Mun mielestä ei tarvitse muuta kuin rehellisesti tarkastella seuraavaa aforismia niin tajuaa oman puutteellisuutensa eikä suinkaan sitä että on virheetön niinkuin joskus kuvitellaan ja syytelläänkin että ei tunnista itsessään virheitä, voi niitä löytyy kyllä..:
" Jaksanko päivän olla toista moittimatta, jaksanko päivän olla toista kiittämättä"('Kiittämisen' voi ajatella vaikka että tuomatta esille jotain toisen positiivisia puolia).
" Jaksanko päivän olla toista moittimatta, jaksanko päivän olla toista kiittämättä"('Kiittämisen' voi ajatella vaikka että tuomatta esille jotain toisen positiivisia puolia).
Vastaukset 19
Vanhimmat
Tuo on hyvä.
Aika vaikea itselleni on olla sellainen, että ottaisin tyynesti ne, jotka solvaavat. Tulee helposti sanottua takaisin; eli "moittia".
Sitten se, että olisiko helppo olla "kiittämättä toista" päivän. Se tuntuu helpommalta: olla kiitollinen jollekin ja sanoa se. Eli yhtä vaikea on olla kiittämättä.
Kyllä, näinhän se menee että kiittämättä olemiseen ei tarvitse ponnistella yhtään, voi aivan helposti mennä pitempäänkin olla noteeraamatta toisen tai kenenkään positiivisia puolia, kun taas päinvastoin jotakuta moittimatta oleminen edes vähän aikaa vaatii jo miltei 'uhrautumista'.
Ehkä jouluaattona vähän aikaa kun oikein keskittyy tuo on mahdollista ;) tai jonain muuna huippuhetkenä.
Tämmöset jutut ei kiinnosta tälläisilla palstoilla, ei..
Vaikka toit esiin todella tärkeän asian…
No, kokeillaan nyt itse kukin välillä nähdä myös jotain kiittämisen arvoista. Pientä kilvoittelua siis.
"Jaksanko päivän olla toista moittimatta, jaksanko päivän olla toista kiittämättä"
Moittiminen kuullustaa tunnepohjlta tehdyltä motkottamiselta ja väittäisin, etten itse sellaista harrasta. Tarvittaessa rakentava kritiikki ja sovun hakeminen ihmisten välisessä skismassa on parempi kuin siltojen polttaminen. Tuossa siis ne ehdottomimmat ääripäät ;-)
Kiittämisen suhteen on itsellänikin varmasti petrattavaa.
Pieni huumori keventää aina tunnelmaa ja itsestäänkin saa tehdä pilaa.
ps itsensä analysointi voi ollakin itsepetosta
Olet aika hyvä ihmiseksi sitten jos tosiaan menee pitkäkin aika ettet edes mielessäsi löydä moitteen sijaa kenestäkään joita päivittäin kohtaat - tavalla taikka toisella;)
Mun mielestä on kyllä vähän itseäänkin välillä hyvä punnita.
Valtaosasta ihmisiä en löydä puutteita häiritsevissä määrin, mutta kuten olet nähnyt, osasta löydän, ja paljon.
Itserakas ja muita kunnioittamaton sekä väärän vallan käyttäjä saavat sitten minut vastaansa.
Kuten jo tuossa edellä sanoin, itsensä analysointi voi ollakin itsepetosta, eli se arvio sattuu useinmiten harhaan. Joko alakanttiin tai yleensä yläkanttiin.
"itsensä analysointi " mitähän tarkoitat tässä nyt tällä?
Hänellä taisi mennä vähän yläkanttiin itsensä arviointi.
Olisi pitänyt puhua itsensä arvioinnista eli siitä, että ihminen yrittää arvioida itsensä aivan kuin hän olisikin joku neutraali sivullinen. Ihminen on itsensä kanssa niin läheinen "ystävä", että ne itsensä analysoinnin (tai arviot) tuppaa menemään pieleen ja usein niissä onkin pientä kotiinpäinvetoa.
Esimerkkinä 85% suomalaisista pitää itseään keskimääräistä parempina autonkuljettajina.
Myöskään lääkärit eivät yleensä diagnosoi omia (tai lastensa) vaivoja, vaan turvautuvat toisen sivullisen lääkärin neutraaliin mielipiteeseen, ettei ne omat toiveet, pelot ja vastaavat seikat ohjailisi eli vääristäisi sitä diagnosointia.
"Olisi pitänyt puhua itsensä arvioinnista eli siitä, että ihminen yrittää arvioida itsensä aivan kuin hän olisikin joku neutraali sivullinen. Ihminen on itsensä kanssa niin läheinen "ystävä", että ne itsensä analysoinnin (tai arviot) tuppaa menemään pieleen ja usein niissä onkin pientä kotiinpäinvetoa."
No nii-n, totta kai tuo on tyypillistä ihmisyydessä että vetää aina kotiinpäin. Mutta silti voihan joskus edes hetken koittaa olla rehellinen itselleen ja koittaa tarkastella omaa mieltään ja omia motivaatioitaan 'silmästä silmään' vaikka se ei ihan perinjuurin "puhtaasti" ole varmaan mahdollista - kun on se inhimillisyys.
En näe siinä mitään huonoakaan vaikka joskus edes tuokioksi jää miettimään omaa mieltään kriittisesti, mitäs sitten jos ei ollenkaan mieti tekemisiään/tekemättä jättämisiään tai ajatuksiaan/motivaatioitaan -? Tuskin meistä on puhtaasti arvioimaan muitakaan vaan siihen vaikuttavat monet seikat huomaamattakin että minkälainen siitä arviosta tulee, mutta pyrkiähän sentään parhaaseen aina voi jos vain on aina tahtoa löytyy.
Olin jäljillä, halusin kuitenkin tarkentaa kysymällä..
P.s
"Esimerkkinä 85% suomalaisista pitää itseään keskimääräistä parempina autonkuljettajina."
No niin, ja just siellä sillä ratin ja penkin välissä tuleekin paaljoon niitä 'moite' ajatuksia ja äänenkin lausuttaja sellaisia niistä muista liikenteessä liikkuvista paukapäistä - kun itse on vaan niin hyvä.
Tämäkin esim. oli mielessäni kun tuon mietelauseen tuohon alkuun rustasin.
Voihan sitä laventaa mielessään koskemaan kaikkea mitä yhden päin aikana tapahtuu ja keitä ikinä kohtaa, että mitä siellä mielessä päivän mittaan eniten liikkuu lähimmäisistä, testata vähän itseään siis.
Niin. Itse jo 57 vuotiaana on oppinut, miten pitää olla ja elää. Ja kun niin moni on kiitollinen, niin silloin voi olla tyytyväinen siihen, että on saanut hyvän palautteen.
Se riittää siihen, että voi sanoa voineen olla kiitollinen ja onnellinen muiden suhtautumisesta. Ja se taas johtuu paljon omasta suhtautumisesta. Ei kannata olla nurjamielinen.
Hyvä juttu :)
Hyvä aihe. Tuli jotenkin mieleeni yksi parhaista hengellisistä lauluista mitä tiedän, laitanpa linkin.
https://www.youtube.com/watch?v=swjFOso01N4
Kun ”tulin” (oikeastaan pitäisi sanoa että kasvoin) uskoon, aloin nähdä maailman toisin silmin. Näin paljon hyvää ja kiitettävää joita ennen olin katsonut vain negatiivisuuden linssien läpi. Mutta – sitä ennen piti nähdä ja tunnustaa oma vajavaisuutensa, oppia olemaan armollinen itselleen. Vasta sitten osaa nähdä muut samankaltaisina ihmisinä.
Monesti negatiivisuus on vain sitä, että itse näemme van sen puolen. Muistutan aina itseäni että kolikolla on kaksi puolta. Jotta voi nähdä koko ihmisen, on nuo molemmat puolet katsottava.
Mutta itsensä arvioiminen on vaikea taito. Jos olet masentunut, et voi nähdä mitään muuta kuin negaatiota itsessäsi ja sitä kautta kaikkialla ympärilläsi. Samaan lopputulokseen tullaan jos itse on saanut kasvaa vain negaatioiden kautta määriteltynä.
Jos taas olet pirteä ja tasapainossa, näetkin asiat positiivisemmalta kantilta.
Hyviä mietteitä sulla. Niinkin voi toisinaan olla että ihminen on aivan liiankin ylikriittinen itseään kohtaan, -se riippuu asiasta esim. ulkonäköseikat tms. tai sitten sisällä "asuu pikku piiskuri", joka vaatii vallan mahdottomia/täydellisiä suorituksia.
Mutta kun pitäiskin löytyä se tasapaino kaikessa, ettei menis överiks suuntaan tai toiseen.
p.s.
Oisko se piiskuri se yliminä-
Patologinen tyyppi!