osallistukaa yhteisiin asioihin- meidän kaikkien p

olenmukana

Miksi emme siis osallistu yhteisten asioiden hoitoon vaikka ne muovaavat meidän jokaisen elämää

Kolmannes meistä ei edes viitsi äänestää, sanotaan vain ettei se auta mitään mutta äänestämättä jättäminen antaa vallan juuri niille joille
sitä ei pitäisi antaa.

Äänestäminen on toki helppoa jos äänestää ottamatta selkoa asioista,
ja se selon hankkiminen vaatii monipuolisen tiedon hankintaa,
ei riitä että uskoo mitä jokin puolue/edustaja lupaa,
on syytä katsoa onko ennenkin toimittu lupausten mukaan,
useinmiten ei ole.
Meille on nyt luotu kanava jonka kautta voimme vaatia parannusta
niihin asioihin joita haluamme muuttaa,
tuo kanava on kansalaisaloitteet, kiitos siitä päättäjille.

Nyt tehdään yhteiskuntasopimusta, sopimusta jolla kurjistetaan
pienituloisen elämää entisestään,
ja nuo leikkaustalkoot tarvitaan että voimme tukea koko euroopan
kansoja ja vielä ottaa elätiksi kaikkia muitakin.

Onko se oman kansamme edun mukaista?

Jos olisimme itsenäinen maa niin ne varat jotka nyt ohjataan ulkopuolisten käyttöön voitaisiin käyttää oman kansan hyödyksi,
tarvitsijoita on.

Tämän hetken tärkein aloite on irti EU,sta, osallistu ja vaikuta,

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1338

leikkauslistoja eikä veronkorotuksia tarvita jos eroamme EU,sta,
se vaatii kaikki tulomme ja mikä pahinta, päätösvaltamme on annettu
Brysseliin, ei ne siellä välitä miten täällä pärjätään.

Toinen todella tärkeä aloite on toteutettavissa vain EU,sta eroamalla,

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1282

arvokas vanhuus on aloite joka tulee koskemaan meitä jokaista, aikanaan ja tähän sisältyy kaikkien sairaiden hoito, meillä se on huonoissa kantimissa.

Nämä aloitteet saadaan eduskuntaan vain aktiivisella osallistumisella,
jos edes yksi sadasta ottaa osaa ja alkaa kerätä nimiä ja levittää tietoa niin vaadittava nimimäärä on pian listalla.

Tilatkaa paperilomakkeita noilta aloitteen tekijöiltä tai monistakaa itse, aika usealla on siihenkin mahdollisuus, minulla ei.

Parhaiten nimmarikeräys toimii tuttavapiirissä ja jokaisen on helppo saada kymmenen nimeä vaikka kaikki ei osallistukaan (rikkaat)

Keräystyö on kiintoisaa kun juttelee ihmisten kanssa ja kuuntelee
heidän näkemyksiään maailman menosta niin omakin maailma laajentuu ja tietämys lisääntyy.

Tulkaa mukaan työhön maamme parhaaksi.

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kaikkeekanssa

      Vanhustyötä tehneenä en todellakaan kannata "arvokasta vanhuutta"! Ovat "arvokkaita" jo nyt kalliine tutkimuksineen ja lääkkeineen! En todellakaan arvosta vanhuksia, jotka kuolemanpelossaan kemiallisesti pitkittävät elämäänsä. Vaativat vielä muita osallistumaan bileisiinsä!

      • seonmenoasit

        Onko niin että omaiset vaativat tuota elämän pitkittämistä,
        minä olen ainakin elvyttämisen kieltänyt ja kertonut siitä myös
        lapsille niin ettei heidän tarvitse päättää minun puolestani,
        hoitotestamenttikin on tullut tehtyä, miksi pitkittäisin omaa tuskaani,
        kun lähdön aika koittaa meille jokaiselle, parempi päästä kivuista irti.

