En voi lakata ihmettelemästä K1- katsastuksessa vallitsevaa henkilöstöpolitiikkaa.
Vuosien varrella tuottavan työn tekijät on saneerattu/lähteneet muualle ( katsastajat ja toimintosihteerit). Nyt K1 katsastuksen johto koittaa vihjepalkkioiden voimalla haalia katsastajia, niitä ei löydy ja liikevaihto laskee vuosi vuodelta kuin lehmän häntä.
Aluejohtajia on suojatyöpaikoissaan 7 henkilöä. Siis mihin kummaan tarvitaan esim. 4 aseman "aluejohtajaa", kun heillä ei ole mitään käytännön päätäntävaltaa mihinkään asiaan. Kaikki on kysyttävä pääkonttorista, pienimmätkin asiat. Ja lisäksi asemilla on päälliköt. Aluejohtaja tulee päiväksi lätisemään joutavia asemalle. Eikö K1 katsastuksen johdolla ole tosiaankin näille henkilöille mitään tuottavampaa työtä, eli itse katsastusta. Haalarit vain näillekin ukoille päälle, kun on mukamas niin pula tekijöistä.
Takavuosina oli jatkuvasti yt- neuvotteluita. Tosin pääkonttoria ei nämä neuvottelut koskeneet, vaan suojatyöpaikkoja sinne lisättiin.
Nuoret katsastajat jotka harkitsette tulevanne K1 katsastukseen. Miettikää vielä kerran, kannattaako tällaiseen kusetusfirmaan tulla töihin.
Vuosien varrella tuottavan työn tekijät on saneerattu/lähteneet muualle ( katsastajat ja toimintosihteerit). Nyt K1 katsastuksen johto koittaa vihjepalkkioiden voimalla haalia katsastajia, niitä ei löydy ja liikevaihto laskee vuosi vuodelta kuin lehmän häntä.
Aluejohtajia on suojatyöpaikoissaan 7 henkilöä. Siis mihin kummaan tarvitaan esim. 4 aseman "aluejohtajaa", kun heillä ei ole mitään käytännön päätäntävaltaa mihinkään asiaan. Kaikki on kysyttävä pääkonttorista, pienimmätkin asiat. Ja lisäksi asemilla on päälliköt. Aluejohtaja tulee päiväksi lätisemään joutavia asemalle. Eikö K1 katsastuksen johdolla ole tosiaankin näille henkilöille mitään tuottavampaa työtä, eli itse katsastusta. Haalarit vain näillekin ukoille päälle, kun on mukamas niin pula tekijöistä.
Takavuosina oli jatkuvasti yt- neuvotteluita. Tosin pääkonttoria ei nämä neuvottelut koskeneet, vaan suojatyöpaikkoja sinne lisättiin.
Nuoret katsastajat jotka harkitsette tulevanne K1 katsastukseen. Miettikää vielä kerran, kannattaako tällaiseen kusetusfirmaan tulla töihin.
Vastaukset 62
Vanhimmat
konsernin tuntevana puhuit täyttä asiaa!!!
No tänään alkoi taas Yt kierros ehkäpä tuokin mätä paise puhkaistaan ja 5 miljoonan tappiot saadaan pois
Jatkoa seuraa. Pääkonttori nauttii tuulensuojaa, tuottava henkilöstö pihalle;)
Parhaiten tuottava henkilöstö toimii pääkonttorista käsin, mikäli siellä on oikea porukka hommissa.
Perusongelmana K1:ssä on ollut se, että pääkonttoriin on valittu osaamatonta väkeä täysin väärin perustein hyväpalkkaisiin tehtäviin. Tämä on maksanut firmalle hirveästi rahaa, mutta en usko pääkonttorissa olevan vieläkään ketään sellaista, joka oikeasti ymmärtäisi, mitkä seikat firman on kaatamassa.
Sanoin jo muutama vuosi sitten henkilölle, jolla olisi ollut mahdollisuus vaikuttaa asioihin, että mikäli muutamaa silloin nimeämääni asiaa ei laiteta kuntoon, tulee firman tulos kutistumaan huomattavasti ja menevän todennäköisesti pakkaselle. Näin on käynyt. Ainakaan kaikkia silloin nimeämiäni asioita ei ole vieläkään laitettu kuntoon. Firma on oikeastaan kokenut Nokian kohtalon ja pitkälti samoista syistä.
