Minä olen lain kautta kuollut poissa laista. Gal. 2:19.
Tällaiset sanat sisältävät laista vapautuksen salaisuuden. Niin luemme myös Room. 7: »Niin, veljen, teidätkin on kuoletettu laista», »kuolleet pois siitä, mikä meidät piti vankina.» Huomaa sanat kuoletetut ja kuolleet. Samassa luvussa osoittaa apostoli, kuinka lain kautta laista kuolettaminen käy ja mitä se merkitsee. Hän sanoo: Minä elin ennen ilman lakia. Mutta synti virkosi ja minä kuolin. Sillä kun synti otti käskysanasta aiheen, petti se minut ja tappoi minut käskysanan kautta.
Mitä merkitsevät sanat: Minä kuolin lain kautta? Synti tappoi minut käskysanan kautta? Jos tutkit tämän kysymyksen pohjaan asti, löydät kallisarvoisen valon. Mitä kuolemaa apostoli tässä tarkoittaa sanoessaan tässä yhteydessä: »Ja minä kuolin» - »kuollut lain kautta?»
Katekismus mainitsee kolmenlaisen kuoleman: ruumiillisen, hengellisen ja iankaikkisen. Mutta tässä mainitaan vielä neljäs kuolema. Sillä hengellisesti kuolluthan apostoli oli jo ennen kuin käskysana tuli. Mitä hän sitten tässä tarkoittaa sanalla »kuolema? Kokeneet tietävät sen. Ja toiset eivät sitä usko.
Niin käy, jos laki oikein sattuu ihmiseen, jos Jumalan pyhät silmät alkavat seurata hänen ajatuksiaan ja sydämensä aikeita - silloin hänet kuoletetaan. Ja mitä vakavampina ahdistukset käyvät, sitä ennemmin hän kuolee. Vanhan fariseuksen Sauluksen tultua kuoletetuksi saattoi vasta Paavali syntyä. Jaakobin lonkkaluun täytyi nyrjähtää yöllisessä painiskelussa miehen kanssa, ennen kuin hän saattoi sanoa: Minä olen nähnyt Jumalan kasvoista kasvoihin, ja minun: sieluni on pelastettu. Ja silloin hän sai uuden nimen. Sen jälkeen hän ei koskaan enää käynyt suorana.
Lyhyesti: Ota apostolin sanat sananmukaisesti huomataksesi, kuka kuoli. Hän lausuu: »Minä kuolin.» Hän itse, hänen itsetoimiva omavanhurskas, itsepyhä minänsä, se kaatui syntiä vastaan taistellessaan lain alla. Laki yllytti taistelua lakkaamattomalla kiihottamisella vaatimuksin ja muistutuksin. Ja syvälle juurtunut luulo omasta voimastamme, joka on vanhan lihallisen sieluna ja ytimenä, ylläpiti sitkeää voiton toivoa taistelussa, mutta kaikki tämä lisäsi vain hänen uupumistaan ja kuoleutumistaan. Tämän kaiken hän ilmaisee näin: »Synti petti minut ja tappoi minut käskysanan kautta.»
Nyt on murrettu vanha luulo omasta voimastamme ja lain kyvystä tehdä ihminen hurskaaksi ja pyhäksi. Ja niin ihminen on siinä kadotettuna, avuttomana, voimattomana, jopa »kuolleena». Mutta kun nyt Jumalan iankaikkinen pelastusneuvo, kun Kristus tekonsa ja kärsimyksensä ansiolla selitetään uupuneelle sielulle, joka nyt epäilee kaikkea omaa työtään, sekä tahtoaan että kykyään, rukoustaan, katumustaan, kaikkea omaansa - silloin tulee hän hänen eteensä, sellaisena kuin hän on, niin ruhjottuna, kelvottomana, ja niin kaikkeen Jumalan armoon arvottomana, että on häpeästä menehtymäisillään. Silloin hän vaipuu toisen miehen, yljän syliin - »elääkseen toisen kanssa, hänen, joka on kuolleista ylösnoussut.»
Ja katso, silloin hän saa yhdellä kertaa koko lain täyttämyksen hänessä, joka oli »lain loppu vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo». Nyt morsian elää vain hänen vanhurskaudestaan ja hänen huolenpidostaan kaikessa sanoen: »Minä istun hänen varjossaan, jota halajan, ja rakkaus on hänen minua suojeleva lippunsa.» Sellainen sielu on nyt laista vapautettu. kuten apostoli nimenomaan selittää: »Niin muodoin on laista tullut meille kasvattaja Kristukseen, jotta me tulisimme vanhurskaiksi uskosta. Mutta uskon tultua me emme enää ole kasvattajan alaisia.»
