olen noin kolmekymppinen mies. About vuoden verran olen kärsinyt toistuvasta huimauksesta, päänsärystä, epätodellisesta jumitus olotilasta jota on vaikeaa edes selittää. Tähän asti olen laittanut oireet jumissa olevien niskojen ja kolmivuorotyön piikkiin. Luettuani jutun tällä eräällä julkkiksella epäillystä aivokasvaimesta alkoi vähän pelottaa. Te joilla on ollut sellainen kuulostaako oireet yhtään tutulta?
Aivokasvainko
Jumipää
253
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Aikaa on kulunut kirjoituksestasi ja toivottavasti olet saanut apua oireisiin. Aivokasvain voi sijaintinsa vuoksi ymmärtääkseni aiheuttaa erilaisiakin oireita. Koko on myös oleellinen miten kasvain painaa terveitä osia aivoissa. Minulta on leikattu kolmesti hyvänlaatuinen aivokasvain, kasvaa hermojen joukossa mikä on huono asia. Ei saa kokonaan leikattua pois tai olisin ns. vihannes. Oireita minulla on ollut kovat päänsäryt, maailma "keinuu" silmissä kaatuilut ja tasapaino häiriöt. Oksentelu ajoittainen muistiongelmat. Minulla on meningiooma niminen hyvänlaatuinen kasvain. Sen kasvupaikka on hankala. Hermojen joukossa pikkuaivojen takana kiinnittyneenä selkäytimeen. Neuvoisin menemään lääkäriin ja pyytämään lähetteen neurologille eli erikoislääkärille joka voi antaa lähetteen magneettikuvaukseen. Sillä selviää taatusti mitä aivoissa on tai ei ole. Voimia ja rohkeutta!
Tukosta suonissa?Stressiä?Ruokavaliossa parannettavaa?Aspiriini ohentaa verta ja voi käyttää tilapäisesti 15-30mg/päivä.Kuntoile pitempiä kävelylenkkejä.