      • elävääjapuhdasta

        Aamen, aamen. Itsekin olen saanut aivan uuden synnintunnon, ja joutunut menemään Jumalan pyhyyden eteen tekemään parannusta, juurikin tämän Owuorin opetusten valaisemana. Hän kertoo aika yksinkertaisella tavalla ja ymmärrettävästi sen, mitä Jumala meiltä odottaa, eikä se olekaan mitään tyyliin " elä niinkuin itse haluat", ja "toteuta omat toiveesi vain" tai "kyllä Jumala sinua ymmärtää"!
        Vaan Jumala on PYHÄ JUMALA, hänessä ei ole mitään vääryyttä eikä saastaista, ja hän sanoo meillekin: Olkaa pyhät! Se tarkottaa, että me suostumme Jeesuksen veren puhdistamiksi, siis antaudumme synteinemme hänen edessään, kadumme pahuuttamme, ja otamme vastaan uuden voiman jokaiselle päivälle, sillä omilla voimillamme me emme pysty. Kaikessa riipumme vain hänessä. Hän auttaa meitä kaikessa heikkoudessamme, ja jos luulemme että olemme vahvoja, se luulo meiltä kyllä pian otetaan pois, kiitos Herran! :)
        Meidän pyhyytemme onkin toisinsanoen ns lainapyhyyttä, Jeesuksen pyhyyttä meidän osaksemme armosta annettuna, niinkuin esim Matti Vuolanne usein opettaa radio Deissä.
        Kaikenlaista opetusta on kyllä liikkeellä, ja siksi monet varovat uskomasta kohta enää mihinkään - sen huomaa - mutta kyllä Pyhä Henki todistaa sen mikä on Jumalasta lähtöisin; se on aina puhdasta ihmisopeista, yksinkertaista ja korostaa Jumalan Kaikkivaltiutta.

      • kkäööäöä

        "Hänen saarnansa kurittaa lihaa ja Hänen Jumalalta tulevat paastot oikein tappavat lihan."

        Paastoaminen kuulostaa hyvältä, paastoan itsekin välillä.

    • TeeParannus

      Pienivinkki,
      Sanoit että asioita pitää koetella, niin se koettelu tapahtuu Pyhässä Hengessä ja Jumalan antaman ilmestyksen kautta, eikä internettiä selaamalla. Tämä on opittu kantapään kautta parannuksen yhteydessä. Olen monestikkin alkanut etsimään internetistä tukea lihani mielipiteelle, miksi saisin jatkaa vanhaa elämään ja jopa tehdä syntiä. On kirjoitettu paljonkin juttuja, että esim masturbointi ja esiaviollinen seksi ei ole syntiä vaikka ne todellakin on. Tämä johtaa siis ihan täydelliseen harhaan. Emme voi uskoa tässä ajassa oikeasti muuta kuin Herran palvelijan saarnaa ja parannuksen sanomaa!

      Loppuun summa summarum:
      Fariseukset heitti kivellä, Jeesus saarnasi parannusta.

      • tiedoksivain

        Ei Kristityn foorumi ole mitään liberaalilässytystä.

      • elianhengessä

        Kristityn foorumin vetäjät eivät ole näköjään perehtyneet Owuorin opetuksiin lainkaan, video-opetussarjat ym, vaan on lätkäisty heti "hylätty"-leima, varmaan ensivaikutelmasta ja aikaisemmista ennakko-odotuksista johtuen.

        Itsekään en ole sitä lajia, joka tutkimatta kaiken nielee, vaan tarvitsen ottaa selkoa ensin. Ensikerran katsottuani Owuorin kokousmenoa jostain Keniasta itsekin vähän aikaa pähkäilin ensin, sillä aina ei voi noin vain sanoa onko joku Jumalan hengessä. Täytyy ensiksi kuulla mistä hän puhuu, mikä on hänen todistuksensa, mihin keskittyy, alleviivaa, mistä varottaa, mikä on se A ja O, ja sen lisäksi tarvii saada selville MITEN puhuja itse elää. Pastori voi puhua yleisön edessä lavalla aivan hyvin ja raamatullisesti, mutta ELÄÄKÖ hän samalla tavalla, SE osoittaa onko hän Jumalan ihminen, vaiko ei.

        Itse en heti menisi arvioimaan negatiivisesti, ettei hän voi olla mikään erikois-profeetta, Raamatun lupaama, koska olihan aikoinaankin heitä: Jeremia, Jesaja, Hesekiel, Daniel, Elia ja Johannes Kastajalla oma tehtävänsä. Jumalalla on kaikkina aikoina ollut "omia" miehiään, miksei sitten nytkin? Ja Malakian kirjassa lukee myös sellaisen tulevan. Eikö tämä aika olisi jo kyllin pitkällä sellaiselle?
        Paljon on joka tapauksessa toteutumassa vielä Vanhan Testamentin -kuin uudenkin -lupaamia asioita. Meidän ympärillämme toteutuu KAIKEN AIKAA Raamatun lupaamia asioita, ei ne odota enää vuosisatoja, mitäs arvelet?

      • OvatTulleetJo
        elianhengessä kirjoitti:

        "Ja Malakian kirjassa lukee myös sellaisen tulevan."

        Malakian kirja ennustaa Johannes Kastajan ja Jeesuksen tulon, ja he ovat jo tulleet. Malakian kirja on vanhan testamentin viimeinen kirja, ja siis avaa UT:n.

    • HedelmistäPuuTunnetaan

      Matt. 7
      15. Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammastenvaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia.
      16. Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita?
      17. Näin jokainen hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, mutta huono puu tekee pahoja hedelmiä.
      18. Ei saata hyvä puu kasvaa pahoja hedelmiä eikä huono puu kasvaa hyviä hedelmiä.
      19. Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja heitetään tuleen.
      20. Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään.

      Profeetta Owuorin palvelustyön hedelmää:

      Oikea profeetta tunnetaan siitä, että hänen ennustuksensa toteutuvat (5.Moos. 18:22). - Owuorilla on 72 maailmanlaajuisesti merkittävää toteutunutta profetiaa

      Sanoma:
      - Seurakunnan on tehtävä parannus, liberaaliteologiasta, menestysteologiasta ja lihalle makeasta evankeliumista, alkoholinkäytöstä, tupakoinnista, seksuaalisynneistä, haureellisesta pukeutumisesta, homoseksualismista, aborteista ja kaikenlaisesta luopumuksesta ja palata takaisin JEESUKSEN Vanhanajan Rosoisen Golgatan RISTIN JA VEREN evankeliumiin
      - yli 20 000 000 ihmistä ympäri maailman on vastaanottanut Jeesuksen, tehnyt parannuksen ja käynyt upotuskasteella.
      - Jeesuksen veri uudistaa rikollisia, prostituoituja ja homoseksuaaleja ja huumeriippuvaisia
      - Rammat, sokeat, kuurot, mykät, hiv/aids-potilaat, syövät, kasvaimet, kaikenlaiset sairaudet auringon alla paranevat tuhansittain.

      Itse kuulun myös näiden parantuneitten joukkoon. En ole aloittaja, vaan toinen nuori, joka on myös parantunut huumeista ja synnistä Owuorin sanoman kautta. Tästä kaikki kunnia Herralle Jeesukselle!

      Arvostelija: Mikä on sinun palvelustyösi hedelmää?

      Siunausta.

      • LauriM

        AAMEN!

      • TeeParannus

        Juurikin Profeetta Owuorin palvelustyö on pelastanut minutkin varmalta Helvetiltä ja antanut minulle mahdollisuuden tehdä Jumalan Armossa parannuksen synneistäni ja täten Herraa peläten ja Kunnioittaen palvella Jumalaa aina ja ikuisesti! Shalom

      • opetusvoitehdäviisaaksi

        Jospa seurakunnissa yleisestikin opetettaisiin samoista tärkeistä aiheista niinkuin tuo Dr. Owuor tekee. Ja siitä, että meidän täytyy muuttua sisäisesti. Uskovaiset voi pukeutua monilla eri tyyleillä varmasti, mutta siinäkin täytyy näkyä se, että kunnioitamme Jumalaa ja lähimmäisiämme, elikkä, et voi laittaa päällesi kylille mennessäsi esim paljastavia vaatteita, niin että kaikki näkyy.
        Olen huomannut varsinkin nuoremmassa väessä, että naiset etenkin käyttävät tiukkoja ja avonaisia vaatteita, jopa seurakunnassa. Kaikilla ei varmasti ole uskovaisia vanhempia jotka vähän neuvoisivat, eikä tällaisista juuri kokouksissa ole opetusta. Mikseihän nuortenkokouksissa voisi heille pitää tunteja tällaisistakin, yhtälailla kuin raamatunaiheistakin?

        Nuorilla tytöillä varmasti paineita yrittää näyttää samanlaiselta kuin uskostapiittaamattomat kaverinsakin? Loppupeleissä pukeutuessaan siististi ja peittävämmin, vähän "perinteisimmin", olisivat varmasti paljon uskottavampiakin, uskovina ja yleensä ihmisinä. Ketä haluat lopulta "miellyttää", Jumalaa vai maailmanihmisiä? Ja miellyttääkö vähäpukeutuminen ketään? Ja siunaako sinun pukeutumisesi toista ihmistä, vai nolottaako? Itsekään en nuorena ymmärtänyt asioita niinkuin nyt, hävettää jotkut omat valinnat vieläkin.

      • VääräProfeettako

        "Owuorilla on 72 maailmanlaajuisesti merkittävää toteutunutta profetiaa"

        Ja mitkä ne ovat? Anna tulla listaa, linkkejä?

      • KatsotaanJaKoetellaan
        HedelmistäPuuTunnetaan kirjoitti:

        http://www.repentfinland.fi/sisalto/profeetta-dr-owuorin-toteutuneita-profetioita

        Tuo lista pitäisi todistaa oikeaksi siten että näkee aluksi todistetusti että profetia on annettu, ennen sen toteutumista. Olisi siis hyvä nähdä seuraavat tulevat profetiat ennen niiden toteutumista jossain videolla tai listassa. Siten niitä voisi verrata kaikkiin täyttymättömiin ja täyttyneisiin profetioihin. Onhan se valheprofeetoilla tietysti yksi tapa täyttää koko alue "profetioilla" joita on niin paljon, että on sitten mistä valita aina sopiva kun tapahtuu jotain.

      • HedelmistäPuuTunnetaan
        KatsotaanJaKoetellaan kirjoitti:

        Tuo lista pitäisi todistaa oikeaksi siten että näkee aluksi todistetusti että profetia on annettu, ennen sen toteutumista. Olisi siis hyvä nähdä seuraavat tulevat profetiat ennen niiden toteutumista jossain videolla tai listassa. Siten niitä voisi verrata kaikkiin täyttymättömiin ja täyttyneisiin profetioihin. Onhan se valheprofeetoilla tietysti yksi tapa täyttää koko alue "profetioilla" joita on niin paljon, että on sitten mistä valita aina sopiva kun tapahtuu jotain.

        Sitä varten on Youtuben timestampit olemassa, että näet, milloin Profeetta on soittanut radioon ja videot on ladattu YouTubeen.

        Ja näiden profetioiden tarkoitushan ei ole koroittaa ketään ihmistä, vaan Herra puhuu Palvelijansa kautta "näin tapahtuu jos ette tee parannusta" Jumala tulee ravistelemaan teidän maatanne, mm. homoseksuaalisuuden takia. Jos seurakunta heittäytyisi säkkiasuihin ja tekisi parannusta, niin ehkä Jumala säästäisi tai lievittäisi tuomiotaan? Kuten kävi Ninivelle Raamatussa.

        Kannattaa katsoa myös video: https://m.youtube.com/watch?v=vRor2LezKY8

      • huijausta

        On irvokasta katsoa tuota videoleikettä joka alkaa tuolla vihreällä feikki- hevosella, se on väärennös! Ihan selvästi.

    • tosirunsastaeksytystä

      Kyllä tässä tosiaan kristikunta on ihan kahden tulen välissä. Toiselta puolelta liberaaliteologia, toiselta puolelta nämä owuorit , benny hinnit et vastaavat.

      Onko koskaan ollut näin paljon eksytystä liikkeellä?

      Itse luulin alkuun, että globaali media antoi sen kuvan, mutta sitten kun pitkään matkalla olleet ovat huomanneet saman ja kristikunnan tunteneet, siitä kai sitten käsitin, että missä mennään.

      Enemmän vain käy sääli niitä, jotka noihin sitten menevät. Juuri huumeista vapautunuthan tarvitisi tervettä, tasapainoista uskoa, eikä lisää mitään tällaisia. Vääriä profeettoja on tosiaan pilvin pimein.

      Kannattaa varmaan lukea tuo linkki, niin saa selville, ettei mitään profetioita ole toteutunut. Mutta itselle nyt on ilman muuta selvää, että jos joku väittää käyneensä peräti yläimoissa korkeampia voimia tapaamassa ja hänelle vakuutettu, että on Eliaa vastaava, niin eiköhän ole kyse henkilön suuruudenhulluudesta ja luulosta että on noin ihmeellinen ja tärkeä. Kristus on jäänyt täysin sivuun, ja tuosta henkilöstä on tullut kaiken a ja o. Sen lisäksi hänellä on rahaa ja rutkasti onkin, ja kadut pyyhkitään kun hän saapuu paikalle.

      Tässä on nyt kuitenkin varoitettu, joten omalla vastuulla mennään sitten tällaisten manipuloitaviksi. Tämän enempää ei voi tehdä.

      • vähäkineksyttääjo

        Owuorin opetus on Raamatullista, mutta Benny Hinnin menestysteologia on yhtä kaukana siitä kuin itä on lännestä, huomautus vaan!

      • tutkikaasanaa
        vähäkineksyttääjo kirjoitti:

        Owuorin opetus on Raamatullista, mutta Benny Hinnin menestysteologia on yhtä kaukana siitä kuin itä on lännestä, huomautus vaan!

        ja owuor sanoo itse perineensä Benny Hinnin manttelin. Ottakaa selvä tästä Owuorista ja katsoka hänen videoitaan joissa hän sanoo ettei voi pelastua ellei usko ja kuuntele juuri häntä. Mihis se Jeesus jäi?

    • TeeParannus

      Vai että on Kristus jäänyt Dr.Owuorin jutuista sivuun? Hän ei mitään muuta painotakkaan kuin Ristin ja Veren evankeliumia.

      En olisi itse koskaan vapautunut huumeista ilman Owuorin järkkymätöntä palvelustyötä.

      • kkäööäöä

        Okei.

    • olenjohuolissaniteistä

      http://repentfinland.fi/sisalto/historiallisin-jumalan-vierailu-tulossa-kenian-eldoretin-kokoukseen-profeetta-dr-owuor

      Tuossa on teille tuorein profetia Dr. David Owuorin kautta annettuna suoraan JUMALALTA 30.07.2015

      Tapahtuu 28.-30.8 Kenian Eldoretissa. Olen itse lähdössä paikan päälle todistamaan ja parantumaan! Nyt teillä kaikilla skeptikoilla on mahdollisuus lähteä myös paikan päälle ja todistaa omin silmin, omassa Hengessä!

      Tämä ei ole enään mitään leikkiä. AIKA ON LOPUSSA! TEHKÄÄ PARANNUS JA PALATKAA RISTILLE!! YLÖSTEMPAUKSEEN EI OLE ENÄÄN KAUAA!!!

      • vaisillätavalla

        Jaa sitä ollaan niin rikkaita, että on varaa matkustaa sinne. Minullapa ei.

        Ymmärrän yskän. Tarkoitettu siis, että menettekin sinne, ja saatte ansaitsemanne eksytyksen.

        Tätä se on. Juoksette oletettujen valeherätysten perässä. Ja peräti jumalan vierailu tulossa. Miten joku menee noin yksinkertaiseen? No, paljonkos joudutte kaikkineen maksamaan tästä?

      • vaisillätavalla

        Ettekö te tiedä, että Kristus on nyt tässä? Ei kenenkään tarvitse lähteä etsimään Kristusta maapallon toiselle puolelle.

        Ja tosiaan, kyllä on meidän kristittyjen Jumala on meidän luonamme nyt, eikä köyhän tarvitse lentää kauas ikään kuin Jumala olisi vain rikkaille.

        Ei Hän halua, että juoksemme ihmeiden perässä.

        Kyllä Kristus viisaasti varoitti, vaikka varmaan hurmos- ja lentotiloiltanne ette ehdi lukea Raamattua: "Älkää menkö sinne."

      • olenhuolissaniteistä
        vaisillätavalla kirjoitti:

        Jaa sitä ollaan niin rikkaita, että on varaa matkustaa sinne. Minullapa ei.

        Ymmärrän yskän. Tarkoitettu siis, että menettekin sinne, ja saatte ansaitsemanne eksytyksen.

        Tätä se on. Juoksette oletettujen valeherätysten perässä. Ja peräti jumalan vierailu tulossa. Miten joku menee noin yksinkertaiseen? No, paljonkos joudutte kaikkineen maksamaan tästä?

        Vaikka palavassa Pyhän Hengen herätyksessä ja uskossa olenkin niin en jätä silti työn tekoa. HERRA kyllä antaa juuri sen mitä tarvitsee. Raha on katoavaista, SIUNAUS ei. Mikäli noissa kokouksissa ja vierailuissa oikeasti Jumala itse tulee niin menee rahat todella hyvään tarkoitukseen. Omaan parantumiseen. Ja jos noin rahassa riippuu kiinni niin mitä ties muita siteitä voi ihmisellä olla. Se on vain rahaa. Jeesuskin oli köyhä. Niin Jeesukselle, kuin myös Profeetoille, HERRA antoi juuri sen mitä He tarvitsevat. Sama selvästi näkyy Owuorilla. HERRA pitää huolen omistaan. HÄN on koko maailman luoja, mikei siis HÄN antaisi siunauksensa eri muodoissa palvelijoilleen.

        650€ lipuista ja kaikki loput kustannukset Keniassa on järjestetty ja maksettu kaikkien puolesta jotka sinne lähtevät. Eli siis vain lennot joudumme itse maksamaan. Nuo ovat lippuja normaaleita summia.

        Tuo kokous tullaan näyttämään livenä josta linkkiä tulee myöhemmin, joten suosittelen lämpimästi skeptisyydessänne katsomaan.

