Nimittely jne

Appari

Toimin koulunkäyntiavustajana pienessä kaupungissa, ja koko ikäni täällä viettäneenä tunnen ihmiset melko hyvin. Sattumoisin kuljen työmatkani päivittäin koululaisten kanssa samoilla busseilla ja useamman kerran viikossa joudun puuttumaan tilanteeseen, jossa maahanmuuttajalapsi joutuu nimittelyn kohteeksi. Neekerihuorat, mulattipaskat, rättipäät yms. kuuluvat jo sujuvasti suomalaisen ala-asteikäisen sanastoon. Kotona on osattu opettaa hyvin! Kun tätä on vuosikausia katsellut, ei voi muuta todeta kuin sen, että ainakaan persuperheistä ei ihmisiä kasva. Olenkin antanut näille persuperheiden mukuloille hiljaa mielessäni lemppparinimen sianpaska, sillä sikojen paskojahan he ovat. Kun vielä satun useiden sianpaskojen perheitä tuntemaan jo vuosien ajalta, niin kuvaus osuu kyllä nappiin. :)

Voi olla, että suuremmissa kaupungeissa persujenkin joukkoon joku järkiolento mahtuu, mutta tähän kylään ei. Äänekkäimmät paikallispersut ovat tuttuja jo omilta kouluajoiltani. Tyyppejä, joille ei ikinä mikään työ kelvannut, vaikka nuoruudessamme 1980-luvulla kesätöitäkin kannettiin lähes nokan alle. Suurimmalla osalla ei ole muuta koulutusta kuin Elämän Korkea koulu (näin kirjoitettuna) :D Siitä huolimatta ovat suutuksissa siitä, että mamut vievät ne työt, joita eivät itse ole kyenneet tekemään.

Näiden ihmisten ongelma ei ole maahanmuutto, vaan jo alunperin ongelmat ovat alkaneet lapsuudessa, aikana, jolloin Suomessa hädin tuskin oli yhtään ulkomaalaista. Ovat päihdeperheistä ja rikkinäisistä kodeista ja nyt kun vuodet ovat vierineet ryypätessä, ollaan katkeria muille, kun oma peilikuva näyttää niin rumalta, ettei siihen tohdi katsoa.

Sianpaskoilla tuskin on edessään sen lupaavampi tulevaisuus. Malliahan ei kotoa saa kuin muiden ihmisten vihaamiseen, ryyppäämiseen ja luku-, puhe- ja kirjoitustaitokin on vajaampaa kuin maahanmuuttajaoppilaillamme.

Valitettavasti en voi valita avustettavia oppilaitani, mutta jos voisin, niin valkoiset sianpaskat saisivat omasta puolestani pysyä koulun ja koko yhteiskunnan ulkopuolella. :)

Toki sitten muut paikkallisväestöä edustavat oppilaat ovat ihan skarppeja ja kivoja mukuloita, mutta sianpaskat erottuvat joukosta kirkkaasti, eivätkä edukseen.

10

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kouluavustaja

      Samat kokemukset. Sosiaalinen vajakkius periytyy vanhemmilta, vaikka lapsi periaatteessa olisi vaikka miten älykäs. Tuota muuria on melkein mahdoton muuttaa lapsen parhaaksi.

      • nytonnähty

        Soiniuskovaisuus on sairaus. Paha sairaus.


    • Eveliina_P

      Ei kai vain Lieksasta? Sopisi kyllä hyvin, valitettavasti. Sianpaska on hyvä nimitys, vähän laimea tosin ;).

      • Muslimipökäle_osuvaa

        Muslimilapselle hyvä nimitys, tulee muslimin jalkojen välistä ja on
        ruskea pökäle.


    • Onhan noista tullut itsekkin aikoinaan kärsittyä. Nykyisellään tilanne lienee pahempi.

    • jörgens

      Hyvä kirjoitus. Kuvasit persun luonteenpiirteet selkeästi, koulupudokkaita suurin osa.

    • Suvaitsematonsuvaitseva

      Toimit kouluavustajana ja omaat tuollaisen ajattelumallin? Ikävä lapsia kohtaan jos auttaja on noin huonossa mielentilallisessa toimintakunnossa.

      Jokaisessa maassa esiintyy tuota nimittelyä, ei vain Suomessa.
      Se tulee ymmärtää ja sitä tulee ymmärtää koska haukkujat eivät ole persuja vaan se kuuluu jostain syystä ihmisluonteeseen.

      Minua kutsuttiin pitkänenäksi kuten kaikkia ulkomaalaisia joilla oli valkoinen iho. Rakkaalla lapsella oli "monta nimeä".

      Kouluavustajan tehtäviin kuuluisi myös ymmärtää ihmismieltä.
      Mielestäni et ymmärrä koska luokittelet kaikki ihmiset jotka toisia haukkuvat persuiksi, vaikka itse syyllistyt nyt aivan samaan.

      • soisoiseli

        Ai sinun mielestäsi kouluavustajan pitää ymmärtää kun huonosti kasvatetut lapset huutelevat rasistisia herjoja ihmisille? Etkö tiedä, että koulunkäynnin ohjaaja (itse asiassa termi on tämä eikä kouluavustaja) pienessä koulussa hyvin todennäköisesti tuntee ja tietää oppilaiden vanhemmat? Luuletko että parturisi jaksaisi kuunnella lässytystäsi, myötäillä sinua ja jopa olla olevinaan kanssasi samaa mieltä, jos ei saisi siitä palkkaa? Se on osa ihmistyön ammattitaitoa.


    • huti2233

      Kouluavustaja osui naulan kantaan ,noin varmaankin persuksi kasvatetaan persu kodissa.

    • näitäonnähty

      Mainio kirjoitus nimimerkki Appari. Kiitos tästä. Harmi, että lapsi ei vanhempiaan voi valita ja näin perheeseen pesiytynyt tyhmyys ja tietämättömyys periytyy yhä uusille ja uusille sukupolville.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      138
      1329
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      39
      926
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      36
      671
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      600
    5. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      597
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      588
    7. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      25
      565
    8. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      557
    9. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      17
      553
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      533
    Aihe