Paavo Väyrynen on osannut ennenkin pelata Neuvostoliiton/Venäjän pussiin.
Aikoinaan Väyrynen vehkeili KGB:n Vladimirovin kanssa edistääkseen Kepun presidenttiehdokkaan mahdollisuuksia.
Väyrysen tuorein tempaus kansalaisaloitteesta on kuin Vladimir Putinin märkä uni. Putin pyrkii kaikin tavoin hajoittamaan EU:ta ja Putinin uskollinen koira Väyrynen auttaa tässä.
Aikoinaan Väyrynen vehkeili KGB:n Vladimirovin kanssa edistääkseen Kepun presidenttiehdokkaan mahdollisuuksia.
Väyrysen tuorein tempaus kansalaisaloitteesta on kuin Vladimir Putinin märkä uni. Putin pyrkii kaikin tavoin hajoittamaan EU:ta ja Putinin uskollinen koira Väyrynen auttaa tässä.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Luultavasti Väyrynen sai ohjeet Venäjältä aloittaa EU hajoittaminen ja sitä kautta tekee suuren palveluksen Putinille ja saa todennäköisesti Venäjältä vastapalveluksena Suomen kuvernamentin kyläpäällikön aseman. Väyrynenhän on ennenkin vehkeillyt samalla tavalla, mutta onneksi jo niin vanha, että kukaan ei ota neukku-Paavoa vakavasti, paitsi yksi kahjo Anjalankoskelta, mutta sekin on Persu.
Paavo Väyrynen on aina ollut sinne päin kallellaan. Kuuluisassa 70-luvun puheessaan hän esitti Suomen liittymistä Neuvostoliittoon.
Kauan sitte kaukaisessa maassa pohjoisessa...
SAULI NIINISTÖ SANOI, KUSETTAKAA SUOMEN KANSALAISIA, hys hys ja katso kusetus tuli..
ja näin se tehtiin..
Tästä voitte vielä lukea miten idiootit junailivat meidät euroon ja aiheuttivat meille kärsimyksiä: JA RIKKOIVAT LAKIA
Perustuslakivaliokunnan kokouksen, jonka puheenjohtajana toimi Sauli Niinistö (PeVL 14/1994) pöytäkirjassa sivulla 4 sanotaan näin...
"Valiokunnan saaman selvityksen mukaan Suomen puolelta on jäsenyydestä neuvoteltaessa todettu, että talous- ja rahaliiton kolmanteen vaiheseen siirtyminen edellyttää valtiosäännön mukaan eduskunnan myötävaikutusta. Tähän viitaten valiokunta katsoo, että liittymissopimus ei vielä voi merkitä sitoutumista osallistua talous- ja rahaliiton kolmanteen vaiheeseen."
..ja sivulla 4 sanotaan näin..."(h)allitusmuodon muuttamista voitaisiin...pitää oikeudellisesti välttämättömänä siltä osin kuin jokin sen säännös kokonaan ja muutoin kuin tilapäisesti menettäisi nykyisen sisältönsä EU:n jäsenyyden vuoksi" .
https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Lausunto/Documents/pevl_14 1994.pdf
Perustuslakivaliokunnan (PeVL 18/1997) päätöksessä (sivu 6) puolestaan todetaan, että "tämän mukaisesti markka voisi lakata olemasta Suomen rahayksikkö Suomen liityyttä euroalueeseen, vaikka 72 §:ää ei olisikaan muutettu." Valiokunta lisäksi toteaa, että asianmukaista on että 72§ pitää muuttaa perustuslain turvaamiseksi ja että perustuslain 72§ on säädettävä uudestaan valtiopäiväjärjestyksen 67 §:ssä säädetyllä tavalla. Tämän jälkeen perustuslakivaliokunta toteaa, että asia hoituu siten, että vaikka Suomi ottaa Euron käyttöön, niin perustuslaki voidaan saada asianmukaiseen kuntoon jossain myöhemmässä vaiheessa (1.3.2000)
https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Lausunto/Documents/pevl_18 1997.pdf
Ville Itälä palkittin Euroon liittymispäätöksestä sisäministerin pestillä 2000-2003.
Johannes Koskinen palkittiin oikeusministerin pestillä 1999-2003.
Paavo Nikula palkittiin oikeuskanslerin pestillä 1998-2007.
Itälä, Koskinen ja Nikula eivät ymmärtäneet, mitä tarkoittaa perustuslaki-1919:n 95§:n sanamuoto: Tämä hallitusmuoto on kaikilta osiltaan oleva peruuttamattomana perustuslakina, eikä sitä voida muuttaa, selittää tai kumota taikka poikkeuksia siitä tehdä muussa järjestyksessä kuin perustuslaista yleensä on säädetty
JA nyt.. äänestäkää.
Tarkoitat siis,että parempi ajaa Suomi konkurssiin euron kanssa,
mitä Putin tähän asiaan ylipäätään kuuluu.
Tässä on nyt hakattu päätä seinään vuosikausia jotta vain Putin
kärsisi.Samalla suomalaisia potkitaan pois työpaikoilta mutta se
ei näytä huolettavan.
Kapi onkin sitä mieltä, että on parempi mennä hirteen kuin tehdä viisaita ratkaisuja.
Ossissa on vähän Väyrysen kierosilmästä näköä, mutta Väyrynen on jättiläinen verrattuna Ossiin. Väyrynen voisi syödä saippuaa ja sanoa poks!
Väyrynen on omien sanojansa mukaan tehnyt aloitteen euron pelastamiseksi,
minä haluan oman rahan ja pois EU-vallan alta joten kannatan
vain "irti EU,sta aloitetta.
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1338
jokaisella on oikeus tehdä omat valintansa, minä olen oman kansan puolustaja, muut maat hoitakoon itse taloutensa.
Onko Väyrysen alkoholiongelma taas alkanut oireilla?
Lisäkysymyksiä Sauli Niinistölle
16.1.2018 11:53 Paavo Väyrynen 26 kommenttia
ilmoita asiaton viesti
Kiitokset Seija Vaaherkummulle. Hän teki eilisessä haastattelussa joitakin tiukkoja kysymyksiä Sauli Niinistölle. Muutamat lisäkysymykset olisivat kuitenkin olleet paikallaan.
1. Suomen Nato-jäsenyydestä Niinistö vastasi samaan tapaan kuin aikaisemmin. Jäsenyyttä olisi hänen mukaansa haettava, jos Venäjä alkaisi pitää Euroopan unionia ja Suomea omalta kannaltaan samankaltaisena turvallisuusuhkana kuin Natoa.
Tähän liittyen Niinistöltä olisi pitänyt ja pitää kysyä, eikö hän itse ole juuri ollut synnyttämässä tällaista tilannetta, kun Suomi on hänen johdollaan solminut Naton kanssa isäntämaasopimuksen, järjestänyt maassamme sotaharjoituksia yhdessä johtavien Nato-maiden kanssa ja ryhtynyt kehittämään EU:ia sotilasliitoksi ja Naton eurooppalaiseksi pilariksi. Eikö hän ole tätä kautta ajamassa Suomea juuri siihen, että menettäisimme liittoutumattomuuden edun ja joutuisimme liittymään Natoon?
Kysymyksiin Suomen jäsenyydestä euroalueessa Niinistö ei lainkaan vastannut. Lisäkysymykset olisivat olleet ja ovat paikallaan.
2. Niinistö myönsi sanoneensa jo vuonna 2014, että silloisten tietojen valossa euroon ei olisi siirrytty. Edelleen hän kuitenkin saivartelee sanoilla, eikä myönnä, että euroalueen perustaminen ja Suomen jäsenyys siinä oli virhe.
Kun kysyttiin kommenttia minun väitteeseeni, että Niinistö oli vienyt Suomen euroon perustuslain vastaisesti, hän vetosi siihen, että perustuslakivaliokunta oli vuonna 1997 hyväksynyt tiedonantomenettelyn.
Näin teki Ville Itälän johtama valiokunnan enemmistö. Vähemmistön mielestä olisi tullut järjestää kansanäänestys ja eduskunnalle olisi tullut antaa lakiehdotus, joka olisi hyväksytty määräenemmistöllä.
Asian ydin on kuitenkin siinä, että Niinistön johdolla eduskunnan perustuslakivaliokunta vuonna 1994 totesi, että liittymissopimus Euroopan unioniin ei edes sido Suomea siirtymään talous- ja rahaliiton kolmanteen vaiheeseen. Hyväksyessään liittymissopimuksen eduskunta siis nimenomaan EI päättänyt Suomen liittymisestä euroalueeseen.