        Minkä perusteella pidät tuota valeherätyksenä? Miksi tuomitset noin jyrkästi? Oletko itse todistanut muiden "oikeiden profeettojen" kautta tapahtuneeksi noin suurenmoisia parantumisia. Jos JEESUKSEN aikana tapahtui suuria, ilmiömäisiä, ihmisen kyvyissä mahdottomia parantumisia niin tarkoittaako se että niitä ei enään tänä päivänä tapahtuisi JUMALAN armosta ja yliluonnollisuudesta.

        Tämä herätys on aito ja se tulee kliimaksiinsa ylöstempaukseen. Kaikki merkit viittaa siihen että Owuor on juuri SE Profeetta jonka JUMALA on antanut.

        Harmittaa todella suuresti jos sen takia ihmiset jäävät maanpäälle kokemaan ahdistuksen ja kärsimyksen etteivät uskalla hieraista hiekkoja silmistä ja astua kapealle tielle joka johtaa elämään.

        Minä itse synkimmällä hetkellä rukoilin HERRALTA juuri sitä oikeata tietä lukiessanu UT:n kirjeitä ja evankeliumeja ensi askeleillani. Koskaan en kokenut esim. Jehovan Todistajia tai mitään muutakaan Pyhinä. Kun katsoin niiden ihmisten silmiin näkyi sieltä semmoinen puolikuollut "droidimainen" pakko evankeliumi. Kirkoissa käydessäni hämmästelin vaan ihmisten välinpitämättömyyttä.

        Olen huomannut että kun katsot ihmisiä suoraan silmiin niin näet heidän luonteensa.

        Kun tapasin ensi kerran RepentFinlandin Pyhät niin, vaikka varuillani olin silloinkin, niin huomasin heti sanomasta ja synnin nuhtelusta että tämä on se kapea tie. Se Pyhä Seurakunta. Se sama on johtanut minut äärimmäisen pyhälle tielle erottautumaan ja muuttumaan kokonaan tämän maailman modernisuudesta ja saanut minut taakse katsomatta jättämään kaiken mikä ennen aiheutti synkkyyttä. Koen todellakin itse katsoessani muiden "evankelistojen" ja "profeettojen" toimintaa tämän aivan erilaiseksi. Vihollinen on totisesti onnistunut kietomaan monet skeptisyyteen ja epäuskoon, varoen kaikkea ja kaikkia, mutta luotto JUMALAAN ja HERRALTA avun pyyntö auttaa varmasti teitäkin löytämään sen oikean äänen ennekuin on liian myöhäistä.

        Käythän itse katsomassa ja koettelemassa Profeetan opit www.repentfinland.fi
        http://www.repentfinland.fi/Apokalypsin_valkoinen_hevonen.pdf
        Tuo materiaali mm. kertoo siitä kuinka syvälle Profeetta Owuorilla on sana avattu. Ja jos vielä pidät häntä pelkkänä fariseuksena niin mietin vain ketä sinä pidät oikeana äänenä. Eikö sen pitäisi jo herättää jos hänelle on näytetty noin syvällisiä näkyjä, unia ja ilmestyksiä? EN OLE KENENKÄÄN MUUN KOKO MAAPALLOLLA KUULLUT TULKITSEVAN RAAMATTUA NOIN SYVÄLT JA PYHÄSTI MUUTTAMATTA SANOMAA IHMISTEN MIELISUOSION MUKAISEKSI!

        Esim. http://www.kristitynfoorumi.fi/owuor.html tuon kirjoittaja ihan selvästi väkipakolla haluaa todistaa vääräksi. Eikö kukaan halua nähdä ja edes yrittää ymmärtää että JUMALA RAKASTAA IHMISIÄ! Miksi HÄN ei antaisi Profeettalle auktoriteettia ja valtaa? Miksi HÄN ei haluaisi oman palvelijansa olevan vakuuttava? Profeetta on kuitenkin HERRAN läheisyydessä kävelevä!

        Kun itse tajusin kuka Owuor on niin silmäni aukesivat ja lopetin muiden kuuntelemisen ja se on kannattanut! Pyhä Henki on selvästi läsnä joka hetkessä ja kun hairahdun tekemään syntiä missä muodossa tahansa tietämättäni tai tietoisesti, pyydän anteeksi ja kun kerron mitä olen tehnyt menen rukoukseen HERRALLE ja kerron seurakunnalle ja he nuhtelevat minua välittömästi! Ja se että HERRA nuhtelee tarkoittaa että HÄN välittää. Kun kerron saman rikkeen (jonka varmasti tiedän olevan väärä), ihmiselle joka kuuntelee esim. Herzogia tai Hinniä tms jne jne. mutta ei Owuoria, niin he taputtelevat pään päälle ja sanovat "kyllä se siitä".<---- Tuo kertoo jo siitä kuinka hukassa ihmiset ovat tehdessään kompromisseja synnin kanssa. JUMALA EI TEE KMPROMISSEJA! Siitä Owuor saarnaa seurakunnille! Tarkoittaako se että hänelle on annettu nautinnollinen elämä materiaalisesti (KIITOS HERRALLE), että se on väärin? Tottakai HERRA siunaa omiaan! Onhan HÄN kaiken ja kaikkien yläpuolella! [2. Moos. 28:1-4] Näin HERRA halusi vaatettaa Aaroninkin. HÄN pitää huolen omistaan.

