Muita työttömiä

mnk93

Onko täällä muita työttömiä, joiden taustaan on kuulunut mm koulukiusattuna oleminen, ei juurikaan ole kavereita, on ideoita mutta et osaa toteuttaa niitä yksin ?

20

502

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Täällä yksi tylsistynyt työtön, ideoita olisi mutta resurssit olemattomat eikä tällä hetkellä ole juurikaan kavereita. Se on jännä miten elämä heittelee,yhessä hetkessä sulla on paljonki ihmisiä ympärillä ja seuraavassa hetkessä ootki melkeimpä yksin.. mitä tulee koulukiusaamiseen niin itse en ole kokenut kiusaamista hirveesti.

    • yksinäinen-mies

      Aloin käymään kuntosalilla kun jouduin työttömäksi 4 vuotta sitten. Säästin rahaa hiukan ja ostin huonokuntoisen soutuveneen jonka kunnostin ja ostin myös pienen moottorin olen käynyt kesäisin kalassa usein. Pelaan pleikkarii ja käyn salilla ja kalastan.

      • Olen alkanut itse myös käymään kalassa. Ehdottomasti yksi parhaimmista asioista mikä tuo paremman olon.


    • Peräkammarinloinen

      En ole edes työtön (työnhakija). En ole koskaan ollut. Olen aina ollut peräkammarin loinen. Nykyään saan sentään säännöllisesti toimeentulotukea. Siinä on kaikki tuloni. Käyn yksin iltaisin vähän ulkoilemassa. Siinä on koko sosiaalinen elämäni. Kavereita ei ole ollut koskaan. Kiusaajia on ollut kaikkialla missä olen joutunut käymään. Paitsi armeijassa. Kiusaaminen on suurin syy syrjäytymiseeni.

      Minullakin voisi olla kaikenlaisia ideoita, mutta yritän olla ajattelematta niitä. Ei niistä voi koskaan tulla mitään. Kiusaaminen on johtanut siihen etten pysty ryhtymään mihinkään.

    • Joku555

      Joo työtön, kiusattu myös. En kyllä kiusaamisesta pahemmin välittänyt. Silti kuitenkin mielenterveys on mitä on.
      Ideoita ja haaveita olis vaikka millä mitalla, mutta vaikeapa niitä on huonoilla tuloilla toteuttaa etenkin, kun asuu pienellä kylällä. Harvoin tulee edes lähdettyä asunnosta ulos vaikka voisihan sitä jossain käydä edes kävelemässä.

      • Millaisia ideoita olisi tai siis mihin liittyen? ei ole pakko kertoa. Itsellä tilanne se että jatkan yrittämistä niin kauan kunnes jokin idea alkaa jotakin tuottamaan ( digitaalisessa maailmassa paljon mukana tällähetkellä) jos joskus onnistun niin etsin mukaan ihmisiä joilla on samanlainen tausta eli kaiketi tässä syy miksi alotin tämän keskustelun.


      • Joku555
        mnk93 kirjoitti:

        Millaisia ideoita olisi tai siis mihin liittyen? ei ole pakko kertoa. Itsellä tilanne se että jatkan yrittämistä niin kauan kunnes jokin idea alkaa jotakin tuottamaan ( digitaalisessa maailmassa paljon mukana tällähetkellä) jos joskus onnistun niin etsin mukaan ihmisiä joilla on samanlainen tausta eli kaiketi tässä syy miksi alotin tämän keskustelun.

        Minä en ole yrittänyt muuta kuin joskus veikkauksia (pitkävetoa ja lottoja sun muita), mutta ei ole ollut tuuria. Muuten on ideoita enemmänkin iha ei digitaalisesti. En osaa nettisivuja/blogeja kyhätä niin ei ainakaan sellaisia ole harkinnassa. Vaikka saattaisi niissäkin olla mahdollisuuksia etenkin, kun aikaa olisi yrittää tehdä vaikka päivät ja yöt


    • pena1972

      Vittu tollasta ruikuttamista..... Ei tollasta jaksa kukaan kuunnella

      masennus ei oo oikia sairaus ja syrjäytymine o oma vika

      vitun loiset menkää VITTU TÖIHIN! ei oo vaikia mennä saatana perkele töihin!!1!!11!