" Parhaiten tuottava henkilöstö toimii pääkonttorista käsin, mikäli siellä on oikea porukka hommissa. "
Parhaiten tuottava henkilöstö katsastusalalla on katsastajat ja toimistosihteerit. Ei ole enää mitään uutta mitä myydä pääkonttorista käsin. Muutamalla öljypullolla yhtiötä ei pelasteta. Ihmiset ei osta mitään ylimääräistä.
K1 katsastuksen ongelma on liian suureksi paisunut pääkonttori. Yhtiössä on noin 250 työntekijää. Pääkonttorissa on noin 30 "työntekijää". Lisäksi jokaisella asemalla on päällikkö ja he ovat myös työnantajan edustajia. Eli yhteensä n. 80 työnantajan edustajaa. Varsinaisia työntekijöitä - katsastajia ja toimistosihteereitä -on enää noin 160 - 170 henkilöä. Eli jokaista noin 2 - 2.5 työntekijää kohden on yksi työnantajan edustaja, ja hän välttämättä ei tuota mitään. Toki päälliköt K1 katsastuksessa tekevät katsastuksia, kuka enemmän, kuka vähemmän. Heidän palkat ovat jo niin suuria, että osa heistä ei saa omalla työllään edes heidän omia palkkoja ja niiden sivukuluja tienattua. Ja pääkonttorin palkkataso on siitä ylöspäin. On tiimipäällikköä ja aluejohtajaa, mitä tuottavaa työtä tekevät ?
Vertailun vuoksi A- katsastuksessa on noin 650 - 700 työntekijää. K1:n "konseptilla" A- katsastuksen pääkonttorissa olisi vähintään 80 - 100 henkilöä töissä, enemmänkin.
K1 katsastuksessa pääkonttori on paisunut aivan liian suureksi verrattuna katsastajiin ja toimistosihteereihin. Suomen raskain hallintopuoli katsastusalalla on K1:ssa. Lisäksi myynnissä on suuri "armeija" ja mitään olennaista (tuotteita) eivät ole tuoneet yhtiöön, ei ole mitään uutta tarjottavaa asiakkaille. Korkeintaan alennuksia. YT- neuvottelujen välissä TJ perustaa uusia suojatyöpaikkoja pääkonttoriin.
Lisäksi varsinaisia työn tekijöitä ( katsastajia ja toimistosihteereitä) ei arvosteta millään tavalla. Lienee suomen surkeimmat palkat katsastuksessa. Kun YT:t tulee, ensin monoa heille. Ja sitten kuvitellaan, että yhtiön alamäki oikenee. Ei oikene.
Tällä hetkellä väitteesi pitää pitkälti paikkansa, koska ainakaan silloin kun paremmin tunsin A-Katsastuksen ja K1:n pääkonttoreiden porukkaa, niissä ei ollut juuri päteviä nimenomaan rahantekoa ajatellen. Toki siinä vaiheessa kun katsastusalalla ainoa asia jolla kilpailtiin oli hintojen korotukset eikä johdolta juuri muuta osaamista vaadittu, löytyi juuri tuohon tehtävään päteviä henkilöitä molempien yritysten johdosta.
Pääkonttorin väki (tai siis osa siitä) vastaa mm. liikepaikkojen hankinnasta, (yleensä) niiden suunnittelusta, laitehankinnoista, henkilöstöpolitiikasta, organisaatiorakenteesta, jne. Hyvin tehtävänsä hallitseva henkilöstö pystyy mm. näihin asioihin liittyvillä ratkaisuilla tekemään talolle enemmän huimasti enemmän tulosta kuin sama määrä katsastusmiehiä tai toimistosihteereitä.
Esim. K1:ssä on johto keskittynyt kovin säästöjen aikaansaamiseen, eikä niinkään siihen, kuinka liikevaihtoa ja tulosta saisi kasvatettua. Säästötoimenpiteetkin ovat keskittyneet pääosin aivan vääriin kohteisiin.
Juuri nyt en tunne tilannetta kummassakaan mainitsemassani yrityksessä kovin hyvin, mutta voin todeta, että johdon, aluepäälliköiden ja asemien esimiesten osaamattomuus loistaa kauas, mikäli on edes jonkinlainen käsitys katsastusalasta ja lisäksi joltain sellaiselta alalta, jossa asiat on pistetty toimimaan.