        Shalom ja Siunausta teille kaikille!

      • TeeParannus
        olenhuolissaniteistä kirjoitti:

        Aamen, Se on ihanaa nähdä kun tervejärkiset ihmiset tunnistavat totuuden ja täten pyhyyden ja parannuksenteon sanoma leviää. Shalom Rauhaa ja rakkautta.

    • HuijaritPaljastetaan

      Tässä yksi Owuorin ennustuksien näyistä:

      16. Hallava hevonen Egyptin mielenosoituksissa profetoitu 29.7.2009. Toteutui 2.2.2011
      https://www.youtube.com/watch?v=kEXMoCwHVTE&feature=plcp
      http://www.repentfinland.fi/sisalto/profeetta-dr-owuorin-toteutuneita-profetioita

      Katsokaapa tästä videoleikkeestä tarkasti,
      https://www.youtube.com/watch?v=G8U_ZQXGnX8
      miten tämä "hallavaksi hevoseksi" väitetty vihreä kuvapläjäys tai läiskä liikkuu televisioruudulla, sen takaosassa näkyy alempana selvästi valopiste ja muitakin heijastuksia, jotka liikkuu ja nousee samaan aikaan ylös kuin tämä "hevosellaratsastaja", ylempänä takana näkyy toinen samanlainen valopiste, nämä paljastavat että hevonen ratsastajineen on jälkeenpäin lisätty kuvaan, "hallavan hevosen" mukana siis liikkuu erilaisia heijastuksia joita hevosen lisääjä ei ole osannut tai viitsinyt poistaa kuvasta. Sanotaan nyt suoraan, niin aika tökerö yritys väittää ylläolevaa leikettä oikeaksi Ilmestyskirjan Hallavaksi hevoseksi. Nämä samat valopisteheijasteet näkyvät kaikilla muillakin YouTubesta löytyvillä videoleikkeillä "egyptin hallavassa", ja osoittavat kuvan myöhemmin alkuperäiseen päälle lisätyksi.

      Jos Owuor on tosissaan ylläolevan "profetian" suhteen, niin kaverin uskottavuus tipahti juuri allekirjoittaneella vähintään 50%(enemmän!).

      On tunnustettava kuitenkin, että mies muuten vaikuttaa aika vilpittömältä ja luotettavalta, jo senkin suhteen kun ei kerää kolehtiakaan.

      Mutta tosiasiahan on, että nämä "saarnamiehet" nettoaa eniten suurista lahjoituksista ja varsinkin testamenteista jotka ei ole koskaan nähneetkään pienien hilujen kolehtihaaveja, kolehtirahoissa pelataan pikkusummista kun on kyse perinnöistä, joita vanhat ihmiset peloissaan syytää huijaripapeille.

      Lupaan tutkia tämän(kin) miehen taustan, mutta muille lukijoille tiedoksi - ei todellakaan kannata lähteä kenen tahansa kelkkaan juoksemaan ja pois rahojaan syytämään, näitä kyllä riittää, jo Jeesus varoittaa vääristä profeetoista, saadaanpa nähdä onko tämä Owuor samanlainen huijari, ainakin tämä ylläoleva profetia näyttää pahasti täydeltä huijaukselta.

      Matteus 24: 23 Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko.
      24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin.
      26 Sentähden, jos teille sanotaan: 'Katso, hän on erämaassa', niin älkää menkö sinne, tahi: 'Katso, hän on kammiossa', niin älkää uskoko.
      27 Sillä niinkuin salama leimahtaa idästä ja näkyy hamaan länteen, niin on oleva Ihmisen Pojan tulemus.

      Aloittajalle ja Owuorin puolustajille siis myös tiedoksi. Jos rahat alkaa omasta kukkarosta häippästä, se on varmin merkki huijarista.

    • TeeParannus

      No Owuorin töihin ei ole minulla, aloittajalla euroakaan rahaa. Olen kyllä omasta tahdostani tukenut Kenialaista orpokotia ja ostanut lentolipun Keniaan - siinä se. Ei ole kukaan pyytänyt tai sanonut minne rahaa pitää laittaa. Maksan kylläkin kymmenykset joka kuukausi rukousryhmämme pankkitilille.