      helvetin luuserit ottakaa itteänne niskasta kiinni saatana tollasia elätetä

      • Lifof

        Homo


      • Anonyymi

        Paljon kivempi juoda galjaa , ei viitti töihinkään mennä , miksi menisi , käykööt köyhät siellä kuten sinä .Itse keksin mukavampaakin tekemistä ja tuilla elelee kyllä kun on kaikki jo hankittuna , kohta taas kesä ja mökkikelit alkavat .


    • Olen pian 25 täyttävä mies. Olen ollut kuntouttavassa työtoiminnassa työttömien työpajalla marraskuusta 2012 lähtien. Olin samassa paikassa jo aiemmin puoli vuotta työelämänvalmennuksessa. Tämä työpaja, jossa olen työtoiminnassa, on kierrätyskesus. Ihmiset lajoittaa sinne käytettyä tavaraa, jota sitten myydään edullisesti eteenpäin. Tavaroilla on kotiinkuljetus.Lahjoitettavia huonekaluja myös haetaan asiakkaan kotoa.

      Työpajalla on myöskin tehtaista tulevia alihankinta hommia, joita itsekkin teen. Työpaja tarjoaa ihmisille muuttopalvelua. Ja sitten on omakotitalossa asuville veteraaneille ruohonleikkuu apua kesäisin, ja lumityö apua talvisin. Itse osallistun veteraanien siivouspalveluun päivittäin. Siivousporukkaan kuuluu kolme ihmistä. Tamppaan joka kuukausi yli 40 asunnon matot. Kesäisin on myös ikkunan pesuja. Siivouksia on myös lähiseudun paikkakunnilla.

      • jjvfzd

        Hyvä meininki. Toi on tärkeetä työtä.


      • ehhehher

        Tosi tärkeetä just joo


    • Nunneli

      Minä kuulun sekä syrjäytyneisiin, että koulu/kiusattuihin. tosin suuressa perheessä sitä ei oikein tajunnut, kun oli koulun lisäksi paljon kotitöitä ja uteliaana luonteeltani, harrastelin kaikenlaista. Koulussa oli piirustusta, musiikkia ja mieliaineet, joihin alkoi tutustua myös vapaa-aikanaan. Kiitos kuuluu myös ylilahjakkaille, käteville sukulaisille Isä otti maalausvälineet kainaloonsa ja meni luontoon Monetin hengessä. Äiti ompeli. Harrastukseni ovat olleet sellaisia, että ne ovat vaatineet yksinoloa, keskittymistä. Toiset olisivat olleet vain häiritsevä tekijä ja itseni tuntien, en haluaisi vastuita toisista. Kun onnistuu luomaan jotain kaunista, niin toisetkin saavat siitä iloa ja hyötyä. Kiusaaminen sinänsä vie hermot ja energian, elämänuskalluksen, ihmisarvon.
      On opittava arvostamaan itse itseään. Ei voi vaatia toisilta sellaista, minkä itse laiminlyö. Se koskee fyysisistä, tunneperäisistä, henkisistä tarpeista tasapainoisesti huolehtimisesta. Olen myös huomannut, että itsekunnioitus ja tyytyväisyys on kummuttava omasta sisimmästään. Minua ei sävähdytä yhtä paljon, jos joku vieras on tyytyväinen aikaansaanoksiini kuin jos itse olen. Tai kun teen parhaani...

    • työpaikkakiusaamista viimeksi, ei ole paljoa intoa mitään tehdä.

    • Vasfghj

      Joo kyl ne korreloi, ku itsetuonto maassa ni ei onnistu missää. Paljo masennusta. Mut tukena jeesus ni vältin toistaiseksi itsarin.

