Kristitty pakistanilainen Waqaz ihmettelee: "Miksi suomalaiset eivät käy kirkossa?"
Millaista on elää kristittynä maassa, jossa on muslimienemmistö? Kuinka pakistanilainen keksii tulla Suomeen? Helsingissä asuva pakistanilainen Waqaz Pervaiz, 30, kertoo tarinansa.
Isoisäni isä kääntyi kristityksi brittiläisen lähetystyöntekijän kautta. Perheemme on siis ollut kristitty jo neljän sukupolven ajan. Kävin kristillistä koulua, jossa opiskeltiin Raamattua päivittäin. Koska Pakistan on muslimimaa, jouduimme opiskelemaan myös islamia, mutta sitäkin opettivat kristityt opettajat.
Olen kotoisin Lahoresta, joka on suuri, historiallinen kaupunki Punjabin maakunnassa aivan Intian rajalla. Lahoressa asuu melko paljon kristittyjä omissa tiiviissä yhteisöissään.
Minulla on Pakistanissa muslimiystäviä, mutta emme puhu uskonnosta, koska se on vaikea aihe. Muslimeille opetetaan, että islam on maailman paras uskonto. Kristityille taas opetetaan, että täytyy olla suvaitsevainen. Muslimit eivät suvaitse mitään.
Suurissa kaupungeissa asuvat pakistanilaiset kristityt ovat yleensä silti pienten kaupunkien ja kylien kristittyjä paremmin turvassa vainoilta, sillä heitä on enemmän ja he – kuten minunkin perheeni – asuvat lähekkäin ja muodostavat ikään kuin oman kaupungin. Suurissa kaupungeissa on myös vähemmän radikaali-islamia kuin pikkupaikkakunnilla.
Jotkut sukulaisistani asuvat pienissä kylissä. He eivät voi liikkua uskontonsa takia yksin ulkona varsinkaan pimeän tullen.
Lue lisää..
http://sley.fi/sanansaattaja/viikon-poiminta/kristitty-pakistanilainen-waqaz-ihmettelee-miksi-suomalaiset-eivat-kay

Vastaukset 7
Vanhimmat
ISLAM
“Älkää kysykö kysymyksiä, jotka voivat osoittautua vahingollisiksi.”– Islamin Allah ei ole Jumalamme. Hän ei ole Luoja. Allah oli epäjumala, jota kutsuttiin nimellä Eld, ja hänen vaimonsa nimi on Elad, mikä merkitsee aurinkoa.Millainen ihminen Muhammed oli alkuperäisten islamilaisten dokumenttien mukaan?Tämä on minulle hyvin kiusallinen aihe puhua. Teen sen vain rakkaudesta muslimeihin vaikka tiedän, että se on heille tuskallista kuultavaa. Mutta paraneminen alkaa kivulla ja kärsimyksellä. Lyhyesti sanottuna islamilaisten kirjoitusten mukaan Muhammed oli perverssi. Hänellä oli tapana imeä nuorten poikien ja tyttöjen kieliä. Hän pukeutui naisten vaatteisiin ja sai “näkyjä” tuossa tilassa. Hänellä oli ainakin 66 “vaimoa”. Allah ilmeisesti antoi hänelle “erityisnäkyjä” sallien hänen harrastavan seksiä miniänsä Zainabin kanssa ja salli hänelle enemmän vaimoja kuin muille muslimeille. Hän puhui jatkuvasti seksistä ja oli sen riivaama – hänen ensimmäinen kysymyksensä “puhuvalle aasille” oli, pitikö se seksistä.
http://www.pelastussanoma.fi/Islamin opit/islam.htm
Lahoresta Jyväskylään
Vasta aloittaessani opinnot yliopistossa ymmärsin, että Pakistanissa kristitty joutuu maksamaan uskostaan. Uskontoni vuoksi minun on vaikea saada hyvää työpaikkaa Pakistanissa. Siksi olen monien muiden kristittyjen tavoin jättänyt kotimaani. Eräs Ruotsissa asunut ystäväni kehotti minua hakemaan Ruotsiin tai Suomeen opiskelemaan. Hän sanoi, ettei maiden välillä ei ole suurta eroa. Tulin Suomeen, koska täällä lupaprosessit ovat helpompia kuin Ruotsissa. Hain opiskelemaan restonomiaa englannin kielellä Jyväskylän ammattikorkeakouluun ja pääsin sisään. Siitä on nyt seitsemän vuotta.
Tiesin Suomesta etukäteen vain Nokian. Se oli vuosia sitten vielä hyvin kuuluisa ja suosittu yhtiö. Ajattelin, että Suomen täytyy olla hyvin kehittynyt maa, jos siellä tehdään niin hienoja puhelimia.
Ensimmäinen viikkoni Suomessa on jäänyt lähtemättömästi mieleeni. Halusin mennä sunnuntaina kirkkoon. Tiedustelin lähintä kirkkoa nuorilta, jotka näin kadulla. Hämmästyksekseni he eivät tienneet. He sanoivat, etteivät käy koskaan kirkossa. Pakistanissa kaikki kristityt nuoret ihmiset käyvät kirkossa säännöllisesti. Kävin Jyväskylässä tavallisissa sunnuntaijumalanpalveluksissa, mutta siellä oli vain muutamia vanhoja ihmisiä. Eikö kirkossa ajatella, että kristinusko on myös nuoria varten?
Olen vieraillut sukulaisteni ja ystävieni luona eri puolilla Eurooppaa ja olen pystynyt vertailemaan eri kulttuureja. Teemme sitä myös Suomessa asuvien pakistanilaisten kesken. Suomessa on toimiva terveydenhuolto ja koulutus. Pakistanissa ihmisiltä puuttuvat perusoikeudet ja lisäksi on paljon uskonnollisia konflikteja. Toisaalta täällä Suomessa ihmiset kuolevat alkoholiin. Ranskalainen ystäväni sanoi, että Suomessa juodaan paljon enemmän alkoholia kuin vaikkapa Ranskassa.
Nyt olen asunut kolmen vuoden ajan Helsingissä. Ihmiset ovat täällä avoimempia ja ystävällisempiä kuin Jyväskylässä ja täällä on tarjolla paljon erilaista aktiviteettia. Käyn eräässä kansainvälisessä seurakunnassa ja olen tutustunut paitsi suomalaisiin, myös monia muita kansallisuuksia edustaviin kristittyihin.
Puhukaa minulle suomea!
Kaipaan välillä perhettäni Pakistanissa. Onneksi nykyteknologia mahdollistaa tiiviin yhteydenpidon. Minulla on sukua ja ystäviä ympäri maailman ja voin pitää heihin helposti yhteyttä internetin kautta. Tänään olen puhunut facebookissa siskoni kanssa.
Tulevaisuudessa haluaisin opiskella lisää hotelli- ja ravintola-alaa ja kenties myös perustaa oman yrityksen. Tarvitsisin lisää työkokemusta ja koulutusta.
Haluaisin myös oppia paremmin suomea. Olen opiskellut sitä vuoden ajan. Puhekieli on kuitenkin aivan erilaista kuin se, jota olen oppinut koulussa ja siksi minun on vaikea ymmärtää suomalaisten puhetta. Lisäksi varsinkin Helsingissä kaikki haluavat puhua kanssani englantia. Pitäisi löytää ystä
Hyvä tarina.
Tavallinen tarina. Pakistan ei ole mikään paratiisi maan päällä juuri kenellekään. Sieltä tulleen ääriuskonnollisuuteen tottuneen ihmisen voi olla vaikea aluksi ymmärtää modernia maallistunutta maailmaa. Kyllä se siitä.
Kiitos Herralle, että muslimimaissakin on kristittyjä.
Toivottavasti tämä pakistanilainen nuori mies pitää uskonsa ja edelleenkin käy säännöllisesti kirkossa tässä modernissa ja maallistuneessa Suomessa, missä enää on sangen vähän Jumalaan uskovia ihmisiä.