        Mutta kunnon hoiva sitä tarvitseville kuuluu ihmisyyteen,
        vc- käynnit, pesut, ruoka, vaipanvaihdot, yms, kyllä ne täytyy hoitaa,
        mutta tajuttoman elvytys on turhaa ja väärin.


      • Kaikkeekanssa

        Just se perustyö maksaa työntekijöiden palkkoina! Kuinka paljon tarvitaan ruokkijoita ja vaipanvaihtajia, että päästään siihen "ihmisyyteen"? Ja mitkä jätevuoret tulee vaipoista ja poisheitetystä ruuasta?
        Kaikkea täytyy ainakin yrittää suhteuttaa, eikä sotkea ihmisyyteen!


    • omaisenkokemana

      Oma kokemukseni on, että omaiset vaativat kaikki hoidot. Mielipiteeni perustuu tietenkin omaan kokemukseeni ja voi olla yksittäistapaus. Oma isoäitini joutui sairaalaan yleiskunnonlaskun takia. Hän oli jo 97 vuotias ja asunut kotona siihen saakka. Isoäitini tahto oli, että hänen elämäänsä ei pitkitetä turhilla hoidoilla. Viereisessä vuoteessa oli samasta syystä yli yhdeksänkymppinen mummo, jonka omaiset vaativat kaikki mahdolliset hoidot. Oma isoäitini ei syönyt enää paljoa, aamupala maistui, lounaan jätti väliin ja taas päivällinen maistui hyvin, viereisen vuoteen mummo ei myöskään halunnut syödä paljoa, mutta omaiset vaativat letkuruokintaa ja nesteytystä, sen lisäksi mitä mummo söi. Mummo ei halunnut letkuruokintaa eikä nesteytystä vaan aina kun oli mahdollista repi kaikki letkut pois ja väliajat huusi jumalaa auttamaan. Omaiset sanoivat kylmästi, että sitokaa mummon kädet kiinni, niin letkut pysyvät paikoillaan. Hoitajat koittivat selvittää omaisille, ettei ruoka enää imeydy ja siksi mummo vaan laihtuu, ei auttanut, vaan se oli hoitajien vika kun mummo laihtui. Tälläkin mummolla oli jokin tulehdus, koska antibiootteja tiputettiin suoraan suoneen, siitä huolimatta mummo kuoli kädet sidottuna sänkyyn, eikä päässyt nauttimaan viimeisistä hetkistään edes vapaana. Mummon tahtoa eivät lääkärit uskaltaneet toteuttaa, koska mummo oli sairastanut joskus aivoinfarktin ja omaiset sanoivat, ettei mummoa voi uskoa, eikä hän enää tiedä mikä on hänelle parasta. Omalla isoäidilläni todettiin virtsatieinfektio, joka hoidettiin ja hän piristyikin hetkeksi, mutta kunto romahti jälleen. Hoitajat selvittivät, että vti hoidetaan tietenkin, koska se aiheuttaa turhaa kärsimystä vanhukselle ja on helppo hoitaa. Sovimme jo heti alussa, ettei raskaisiin suonensisäisiin antibioottihoitoihin enää lähdetä.Mielestäni oma isoäitini sai arvokkaan lopun, hoitajat kunnioittivat hänen toivettaan ja parempana hetkenä kun jaksoi istua hetken, me tyttäret veimme häntä ulkoilemaan. Oma isoäitini ei päässyt enää sairaalasta kotiin, mutta jäi hyvämieli isoäitini viimehetkistä. Sairaalan henkilökunta soitti illalla, että nyt isoäiti voi huonosti ja kutsuivat meidät osastolle. Pääsimme pitämään häntä kädestä kiinni, ettei hänen tarvinnut lähteä yksin ja niin hän nukkui rauhallisesti lastensa saattelemana pois.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 187
      2128
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      53
      1982
    3. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      157
      1659
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      136
      1614
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1334
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1247
    7. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      11
      1214
    8. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1185
    9. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      12
      1155
    10. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1148
    Aihe