Hoitotakuusta

Sain kolme kuukautta sitten lähetteen lääkäritä julkisella puolella tehtävään rintojen pienennysleikkaukseen. Hoitotakuuhan on siis kuusi kuukautta. Lähteekö tämä kuusi kuukautta ns. käyntiin siitä lähetteen saamisesta vai vasta myöhemmin?

Ihmetyttää vain, että puolet hoitotakuun ajasta on kulunut, eikä minulle ole vielä varattu edes aikaa kirurgin vastaanotolle. Ainoa yheydenotto mitä olen lääkärillä käynnin jälkeen saanut, oli kirje jossa vain ilmoitetettiin lähetteen tulleen perille, ja että kirurgin vastaanottoajasta tulisi postia myöhemmin.

Itse otin yhteyttä jononhoitajaan ja ilmoitin, että minulle käy mahdolliset peruutusajat. Sieltäkin vain sanottiin, että jonoa on ja kirurgilla käynnin jälkeen odotusaika on erittäin pitkä. Hassua vain että puolet koko hoitotakuusta on mennyt, enkä edes ole päässyt vielä kirurgille.
Alan vain olemaan todella loppu jatkuviin hartia- ja selkäkipuihin ym. niin haluaisin saada asian jotenkin edistymään.
Kiitos jo etukäteen vastauksista.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kyllä se menee lähemmäs sitä 1/2 vuotta. Jonot ovat pitkät. Olethan käynyt jo mammografiassa. Se pitää olla otettu ja kunnossa, jos sattuisit saamaan peruutuspaikan. Itse jonossa 7 kk. Koska kesän sulkuaika tuli väliin. Nyt toivun toista päivää leikkauksesta. Koita vaan malttaa odottaa, puolet odotusajasta jo kärsitty. Tsemppiä!

Äänestä

Minut leikattiin maaliskuun puolivälissä. Olin jonossa 5 kuukautta. Olen tyytyväinen lopputulokseen ja toipuminen oli helppoa. Arvet ovat kyllä vieläkin punaiset mutta kyllä kait ne siitä joskus vaalenee.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jonottaja kirjoitti:

Sain kolme kuukautta sitten lähetteen lääkäritä julkisella puolella tehtävään rintojen pienennysleikkaukseen. Hoitotakuuhan on siis kuusi kuukautta. Lähteekö tämä kuusi kuukautta ns. käyntiin siitä lähetteen saamisesta vai vasta myöhemmin?

Ihmetyttää vain, että puolet hoitotakuun ajasta on kulunut, eikä minulle ole vielä varattu edes aikaa kirurgin vastaanotolle. Ainoa yheydenotto mitä olen lääkärillä käynnin jälkeen saanut, oli kirje jossa vain ilmoitetettiin lähetteen tulleen perille, ja että kirurgin vastaanottoajasta tulisi postia myöhemmin.

Itse otin yhteyttä jononhoitajaan ja ilmoitin, että minulle käy mahdolliset peruutusajat. Sieltäkin vain sanottiin, että jonoa on ja kirurgilla käynnin jälkeen odotusaika on erittäin pitkä. Hassua vain että puolet koko hoitotakuusta on mennyt, enkä edes ole päässyt vielä kirurgille.
Alan vain olemaan todella loppu jatkuviin hartia- ja selkäkipuihin ym. niin haluaisin saada asian jotenkin edistymään.
Kiitos jo etukäteen vastauksista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu