Nimittäin poistot ja sensuuri. Ok, eipä tarvi palata keskustelemaan.
jaahas...taasko se on alkanut?
kerubim
83<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 83
Vanhimmat
Oman argumentointinsa häpeällisen surkeuden toteavat täällä äänestelevät ketjuja poistoon. Ensin on kova uho, mutta kun tulee kerta toisensa jälkeen osoitetuksi vouhottavaksi idiootiksi, niin halutaankin sensuuria. Tyypillistä hihhulitouhua siis.
Mene sinä sinne omalla karvakämmenpalstalle äläkä täällä päätäs auo!
Täällähän on parikin kertaa uhattu "panna poistoon" kaikki esim. minun ja pe.kun, RepeRuutikallon viestit. Siinä on sitten poistunut sitten kokonaisia viestiketjuja.
Tyypillistä uskovien sekoilua ja huonoa itsekritiikkiä, sekä suuret luulot omasta erinomaisuudestaan.
Teidän törtöt juttunne joutaakin poistaa kun muuta ette tee kuin räävitte ja sinä kerrot inhottavia homojuttujas.
Sinähän ne homojutut tässä ketjussa ensimmäisen kerran toit esille. Olette te kyllä kaksinaismoralistisia kieroilijoita tai sitten ihan vaan röllejä.
Oliko tuo tunnustus?
Miksi sitten nämä jotkut uskoviksi itseään tituleeraavat sitten itse aina aloittavat räävittömyydet ja toisten panettelut? Sitä jaksan ihmetellä.
Jos haluatte sensuroida, ei pitäisi kiukuta, jos kaikkea puppua ja vääristelyjä ei hyväksytä teidänkään osalta.
En ole pyytänyt poistoon yhtään esim. Ahviota käsittelevää ketjua, koska niihin ei ole ollut aihetta. Vaikka niissä on ollutkin paljon jonninjoutavaa suunsoittoa.
Lopeta siis suunsoittosi!
OK, pyrin kirjoittamaan asiaa.
Tästä metakeskustelusta ylipäätään tuli mieleen, että pikavilkaisuni mukaan ihan perusteltua asiaa monesti lähdeviitteineen on mummo täällä kirjoittanut. Ilmeisesti sitä vaan ei asiaksi noteerata siksi, että mielipiteet ovat olleet "vääriä". Tarkoitan nyt siis asian kirjoittamisella todellakin sitä, että esittää huomionsa tai mielipiteensä perusteluilla varustettuina.
Tällaisilla palstoilla moisella ei kuitenkaan näytä olevan mitään merkitystä, kun eräät multini(l)kit koittavat määrällä korvata laadun. Ja määrällä tarkoitan tässä varsinaista asiaa sisältämätöntä tiuskintaa ja muuta mollausta. Sitä saa nähdä joka kerta, kun keskustelun aihe on samalla sekä erityisesti mielipiteitä jakava että voimakkaita tunteita herättävä. Jokainen kyllä tietää, mitkä aiheet sellaisia ovat esim. tällä palstalla viime aikoina olleet.
Mainiosti olet kaiken nähnyt. Näin juuri tämä homma menee.
On aika metkaa miten erilailla ihmiset näkevät kirjoituksia. Jaksan sitä ihmetellä kerta toisensa jälkeen. Nyt mainitsemasi henkilön viesteistä ei ihan pikavilkaisulla oikeaa kuvaa saa, niin paljon ne heittelevät: jotkut on ihan asiallista asiaa, paljon on luokattoman huonosti perusteltua, paljon on wiki-sitaatti-silppua, joka ei liity millään tavalla itse asiaan tai viestiin, jota kommentoi, paljon on toisten uskovien mollaamista, jonka 'naamioi kritiikiksi', paljon on epäloogista jankkaamista, paljon asiasta sivuraiteelle loikkimista, paljon omien mielikuvien luontia toisista ja niitä vastaan taistelua oljet pölisten.
Ihan tyhjästä tai erilaisista mielipiteistä ei kritiikkiä ole muilta saanut.
»Nyt mainitsemasi henkilön viesteistä ei ihan pikavilkaisulla oikeaa kuvaa saa, niin paljon ne heittelevät»
Jätinkin toki eräänlaiseksi takaportiksi kommenttiini ilmaisun "pikavilkaisu" - mutta epärehellinen ei väitteeni kuitenkaan ollut. Sillä tämä:
»Ihan tyhjästä tai erilaisista mielipiteistä ei kritiikkiä ole muilta saanut.»
...ei mielestäni todellakaan pidä paikkaansa. Jokainen lukutaitoinen tällä palstalla aikaansa viettänyt kyllä tietää, että täällä on eräitä konservatiiviuskiksia, jotka eivät tee yhtään mitään muuta kuin vittuilevat ja haukkuvat. He ovat jopa niin typeriä, etteivät tajua neutraaleja kommentteja eivätkä tunnista edes sitä kun heitä jossakin asiassa puolustetaan. Kunhan vain tunnistavat tai luulevat tunnistavansa kirjoittajan joksikin vihansa kohteeksi, niin paskanheitto on taattua.
Esimerkkejä tällaisista ketjuista en suotta lähde edes kaivamaan, kun kerran täällä on ketjuja poistettu. Kannattaa kuitenkin tiedostaa, että tämäkin ketju on esimerkki siitä, että nuo mainitut konsut yrittävät muutella totuutta jälkeenpäin. Se on juuri sitä sellaista asiatonta kritiikkiä tai kritiikkiä tyhjästä, kun paskaa puhuen käydään henkilöä vastaan. Ja tämä on kuule niin tuttu juttu tällä palstalla, että vastaan on ihan turhaa väittää.
Ja siinä taas yksi libu tai atsku rakentavassa kirjoituksessaan. Teitä näyttää todellakin ärsyttävän, että joillekin ihan aikuisten oikeasti Jumala ja Hänen Sanansa on korkein auktoriteetti. Sitä ette tunnu kestävän.
Noista vittuilevista paskanheittäjistä eli palstan konservatiivisista evankelistoista sanoisin, että oikeasti se/ne voi kokea olevansa tärkeäkin tekijä opastaessaan ateistin ihan helvetinportin editse taivaan iloihin. Hän voi kokea pikku moitteensa oikeutetuksi, koska hänhän haluaa kaikille vain hyvää... tai niin hän ainakin itselleen tietoisesti uskottelee.
Eli joku voi lappaa paskaa ketjuun ihan maanisella vimmalla ja kokee silti motiivinsa puhtaisi ja itsensä pyytettömäksi hyväntekijäksi.
Tämän saman oletan pätevän konsujen lisäksi palstan ulkopuolisiinkin narisijoihin ja moralisoijiin. Ei ne yleensä koe olevansa sadisteja, jotka nauttii muiden kärsimyksestä, vaan enemmän tai vähemmän sekopäitä reppanoita, jotka pelkää että taivas tippuu niskaan ja koko maailma räjähtää!
Herkkä psyyke tuollainen stressi = maaninen paskanlappaja
;-(
Et tainnut tuota kirjoittaessasi ymmärtää, että mitään erityistä argumenttia et esittänyt, vaan esitit viestin, joka voidaan kääntää täysin sinua itseäsi ja kaltaisiasi vastaan näin:
"Ja siinä taas yksi konsuteisti mitäänsanomattomassa kirjoituksessaan. Teitä näyttää todellakin ärsyttävän, että joillekin ihan aikuisten oikeasti Jumala ja Hänen sanansa korkeimpana auktoriteettina on käsite, johon ja jonka lahkokohtaiseen tulkintaan kohtaan suhtaudutaan aivan samalla skeptisyydellä kuin muuhunkin. Sitä te ette tunnu kestävän."
"Ihan tyhjästä tai erilaisista mielipiteistä ei kritiikkiä ole muilta saanut."
Tarkoitan mummomuoria.
'Uskoville herjanheittäjille' olen monesti aikonut laittaa palautetta, mutta toisaalta voivat olla uskovina esiintyviä trolleja, on se jäänyt. Ateisti Fuckifuu on yksi vahva epäilty palstan herjaajien joukossa, hänhän on uhannut niin tehdä eli jatkaa k-k-palstalla aloittamaansa agendaa saada kristittyjen rivit sekaisin ja heidät huonoon valoon.
Ihmettelen kyllä miksi ruutikallio et co. jatkaa tyhjänpäiväistä ad-länkytystään. Syyllinen ei ole vain toinen osapuoli.
Minäkin tarkoitin.
Mitä tämä "kestäminen" on olevinaan. Kyllä me sen kestämme, jos teille Jumalan sana on "korkein auktoriteetti". Mutta sen me tiedämme, että Matteus 16 uskovan merkkien perusteella Jeesus ei erota uskovaa ateistista.
Vika onkin lähinnä se, että luulette itsestänne liikoja sekä ihmisten että Jumalan ja Jeesuksen edessä. Ja siitä johtuu, että ette siedä minkäänlaista muuta mielipidettä tai edes Raamatun sanaa kuin mitä olette itse asioista mieltä.
Ja kun teitä ei uskota, niin silloin teillä hermo menee ja alatte solvaamiset ja haistattelut. Itse jakaisin hyvinkin, jos näkisin teidän olevan oikeassa. Mutta kun on sitä soopaa ja luulottelua niin paljon.
”…voivat olla uskovina esiintyviä trolleja…”
Näinkin voi olla. Esim. se ”sörssää” muut väännökset multinikki ei mielestäni kovin uskovalta vaikuta. Sanoipa kerran että on niin kiva kiusata.
Mutta mistä sen tietää, kun kukaan ei huomata milloinkaan?
Eipä niin siedetä ”…edes Raamatun sanaa…” koska toisinaan silloin lähtee melkoinen herjaajien armeija liikkeelle. Että on pantu merkille.
Näyttäisi siltä, että ainakin 'Aitoa agendaa kristinuskon varjossa' lähti kun niin ketjun aloittaja kuin ateistien ylistämä kirjoittelija eivät pystyneet perustelemaan saamaansa murskakritiikkiä. Logiikan puute loisti.
Nopsasti vaan poistoon, niin ei jää hömelehtimiset palstalle kaikkien nähtäville. Aavistin että se poistetaan ja tallensin sen. Sen voisi pistää näytille ihan vaan perusteluksi kun atet seuraavan kerran ylistää palstan 'älykkäintä' kirjoittajaa. :)
Jos aloitus oli sopimaton, se olisi pitänyt poistattaa jo aiemmin ennen kuin ketju venyi pitkäksi. Nyt poisto oli selvästi ja harkitusti kiusallisen argumentoinnin hävitys.
Joo siinä mummu sai lunta tupaan ja häipyi takavasemmalle.....
Niin hän tuo sensuuri tuohon iski.
Ikävä juttu mutta takana taisi olla sellainen, joka ei siedä että Ahviosta kritisoidaan mitään. Sitten joku itseään uskovaksi jossain uhkasi että poistattaa kaiken tuollaisen. Ilmeisesti hän sitten teki niin.
Oliko se nyt sitä sananvapautta? Koska näemmä saa aina käänteisesti ymmärtää joidenkin sanoman – siitä mistä he syyttävät toisia, sen he itse tekevät.
Omista opeistasi voisit itse ottaa käyttäytymismallia!
Totta kai aina pitää lähteä itsestä liikkeelle. En ole uhkaillut ketään sillä että täältä pitäisi lähteä pois tai sillä, että alan laittaa ylläpidolle viestejä, jotka pitäisi poistaa. Niitä olen laittanut näiden vuosien aikana todella harvoin.
Ja mahd.väh. postauksia, kiitos!
Jaa, sinäkö sitten annat luvan kirjoitella tänne? Mahdollisesti määritellä, kuinka paljon ja mistä?
No mutta – oletko ottanut palstapoliisin valtuuden itsellesi?
Yksi uskovaa esittävä "lesbon.enolle" trollaava multinilkki vain ilmeisesti veti herneet nenään ja minun kommentoimista ketjuista hävisi kaikki aamu yhdeksän jälkeen.
Jos näin kävi, niin narsisti ei minusta voi olla uskova, koska narsku ei kadu eikä tunnusta ketään mahtavammaksi itsensä yläpuolella.
"lesbon.eno" oletko narsisti?
Vastaa ;-)
Siinä taas käsittämätön kommentti.
'Lesbon.enolle' kommentoi lesta-viestiisi näin: "Kannatus tuli täyteen jo heinäkuun puolivälissä ja nyt vain kerätään extraa. Aloite menee eduskuntaan ja sehän sinua ja muita homottajia kismittää."
Sinä lunta sait, mikä syy hänellä olisi ollut poistattaa ketjua?
Selkeästi uskovien viestien takia ketjuja häviää; vihollinen laittaa poistattamaan totuudellisia ja oikeaan osuvia viestejä.
Vai että "totuudellisia ja oikeaan osuvia viestejä".
Jos niin näet, niin et tiedä oikeaan osuvasta mitään. Koen, että hyvä kun kaikenlainen soopa on poistettu. On siis nähty, ettei uskovien viesteissä ole mitään järkeä.
Näin on näköjään sinunkin viestisi: "vihollinen laittaa poistattamaan". Sehän ei ole lainkaan terveen ihmisen retoriikkaa.
Eläkeukko ei näköjään tajua, että ylläpito on ryhtynyt poistamaan viestejään, koska herjaa uskovia jatkuvasti täällä, nyt syyttää toisia siitä, mitä itse jatkuvasti tekee.
Aloittamassa ketjussa esittelee itseään huolella, eipä sitä kukaan olisi paremmin osannut kuvata, on jopa mieltänyt päärakin tittelinsä, tässä;
http://keskustelu.suomi24.fi/t/13732196/uskovaa-esittava-trolli-suuttui
Mistähän on eläkkeelle jäänyt 57v, ei ole vaikea arvata....
- ja en ole lesbon.eno nimimerkki.
Ylläpidolle täydet pisteet.
Oletan, että tuo multinikki "lesbon.enolle", jolle tuli annettua "palautetta", veti herneet nenään ja taitaa tuo pataluhaksi nolattu pelle nyt kommentoida juuri tuossa sun yläpuolellasi. Varma en voi toki olla, mutta tältäse nyt näyttää.
Omista kommenteista hävisi kaikki eli kävi mielessä, että poitattiko "lesbon.eno" ne ketjut, joihin tulin kommentoineeksi ;-)
ps tokko se on edes uskova, mutta pelle se ainakin on Hah hah haa!
Jos luulet, että lesbon enolle saat noin lapsellisilla konsteilla sinulle vastaamaan niin olet törttö. Mutta enitenhän sinä ärsyttää se, että sanoo sinua siksi mikä olet. Olethan entinen näin-sen-näin multinikki jonka siskon tyttö on lesbo. Eiks niin?
Vastasithan sinä, koska olet noin käsittämättömän yksinkertainen ja typerä!
Hah hah haa!
Olet varmaankin naurettavin trolli, johon olen törmännyt, mutta menes nyt poika nukkumaan. Olet pelle jo naurattanut meitä ihan tarpeeksi.
Hae hyvä ihminen apua itsellesi jos noin mielikuvituksesi tekee sinulle tepposia.
Kaikkihan tietävät, että sinä multinikki räksyttäjä 24/7 !
Tämä taisi olla sekoilua. En ole aloittanut yhtään ketjua.
Ja kun vihjaillaan, että olisin eläkkeellä jonkinlaisen tyhmyyden takia, niin metsään meni.
Kun siis tässäkin oli tyhmyyttä ja vääriä oletuksia, niin onko ihme, jos uskovia joutuu joskus moittimaan. Olkaa asiallisesti.
Ja mene sinä muualle!
"Sehän ei ole lainkaan terveen ihmisen retoriikkaa."
Parhaiten tietää kirjan sisällön se, joka ei kirjaa ole lukenutkaan ja parhaiten tietää pahuuden henkivaltojen olemassaolon se, jolla niistä kokemusta ei ole.
Voit olla tuota mieltä, tyypillistähän se sinulle on haukkua toisella tapaa ajattelevaa sairaaksi, mutta ei mielipiteesi minun näkemystäni vääräksi tee. Kannattaa miettiä, josko se toisten haukkuminen sairaaksi ilmoittaakin oman mielesi sisäisen tilanteen.
"Kun siis tässäkin oli tyhmyyttä ja vääriä oletuksia, niin onko ihme, jos uskovia joutuu joskus moittimaan."
Nyt on kyllä omassa viestissäsi tyhmyyttä ja vääriä oletuksia. Kukaan ei ole vihjaillut sinun eläkkeellä olostasi vaan viesti oli qwertyilijalle.
Mitäs asiaa sulla mulle olikaan?
Tyhmä olet jos et tajunnut, että viesti oli ikiatskulle, tämä viestiketju on tällainen, mutta linkki, jonka kirjoitukseeni 5.8.2015 21:54, liitin, koskee ainoastaan eläke ukkoa, jonka hän siis itse avasi, menikö jakeluun ?
btw. sulle en koskaan vastaa mitään, tämä oli poikkeustapaus, joka ei tule toistumaan.
Eikä vastaa moni muukaan jokkerille vaikka se jauhaa skeidaansa joka kommentiiin.
No siinä viestissä oli maininta, että "57 v eläkeukko". Minä olen sellainen. Ja viesti sattui juuri minun viestini perään. Siitä sitten olen taas "tyhmä".
Ja on tosi ikävää, jos minun jutut eivät kiinnosta, vaikka ne ovat täyttä totta. Edelleen: jos alkaisin kirjoittaa mitä sattuu huuhaata, niin silloinko arvostukseni nousisi? Ei taida olla teissä mitään järkeä; miksi vale on parempi kuin totuus?
Viestisi perässä oleva vastaus ei välttämättä merkitse, että se on vastaus sinulle. Viestissähän oli selvä linkki, josta olisi pitänyt ymmärtää, kenelle viesti on tarkoitettu.
Katsoin toisiaan, ettei ollut mun viestin linkki. Mutta täällä on ollut aika monta kertaa sellainen tilanne, että minut ja monet muut on sekoitettu keskenään ja jopa luultu, että minäkin kirjoittelen monilla eri nimillä.
Sinun kirjoituksistasi ei kukaan piittaa joten ole huoleti.
No, annoit kai rehellisen vastauksen. Se tarkoittaa vain yhtä asiaa: täällä ei haluta tietää mitään, vaan halutaan luulla vaikka mitä.
Voi kai todeta, että surkeaa sakkia.
Ei nämä palstan pari jihadistikristittyä halua kuin haastaa riitaa ja niiden turvat tukkii vai se, ettei niille vastaa. Onhan sitä itsekin tullut toki kuittailtua, mutta ei nuo ansaitsisi edes sitä.
Melkoinen sensuuri on täällä käynyt. En muista että näin järjestelmällistä poistattamista olisi koskaan käynyt? Mutta niinhän täällä uhosi joku, että hän pyytää poistoon kaiken jossa joku nimimerkki, josta hän ei pidä, kirjoittaa.
Sitten valitetaan kun poistetaan sellaiset ketjut, jota ovat sääntöjen vastaisia. Tuolla yksi aika asiatonta kieltä käyttävä:
Onko Aito Avioliitto TABU Suoli24:ssä?!
http://keskustelu.suomi24.fi/t/13731946/onko-aito-avioliitto-tabu-suoli24ssa!
Eli ylläpito on poistanut näitä ketjuja, koska niitä on laitettu hyvin usealle palstalle ja toisinaan niissä on ollut pelkkä linkki. On siis vain käytetty mainoskanavana Suomi24:ä.
Säännöistä poimittua: Suomi24-palveluissa ei saa mm.
Julkaista viestiä, jossa on pelkkä linkki
Massapostittaa viestejä useille eri palstoille
Esittää asiatonta sisältöä muista käyttäjistä tai uhkailla muita käyttäjiä
Esiintyä toisena käyttäjänä
Antaa vääriä tietoja käyttäjätunnuksen tietoihin
Esittää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia ja kopioida suoraa tekstiä muista julkaisuista
Markkinoida tai mainostaa tuotteita tai palveluita ilman Suomi24:n lupaa
http://www.suomi24.fi/opastus/saannot
Toisaalta kyllä huvitti kun huomaisin asian tilan. Näin ilmeisesti koetetaan vaientaa kaikki ne, jotka eivät tuon pienen uskoviksi itseään kutsuvien joukon mieleen kirjoita? Tuntuu ettei esim. luterilaisuudestakaan saa kirjoittaa ilman panetteluryöppyä.
Savustus palstalla on ollut kova, viesteihin ei vastata asiallisesti vaan sorrutaan melkoiseen solvausten määrään. Näin on yritetty karkottaa palstalta kaikki muut. Osittain he ovat jo onnistaneetkin, fiksut jotka oikeasti kirjoitettavat maltillisesti, ovat hiljalleen kaikonneet. Se on aika surullista.
Homottajat täällä häiriköivät ja su olet yksi heistä.
No mutta Reetta. Ehditkö nukkua lainkaan?
Oletpa sinä hauska kun itseltäsi kysele ja vielä keskustelupalstan kautta :D
Taidatkin olla paljon vakavampi tapaus kuin tähän asti olemme ymmärtäneetkään.
Minulla oli kerran tyttöystävä, jonka kanssa tein ankarasti "syntiä" ja joka tarvitsi unta vain 3-4 tuntia vuorokaudessa. Et kuitenkaan voi olla hän, sillä hän oli ihan hauska, fiksu ja älykäs ihminen.
No, mutta nytkö meille selvisikin Reettan olevan lesbo!
No ihmekös jaksaa homottaa 24/7
Eräillä krisseleillä ei näköjään pyöri muuta kuin homous mielessä 24/7. Ei tarvitse olla mikään ruudinkeksijä hiffatakseen mistä kiikastaa :D
Tällä palstalla ei voi olla törmäämättä homottamiseen oli krisse tai ei siitä pitävät atskut ja homottajat huolen.
Yhteen aikaan oli PERTSA se, joka sai joka aiheeseen ympättyä homojuttunsa.
En tiedä miten nyt asia menee, mutta aika monta uskovan aloitusta on koskenut jollakin lauseella sitä homouden syntiä. Siitä sitten on keskusteltu.
Joku käyttää tätä: "Homous on silti synti", vaikka olisi puhuttu mistä asiasta vaan. Homous on monen muun mielessä paljon enemmän kuin homon. Eihän heterokaan mieti heteroutta kai koskaan?
Niinpä. He eivät näemmä vain näe omia tekojaan? Itse tuppaavat aihetta joka paikkaan ja jälleen sitten syytetään muita siitä, että aihetta pidetään yllä.
Kuten olen suomentanut sen kuuluisan agendan, niin tämä joukko käyttää sitä käänteisinä. Eli homoudesta on puhuttava negatiivisesti ja yritettävä saada kaikki puolustajat näyttämään kyseenalaisilta ja puhetta on pidettävä yllä koko ajan.
http://www.suomi24.fi/opastus/saannot
Täältähän sen voi lukea, mitkä viestit ovat sääntöjen vastaisia.
No, laitoin tuohon ylös ehkä ne kohdat, joista useimmiten tuntuu olevan erimielisyyttä. Mutta hyvä on aika ajoin lukea myös kaikki säännöt.
Tämä nykymallinen Suomi 24 palsta on joka suhteessa huonompi, kuin se tätä ennen ollut. Siinä näki omatkin kirjoitukset ja pystyi paljon helpommin hakemaan vanhoja tekstejä. Onko tämän takana sananvapauden supistaminen?
Yksityinen yritys kuten Aller päättää täysin itsenäisesti sen kautta toteutettavasta "sananvapaudesta". Käsite onkin tarkoitettu kuvaamaan kansalaisen ja valtion suhdetta, mikä tuntuu olevan monille uskovaisille täysin käsittämätöntä, kun sivistystä ei oikein ole ehditty hankkia.
Tämä sivustohan on ylläpitäjälle ainoastaan bisnes, eikä mikään hyvää hyvyyttään tarjottu palvelu ja näiden ketjujen pitäisi pystyä pyörimään myös älykännyissä plus että erityisesti mainosten täytyy näkyä.
Näin läppärissä se vanha systeemi oli toki parempi, mutta parempi näin kuin ei ollenkaan.
Mikä v***u sua repii ?
Missä oma sivistyksesi viipyy ja vielä missä "älysi" on, kun noin ylimielisesti täällä arvostelet muita ?
Toki Aller päättää, mitä se sallii ja mitkä ovat heidän motiivinsa asioiden hoitoon.
Palstan modet ovat ihmisiä hekin ja varmuudella suomalaisia, kyllä heidänkin mittansa ns. täyttyy, kun kaltaisesi vittuilijat esinntyvät täällä hyvin rajatulla älyllään ja suuruuskuvitelmillaan, minä, minä, minä.
Ei tuollainen toisten rääpiminen aiheuta mitään muuta, kuin vastareaktion, eli annetaan sitten samalla mitalla, millä sinä tunnut mittaavan.
Ikiateisti esiintyi kirkko_kuulee palstalla, mutta maltillisemmin, kuten nyt, aina hakemalla hakemassa jotain mielestään "hyvää" syytä, herjata nimenomaan kristittyjä.
Tähän samaan kategoriaanko haluat kuulua, koska tyylisi on 1/1 hänen kanssaan ?
Teillä kaikilla saman ajtusmaailman omaavilla ihmisillä tuntuu olevan juuri noita suuruuskuvitelmia omasta erinomaisuudesta, oletko koskaan ajatellut, mistä se johtuu ?
Ts. mikä ajaa ihmistä herjaamaan ihmisä, jotka uskovat Jumalaan, eivätkä varmuudella ole juuri sinun elämäsi vaikeuttajina ?
Mutta Repehän puhui täyttä asiaa, trolliseni.
Niin. Tätä olen kokenut uskovilta: luullaan itsestä vähän liikoja.
Se kummastuttaa, kun moni esiintyy tietävänä, vaikka kirjoitustaito on vähän hukassa, ja tiedotkin ovat usein hataralla pohjalla. Ei siinä muuten mitään, mutta kun sitten kuitenkin pidetään toisinajattelijoita valehtelijoina ja päälle solvaukset. Siinä on suuri ylimielisyyden paikka.
Ja siinä vaiheessa metsä vastaa niin kuin huudetaan.
>> Ikiateisti esiintyi kirkko_kuulee palstalla, mutta maltillisemmin, kuten nyt, aina hakemalla hakemassa jotain mielestään "hyvää" syytä, herjata nimenomaan kristittyjä. <<
Mun teksteissä hampaisiin joutuu väärä vallankäyttö, ylimielisyys, valehtelu ja kaikki sellainen typeryys, josta ulkopuoliset joutuu kärsimään tai sitä liiallisesti sietämään. Jos vaikkapa vegaani yrittäisi kieltää kaikilta lihansyönnin "taloudellisiin syihin" vedoten tai minä vaatisin kaikille oikeakätisille pakollisia vasurikursseja "sivistyksen vuoksi", niin nekin olisivat tuollaista potentiaalista kritisoitavaa, typeryyttä, jota pitäisi perusteluiden kautta sanoa typeryydeksi.
Toiseksi, jos kaivaisin samaa juttuun aina viisi hyvää puolta yhden huonon seuraksi, niin lopputulos näyttäisi melkeinpä kritiikin kohteen kehumiselta ja vähintääkin myötäkarvaan silittämiseltä. Ainakin varsinainen kritiikki katoaisi kaiken hymistelyn sekaan. Ja se kun ei oo mun tyyli, juu sii.
Väite siitä, että olisin nimenomaan konservatiivisten kristittyjen kurkuissa kiinni ja juuri syystä että he ovat konservatiivisia kristittyjä, on hölynpölyä. Onko se mun vika, jos juuri sieltä löytyy Puolimatkaa, Rahkosta, Oinosta ja Ahviota? Jos ne juttelis tuolla omaksumallaan logiikalla hölynpölyistä hämäyksiin ja puolitotuuksista valeisiin, niin mun palaute olisi taattu vaikka ne olisi vapareita.
Ihan lopuksi vielä muistutan, että se teidän konservatiivien kokema sotatilan rintamalinja näyttäisi kulkeva teidän ja kaiken ulkopuolisen maailman välissä, ei esim teidän ja ateistien. Te tunnutte olevan sodassa kaikkia muita vastaan ja jatkuvalla puolustuskannalla, mutta sitä sotaa te soditte käytännössä yksin.
>> Ei siinä muuten mitään, mutta kun sitten kuitenkin pidetään toisinajattelijoita valehtelijoina ja päälle solvaukset. Siinä on suuri ylimielisyyden paikka. <<
Näihän se on. Konservatiivien suurin ongelma saattaakin olla omiensa keskuudessa, kun muutama äänekäs konservatiivinen rakkikoira onnistuu luomaan illuusion konservatiivisesta hyeenalaumasta, jossa jokainen rollaattorilla liikkuva hyväntahtoinen mummelikin on potentiaalinen iso paha Susi.
Alkaako atskuilta argumentit ja muutkin sanat loppuman kun tarvitsee kopioida itselle osoitettuja sanoja muille !?
Eikös ole tylsää kun saatte keskenänne räksyttää :)
>> kun tarvitsee kopioida itselle osoitettuja sanoja muille !? <<
Tuota en nyt ihan käsitä. Tarkenna.
>Ihan lopuksi vielä muistutan, että se teidän konservatiivien kokema sotatilan rintamalinja näyttäisi kulkeva teidän ja kaiken ulkopuolisen maailman välissä, ei esim teidän ja ateistien.
Ikävä kyllä totta. Tosin jokunen palstakonservatiivi ( = tuhannet nimimerkit) näkyy määrittelevän koko sen ulkopuolisen maailman ateistiseksi, mikä on melkoinen "älyllinen" suorite sinänsä.
