Kävin Elisan "myymälässä" kysymässä kuinka saisin tilapäisen nettiliittymän uuteen asuntooni. Tarjosivat 90 euron modeemia. Sanoin, että minulla on modeemeja jo kolme. Vastauksena oli kysymys: sopivatko ne kuitulaajakaistaan? Mikä se on ja mistä voin sen tietää, kysyin "myyjältä". Se pitää kuulemma asiakkaan itse selvittää. Kiitos ja näkemiin! Voiko turhauttavampaa olla, kuin mennä "myymälään", joka ei kykene palvelemaan maksavaa asiakasta ja jossa ei ole alan ammattitaitoa! Turhasta en halua maksaa, joten odotan uuden asuntoyhtiöni asukaskokousta, jossa voimme ehdottaa taloyhtiölaajakaistan kilpailuttamista. Seuraava Hesarin kolumni osui ja upposi:
"Käytin osan kesälomastani istumalla äidin kanssa telefirman puodissa, vai miksi niitä pitäisi sanoa? Virallisesti siis teleoperaattorin myymälässä. Väkeä oli paljon. Kovin oli silti hiljaista. Ja hidasta. Jonotus kesti tunnin. Ihan kuin ennen vanhaan verotoimistossa.
Verottajahan toimii nykyään nopeasti, modernisti ja sujuvasti. Se käyttää myös helpommin ymmärrettävää kieltä kuin teleyhtiö. Byrokratia on siirtynyt julkiselta puolelta yksityiselle.
Muistelin siinä vanhanaikaista lankapuhelinta. Miten yksinkertainen ja helppo vehje. Kun linjat oli kerran vedetty, puhelin toimi. Kaikilla kansalaisilla samalla tavalla. Kännykkäaikaan tasa-arvo, varmuus ja luotettavuus ovat kadonneet.
Katsoin nuoria kolleja tiskin takana: kuin Speden rautakauppasketsistä, loivaliikkeisiä. Miten meidät on jätetty näiden diginatiaisten armoille, näin tärkeässä asiassa?
Jokainen on yksin taistelemassa omaa viestiliikennettään kuntoon, varsin pieni vaatimaan isolta yhtiöltä mitään.
Ennen puhelinlaskuista ymmärsi, mistä maksaa. Nyt maksaa sellaisestakin, mitä ei osaa käyttää.
Ennen puhelinlinjojen vetäminen oli vakava asia. Nyt helppoheikit kauppaavat puhepaketteja kuin metrilakua, vaikka kyse on oikeasti jokapäiväisestä leivästä, ihmisille elintärkeästä asiasta.
Kuka myi meille sen ajatuksen, että yksityistämällä ja vapauttamalla kilpailua saadaan aina ketterämpiä ja paremmin toimivia palveluita?
Yksi asiantuntija sanoi kahvipöytäkeskustelussa suoraan, että yksityistämisessä on järkeä vain silloin, kun toiminta siirtyy pienille yrityksille. Vanhustenhoito on parasta pienyrittäjän pyörittämässä persoonallisessa paikassa. Suuret yritykset ovat yhtä jähmeitä, byrokraattisia ja laitosmaisia kuin julkinen puolikin – ja lisäksi ne tavoittelevat voittoa.
Isot jyräävät hintakilpailussa pienet. Suomi laitostuu. Teknologian sisään rakennettu byrokratia ei jousta senkään vertaa kuin jääräpäinen virkamies.
Teoriassa maksava asiakas saa yritykseltä, mitä haluaa. Entä käytännössä?
Telefirman tiskillä olo on kuin vieraan maan ravintolassa. Minä sönkötän jotain, äiti ei ymmärrä sanaakaan. Yhtään ei oltu varmoja, mitä tuli tilattua.
Ravintolassa eteen voi tulla outo sisäelin tai merenelävä, jota ei osaa lähestyä. Telepuodissa hämmennys on sama: "Onko tää näin iso? Miten tää avataan?"
"Käytin osan kesälomastani istumalla äidin kanssa telefirman puodissa, vai miksi niitä pitäisi sanoa? Virallisesti siis teleoperaattorin myymälässä. Väkeä oli paljon. Kovin oli silti hiljaista. Ja hidasta. Jonotus kesti tunnin. Ihan kuin ennen vanhaan verotoimistossa.
Verottajahan toimii nykyään nopeasti, modernisti ja sujuvasti. Se käyttää myös helpommin ymmärrettävää kieltä kuin teleyhtiö. Byrokratia on siirtynyt julkiselta puolelta yksityiselle.
Muistelin siinä vanhanaikaista lankapuhelinta. Miten yksinkertainen ja helppo vehje. Kun linjat oli kerran vedetty, puhelin toimi. Kaikilla kansalaisilla samalla tavalla. Kännykkäaikaan tasa-arvo, varmuus ja luotettavuus ovat kadonneet.
Katsoin nuoria kolleja tiskin takana: kuin Speden rautakauppasketsistä, loivaliikkeisiä. Miten meidät on jätetty näiden diginatiaisten armoille, näin tärkeässä asiassa?
Jokainen on yksin taistelemassa omaa viestiliikennettään kuntoon, varsin pieni vaatimaan isolta yhtiöltä mitään.
Ennen puhelinlaskuista ymmärsi, mistä maksaa. Nyt maksaa sellaisestakin, mitä ei osaa käyttää.
Ennen puhelinlinjojen vetäminen oli vakava asia. Nyt helppoheikit kauppaavat puhepaketteja kuin metrilakua, vaikka kyse on oikeasti jokapäiväisestä leivästä, ihmisille elintärkeästä asiasta.
Kuka myi meille sen ajatuksen, että yksityistämällä ja vapauttamalla kilpailua saadaan aina ketterämpiä ja paremmin toimivia palveluita?
Yksi asiantuntija sanoi kahvipöytäkeskustelussa suoraan, että yksityistämisessä on järkeä vain silloin, kun toiminta siirtyy pienille yrityksille. Vanhustenhoito on parasta pienyrittäjän pyörittämässä persoonallisessa paikassa. Suuret yritykset ovat yhtä jähmeitä, byrokraattisia ja laitosmaisia kuin julkinen puolikin – ja lisäksi ne tavoittelevat voittoa.
Isot jyräävät hintakilpailussa pienet. Suomi laitostuu. Teknologian sisään rakennettu byrokratia ei jousta senkään vertaa kuin jääräpäinen virkamies.
Teoriassa maksava asiakas saa yritykseltä, mitä haluaa. Entä käytännössä?
Telefirman tiskillä olo on kuin vieraan maan ravintolassa. Minä sönkötän jotain, äiti ei ymmärrä sanaakaan. Yhtään ei oltu varmoja, mitä tuli tilattua.
Ravintolassa eteen voi tulla outo sisäelin tai merenelävä, jota ei osaa lähestyä. Telepuodissa hämmennys on sama: "Onko tää näin iso? Miten tää avataan?"
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kuka aloittajan kaltaisia avuttomia porsii? Naurattaa niin että olen kumarassa.
Kikatus taitaa olla vahvin puolesi. Asiallinen oli aloittajan viesti.
Aloittaja on tohkeissaan oppimastaan copy/paste taidosta.
Unohti settä lainattaessa tulisi ilmoittaa mistä lainasi.
http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1438657289515
Kannattaisi ensin lukea se aloittajan viesti...