Tosin nousee vanha luulo omasta voimastamme vielä tuhansia kertoja, tavallisesti hienommassa muodossa, että minä rukouksella ja Jumalan voimasta voin ja että minun tulee olla ja tehdä niin ja niin - ja osoittautuu synnynnäiseksi ominaisuudeksemme sen kautta, että minä, minä, minä, ei Kristus tulen kaikkien ajatusteni keskipisteeksi - mutta silloin minä taas uudelleen uuvun ja kuoleennun,
kunnes minun taas on vaivuttava Vapahtajani jalkoihin ja annettava hänen tulla itselleni kaikeksi. Ja niin kauan kuin tuo tilanne jatkuu, että aina uudelleen palaan Kristukseen, en olekaan lain, vaan armon alla.
Tästä voit myös käsittää, ketkä eivät ole armon, vaan lain alaisia. Ne näet, jotka eivät ole lain alla kuoletetut, kuten nyt olemme nähneet, vaan joilla vielä on jäljellä toivonsa, luottamuksensa lakiin, työhönsä, rukoukseensa eivätkä vielä ole tulleet niin kadotetuiksi ja toivottomiksi tässä työssä, että olisivat antautuneet - kadotettuina antautuneet pelkälle armolle - vaan vielä tietoisesti pyrkivät voittamaan oman työnsä kautta. Jos he tämän tapahtuessa ovat hyvin alakuloiset itseensä nähden, voivat he olla »aivan lähellä Jumalan valtakuntaa.»
http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/cor/cor8-4.html
Tällaiset sanat sisältävät laista vapautuksen salaisuuden. Niin luemme myös Room. 7: »Niin, veljen, teidätkin on kuoletettu laista», »kuolleet pois siitä, mikä meidät piti vankina.» Huomaa sanat kuoletetut ja kuolleet. Samassa luvussa osoittaa apostoli, kuinka lain kautta laista kuolettaminen käy ja mitä se merkitsee. Hän sanoo: Minä elin ennen ilman lakia. Mutta synti virkosi ja minä kuolin. Sillä kun synti otti käskysanasta aiheen, petti se minut ja tappoi minut käskysanan kautta.
Mitä merkitsevät sanat: Minä kuolin lain kautta? Synti tappoi minut käskysanan kautta? Jos tutkit tämän kysymyksen pohjaan asti, löydät kallisarvoisen valon. Mitä kuolemaa apostoli tässä tarkoittaa sanoessaan tässä yhteydessä: »Ja minä kuolin» - »kuollut lain kautta?»
Katekismus mainitsee kolmenlaisen kuoleman: ruumiillisen, hengellisen ja iankaikkisen. Mutta tässä mainitaan vielä neljäs kuolema. Sillä hengellisesti kuolluthan apostoli oli jo ennen kuin käskysana tuli. Mitä hän sitten tässä tarkoittaa sanalla »kuolema? Kokeneet tietävät sen. Ja toiset eivät sitä usko.
Niin käy, jos laki oikein sattuu ihmiseen, jos Jumalan pyhät silmät alkavat seurata hänen ajatuksiaan ja sydämensä aikeita - silloin hänet kuoletetaan. Ja mitä vakavampina ahdistukset käyvät, sitä ennemmin hän kuolee. Vanhan fariseuksen Sauluksen tultua kuoletetuksi saattoi vasta Paavali syntyä. Jaakobin lonkkaluun täytyi nyrjähtää yöllisessä painiskelussa miehen kanssa, ennen kuin hän saattoi sanoa: Minä olen nähnyt Jumalan kasvoista kasvoihin, ja minun: sieluni on pelastettu. Ja silloin hän sai uuden nimen. Sen jälkeen hän ei koskaan enää käynyt suorana.
Lyhyesti: Ota apostolin sanat sananmukaisesti huomataksesi, kuka kuoli. Hän lausuu: »Minä kuolin.» Hän itse, hänen itsetoimiva omavanhurskas, itsepyhä minänsä, se kaatui syntiä vastaan taistellessaan lain alla. Laki yllytti taistelua lakkaamattomalla kiihottamisella vaatimuksin ja muistutuksin. Ja syvälle juurtunut luulo omasta voimastamme, joka on vanhan lihallisen sieluna ja ytimenä, ylläpiti sitkeää voiton toivoa taistelussa, mutta kaikki tämä lisäsi vain hänen uupumistaan ja kuoleutumistaan. Tämän kaiken hän ilmaisee näin: »Synti petti minut ja tappoi minut käskysanan kautta.»
Nyt on murrettu vanha luulo omasta voimastamme ja lain kyvystä tehdä ihminen hurskaaksi ja pyhäksi. Ja niin ihminen on siinä kadotettuna, avuttomana, voimattomana, jopa »kuolleena». Mutta kun nyt Jumalan iankaikkinen pelastusneuvo, kun Kristus tekonsa ja kärsimyksensä ansiolla selitetään uupuneelle sielulle, joka nyt epäilee kaikkea omaa työtään, sekä tahtoaan että kykyään, rukoustaan, katumustaan, kaikkea omaansa - silloin tulee hän hänen eteensä, sellaisena kuin hän on, niin ruhjottuna, kelvottomana, ja niin kaikkeen Jumalan armoon arvottomana, että on häpeästä menehtymäisillään. Silloin hän vaipuu toisen miehen, yljän syliin - »elääkseen toisen kanssa, hänen, joka on kuolleista ylösnoussut.»
Ja katso, silloin hän saa yhdellä kertaa koko lain täyttämyksen hänessä, joka oli »lain loppu vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo». Nyt morsian elää vain hänen vanhurskaudestaan ja hänen huolenpidostaan kaikessa sanoen: »Minä istun hänen varjossaan, jota halajan, ja rakkaus on hänen minua suojeleva lippunsa.» Sellainen sielu on nyt laista vapautettu. kuten apostoli nimenomaan selittää: »Niin muodoin on laista tullut meille kasvattaja Kristukseen, jotta me tulisimme vanhurskaiksi uskosta. Mutta uskon tultua me emme enää ole kasvattajan alaisia.»
Tosin nousee vanha luulo omasta voimastamme vielä tuhansia kertoja, tavallisesti hienommassa muodossa, että minä rukouksella ja Jumalan voimasta voin ja että minun tulee olla ja tehdä niin ja niin - ja osoittautuu synnynnäiseksi ominaisuudeksemme sen kautta, että minä, minä, minä, ei Kristus tulen kaikkien ajatusteni keskipisteeksi - mutta silloin minä taas uudelleen uuvun ja kuoleennun,
kunnes minun taas on vaivuttava Vapahtajani jalkoihin ja annettava hänen tulla itselleni kaikeksi. Ja niin kauan kuin tuo tilanne jatkuu, että aina uudelleen palaan Kristukseen, en olekaan lain, vaan armon alla.
Tästä voit myös käsittää, ketkä eivät ole armon, vaan lain alaisia. Ne näet, jotka eivät ole lain alla kuoletetut, kuten nyt olemme nähneet, vaan joilla vielä on jäljellä toivonsa, luottamuksensa lakiin, työhönsä, rukoukseensa eivätkä vielä ole tulleet niin kadotetuiksi ja toivottomiksi tässä työssä, että olisivat antautuneet - kadotettuina antautuneet pelkälle armolle - vaan vielä tietoisesti pyrkivät voittamaan oman työnsä kautta. Jos he tämän tapahtuessa ovat hyvin alakuloiset itseensä nähden, voivat he olla »aivan lähellä Jumalan valtakuntaa.»
http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/cor/cor8-4.html
Vastaukset 3
Vanhimmat
Vaaditaan vain, että he epäilevät koetuksensa onnistumista ja saavat jonakin autuaana hetkenä nähdä Jeesuksen heille kirkastettuna. Mutta jos tuota työtä seuraa vielä melkoinen varmuus ja itsetyytyväisyys, ja heidän uskonsa ja tunnustuksensa Kristuksesta on vain osa heidän omaa vanhurskauttaan - heidän uskonsa ei ole hätääntyneen ja kadotetun syntisen todellista pakoa Jeesuksen luo, vaan uusi, kauniimpi paikka vanhalle vaatteelle - silloin he ovat hyvin kaukana totisesta armosta.
Herra Jeesus! En voi sinulle mitään antaa, olen tyhjä ristisi turvaan pakenen. Avuttomana etsin alati armoasi. Puhdista veressäsi tuhannet tahrani, muutoin hukun!
amen.
Ylistys Herralle hänen sanomattomasta lahjastaan.Amen