Kovin miellelläsi kuitenkin sinäkin Reettaseni täällä kaiken aikasi vietät :D
Vertasin kerran näiden eri lahkojen toimintaa raja-aitojen rakentamiseen. Niille on ilmeisen tärkeää määrittää selkeä raja omien oikeaoppisten ja kaikkien muiden eli vääräoppisten ulkopuolisten välille. Ja ehkä se kovin tora on juuri niiden toisiaan muistuttavien tai etenkin toisistaan juuri eronneiden lahkojen välillä.
Mitään kovia ekumeenikkoja ne ei tuntuisi olevan päätellen siitä, että suunta näyttäisi olevan jakautumisiin eikä liittymisiin.
>> Tosin jokunen palstakonservatiivi ( = tuhannet nimimerkit) näkyy määrittelevän koko sen ulkopuolisen maailman ateistiseksi, mikä on melkoinen "älyllinen" suorite sinänsä. <<
Joo, ainakin tämä "lesbon.eno" alias multinikki edustaa ajattelussaan dualismia puhtaimmillaan ja se koplaa militantit ateistit, liberaalit, kirkon ja vaparit sun muut samaan pahojen ihmisten porukkaan, joilla on yhteinen tavoite eli hyvien murskaaminen ;-)
Mutta lukihan se siellä Heurekassakin niitä kauhukirjeitä 2030-luvulta eli olisiko tuolle puhtaaksi jalostetulle dualismille kannatusta noissa piireissä enemmänkin? Mahdollisesti, koska ei kait ne niitä huumorimielessä lukeneet.
Mitä jyrkempi oppi, sitä dualistisempi. Lesbon eno/ Reetta Ruutukolttu/ mummo sörssää (ym ym ym) on niin mustavalkoinen että siitä ei paljon mustavalkoisemmaksi enää pääse. Musta puoli, eli se lahkon ulkopuolinen maailma, on hänelle arkkivihollinen jonka kanssa ei tarvitse noudattaa alkeellisimpiakaan käytöstapoja. Se on aika kiinnostava ilmiö, johon useimmat lahkouskovaisetkin pitävät sentään jotain välimatkaa.
Totta eli eihän se Rahkonenkaan, vaikka vähän pehmeitä jutteleekin, tuollaiseen sorru, koska ymmärtää, että sellainen kääntyisi takuuvarmasti itseään vastaan.
Mutta varrmaankin tuolle lesbon.enon käytöksellekin on jokin syy, kuten lippismiehelläkin on omalleen.
Onko Reetta tytteli taas kuunnellut isin ja äidin puheita kansainvälisen veisuun tauolla?
>Totta eli eihän se Rahkonenkaan, vaikka vähän pehmeitä jutteleekin, tuollaiseen sorru, koska ymmärtää, että sellainen kääntyisi takuuvarmasti itseään vastaan.
Kukapa sitä nyt omalla nimellään. Tuhansilla nimimerkeillä mahdollisuudet ovat sitten ihan toiset, joskin vahinkoa tulee omalle fundisideologialle joka tapauksessa.
>> Kukapa sitä nyt omalla nimellään <<
Varmaankin niinkin tapahtuu eli ero näillä lesbon.enoilla ja Rahkosilla voi olla siinä, että Rahkonen hillitsee julkisia puheitaan ainakin omalla nimellään esiintyessään, mutta perusajatuksenkulku heitä uskaavine kurkunleikkaamisineen voi olla aivan yhtä lennokas ja heille tosi, kuin näillä multinikeillä. Nämä palstan evankelistat vain sanoo sen ääneen.
Tosin noiden karismaatikkojen visiot vaikuttaa lähinnä joltain roolileikiltä, jossa asia esitetään totena, vaikka jollakin tasolla käsitetään, ettei se sitä olekaan. Se nimittäin selittäisi sen, ettei nämä ottaisi hatkoja täältä, ennekuin se kurkunleikkaaminen muka alkaisi. Koska kuka täyspäisenä pidetty muka menisi lahtipenkkiin ihan vapaaehtoisesti.... vai menisikö.
Erinomaista!
Minusta lesbon enolle ja reetta ruutukoltulle on palstan paras satiirinko ja näyttää tehoavan :D
Jos mainokset eivät saa keskustelua ympärileen , kukaan ei katsele vain m assoittain mainoksia. "Kirjoitusten puutetta kukaan ei voi korvata"