      • Nunneli

        Niin minunkin tukenani! Muuten olisin menehtynyt turhuuksien turhuuksiin.
        Ihminen tarvitsee sielulleenkin ravintoa, eikä vain aineellista.
        Rukouksen avulla saat sen, mikä on ajankohtaista itsellesi.
        Älä unohda nauttia luonnon-oppikirjasta - ulkoile, jos kykenet.
        Ensin on pidettävä huolta itsestään, ennenkuin kykenee ottamaan vastuuta muista.
        Voi hyvin tässä syksyssä sadonkorjuun aikaan:-)


    • Anonyymi

      Joopa joo. Ainahan ne kirkonkylän pojat kiusasivat meitä syrjäkylän
      asukkeja, mutta nnoinki sen lannistaa itseäni. En antanut !
      Samalla tavalla porskutin jatko-opintoihin niinkuin toisetkin ja
      kun yksi ammatti ei taannut työllistymistä niin lannistuinko ?
      Ei suinkaan vaan hankin toisenkin ammatin, missä työllistyi paremmin
      ja lopulta sain kerättyä ihan riittävästi palkkaa ja jopa eläkepennosia.
      Kyllä niillä nyt pärjäilee taloudellisesti , kun elää siivosti ja tarkasti.
      Asuu omassa asunnossa ja autollansa välillä matkusteleekin.
      Periksi ei pidä koskaan antaa !

      • Anonyymi

        Asennetta pitää olla eikä pidä lurpahtaa siihen kotisohvalla nysväämiseen.


    • Anonyymi

      Kun on niin paljon kiusattuja niin miksi ei kukaan perusta vertaistukiryhmää esim. Elämän kolhimat tukiryhmä, josta löytyisi samanlaisia kokemuksia läpikäyviä tai niistä toipuneita ystäviä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Asiakkaalle ei myyty energiajuomaa - tuomio tuli syrjinnästä

      Vaikka oli ilmeisesti täysi-ikäinen. Tosin ei lapsiakaan saisi syrjiä, koska oppivat helposti itsekin syrjimään, jos koh
      Maailman menoa
      60
      3508
    2. Miksi aina pitää kilpailla parhaudesta?

      Mua ärsyttää se, että kaikki kilpailut ja visailut keskittyvöt aina siihen, kuka on paras missäkin. Tänäkin aamuna tuli
      Sinkut
      77
      2845
    3. Pakkoruotsista luopumalla kymmenien miljoonien säästöt

      Pakkoruotsin opiskelun kustannuksista ei ole juurikaan tehty kustannusselvityksiä, mutta joidenkin arvioiden mukaan siit
      Maailman menoa
      76
      2643
    4. Mitä muutoksia tekisit

      kaivatullesi? Miten on? Muista olla REHELLINEN 📸
      Ikävä
      94
      2464
    5. Luterilaisen kirkon koko kastekaava on väärä

      Uudessa testamentissa on kaksi täysin ristiriidassa olevaa kastekäskyä Matt 28:19 ja Ap. t. 2:38. Matteuksen evankeluimi
      Kaste
      41
      2224
    6. Seksuaalinen ahdistelu, naisten vähättely ja törkeä käytös naisia kohtaan kukkii rakennustyömailla

      Tällainen lienee ihan tavallisista kaikilla "äijävaltaisilla" työpaikoilla. Kaikki miesvaltaiset alat eivät ole toksise
      Maailman menoa
      148
      1881
    7. Kerro minulle

      Miksi teit niinkuin teit? Miksi kielsit tunteesi minua kohtaan. Miksi et halunnut että tiedän oikeasti mitä tunnet. Etkö
      Ikävä
      66
      1855
    8. Miten Yxäri iskettiin?

      Voisin tässä unta odotellessani kertoa, miten mieheni lähestyi minua. Tunsimme entuudestaan. Hän kyseli minulta aina j
      Sinkut
      181
      1818
    9. Rakkaalle J miehelle.

      Hitto mulla on sua ikävä. Haluisin heti nyt tulla sun syliin ja suudella sua.ja, ja ja... Hirveä ikävä.
      Ikävä
      90
      1780
    10. Kristinuskossa Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimessä

      Jeesuksen kehoitus kastamiseksi Isän ja Pojan ja PH:n nimeen. Matt 28:19: "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun
      Kaste
      388
      1759
    Aihe