      • TeeParannus

        ei ole minulla siis mennyt euroakaan rahaa, anteeksi kirjoitusvirheeni. Suomessa kävin kokouksessa niin olivat täysin ilmaisia ja nyt kun lähden vierailemaan Keniassa niin kaikki on maksettu paitsi paikan päällä, vain lentolipun jouduin ostamaan.

      • eikuulesonnistu

        Se on 650,- iso raha köyhälle ja työttömälle.

    • LauriM

      Meidän on pakko saada nuoret ihmiset tietoiseksi, että eksytystä on paljon liikkeellä ja etteivät he mene muualle kuin Ristin ja Veren äärelle!

    • jokuhomopoeka

      Tämä on joku trolli tai kirjoittaja on ihan sekaisin. :D

    • Mimosa7

      En ajatellut vastata tähän, mutta nyt on pakko. Tämän keskustelun aloittaja opettaa räikeää harhaoppia. Se, jos vain yksi profeetta on oikea, on todellakin harhaoppia ja eriseuraisuutta. Tuollainen asenne hajottaa Kristuksen ruumista. Ei kenelläkään ole koko totuutta ja jokainen pyrkii parhaansa mukaan seuraamaan Kristusta. Meidän tulee siunata toisia uskovia ja olla yhtä ruumista. Tarvitsemme toisiamme.

      Tietysti ptää tehdä parannus synnistä, mutta meistä jokainen silti tekee joka päivä syntejä huomaamattakin. Jos uskomme Jeesukseen, olemme vanhurskaita, silloinkin kun teemme syntiä. Jos tietoisesti elämme synnissä, silloin rikomme suhteemme Jumalaan, mutta heikkoudet ja kamppailu on eri asia, kukaan ei tule synnittömäksi tässä ajassa. Tärkeää on elää suhteessa Jeesukseen ja antautua hänelle enemmän, ja pyytää häntä auttamaan heikkouksissa. Usko Jeesukseen pelastaa. Muuttuminen ja pyhitys on Jumalan Sanan ja Pyhän Hengen työ.

      Jeesus eli myös omassa ajassaan oman kulttuurinsa mukaisissa vaatteissa ja puhui heille heidän kieltään. Uskon, että evankeliumi on helpompi ottaa vastaan jos se tulee oman kulttuurin mukaisella tavalla.

      Uskovaiset, lopettakaa toistenne parjaaminen! Ole rehellinen itsellesi: Kuinka hyvin oikeasti itse tunnet Jeesuksen? Kuinka läheisesti kuulet Hänen äänensä? Jos olet rehellinen, voit myöntää että tunnet Hänestä vielä niin vähän. Miten voit sanoa, ketä Hän käyttää ja mikä miellyttää Häntä, jos et edes tunne Häntä vielä niin hyvin?

      • capiche

        Mimosa7 on oikeassa. Tuollainen yhden profeetan korostaminen ei ole tervettä. Eikä ketjun aloittaja selvästikään aina ymmärrä kuulemaansa.

        Kannattaa lukea tarina Kaanaan häistä, jos ei tiedä mitä tarkoittaa: "Jeesuskaan ei pilannut bileitä". Tuo humoristinen ilmaisu tarkoitti tietenkin, että Jeesus eli tavallisten ihmisten keskellä ja osallistui heidän juhliinsa. Jopa muutti veden viiniksi, kun viini loppui. Fariseukset syyttivät Jeesusta siitä, että hän syö ja juo syntisten kanssa.

        "Yhdessäkin SUHE:n saarnassa, joku "pastori" saarnasi, että "kun teet syntiä Jumalan edessä, niin Jumala näkee sut vieläkin vanhurskaana" ...

        Sitä kutsutaan lahjavanhurskaudeksi, jota ei voi ansaita teoilla. Jumala näkee Jeesuksen sovitustyöhön turvaavat lapsensa vanhurskaina, vaikka he eivät olekaan täydellisiä. Kristuksen sisäinen tunteminen on kyllä muuttumista mielen uudistumisen kautta, mutta täydellisiä meistä ei tule koskaan.

        Paavali kertoi olevansa juutalaisille juutalainen ja kreikkalaisille kreikkalainen. Samoin nuoria pitää lähestyä heidän omalla kielellä. Kaupoissa ei ole erillistä uskovaisten vaateosastoa. Se mitä on päällä on vähemmän tärkeää kuin se mitä on sisällä. Eikä hengellisessä räpissäkään mitään vikaa ole, kunhan hengellinen elämä ei rajoitu siihen.

    • Armostapelastunut

      Hebrealaiskirjeessä 6 luvussa luovutaan uskosta kokonaan, käännytään Herraa vastaan ja tietoisesti ja julkisesti häpäistään, siinä ei puhuta lankeamisista joista on toki tehtävä parannus. Jotkut asiat eivät aina lähde kaikilta helposti pois jos on vuosikausia ollut joku riippuvuus niin siinä voi mennä aikaa. Jumala on pitkämielinen ja näkee että ihminen yrittää parhaansa ja auttaa varmasti eroon jostain addiktiosta jos on vilpittömästi siitä eroon pyrkimässä. Ei pidä olla liian tuomitseva ettei itse joutuisi kuritettavaksi. Jotkut ns maalliset asiat on ihan kivoja mutten itsekään ole sitä mieltä että seurakunnissa vain hengataan ja biletetään tyyliin " Jesse on hyvä jätkä" jee, jee. Jumalan tahto on että seuraamme Jeesusta antaen hänelle koko elämämme. Sana kehottaa viemään evankeliumi kaikkeen maailmaan, Herralla on paljon tehtäviä jos olemme uskollisia hänelle. Se ei tarkoita että kaikki maallinen hupi on kielletty mutta niistä ei saa tulla epäjumalia jotka tulevat Herraa tärkeämmiksi ja vievät aikaa Herran tahtomilta asioilta kuten lähimmäisenrakkauden toteuttaminen. Syntiähän kännääminen on ja tupakointikin on vahingollinen asia joten kannattaa pyrkiä niistä eroon ja ellei pysty alkoholin kohtuukäyttöön, saunakalja tai pari ja joskus lasi viiniä jne, niin paras olla kokonaan raivoraitis kuten itse olen koska olen entinen alkoholin suurkuluttaja. Samoin moni muukin asia mutta en rupea mitään syntilistoja tekemään vaan sanon että kaikki on sallittu mutten saa minkään antaa hallita itseäni kuten Paavali kirjoitti. Tottakai on ihan selviä syntejäkin joita tottakai tulee välttää. Tuosta Owuorista en välitä, ristiriidat ovat niin suuria etten jaksa ottaa vastaan videoita joissa kaikkien maailman saarnaajien käsketään olla hiljaa ja viimeisimmässä tai ainakin melko lähiaikoina julkaistussa videossa jossa RepentFinlandin Pastori Anna Anttila lukee jonkun Owuorin alaisen julistajan puhetta jossa kaikkien maailman uskontojen ja seurakuntien on istuttava alas ja oltava hiljaa ja vain Owuoria on kuunneltava. Lisäksi Anna Anttila jatkaa tuon jonkun Owuorin alaisen julistajan puhetta jossa tämä mainitsee kaikkien maailman seurakuntien elävän seksuaalisynneissä ja menevän helvettiin! Jotain rajaa pitäisi noissa jutuissakin sentään olla! Kaikkea en viitsi niellä sellaiseenaan, eikä raamattukaan kiellä kritisoimasta, vaan kehottaa koettelemaan kaikki. En siis voi ottaa kaikkea todesta mitä joku saarnamies julistaa ellei sitä sanasta löydy.

    • jotain.rajaa.olla.pitää

      Ilmeisesti melko uusi video Repent Finlandilta nimeltään kenenkään ei tulisi sivuuttaa Herran lähettämää profeettaa kertoo reilussa kahdessa minuutissa sen että jos ohitat Profeetta Owuorin ilmoituksen niin että hylkäät sen, niin samalla sanot Jumalalle ei! Kannattaa katsoa! Vaikka Owuor saarnaisi kuinka rististä ja verestä oman ymmärryksensä mukaan eikä raamatun mukaan kun tutkitaan asiaa tarkkaan, niin tuollainen oppi ei taatusti ole sanan mukainen. Siis etteikö Jeesus riitä vaan tarvitaan joku profeetta jonka kaikki puheet pitäisi ottaa ikäänkuin Jumalan sanana. Ei ole sanan mukaista. Katsokaa video ja ajatelkaa ja tutkikaa mitä raamattu opettaa.

    • Anonyymi

      Owuori on Ok. Opetus Ilm. 6:1 sinetistä on mielestäni outo. Valk. Hevosella ratsastava on arkkienkeli Mikael ja kyseessä on maailmanlaaja herätys. Hyvää jatkoa sinulle. Terv. Pertti Peussa.

    • Anonyymi

      Lähes kaiken muun voin kommentistasi allekirjoittaa, mutta että ainoa oikea Profeetta olisi Dr. Owuor. Siinä meni pahasti pieleen ja uskottavuutesi sai nolon lopun varmasti monien mielestä.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6183
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3966
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      255
      2349
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1920
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1383
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1306
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1077
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1040
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      986
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      951
    Aihe