Mistäpä löydät enää hyviä liikepaikkoja, missä asiakkaita kävisi, hinta ei olisi alhaalla, vuokra kohtuullinen, tilat viihtyisät ja henkilökunta motivoitunutta (yleensäkin löytää työntekijät). Vaikea yhtälö. MOL:ssa samat työnantajat etsivät kroonisesti työntekijöitä, kun homma ei toimi.
Pääasia, että suuri osa leikkii johtajaa ! K!:ssä päälliköillekin maksetaan 5000 eur/kk työvuorolistojen teosta. Älytöntä !!
Aseman päällikkö ei tuollaista summaa ainakaan K1:llä tienaa.
Saa. Suuruusluokka on oikea. Siinä 55000 - 60000 euroa/vuosi on K1 katsastuksessa päälliköiden tulot. Ei ehkä ihan 5000, mutta kauas se ei monellakaan jää. Aika hyvät rahat työvuorolistojen tekemisestä:))
Nyt näyttää siltä, että eivät saa yt:tä loppuun, kun fiksuimmat ovat häipyneet.....
Tilanne asemilla sekava, motivaatio nollassa ja kukaan ei halua tulla enää töihin. Siinä YT- neuvotteluiden tulos. Sitten ihmetellään kun tulos laskee....hoh hoijaa...ei motivaatiota...ei kävijöitä....pienempi tulos...YT:t työntekijöille...porukka pienenee entisestään...paitsi pääkonttorista, sinne lisää....liikevainto laskee...samat kuviot vuodesta toiseen....mutta loppu on tulossa....ilmaisia lounaita ei ole...kaikki loppuu aikanaan...ei ole mikään ikuista auringon alla...
Kesäkassit on toimittamatta henkilökunnalle,mitkä luvattiin...lienevät luikkineet jo superpitkille kesälomille....kaikki lupaukset on kusetusta....tuplavirat muka pelastaa....mutta se loppuu aikanaan...eikä tanska pelasta....kaikki on suurta teatteria....viimeisenä tilipäivänä tuomiot annetaan....yhteinen suunta on hautausmaalle...muuta yhteistä ei ole....ei muuta
Yläkerran siivous käyntiin ja kohti parempaa.
Työvuorolistan valmistaminen vaatii edistynyttä Excel-hallintaa ja oikeuttaa mielestäni täten yli 4000 euron kuukausipalkkaan. Kyseessä on kuitenkin haastava tietokoneohjelma, jossa on toimintoja enemmän kuin nappeja avaruussukkulassa.
Todelliset säästöt saataisiin karsimalla nimenomaan pääkonttorista. Myyntijohtaja, tekninen johtaja, aluejohtajat. Nämä tyhjäntoimittajat helvettiin firmasta niin alkaa syntymään säästöjä.
K1:n toimintaan riittäisi nykyisellään pääkonttorissa 10 henkilöä. Muut pihalle sieltä ja väliportaista. Koulutukset YKL:ltä/A- katsastukselta.
On firmalle tuhoisaa, jos myyntijohtaja, tekninen johtaja ja aluejohtajat eivät ole tilanteen tasalla. Kaikkia mainituista en K1:n organisaatiossa tunne, mutta osan tiedän kyvyttömiksi tehtäviinsä. Eivät ymmärrä tuloksen tekemisestä ja keskittyävät vääriin asioihin. Toisaalta kuvittelevat olevansa tosi päteviä. Tekihän Nokiakin jossain vaiheessa hirveästi rahaa, mutta kuinkas kävikään, kun kilpailu kiristyi? Firma kaatui omaan erinomaisuuteensa.
Parhaan tuloksen katsastusalalla tekeekin nykyään ne muutaman miehen firmat joissa ei ole katsureiden ja sihteerin lisäksi ketään ylimääräisiä huuhailijoita.
K1 ja A-ketju saavat tulevaisuudessa ihan tosissaan taistella olemassaolonsa eteen.
Tuo pääkonttorin työntekijämäärä saattaa sisältää mm. sellaisia taloushallinnon töitä tekeviä henkilöitä, jotka hoitavat esim. kirjanpidon keskitetysti. Samat hommat pikkufirmat teettävät usein ulkopuolisella, joka ei näy aseman henkilöluvussa, mutta näille maksetaan kuitenkin palkkaa työn tekemisestä. Tehtyä katsastusta kohden työn tekeminen keskitetysti voi olla halvempaa kuin se, että se teetetään ulkopuolisella.
A- ja K1 ketjujen aseman päällikön/esimiehen hallinnointiin tarvitsema työaika on pienempi kuin pikkufirman omistajan hallinnointiin tarvitsema työaika. Tämä aika on joko poissa katsastamiseen käytetystä ajasta tai sitten se on poissa työajan ulkopuolisesta vapaa-ajasta, josta ajasta "omistajapäällikön" pitäisi maksaa itselleen palkkaa.
Oikein organisoituna A- ja K1 ketjujen asemien esimiehet pystyvät käyttämään suurimman osan työajastaan autojen katsastamiseen. Tosin halutessaan saavat ajan käytettyä halutessaan myös hallinnollisiin tehtäviin.
Mainittujen ketjujen business ei mielestäni vielä kaadu pääkonttorin henkilömäärään, vaan siihen, että he tai osa heistä ei ole tehtäviensä tasalla. Pienemmälläkin pääkonttorin väkimäärällä pärjäisi ja ehkä jopa paremmin.
No laske nyt: 100 000 euron ukkoja pääkonttori pullollaan. Jo 10 henkilön vähentäminen tietäisi 1 miljoonan euron palkkarahojen saäästöä vuositasolla.
Pikkufirman omistaja ei tee paljoakaan enemmän hallinnollisia hommia, kuin A/K1 päällikköt. Samat raportit, selvitykset, työvuorolistat, tilitykset ym..on tehtävä joka asemalla. Tilitoimistot hoitaa kaikilla kirjanpidon. Pikkufirman omistaja pystyy sensijaan nopeasti laittamaan mainoksen lehteen ja lupia ei tarvitse siihen kerjätä.
Niin, no vaikka asiaa kuinka vääntelisi niin totuus on se että A- ja K1-katsastuksen lihavat vuodet on ohi vaikka tulos jäisikin vielä plussan puolelle. Markkinaosuudet kutistuu vuosi vuodelta kun uusia yksityisiä asemia tulee lisää ja toisaalta myös hintakilpailu on ajanut asiakkaat monin paikoin muualle.
Näin on. Lisäksi A ka K1 katsastuksilla on väärä omistuspohja. Ihmiset eivät halua lähettää rahojaan ulkomaille. Tuleva katsastusvälien harventaminen kiihdyttää vain hintakilpailua ja ahdinkoa.
Ainakin muutama vuosi sitten jo yksikin edes suurin piirtein kartalla oleva henkilö pääkonttorissa olisi tehnyt helposti talolle miljoonan euron tiliä vuosittan. Eikä se miljoona mikään katto olisi ollut Sössivät rekrytoinnin, joten eihän siitä mitään tullut.
Kuten sanoin, oikein organisoituna A- ja K1 ketjujen asemien esimiehet pystyvät käyttämään suurimman osan työajastaan autojen katsastamiseen. Tosin saavat ajan käytettyä halutessaan myös hallinnollisiin tehtäviin. Olen katsonut tuota touhua molemmissa firmoissa sen verran läheltä, että uskon tietäväni mistä puhun. Tuon onnistuminen riippuu kyllä lähinnä pääkonttorista.
Kai YKL-mies tietää, että muunlaisia asemia ei ole ollut enää pitkään aikaan kuin yksityisiä katsastusyrityksiä.
Hintakilpailulla on usein sellainen harmillinen puoli, että moni ala on pilattu sillä, vaikka se saattaa kuluttajalle ollakin hyvä vaihtoehto ainakin hetken.
K1 ja A-organisaatioista puuttuu niin paljon alan ymmärtämystä, että siksi eivät ole pystyneet vastaamaan kilpailuun. Ylpeyttä on sitäkin enemmän. Osaamattomuutta ja ymmärryksen puutetta ei pysty enää piilottamaa hinnankorotuksilla.
Niin, mutta asemien vetäjät eivät ole niiden omistajia. Ja työntekijät eivät ole niiden osakkaita. Siinä ero A ja K1 - muut.
Pääasia, että mm. päälliköillä on palkkamenot yht. 100 000 eur./vuosi/päällikkö. Moniko päällikkö on saanut edes omia palkkamenoja kasaan ? Mitään vastuuta noilla nuoleskelijoilla ei ole, kaikki on kysyttävä pääkonttorista.
Suuri vastuu = suuri palkka.
Pieni vastu = pieni palkka.
Mm. tätä ei olla K1 oivallettu.
Ei ole kaikissa muissakaan asemissa työntekijät omistajia/osakkaita. Esim. Plukatsastuksella osa asemista on koko ketjun omistajan ja osassa taas osakas. Helppo katsastuksella työntekijät eivät ole osakkaita.
Ehottomasti suoli24 on oikea paikka tarkistella yritys oy:n asioita.
Tämä on valtatuoli nro 1 joka määrää ja tietää asiat.
Tänne vaan kaikki tieto kaikesta.
Kirpaiseeko K1 "johtajana" kuulla totuus ? Ettet olisi vaan suojatyöpaikassa:))
Helppokatsastuksella ainakin näyttää menevän hyvin
A-Katsatus konserni toimii aivan eritavoin. Ensin annetaan kenkää työntekijöille, eli katsareille ja toimiston henkilöille. Sitten huomataan yks. ja kaks. eihän me ehkä konsernissa pystytytä vastaamaan asiakkaiden toiveisiin. Pyydetäänkös näitä yt;issä irtisanottuja takaisin töihin. Minä en viitsinyt edes keskustella, jotkut nöyrtyivät ja palasivat odotellen uutta irtisanomistaan.
Tiedän A-Katsastuksesta yt; eissä irtisanottuja henkilöitä. Kuukauden tai parin jälkeen heitä on häntä koipien välissä kerjätty takaisin töihin.
Mutta eikös ole aika lyhytjänteistä henkilöstöpolitiikkaa; "Työnantaja saa irtisanoa työsopimuksen, kun tarjolla oleva työ on taloudellisista, tuotannollisista tai työnantajan toiminnan uudelleenjärjestelyistä johtuvista syistä vähentynyt olennaisesti ja pysyvästi. Työnantajan tulee ennen irtisanomista selvittää onko mahdollista tarjota työntekijälle muuta työtä, tai voisiko hänet kohtuudella kouluttaa johonkin uuteen tehtävään. "
Näillä on menty, motivoitunut henkilöstö on kuulemma yrityksen paras kilpailuvaltti.
Yt;eet läpikäynyt, loparit kertaalleen saanut henkilöstö ei ehkä välttämättä ole enää ehkä viimeisen päälle motivoitunut, muista puhumattakaan.
Jokos ne YT:t on ohi?
Uutta YT:tä pukkaa nyt keväällä 2017
Joukahaisenkadun autoalasta mitään tuntematon konttoriväki jatkaa siivestämistä
Älä perkele leiki jeesusta!
Asemakohtaisia YT-neuvotteluja käydään koko ajan, ei ylitä uutiskynnystä
Missä asemilla on YT?
Onko A aloittanut jo omat?
Lappeenrannassa ja Joensuussa kai ollut ja ilmeisesti myös päättyneet
K1 on parempi työpaikka kuin A-katsastus. On parempi palkkakin. Vaihdoin Aalta Kooykköseen joten tietoa on ja kokemusta.
K1 katsastuksessa palkka kaikilla luvilla 2800 - 3000 eur. kuukaudessa. Työkokemusta 20 v. katsastajana. Onko tuo sinusta hyvä palkka ? Minusta ei. Ns. ikälisiä ei ko. firmassa makseta, mikä on outoa. Mutta päälliköistä ylöspäin rahaa riittää, vaikka muuten menisi miten heikosti.
Itse kai olet palkkasi joskus neuvotellut ja hyväksynyt ? Turha sitä on täällä itkeä. Neuvottele ens kerralla paremmin, niin minäkin tein ja saan kevyt luvilla vastaavaa palkkaa ehkä jopa parempaa.
K1 ja A menee kyllä palkoissa samoissa lukemissa, perus kkpalkka Aalla parempi(Huonompi provikka) ja vastaavasti k1 perus kkpalkka kehnompi mut parempi provikka
Kyllä mulla ainakin on kaikilla luvilla huomattavasti parempi palkka kuin tuo kolmetonnia. Provikoineen menee usein yli neljän tonnin.
A- katsastus ja K1 ovat huonoja maksamaan mitään, vaikka kuinka neuvottelisi. Ja luvattuja asioita ei toteuteta, vaikka palavereissa kuinka sovitaan. Ikälisiä ei makseta, vaikka ollaan mukamas kyselemässä palvelusvuosien määrää aika ajoittain, niin kuin eivät tietäisi. Niissä firmoissa on ns. munattomia miehiä pääkonttoreissa. Aikamoista kolhoosimeininkiä, porukat sairaslomilla..." ovat ne maksavinaan ja me ollaan tekevinään". ...hehh heh...riittää kun on olevinaan samaa mieltä, niin on "hyvä mies".
Miten niin ovat huonoja maksamaan mitään? Minä ainakin olen palkkani saanut joka kuukausi ja olen siihen tyytyväinen. Itseasiassa työn määrään nähden saan oikeinkin hyvää palkkaa.
Ikälisiä ei makseta. Palkat alle TES:sin. Autokatsastajat/Pro onnettomia edunvalvojia.
Paljonko sinulla on keskikuukausiansio viimeiseltä kuudelta kuukaudelta, ilman lomarahoja, K1 katsastuksessa ? Teetkö mitä erikoiskatsastuksia päivittäin ? Miten pitkä työkokemus alalta? Paljonko pisterahat viimeiseltä kuudelta kuukaudelta, keskiansio ? Missä päin suomea työskentelet, voit vaikka kertoa aseman nimen.
Voin sitten minäkin käydä uudet palkkaneuvottelut K1 aluejohtajan kanssa.
K1 aloittaa isot YT:t nyt huhtikuussa 2019.
Suursiivous. Ei koske pääkonttoria.
Massiivisia virheitä ja asiakaskunnan hukkaamisia.
Ei auttanut öljyjen ja vahojen myyminen eikä katsastajien itse suorittama hallien ja asiakastilojen sekä vessojen siistiminen ja haalareidensa peseminen.
Huhujen mukaan koskee myös pääkonttoria, vai onko asiasta jotain faktaa ?
Jaa nykyään siellä siivotaan ja pyykätäänkin itse? No, eipä siellä aiemminkaan osattu tehdä tulosta myyntiä kasvattamalla vaan alijäämää pyrittiin parsimaan kuluja leikaamalla ja säästöjä kertyi naurettavan pieniä summia työntekijöiden tyytyväisyyden laskiessa kuiin lehmän häntä. Tämän seurauksena osaajat poistuivat muihin hommiin tai kilpailijoille. No, mitenpä se meno mihinkään muuttuisi kun näköjään samat kädettömät pönöttävät edelleen johtopaikoilla. Ei ole ikävä takaisin...
K1 katsastuksessa kun on YT:t, niin aika oudolta tuntuu, että pääkonttori säilyy ennallaan. K1 katsastuksen pääkonttorissa olisi paljon saneeraamista.
K1 katsastuksessa katsastaja myö öljyjä ja muuta ( leikkii merkonomia), laskee kassoja (leikkii tradenomia), siivoaa (leikkii siivoajaa), huoltaa nostureita ja laitteita (leikkii sähkö- ja metallimiestä), tekee rekisteröintejä (leikkii merkonomia), keittää kahvia (leikkii kokkia).
Autojen katsastus jää vähemmälle, mutta eihän se haittaa. Pääasia, että teatteri on pystyssä.
Jos et muuta osaa kuin sitä saatanan katsastamista, niin kannattaa varmaan jäädä työttömäksi.
Ei siellä saatania katsasteta.
K1 Katsastuksen maajohtaja vaihtoi duuniaan ja siirtyi sitten A-Katsastukseen liiketoimintaryhmän johtajaksi. Kummallakohan kävi parempi tsäkä; K1;sellä vai A-Katsastuksella?
Tämähän tapahtui jo yli vuosi sitten.
Kyllä on syytä lopettaa, kun toiminta oli mielivaltaista ja minun kohdalla lain vastaistakin.
No kerro nyt mitä tapahtui?
OJala, Tuominen, Touvola ja pari muuta ovat tulleet firmalle kalliiksi. Nyt niitä "oppirahoja maksellaan".
Älkää ainakaan vielä autolle Seinäjoen asemalle.ammattitaidotonta hommaa
K1 katsastuksessa on täysin epäpätevät henkilöt johtamassa. Oikeissa tulosvastuullisissa firmoissa heidät olisi potkittu pihalle kauan sitten.