Kolme vuotta myöhemmin Niinistö ja Paavo Lipponen totesivat, että päätös liittymisestä oli tehty jo osana liittymissopimusta. Tämä tulkinta johti perustuslain vastaiseen menettelyyn, jonka Itälän johtama perustuslakivaliokunnan enemmistö poliittisella päätöksellään virheellisesti siunasi.
Jos perustuslakia olisi noudatettu, Suomi ei olisi siirtynyt euroon. Ruotsissa ja Tanskassa järjestettiin kansanäänestys, ja molemmissa kansalaisten enemmistö hylkäsi oman maansa jäsenyyden euroalueessa.
Tästä Niinistöltä olisi pitänyt ja pitää kysyä.
3. Kun kysyttiin kantaa siihen väitteeseeni, että Suomi oli kärsinyt taloudellisesti jäsenyydestään euroalueessa, Niinistö ryhtyi käsittämättömällä tavalla puhumaan siitä, kuinka Suomi oli noussut 1990-luvun alun lamasta. Tässä hän osoitti täydellistä ymmärtämättömyyttä Suomen tuon ajan talouspolitiikasta ja talouskehityksestä.
Sauli Niinistö oli kansanedustajana tukemassa Harri Holkerin hallituksen ”vahvan markan” politiikkaa, joka johti 1990-luvun alun lamaan. Talous lähti nousuun, kun markan yliarvostus purkautui. Kelluvan valuutan aika ennen euroon siirtymistä oli Suomen taloudelle hyvin suotuisa.
Vahvan markan politiikan kokemusten olisi tullut saada Niinistö ja Lipponen ymmärtämään, ettei Suomen olisi missään tapauksessa tullut liittyä euroalueeseen. Tämän ymmärryksen puutteesta olemme joutuneet kovasti kärsimään.
Niinistöltä olisi pitänyt ja pitää kysyä esimerkiksi näin:
”Sanoitte uudenvuodenpuheessanne, että Suomen kansantalous on vieläkin pienempi kuin vuonna 2008 ja Suomen valtiontalous on vakavasti velkaantunut. Samana ajankohtana Ruotsin kansantalous on kasvanut noin neljänneksen.
Itseaiheutetun laman vuoksi Suomessa on leikattu kovalla kädellä varoja muun muassa koulutuksesta ja sosiaaliturvasta. Myös puolustusmenoja ja kehitysyhteistyön määrärahoja on supistettu. Ettekö tunne syyllisyyttä niistä vahingoista, joita Suomelle on aiheutunut siitä, että veitte Suomen jopa perustuslain vastaisesti euroon?”
Sauli Niinistö joutuu vastuuseen sanoistaan ja teoistaan viimeistään sitten, kun hän joutuu kohtaamaan minut vaalien toisen kierroksen keskusteluissa.
Paavo Väyrynen pieni ja pullea sekä muutenkin säälittävä vanhus, jota dementia vaivaa jo pahasti. Lieko ryypiskely jouduttanut dementiaa?
Väyrynen koittaa kaikin tavoin pysytellä julkisuudessa, vaikka on jo täysin menneisyyden hahmo.
Väyrynen haluaisi vihreät miehet Suomeen.
Mikä mahtoi aiheuttaa Väyrysen dementian? Oliko kuningas A?
Väbä- uuden analkisti-puolueen kuningkaaksi!
Paavo Väyrynen on Putinin uskollinen sylikoira.
Hyvät suhteet venäjän kanssa on tietenkin hyväksi suomelle.
Eihän siinä mitään sen kummempaa ole.
Mitä hyötyä raha ja oikeistopiireille on huonoista suhteista?
Rahanvalta vastaan kansanvalta.
Se on niin yksinkertainen valinta.
Kaikki työväenliikkeeseen itsensä lukevat äänestävät nyt Väyrystä!
hih hih minä olen ainoa suomalainen, joka on antanut Putinille hih hih
HO HOO, HO HOO. Olen Kekkosen lisäksi ainoa, joka on antanut kolmelle Neuvostoliiton päämiehelle bebbu ja nyt taas Putinille. HO HOO, HO HOO.
Paavo Väyrynen - Putinin asialla.
Åbon homot
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15136435/gogoomusnuoret-peppuun-sattuu!!
Paavosta tulee hyvä presidentti ajamaan Venäjän etuja.