Surmaaja varmasti katuu syvästi tekoaan

Hän teki itselleen samalla.suuren taakan kantaa, joten hän ei ole ollut järjissään teon tehdessään. Kuka nyt nuori haluaisi vankilaan kun elämä on edessä ja unelmia täynnä.
Mitä surman takana sitten onkaan, niin sen tunnustaminen olisi surmaajan paras mahdollisuus jollain aikavälillä selvityä jotakuinkin terveenä teostaan.
Jospa pyytäisi julkisesti anteeksi. Varmaan oli teko hetkellä sekaisin, eihän tuollaista muuten pysty tekemään.
En puolustele häntä, vaan tuon faktat kehiin. Silti rankaistus on paikoillaan, sillä se on oikeutettua ja varmasti auttaa sovitettaessa tekoa, armahtamaan lopulta itsensä.
Ensin pitää purkaa kaikki rehellisesti, muuten ei pysty sovittamaan tekoaan itsensä kanssa.
Itseään kun ei oikeasti lopultakaan kykene huijaamaan, ilman traumattista omaa tuhoaan.
Säälin surmaajaakin ja tietysti Oonaa joka olisi halunnut elää, sekä heidän läheisiään.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Tunnustustat kirjoitti:

Hän teki itselleen samalla.suuren taakan kantaa, joten hän ei ole ollut järjissään teon tehdessään. Kuka nyt nuori haluaisi vankilaan kun elämä on edessä ja unelmia täynnä.
Mitä surman takana sitten onkaan, niin sen tunnustaminen olisi surmaajan paras mahdollisuus jollain aikavälillä selvityä jotakuinkin terveenä teostaan.
Jospa pyytäisi julkisesti anteeksi. Varmaan oli teko hetkellä sekaisin, eihän tuollaista muuten pysty tekemään.
En puolustele häntä, vaan tuon faktat kehiin. Silti rankaistus on paikoillaan, sillä se on oikeutettua ja varmasti auttaa sovitettaessa tekoa, armahtamaan lopulta itsensä.
Ensin pitää purkaa kaikki rehellisesti, muuten ei pysty sovittamaan tekoaan itsensä kanssa.
Itseään kun ei oikeasti lopultakaan kykene huijaamaan, ilman traumattista omaa tuhoaan.
Säälin surmaajaakin ja tietysti Oonaa joka olisi halunnut elää, sekä heidän läheisiään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu